Selvä vaalivilppi paljastunut!

Anonyymi

Nuorison ja miksei vanhemmankin väen suosikki Milad Dehghan (Slim Mill) valittiin Vantaan valtuustoon PS:n listoilta.

Hän on hyvin tunnettu henkilö asuinalueellaan Myyrmäessä, YouTube- musiikkivideoitaan on katsottu miljoonia kertoja ja kymmeniä tuhansia katselukertoja on kerännyt juontamansa LEVELI- ohjelmasarja.

Merkillistä oli että Milad sai Myyrmäen alueelta vain 2 (!) ääntä vaikka kertoi äänestäneensä itseään kuten myös kaikki sukulaisensa.

Menivätkö alueen sosialistiset vaalivirkailijat vihassaan nyt liian pitkälle, aika näyttää....

Jos tämä kirjoitus ketuttaa niin ohjatkaa vihanne Martan eli minun päälleni.
Kannan tästä kaiken poliittisen vastuun.

16

1345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minäkin katselin eilen Levelin vaalivalvojaisia joissa tuo tuli esille.
      Katsokaa tekin, aivan toista kuin näiden julkkisnössöjen omahyväiset irvistelyt.

    • Anonyymi

      Vaalivilppi tapahtui vuorenvarmasti myös Turtiaisen ja Lokan kohdalla.
      Vilppi on tullut entistä hävyttömämmäksi kun ovat huomanneet että sitä voi tehdä ilman mitään seuraamuksia.

      • Anonyymi

        Saihan Ano aika paljon ääniä. Se ei vaan riitä kun on yksin ehdolla. Lokka sai myös todella paljon ääniä mutta ei riitä kun yksin ehdolla.


    • Anonyymi

      On se kyllä erikoista, että melkein kaikki nämä "vastarannan kiiski" -ehdokkaat tipahti pois, vaikka ovat tosi suosittuja tavallisen kansan keskuudessa, enkä nyt tässä tarkoita häiriintyneitä vihervassareita. Slim Mill varmaan pääsi siksi läpi, koska on maahanmuuttajan poika ja voisi nostaa syytteen vaikka rasismista, mutta nyt pääsi läpi niin ei niin väliä.

      Slim Mill ja hänen perhe edustaa juuri semmoista oikeeta maahanmuuttoa, mitä en vastusta mitenkään, katsoin sen jakson Levelistä missä hänen isänsä oli mukana ja kovasti tuli oma tausta mieleen kun kuuntelin sen Slimin faijan juttuja, itse siis olen Ruotsissa syntynyt ja minunkin isäukko oli Norjassa ja Ruotsissa töissä aikoinaan. Ainoa ero oikeastaan on se, että oma suku on lähtöisin täältä Suomesta ja paluumuuttajana tultiin takas.

    • Anonyymi

      Slimin juontajapari Junnu on varakas mies ja lupasi 10 000 € sille joka paljastaa minkä tahansa pienenkin vaalivilpin joka voidaan todistaa.
      Junnu pitää taatusti sanansa eli siitä vain.

      • Anonyymi

        Taitaa noissa vaalivilppiympyröissä pyöriä vähän suuremmat rahat joten saa pistää aika paljon enemmän tonneja pinoon ennenkuin kukaan alkaa laulamaan…


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa noissa vaalivilppiympyröissä pyöriä vähän suuremmat rahat joten saa pistää aika paljon enemmän tonneja pinoon ennenkuin kukaan alkaa laulamaan…

        Toki näin on mutta enpä usko että yksittäiselle riviakalle joka äänestyslappuja piilottaa tai väärentää noin paljoa maksettaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki näin on mutta enpä usko että yksittäiselle riviakalle joka äänestyslappuja piilottaa tai väärentää noin paljoa maksettaisi.

        Ei niin mutta vaikka riviääntenlaskija alkaisikin laulamaan niin tuskin riittäisi todistusaineistoksi. Pitäisi saada joku ylempi henkilö jolla on konkreettisia päivänselviä todistusaineistoja saatavillaan laulamaan ja paljastamaan asiaa, silloin saattaisi alkaa aukeamaan asia koko laajuudeltaan. Se on vähän kuin USAssa. Pieniä rikkeitä ja epämääräisyyksiä on paljon mutta ei mitään mikä riittäisi aukaisemaan koko vilppiä ja sen laajuutta.


    • Anonyymi

      Sukulaiset vaan valehteli pojalle että "joo, joo, kyllä me sua äänestettiin".

      Seuraava sukutapaaminen on olla hieman kylmäävä.

      :D

      • Anonyymi

        😂👍🏻☺️


      • Anonyymi kirjoitti:

        😂👍🏻☺️

        Kräkä- krääääk uskoo mm. että Kuussa on käyty, Marsissa ajellaan maasturilla, avaruuteen ammuttiin auto, painovoima on totta kuten Avaruusasema.
        Lisäksi hän on varma että nyt suomalaisiin jopa puolivuotiaisiin vauvoihin annetut kokeelliset koronarokotteet ovat asiallisia.

        Luota nyt sitten tuollaiseen äijään.


    • Anonyymi

      SIIS KUKA TÄÄ SLIM MILL ON......

      • Anonyymi

        Vedä sinä pöljä munavoi- karjalanpiirakka päähäsi.


      • Anonyymi

        Lisään talaisin kun poistettiin.

        Slim on tyyppi jolle sukulaiset kertoi että äänestää sitä, mutta eivät sitten tilastojen valossa näin tehneet. Eivät vain kehdanneet sanoa päin naamaa että vitut äänestää tollasta.

        Todellisuus osui pojuun kuin tuhat volttia ja nyt vituttaa.

        Suku on pahin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään talaisin kun poistettiin.

        Slim on tyyppi jolle sukulaiset kertoi että äänestää sitä, mutta eivät sitten tilastojen valossa näin tehneet. Eivät vain kehdanneet sanoa päin naamaa että vitut äänestää tollasta.

        Todellisuus osui pojuun kuin tuhat volttia ja nyt vituttaa.

        Suku on pahin.

        Tää mun oma kirjoitus jaksaa vieläkin naurattaa.

        :D


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe