Yksi leipä kassissa ja kuraa lattialla?

Olen tullut havainnoissani siihen tulokseen, että kauppiasvetoisten K- myymälöiden henkilökunta on koulutettu suhtautumaan asiakkaaseen sen mukaan kuinka paljon hän ostaa tai kuinka usein käy myymälässä.
Yhden leivän ostajaa katsellaan alta kulmain, tuskin edes tervehditään. Jo puoli kärryllistä saa henkilökunnan tervehtimään, (peruskohteliaisuus molemmin puolin), ja jopa hymyilemään. Yhden leivän ostajalle käännetään kassalla selkä jo ennen kuin hän on kuittinsa saanut.
En todellakaan tarkoita että menen kauppaan keräämään tervehdyksiä, mutta kovassa kilpailutilanteessa ja perussivistys vaikuttavat kaupan valintaan.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No menehän nyt sinne leipäjonoon siellä kumarretaan Jumalan armosta

Äänestä
  • Olen minä sielläkin ollut, lapsonen. Pari kertaa olen ollut ottamassa valokuvia. Haluatko omasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen minä sielläkin ollut, lapsonen. Pari kertaa olen ollut ottamassa valokuvia. Haluatko omasi?

    Noin se vaan osuu ja uppoaa köyhän hermoon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se vaan osuu ja uppoaa köyhän hermoon

    No itsepähän siihen kuvaan asetuit ja vielä sepalus auki. Ei voi mitään jos menee hermoon. Paviljongissa on syksyllä valokuvanäyttely leipäjonoista ja siellä sinäkin seinällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No itsepähän siihen kuvaan asetuit ja vielä sepalus auki. Ei voi mitään jos menee hermoon. Paviljongissa on syksyllä valokuvanäyttely leipäjonoista ja siellä sinäkin seinällä.

    Joopa joo ja titityy trallallaa 🤪

    Äänestä

Se on tuo luulotauti paha.

Äänestä

Minä ole se Jumala mitä monet on vuosia/vuosikymmeniä odottaneet ja etsineet. Olen ihan tavallisen näköinen ja kokoinen mutta kaikessa ylempänä muita, sillä olenhan Jumala.

Äänestä
  • No käy paiskaamassa tuo Köyhälampi puaviiniksi. On tulossa lämmin viikonloppu. Olis kiva syödä sämpylää ja litkiä muumimukilla punkkua lammesta.

    Äänestä

onkohan se Kankaan K-market vielä olemassa, eli ei ole menny konkkaan? Viimeksi kun kävin siellä muutama kuukausi sitten olin ainoa asiakas vaikka oli tavallinen lauantai ja klo n. 13.

Äänestä

Eihän kauppiasvetoisella myymälällä ole muuta mahdollisuutta kilpailla sosialistisen osuuskaupan kanssa, kuin tavattoman hyvä ja asiakaslähtöinen palvelu, tuotteiden tuoreus ja laatu. Hinnoilla kilpailu ei onnistu. Jotkut maksavat mielellään siitä että kokevat itsensä huomioiduiksi ja tervetulleiksi kaupassa. Se on inhimillistä.

Äänestä
  • K-kauppa se oman kylän kallis kauppa jonne en todellakaan vie rahojani..
    Kallista ja surkea valikoima Kyllä nuo isommat marketit on rahan ja aikansa arvosia sieltä löytyy kaikki mitä tarvitaan.

    Äänestä

Osalle ihmisistä vain ostosten hinta on tärkeää, joillekin pelkkä laatu. Joillekin ostospaikka on poliittinen valinta, joillekin se on sosiaalinen valinta.
Kaikissa kaupoissa näkyy käyvän väkeä.

Äänestä
  • Pikku kylissä kun on vain näitä surkeita pikku puljuja jonne eläkeläiset syytää rahansa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pikku kylissä kun on vain näitä surkeita pikku puljuja jonne eläkeläiset syytää rahansa

    No ei siellä Kuohulla Citymarket kannattaisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen tullut havainnoissani siihen tulokseen, että kauppiasvetoisten K- myymälöiden henkilökunta on koulutettu suhtautumaan asiakkaaseen sen mukaan kuinka paljon hän ostaa tai kuinka usein käy myymälässä.
Yhden leivän ostajaa katsellaan alta kulmain, tuskin edes tervehditään. Jo puoli kärryllistä saa henkilökunnan tervehtimään, (peruskohteliaisuus molemmin puolin), ja jopa hymyilemään. Yhden leivän ostajalle käännetään kassalla selkä jo ennen kuin hän on kuittinsa saanut.
En todellakaan tarkoita että menen kauppaan keräämään tervehdyksiä, mutta kovassa kilpailutilanteessa ja perussivistys vaikuttavat kaupan valintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu