Taloussanomiin yhteyttä ottanut työnhakija

kokee pakkohaun vain haittaavan työllistymistä, "En olisi ikinä uskonut, että tämä on oikeasti näin alistavaa." Karensseja 11000-20000 vuodessa. Tuet katkaistaan 60 päiväksi. päläpäläpälä,masennus, korkeatasoinen v.tutus te -toimistoa kohtaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tosiaan uskoisi millaisessa diktatuurivaltiossa elämme, ellei itse olisi nähnyt ja kokenut niin paljon.

Äänestä

Tuleepahan vain koko ajan enemmän syytä lakkauttaa koko te-toimisto.

Tämä vaatii kuitenkin poliitikkoa ja puoluetta, joka tilanteen tajuaa, ja käynnistää te-toimiston lakkautusprosessin kaikelta siltä osalta, missä valtio tunkeilee "tarjoamaan" työttömän työtä pakon uhalla markkinoille, perustuen kulloisenkin viranomaisen mielivaltaan.

Suomessa on pakkotyö, se tulisi jo osoittaa jollakin tavalla oikeusjärjestelmälle, selvää on ainakin se että se on piiloteltu näiden "suunnitelmien" ja "palvelujen" sisään ja oheen vielä omituinen viranomaisvalta jolla yritetään ohittaa työttömän perustuslailiset oikeudet (mm. työn valinta ja niihin liittyvät sopimusehdot neuvotteluineen)

On todellakin niin, että enpä olisi ikinä uskonut että ihan omin silmin pääsee todistamaan että Suomi pyörittelee fasismia vielä 2020-luvullakin, ja vauhti vain tuntuu kiihtyvän poliitikoilla.

Mielestäni kyse ei ole oikeastaan enää muusta kuin siitä, milloin tästä tulee rikosasia.

Äänestä

Ei ole mitään pakkotyötä, mutta jos haet jotain tukiaisia niin silloin velvoitetaan työnhakuun. Älä hae työttömyyskorvausta niin saat olla rauhassa, aika yksinkertaista.

Äänestä

tekoäly vie työpaikat ja pelolla on työläiset pidettävä kurissa, kuten 1600-luvulla alustalaiset orjuudessa. Niitä sai kohdella kreivit miten vain voudit ja mestarit.
Tuloerojen kasvu on yli-ihmisen aate. Sitä on myös menestysteologia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kokee pakkohaun vain haittaavan työllistymistä, "En olisi ikinä uskonut, että tämä on oikeasti näin alistavaa." Karensseja 11000-20000 vuodessa. Tuet katkaistaan 60 päiväksi. päläpäläpälä,masennus, korkeatasoinen v.tutus te -toimistoa kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu