Myöntääkö aito naturalisti sitä, että hän nauttii vastakkaisen sukupuolen katsomisesta alasti? Harvoinhan tulee tilaisuutta olla kasvotusten alasti vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja laskea katsettaan rohkeasti nähdäkseen kunnolla sukukalleuksia. Olen saanut sen kuvan että naturalistit sanovat vain, että "ei mitään sellaista. Muuten vaan ollaan alasti porukassa"
Myöntääkö
Tietämätön24
344005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
”Myöntääkö aito naturalisti sitä, että hän nauttii vastakkaisen sukupuolen katsomisesta alasti?”
Naturismissa on sellainen tapa, kaikki ihmiset on arvossaan ja ” vastakkaisen sukupuolen” katsominen on samaa kun jos sillä on vaatteet päällä. Siis katsomisessa ei ole eroa onko se alasti vai vaatetettu.
”Naturismia voisi luonnehtia tavaksi elää ja nauttia aidosti ja puhtaasti alastomuudesta ilman kiristäviä vaatteita, olet sitten kotona tai Naturistien rannassa, tai mökilläsi. Mökeillä Suomessa on varmaan suurin ryhmä alastomuuden harjoittajia, joita voi myös luonnehtia jonkin tyyppisiksi Naturisteiksi.
Naturisti on sinut itsensä ja kehonsa kanssa, he voivat olla estoitta alasti, perheen ja vieraiden ihmisten läsnäollessa.
Naturistit pitää huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ilman sen suurempia paineita. Oikeaan naturismiin kuuluu vapautunut ja avoin mieli nauttia luonnosta mukavien harrastusten, kuten pelien ja leikkien muodossa, toisten mukavien naturistien kanssa. Naturistit harrastavat kaikkia samoja asioita kuin tekstiili-ihmiset mutta ilman rihman kiertämää. (Sana "Tekstiili" = vaatteita joka paikassa käyttävä ihminen)
Naturismi on toisen huomioimista tasavertaisena henkilönä, se ottaa toisen ihmisen huomioon, tapana on sanoa, niin kuin otat itsesikin
huomioon.
Naturistin elämän tapaan kuuluu usko ihmisen arvoon, sekä naisen että miehen yhtäläisiin oikeuksiin.
Naturismi kunnioittaa yksityisyyttä ja luontoa, ja tapa on ottaa luonto huomioon, ei tuhota sitä vaan suojellaan luontoa. Alastonkulttuuriin, kuuluu puhtaat elämäntavat, toisen yksilön kunnioitus ja toimiminen toisten kanssa alasti.” Lainaus sivulta http://pksn.naturisti.org/sivu01C.html
” Harvoinhan tulee tilaisuutta olla kasvotusten alasti vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja laskea katsettaan rohkeasti nähdäkseen kunnolla sukukalleuksia.”
Oli kyseessä kumpi sukupuoli vaan ja niin pelkästään ” sukukalleuksia” ei katsota vaan ihmistä kokonaisuutena, mitä olet itse ihmisenä.
”Olen saanut sen kuvan että naturalistit sanovat vain, että "ei mitään sellaista. Muuten vaan ollaan alasti porukassa”
Olet saanut täysin väärän kuvan. Naturistit toimii siten kun vastaavasti muut harrasteseurat, sillä erolla että ollaan alasti.
...naturisti.
edustavan merkitysteoriansa valossa teoreettiset käsitteet ongelmallisiksi ja pyrkivät tästä syytä antamaan instrumentalistisen analyysin näiden käsitteiden asemasta teorioissa. Tästä syystä he pyrkivät antamaan näille käsitteille reduktiivisen analyysin palauttamalla niiden sisällön havaintokäsitteiden sisältöön ja loogisiin operaatioihin. Looginen positivismi ei jäänyt vaille vastareaktiota. 1950-luvulta lähtien tieteellinen realismi nähtiin yhä parempana vaihtoehtona ongelmallisesta merkitysteoriasta ja epistemologiasta kumpuavalle loogiselle positivismille. 70-luvulle tultaessa tämä realismi muodostuikin vallitsevaksi näkemykseksi tieteenfilosofien keskuudessa.”
http://www.helsinki.fi/~pylikosk/esseet/naturalismi.html
Naturalismi. [Lat. nascere: syntyä; > natura: synty; luonto; luonnonlaatu, mielenlaatu; luonnonlaki, maailmanjärjestys; alkuaine; elin.] Filosofisena suuntauksena, johon Urantia-kirja (http://www.urantia.fi/4b_iukk.htm) useissa kohdin viittaa, naturalismi tarkoittaa oppia, jonka mukaan ei ole muuta kuin se luonto, josta meillä on kokemusta ja havaintoja. Kuvataiteissa ja kirjallisuudessa naturalismi tarkoittaa realismin äärimmäistä suuntausta, joka mässäilee todellisuuden nurjilla, jopa rumilla puolilla.
Johdannainen: naturalistinen. Tätä oppia noudattava on naturisti, eli naturalismi sen yksi toteuttaja on naturisti naturistit. Esimerkiksi v. 1947 ilmestynyt Lewisin kirja 'Miracles' ('Ihmeet') oli kirjoitettu ennen kuin valtaosa kristityistä tajusi naturalismin olevan nousussa. Naturalistit uskovat, että kaikelle on luonnollinen selitys. Naturalistit hylkäävät kaiken objektiivisen moraalin ja avaavat siten tien tyrannialle. Kirjassaan 'The Abolition of Man' ('Ihmisen lakkauttaminen') Lewis varoittaa, että naturalismi johtaa ihmisen muuttumiseen ohjailtavaksi esineeksi. Se muuttaa arvot 'luonnonilmiöksi', jotka voimakkaat johtajat voivat valikoiden syöttää passiiviselle kansalle. Lewis ennusti tulevaksi ajan, jolloin ne, jotka haluavat muokata ihmismieltä uudelleen 'tullaan varustamaan kaikkivoivan valtion vallalla ja vastustamattomalla tieteellisellä teknologialla'. Eikö tämä kuulostakin aivan nykypäivän bioteknologian keskustelulta? On myöskin eräänlaista postmodernismia.
Mistä lie olit copyoinut tekstin?
Oletko SINÄ vienyt naturismin ja nudismin toisistaan erottamisen jo niin pitkälle, että tuomitset jopa naturalisminkin. Oletko alkanut käymään kirkossa, vai näetkö punaista jo pelkästä natur- alkuisen sanan näkemisestä?
siitä http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=119&conference=500000000000011&posting=22000000007544092
aloituksessa.
Vespamiehen nyt syytä ottaa iltapilleri ja mennä nukkumaan.
tallista löytyy Chevrolet Bel Air 1957
Onko esimerkiksi hetero naturisteilla tapahtumia joissa ollaan alasti vain saman sukupuolen kanssa, esim. että lähdetäämpä alasti poikain kanssa kalaan? Jos ei ole niin miksei, eikö se olekkaan enää niin jännää?
Itse en ole varsinaisesti naturisti, tai en kuuluu naturistijärjestöön, mutta olen kiertänyt noita naturistipaikkoja euroopassa, omaltakohdaltani voin sanoa että katson vaatetettua naista paljon julkeammin kriittisiin paikkoihin kuin naturistipaikassa olevaa alastonta naista. Tottahan niiltä kiinnostavimmilta tulee nuo paikat tsekattua kuten normaalistikkin, enhän muuten olisi mies, mutta kai sitä vähän niinkuin kohteliaisuudesta varoo tuijottamista naturistipaikoissa.
Erki, se kirjoitetaan oikeasti itsekin. Mutta ymmärrän kömmähdyksen, koska kaikki kirjoittavat täällä ko. sanan ja vastaavat väärin.
”että lähdetäämpä alasti poikain kanssa kalaan? Jos ei ole niin miksei, eikö se olekkaan enää niin jännää?”
Tämä toistuu Suomen piirissä joka tapaamisella. Vaikka LM joka on Suomen suurin yhdistys, se painottaa tasalukua mihet/naiset, tapaamisessa on 1/3 osa naisia ja 2/3 osaa miehiä. Samoin on Turun Klubi, myös PKSN.
”mutta olen kiertänyt noita naturistipaikkoja euroopassa, omaltakohdaltani voin sanoa että katson vaatetettua naista paljon julkeammin kriittisiin paikkoihin kuin naturistipaikassa olevaa alastonta naista.”
Itse olen kierrellyt Saksan ja lähinnä Itävallan ja Italia paikkoja.
Se katsominen on Naturistille ihan sama, no onpas kauniisti puettu nainen. En koskaan kiellä kaunista naista, mutta se katse on ihailua, se on kun skannaus päästä varpaisiin, jahas tämä tuli tänne ja se on siinä.
Häiriintyneet on eri asia, ne voi vaikka tuijottaa.
”kohteliaisuudesta varoo tuijottamista naturistipaikoissa”
Vapailla rantaosuuksilla on viidakon laki, siksi järjestäytyneet järjestää omia pippaloita omassa porukassaan.
Olen jutellut esim. viime kesänä Porin Yyterissä missä PKSN järjesti hyvin onnistuneen tapahtuman Naturistipäivä. Juttelin noin sadan ihmisen kanssa dyyneillä. Naiset oli sitä mieltä että katse ei tee haavaa, tuijotusta ne ei hyväksy.
Luulen että olemme samoilla linjoilla vaikka et ole järjestäytynyt oman ilmoituksen mukaan?
Hauskaa sinänsä, joku jaksaa vaan, tiedoksi: - oikein kirjoitusmaikka on paikalla.
Itsekkin olen ajatellut että tuskin se ihaileva katse ketään loukkaa, mutta jos mennään tuijotuksen puolelle niin se on häiritsevää ja voi aiheuttaa epävarmoilla ihmisillä sellaisenkin reaktion että he ajattelevat että heissä on jotain vikaa kun muut tuijottaa. En tykkää itsekkään tuijotuksesta.
En ole tosiaan järjestäytynyt. Olen ollut naturisti paikoissa lähinnä ulkomailla, tässä vuosi pari sitten kun kävin keskustelua netissä naturisti asioista sain sen kuvan ettei sinkkumiehet ole kovin tervetulleita suomalaisiin naturistipaikkoihin ilmeisesti joidenkin pervojen vanhojen äijien takia joten en ole itsekkään niissä sitten käynyt. Muutenkin silloinen toive tasapareista sai miettimään tuon homman tarkoitusperiä joillain jos tavoite on tasamäärät naisia ja miehiä.
” jos mennään tuijotuksen puolelle niin se on häiritsevää ja voi aiheuttaa epävarmoilla ihmisillä sellaisenkin reaktion että he ajattelevat että heissä on jotain vikaa kun muut tuijottaa. En tykkää itsekkään tuijotuksesta. ”
Sama täällä ja niin se on varmaan suurella osalla Naturisteja. Esim. LM jonka jäsenkanta on vanhempaa, tuntuu tosi kauheata jos joku tuijottaa, tulee mieleen arvio, mitä tuo täällä tekee. Itse olen sitä mieltä, Naturisti on vauvasta vaariin, oli keho missä kunnossa vaan, Naturismin lopettaa hauta, silloin kun on pari kyynärää multaa päällä ei ole väliä onko Naturisti vai joku muu.
”ole kovin tervetulleita suomalaisiin naturistipaikkoihin ilmeisesti joidenkin pervojen vanhojen äijien takia joten en ole itsekkään niissä sitten käynyt.”
Saksan Naturismi tai Ranskan Naturismi, se ei painota tasapäisyyteen. Suomi kun on valitettavasti takapajula kaikessa, täällä on pakko pitää kontrollia. LM joka on Suomen vanhin, Heillä on jäseneksi pääsyyn edellytys mies pääsee mukaan silloin kun on naisia yhtä monta. Kuitenkin kaikki tapaamiset jotka olen LM-tilaisuuksissa käynyt, suurin piirtein sama suhde löytyy tapaamisesta 1/3 naisia ja loput miehiä.
”Muutenkin silloinen toive tasapareista sai miettimään tuon homman tarkoitusperiä joillain jos tavoite on tasamäärät naisia ja miehiä.”
Niin se on yksi suuntaus, kuitenkin Naturismin määritelmä on ”Naturistin elämän tapaan kuuluu usko ihmisen arvoon, sekä naisen että miehen yhtäläisiin oikeuksiin.” siinä ei ole määritelty sukupuolijakoa eikä sukupuolista suuntausta. Sama löytyy myös Luonnonmukaiset sivulta.
Myös Saksassa jota kaikkein parhaiten tunnen on erinäisiä kuppikuntia, vain aviopareille. Mutta varsinainen yli 50 vuotta vanha Naturismiaate mihin on rakennettu koko maailman kattava INF järjestelmä, se ei jaottele miehiä ja naisia tasapareille. Itse olen jäsen Saksaan 20 vuotta, sain juuri sinne vapaajäsenyyden.
Kuten edellä olevasta huomaamme, niin LM on saanut uuden tiedotuspäällikön. Tästäedespäin vain pksn-hki ottaa kantaa LM:ää koskevissa asioissa.
”LM on saanut uuden tiedotuspäällikön.”
Väärin, He hoitaa oman informaation ihan itse. PKSN vain otti mallia menestyneestä tavasta ja loikkasi Suomen toiseksi suurimmaksi yhdistykseksi. Kehua voi, eikös se näin ole?
Onko Turussa urheiluliikkeitä, jos on niin kipaise hakemaan uudet pallot, vanhat on perusteellisesti hukassa!
Onko Somerolla mielenterveystoimistoa? Varaatko itse ajan, vai varaammeko....
”Onko Somerolla mielenterveystoimistoa? ”
Totta kai on, miten se tähän liittyy? Tarkoitatko sitä että varaan ajan ja menen valittamaan, minua kun niin kovasti naurattaa Teidän touhut, saisinko jotain lääkettä että ei naurata? - Tätäkö ajat takaa, ei hyvä mies, monet nauraa Teille eikä siihen tarvita ” mielenterveystoimistoa”?
Suuriin vitsailun ja vitsien paikka PKSN tapaamisissa on Teidän kirjoittelut, ne on suorastaan huvia, no pitäähän sitä jotain huvia olla että maailma ei tunnu ankealta.
Alan pikkuhiljaa ounastella missä tämä "pksn" majailee. Että teitä on siellä paljon -yli 200- joita kaiken aikaa naurattaa. Taidatte olla onnellisia. Mutta että ei lääkkeitä...? sitä minä en jaksa uskoa. Maistelkaapas ensi kerralla tarkemmin iltateetä jota saatte, ettei vaan olisi outo sivumaku.
”Että teitä on siellä paljon -yli 200- joita kaiken aikaa naurattaa. ”
Kaikki ei ole käynyt tapaamisessa, jäseniä on kyllä yli 200 ja jatkuvasti tulee lisää. Tällä viikolla jo neljä alokasta.
”Taidatte olla onnellisia.”
Tottakai, SNC jäsenet perusti toimivan kokonaisuuden jonka jäsenkanta on jatkuvassa nousussa. Toimnta pelaa, on oma portaali, siihen on liittynyt noin 30 harrasteseuraa, muutama kauppa ja yksi pankki. Noin 100 hoitaa sähköpostit portaalin kautta, eikö tässä ole onnea ja menestystä enemmän kun saattoi odottaa?
”Maistelkaapas ensi kerralla tarkemmin iltateetä jota saatte, ettei vaan olisi outo sivumaku.”
Tervetuloa teelle, saat jopa kahviakin. Kokeile onko siinä sivumakua, jos on niin se johtuu pääkaupunkiseudun vedestä.
http://naturisti.org/pksn_Mai10.jpg
Pitääkö liittyä täälä johonkin porukkaan, jos välttämättä haluaa inf-jäsenyyden? Miten olet sen saanut?
”Pitääkö liittyä täälä johonkin porukkaan, jos välttämättä haluaa inf-jäsenyyden?”
Jos haluat INF kortin sen saa liittymällä esim Luonnonmukaiset yhdistykseen.
Sitten on myös yhtä kattavia jäsenkortteja, esim. VNN jäsenyys. Löytyy netistä nimellä World of the Nudest Nudist.
Jos harrastat ulkomaan matkailua silloin sinulla on etua noista korteista, ei Suomessa. Euroopan tietoa eri paikoista saa oppaasta FKK Reiseführer Europa 2005 sen voi tilata http://www.amazon.de/ kirjakaupasta, hinta on 10,00 EUR.
Suomen tilanteesta on ilmainen opas olemassa se löytyy http://naturistiopas.naturisti.org/ osoitteella.
Kiitos vastauksesta, noita inf-yhdistyksiä näyttäisi olevan kolme. Mutta et vastannut siihen, miten itse olet ainaisjäsenyyden hommannut.
Ei ne ota kuitenkaan meikäläistä jäsenekseen, että miten siitä huolimatta sen inf jäsenkortin saisi?
INF jäsenkortin ja vuositarran voi saada vain INF:n kuuluvan kansallisen liiton jäsenyhdistyksen jäsenet. Se on takuu, että persoona osaa käyttäytyä naturisti ympyröissä. Jos ei ole jäsen, niin on kiellettyä antaa INF-passi ja vuositarra. Myöskää ulkomaalaiselle, joka ei asu vakituisesti maassa ja osalllistu toimintaan, ei saa antaa INF passia.
Sorry vaan, rentut ei kelpaa, kun niistä ei voi mennä takuuseen.
Näiltä liiton sivuilta saa ilmaiseksi lisätietoa http/groups.msn.com/alastiihanita
"noita inf-yhdistyksiä näyttäisi olevan kolme."
LM ja SNC ja niiden päällä Liitto ja se Liitto ei ota jäseniä.
Suomesta liityttiin aikoinaan ennen kuin oli mitään yhdistyksiä Suomessa ulkomaisiin yhdistyksiin.
Myös Suomen ruotsinkielinen kansanosa harrastaa paljon Ruotsin yhdistyksiä ja niihin liittymistä. Esim. Ahvenanmaan Naturistit kuuluu Ruotsin yhdistyksiin. Se on kielellinen yhdiste.
- Muuhun ei kommenttia, ei kuulu aiheeseen.
”Ei ne ota kuitenkaan meikäläistä jäsenekseen”
Jos olet yksinäinen mies niin jonoon tuskin kannattaa mennä. LM jono on pitkä miesten osalla.
Silloin voit liittyä Turkuun ts. SNC piiriin.
Myös VNN kortti antaa vastaavan kun INF kortti. Valintaa on.
Mikset vastaa kysymykseen? Itse otit sen inf ainaisjäsenyyden esille! Kehuaksesi itseäsikö? Ja ns. liittoon näyttää kuuluvan kolme (3).
Tiedätköhän mitään?
...lienee nimellinen, yhdistyslain vuoksi.
Ei ne ota sinua jäseneksi ja vielä hullummin käy karvattomien yhdityksessä. Se ei jaa IFN passeja ulkomaalaisille ja sen yhdistyksen nimi on World of the Nudest Nudist eli WNN ei siis VVN niin kuin täällä neuvottiin. Ainoa mahdollisuus suomalaiselle on kuulua rekisteröityyn suomalaiseen yhdistykseen, joka kuuluu Naturisti liittoon jäsenenä.
Mutta yhdistys kuitenkin.
Ellen nyt väärin muista, niin Suomen yhdistyslaissa on pykälä jonka mukaan kattojärjestössä on oltava mukana vähintään kolme rekisteröityä yhdistystä.
Suomesta kuuluu paljon jäseniä World of the Nudest Nudist se ottaa jäseniä kaikista maista.
Itse liityin World of the Nudest Nudist porukkaan vuonna 1998.
Niitä voisi sitten perustaa toinen mokoma lisää, niin riittäis kaikille. Esimerkiksi "suomen vasenkätiset miesnaturistit ry" niin pääsisi kaikki inf piiriin.