Yksi ihminen on kuollut henkilöauton ja säiliörekan nokkakolarissa Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Pyhäjärvellä. Molemmat ajoneuvot syttyivät palamaan onnettomuudessa. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman kuuden jälkeen sunnuntaiaamulla.
Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Palo on pelastuslaitoksen mukaan sammutettu, mutta raivaustöiden vuoksi valtatie 4 on poikki vielä useita tunteja. Kiertotie on järjestetty Pyhäjärven itäpuolelta teiden 560 ja 27 kautta.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Rekkakolari
73
5381
Vastaukset
- Anonyymi
Ehdotan keskikaiteen rakentamista vt 4 Pyhäjärven kohdalle.Pihtiputaan rajalta Kärsämäen rajalle.
- Anonyymi
Näitä rälläköitä riittää.
Illalla ja yöllä oli rajusti rällääviä keskenkasvuisia.
Ajoivat liki perä edellä, ympäri keskustaa ja taajamaa.
Laittaisivat kamerat, Ruotasen suoralle, Paavolantielle ja Emolahdentielle.
Yhden poliisin palkka olisi kuitattu aika noeasti.- Anonyymi
Rälläkkä on työkalu, viralliselta nimeltään se on kulmahiomakone.
Ettekö te pohjoisen luku-ja kirjoitustaidottomat syrjäseudun juntit tiedä edes näin yksinkertaista asiaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rälläkkä on työkalu, viralliselta nimeltään se on kulmahiomakone.
Ettekö te pohjoisen luku-ja kirjoitustaidottomat syrjäseudun juntit tiedä edes näin yksinkertaista asiaa?Kaikki jotka menee ja mesoaa päätä sekä häntää vailla, ovat RÄLLÄKÖITÄ.
Täysin älykääpiöitä, sanonta on vanha ja vakiintunut, paikkansa pitävä. Piste! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rälläkkä on työkalu, viralliselta nimeltään se on kulmahiomakone.
Ettekö te pohjoisen luku-ja kirjoitustaidottomat syrjäseudun juntit tiedä edes näin yksinkertaista asiaa?Byäääh siellä työtön etelän vetelä😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Byäääh siellä työtön etelän vetelä😂
Kulmahijomakonehan se on. Niin ja mitä " etelän vetelöihin " tulee niin joopa joo, enpä jatka. tv: Pyhäjärvinen.
- Anonyymi
Hurja homma, vasta viikko sitten Pyhäjärvellä rekka ja henkilöauto kolaroivat.
- Anonyymi
Jälleen "rattiin nukahdus" rekan keulaan.
- Anonyymi
En oikein usko nukahtamiseen koska näitä yksin autolla liikkuvia päätyy aika usein rekan eteen kyseisellä tieosuudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein usko nukahtamiseen koska näitä yksin autolla liikkuvia päätyy aika usein rekan eteen kyseisellä tieosuudella.
Näin on ja monesko?
Lamminahon(entiseltä) kaupalta ajettaessa etelään päin, tulee liian usein rallattavia kuskeja, joilla mieletön kiire ohittaa.
Tieosuus on vaarallinen sille, joka ei tajua mutkien ja näkymättömyyden ongelmaa.
Kuskissa vikaa, jos näissä nyppylöissä henki lähtee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on ja monesko?
Lamminahon(entiseltä) kaupalta ajettaessa etelään päin, tulee liian usein rallattavia kuskeja, joilla mieletön kiire ohittaa.
Tieosuus on vaarallinen sille, joka ei tajua mutkien ja näkymättömyyden ongelmaa.
Kuskissa vikaa, jos näissä nyppylöissä henki lähtee.Itsemurha.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein usko nukahtamiseen koska näitä yksin autolla liikkuvia päätyy aika usein rekan eteen kyseisellä tieosuudella.
Totta! Paikka outo, moiselle onnettomuudelle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Paikka outo, moiselle onnettomuudelle.
Oisko itsemurha taukki
- Anonyymi
Oliko taas jollain ratkaisematon ongelma ja näin se sitten päättyi ....
- Anonyymi
Marini ja ohisalo syypäitä.....iskenyt ilmastoahdistus!!!
- Anonyymi
Vai olisiko pankkilainaa asunusta mutta tajusi ettei pysty sitä maksamaan kun Halla-Aho pyhkiiperseen työehtosopimukseen.
- Anonyymi
Lopeta kouhotus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai olisiko pankkilainaa asunusta mutta tajusi ettei pysty sitä maksamaan kun Halla-Aho pyhkiiperseen työehtosopimukseen.
Tuulimyllyt syynä, sekoittaa pään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta kouhotus!
Anteeksi.
Meillä sanomassa vedetään liikaa huumeita
- Anonyymi
ihmiset ajetaan nykyään niin ahtaalle etteihän täällä kohta kukaan jaksa.
- Anonyymi
Niinpä , , , perheeseeni kuuluu 2 - kättä . Aamulla kun herään juon raikasta lähdevettä, en voi aloittaa päivääni ilman muutamma lasillista kraanasta. Sitten luen edellisviikon selänteet ja pyhäjärven sanomat. Parasta Pyhäjärvellä on hyvät ystävät ja puhdas luonto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä , , , perheeseeni kuuluu 2 - kättä . Aamulla kun herään juon raikasta lähdevettä, en voi aloittaa päivääni ilman muutamma lasillista kraanasta. Sitten luen edellisviikon selänteet ja pyhäjärven sanomat. Parasta Pyhäjärvellä on hyvät ystävät ja puhdas luonto.
Kepun SS - komento, naisten alipalkkaus sekä alistus muutenkin tyylisuuntana.
Vain pervojen vetämää hälläväliä, hölmöjen suunnittelua.
- Anonyymi
Kas kun ei persut oo syyllisiä kolariin...
- Anonyymi
Toivottavasti on.
- Anonyymi
Onneksi meillä ei ole persuja 🦴
- Anonyymi
Kohta on. Koita vihervamppi tottua siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta on. Koita vihervamppi tottua siihen.
Minullakin on paikka mitä pyyhkiä nimittäin koti kertoi Kota-Aino
- Anonyymi
Lamminaho ei oo missään etelässä
- Anonyymi
Ei. Missä niin kerrotaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei. Missä niin kerrotaan?
Jossain netissä oli että kolari olis ollut lamminaholla
- Anonyymi
Lamminahon suorat ja mutkat, ovat jatkuvasti noiden himokaahaajien rattoratana.
Siellä on jatkuvasti, läheltä piti tilanteita, Emolahden tiestä puhumattakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jossain netissä oli että kolari olis ollut lamminaholla
"Vaskikellolta eteläänpäin"
"Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Pyhäjärvellä" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaskikellolta eteläänpäin"
"Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Pyhäjärvellä"Juurikin näin. Vaskikellolta 7 km etelään. Ootta te yksijä, , .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaskikellolta eteläänpäin"
"Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Pyhäjärvellä"Pyhäjärvi ei ole minkäänlaista Pohjanmaata. Se on Savoa, siellähän viännetäänkin aivan samalla lailla kuin Iisalmessa.
- Anonyymi
560 ja 27 siis on ? Turha noita numeroita on laittaa, kuka niitä tietää missä ne on, laittaisivat tien nimet mistä ajetaan
- Anonyymi
En löytänyt mistään tietä 560.
Palasimme turhaan ajettua takaisin.
Meno töksähti siihen. - Anonyymi
560 on Suezintie.
- Anonyymi
Rekat alkaa kiertää pyhäjärven
- Anonyymi
Voisitteko lopettaa tämän viisastelun? Kyseessä on jonkun läheinen. Osanottoni omaisille!
- Anonyymi
Suositteletko keskikaiteen rakentamista välille Pihtipudas-Kärsämäki?
- Anonyymi
Kuulemma kärsi kivuliaasti pitkään kuollessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulemma kärsi kivuliaasti pitkään kuollessaan.
Älkää tehkö pilaa vakavalla asialla.
Osanottoni omaisille. - Anonyymi
Tämä oli niitä harvoja älykkäitä kommentteja. Jokainen on jonkun lapsi ja sukulainen ja läheinen. Jokaista suree tai kaipaa joku ihminen. Ja jokainen elämä on arvokas.
- Anonyymi
Isäs oli läheinen kun sua teki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä oli niitä harvoja älykkäitä kommentteja. Jokainen on jonkun lapsi ja sukulainen ja läheinen. Jokaista suree tai kaipaa joku ihminen. Ja jokainen elämä on arvokas.
Söpöä että luulet noin. Moni kuolee kotiinsa yksin kenenkään välittämättä.
- Anonyymi
Kaiki o n taas vasuri hallituksen syy t ä
Korona yrittäkien hienot autot tatuoidulakokeila k oita ei sada maksettua ja rekkakiolarit
Rikas kokoomuslainen yritystuella lihonnut - Anonyymi
Lidlissä on hyviä tarjouksia mm. 22 eurolla kannettava jäähdytin. Oston ja hyvin toimii.
- Anonyymi
itse olen jo vuosia pohtinut samaa asiaa muidenmuassa mutta vähän aikaa stten törmäsin pariin artikkeliin joissa kerrottiin oikeudenkäynnistä frank dux in ja van dammen välillä ja tuossa oikeuden käynnissä eräs dux in pitkä aikainen ystäövä oli todistanut kuinka herran kuuluisa temppu jossa hän oli lyönyt palasiksi luodin kestävän lasin olikin tosi asiassa ollut hutera plexin palanen tiedän itse sen verran että laji josta hän puhuu sitä ei enää eikä hänenkää nuoruus vuosina osanneet kuin 3 ihmistä dr masaaki hatsumi(togakure ninjutsu ryuha), soto tanemura(iga ryu) sekä tunnettu ninjutsu tutkija mutta jolla todistetusti ei ollut oppilasta ja joka käytti oppimastaan samaa nimeä kuin herra dux tämän herrabn nimi oli seikofujita(koga,yamabushi ninpo ryuha)mutta sen aikaiset japanilaiset tämän alan tietäjät ovat kanssa sanoneet että hänen temppunsa olivat lähinnä samoja kuin yamabushien uskonnollisissa tilaisuuksissa tekemät taika temput jotka kuuluvat heidän rituuaaleihinsa kuitenkin tosiasia on se että fujitalla ei ollut ainoatakaan oppilasta ja hän oli ainoa ja viimeinen jonka jossain määrin on väitetty tietävän jotain koga ninjojen taidoista vaikkakin hän sanoi kääröjen tuhoutuneen isoisänsä toimesta jolla ei vuosia aikasemmin ollut aikomusta siirtää oppia eteenpäin mutta sen kyllä sanoo järki että dux eikä fujita ole edes ikinä tavannut toisiaan mutta on helppo sanoa olevansa koga ninjutsun taitaja koska kukaan ei ole 40v tietänyt mitään taikka ketään jota tietäisi siitä jotain mutta dux han sanoo olevansa oikea koga ihmelapsi mutta usko se o p puhetta t hasa
- Anonyymi
Eekö oo muuta kovaa kun rekannokka.Ee tulis rekkakuskille raomoja.
- Anonyymi
Mutta Sanna Marin on sentään hyvännäköinen nainen.
- Anonyymi
Harakiri on keksitty Japanissa, samurai koulussa!
- Anonyymi
Ei ollut mitään samurai koulua. Bushido oli samuraiden noudattama elämäntapa ja erittäin kurinalainen tapa toimia. Kunnia ja ylpeys oli kaikki kaikessa.
- Anonyymi
Seuraava itsarikanditaatti vois pölliä mummoltaan diabeteslääkkeet. Ihan sama onko tablettina tai ruiskussa, mutta kun ottaa kymmenkertaisen satsin, niin rekkamies kiittää.
- Anonyymi
Lopettakaa tuo paikan jauhanta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopettakaa tuo paikan jauhanta.
Öööööö, siis hammaspaikan vai minkä paikan?
- Anonyymi
Kummasti vaan aina tirskahtaa henkilöauto rekan keulaan?!
Voisiko ympäri Suomen järjestää näille im-kandinaateille sellaisen autojen paalauskoneen, saisivat istua ratin takana ja ajaa paalauskoneeseen ja kone ruttaa hetkessä auton kuutioksi. Säästyisi rekkakuskit traumoilta.- Anonyymi
Traumoilta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Traumoilta?
Niin, traumoilta, kyllä siinä rekkakuski ole jonkinlaisia traumoja voi tulla ja jäädä.
Jos et ymmärrä mitä sana "trauma" tarkoittaa niin googlaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, traumoilta, kyllä siinä rekkakuski ole jonkinlaisia traumoja voi tulla ja jäädä.
Jos et ymmärrä mitä sana "trauma" tarkoittaa niin googlaa.Arvaa kiinnostaako, kun olen itsekin sekaisin 🙋♂️🕺💪👆✌👋
- Anonyymi
Vätys saa olla jos tällaisesta yöunensa menettää, johan se pitäisi työhön tultaessa tietää että joku piri pää saattaa keulaan ajella. Potkut ja linnaan jos tuosta traumatisoituu eikä pysy jatkaa TÖITÄ
- Anonyymi
Kukahan oli ja mistä-kuulin etteip olisi ihan tämän paikkakunnan ihminen ollut tälläkertaa vaan mistä tätä tietää
- Anonyymi
Suomeen pitäisi ottaa käyttöön pyövelit, aina kun joku haluaa päättää päivänsä niin verovaroin pyöveli tulee vaikka kotikäynnille pölkkyään ja muita työkaluja kantaen.
- Anonyymi
Hyvä juttu.
- Anonyymi
Mb Actros-King of the road 😎👍
- Anonyymi
Rekka...
Karmiva raportti julki – F-35-hävittäjä täynnä bugeja, 23 % kuolemanvaara
Yhdysvaltojen uusin hävittäjä on täynnä ongelmia, jotka muun muassa aiheuttavat hengenvaaran lentäjälle.
Yhdysvaltojen uusin hävittäjä on täynnä ongelmia. Ne muun muassa aiheuttavat hengenvaaran lentäjälle, kertoo ExtremeTech. Yhdysvaltojen F-35-hävittäjän
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/karmiva-raportti-julki-f-35-havittaja-taynna-bugeja-23-kuolemanvaara/051be90e-7e43-3c50-8d9a-953efa388495
(Voi tietty joku kopioida koko kirjoituksen luettavaksi linkistä, kun kaikki ei köyhät eivät pääse sitä muutoin lukemaan.)
#######
Aloin kannattamaan jutun luettuani Suomi Hävittäjä Hx-hanke tarjousta, eli täyskäännös suomalaisuuden kannattajaksi, joka lupaa laatua. Ranska myy paskaa, Ruotsi myy paskaa, paskoja ovat muutkin, mitä Suomelle on tarjottu ulkomailta hävittäjäksi, jos tarkkoja ollaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16973793/suomi-havittaja-hx-hanke-tarjous-#comment-108563717 - Anonyymi
Olipa taas törkeitä kommentteja!??
- Anonyymi
kuka seoli ja mistä sanokaa nyt jo per
- Anonyymi
Se oli Holmesi Jones. alias Herra Huu kukapas muu.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492338- 262213
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271545Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161534- 1241447
- 191093
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71984Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117954Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89944Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883