Pahoinvoiva kissa ( Sairaskertomus )

Tervehdys. Puolitoistavuotias leikattu poikakissa alkoi yllättäen oksentelemaan. Oksentelun jatkuttua neljä päivää ja yleiskunnon selvästi huononnuttua veimme kissan eläinlääkäriin jossa ultralla todettiin suolitukos. Määrättiin parafiiniöljyä 10 - 15 ml kolme kertaa päivässä, jota on nyt annettu kaksi päivää. Kissa on nyt oksentanut kolme noin viisisenttistä lenkkitossun nauhanpätkää ja alkaa silminnähden voimaan paremmin, ruokahalukin on jo palannut. Lisäksi peräaukosta on alkanut tihkua parafiiniöljyä ja kissa on käynyt jo kerran ulostamassa, joten toivomme tukosten nyt lauenneen jottei tarvitsisi turvautua leikkaushoitoon.

Lääkäri määräsi : 10 - 15 ml parafiiniöljyä 3 kertaa päivässä. Vettä ruutalla kuivumisen estämiseksi. Ei pakkoruokintaa. Mikäli oireet eivät helpota 3 päivässä niin ajanvaraus leikkaukseen.

Lisätietoa eläinlääkäriltä : Kissalla on erittäin pitkä suolisto, joten "vanhaa" ulostetta saattaa tulla jonkin aikaa vaikka suoli onkin tukossa. Öljyinen uloste tai peräaukosta tihkuva öljy on merkki suolen avautumisesta. Jos kissan kunto romahtaa nopeasti, tajunta heikkenee etc. kissa päivystykseen. Ilman ruokaa selviää jopa useita viikkoja mutta ilman vettä ei pitkään. Vettä ruutalla ja sen imetymistä tarkkailtava ( niskanahkan pitää palautua "nyppäistäessä" nopeasti )

Hinnat : Päivystyskäynti rauhoitus heräte ultraääni 60 €. Mahdollinen leikkaus noin 150 €
44908
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!

Toivottavasti kissasi voi jo paremmin. onhan leikkaus aina rasite kissalle kun joudutaan nukuttamaan, että toivottavasti asia hoitui/hoituu parafiiniöljyllä!

Se on kyllä totta että eläinlääkärissä käynti on kamalan kallista, mutta jos pelastaa kisun niin on se hintansa arvoista.

Hyvää kevättä sinulle ja kisullesi! Ja paranemisia!

Äänestä
  • Katinretale on taas kunnossa, parafiiniöljy irroitti onneksi tukokset vaikka ultrassa tukos näytti todella pahalta. On kyllä mukava nähdä poitsu taas kunnossa, äijä sinkoilee lelujen perässä kuin elosalama ja syö kuin hevonen. Onneksi leikkaukseen ei tarvinnut ryhtyä, ei niinkään rahan takia vaan tuollaisen operaation riskit eivät ole vähäisiä varsinkaan kissamme yleiskunnon oltua niin huono.

    Nyt muuten lähti lelut vaihtoon, lelulaatikon sisältöä tutkiessamme huomasimme paljon sellaisia leluja joista kissa saa pureskeltua osasia irti ja jotka voivat vastaisuudessa tukkia suolen.

    Kannattaa muuten varautua suursiivoukseen parafiiniöljykuurin jälkeen... :P

    Äänestä

  • Kattielmeri kirjoitti:

    Katinretale on taas kunnossa, parafiiniöljy irroitti onneksi tukokset vaikka ultrassa tukos näytti todella pahalta. On kyllä mukava nähdä poitsu taas kunnossa, äijä sinkoilee lelujen perässä kuin elosalama ja syö kuin hevonen. Onneksi leikkaukseen ei tarvinnut ryhtyä, ei niinkään rahan takia vaan tuollaisen operaation riskit eivät ole vähäisiä varsinkaan kissamme yleiskunnon oltua niin huono.

    Hyvää kevään jatkoa myös sinulle.

    Kissat ovat innokkaita syömään kaikenlaisia naruja ja lankoja. Kannattaa varoa ettei niitä ole saatavilla. Lahjanarut ovat kiinnostaneet meidän kissoja kovasti, olen joskus vetänyt kissan suusta pari metriä narua ulos. Myös kuminauhoja on pureksittu innokkaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kattielmeri kirjoitti:

Tervehdys. Puolitoistavuotias leikattu poikakissa alkoi yllättäen oksentelemaan. Oksentelun jatkuttua neljä päivää ja yleiskunnon selvästi huononnuttua veimme kissan eläinlääkäriin jossa ultralla todettiin suolitukos. Määrättiin parafiiniöljyä 10 - 15 ml kolme kertaa päivässä, jota on nyt annettu kaksi päivää. Kissa on nyt oksentanut kolme noin viisisenttistä lenkkitossun nauhanpätkää ja alkaa silminnähden voimaan paremmin, ruokahalukin on jo palannut. Lisäksi peräaukosta on alkanut tihkua parafiiniöljyä ja kissa on käynyt jo kerran ulostamassa, joten toivomme tukosten nyt lauenneen jottei tarvitsisi turvautua leikkaushoitoon.

Lääkäri määräsi : 10 - 15 ml parafiiniöljyä 3 kertaa päivässä. Vettä ruutalla kuivumisen estämiseksi. Ei pakkoruokintaa. Mikäli oireet eivät helpota 3 päivässä niin ajanvaraus leikkaukseen.

Lisätietoa eläinlääkäriltä : Kissalla on erittäin pitkä suolisto, joten "vanhaa" ulostetta saattaa tulla jonkin aikaa vaikka suoli onkin tukossa. Öljyinen uloste tai peräaukosta tihkuva öljy on merkki suolen avautumisesta. Jos kissan kunto romahtaa nopeasti, tajunta heikkenee etc. kissa päivystykseen. Ilman ruokaa selviää jopa useita viikkoja mutta ilman vettä ei pitkään. Vettä ruutalla ja sen imetymistä tarkkailtava ( niskanahkan pitää palautua "nyppäistäessä" nopeasti )

Hinnat : Päivystyskäynti rauhoitus heräte ultraääni 60 €. Mahdollinen leikkaus noin 150 €

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu