Lieksan yksimielinen vali-vali-kuoro

Lieksaan on muodostunut lähes yksimielisesti vali-vali-kuoro. Sen päävärssy ja samalla kertosäe on "Valittajat sitä, valittajat tätä" ja se lauletaan monotonisen yksiäänisesti. Sen hyrinässä "unohdetaan" kertoa, mitä tuli tehtyä. Sillä uunotetaan kuntalaisia, jotka alkavat jo tiedostaa, että tulipa annettua ylin valta yksin kaupunginjohtajalle suoraan ja välillisesti liikelaitosten ja kaupunginhallituksen kautta. Että tervatehdas on miljoonaluokan huijaus. Ja että olipa hyvä, kun muutama valistunut ihminen sai kuin saikin pelastetuksi lieksalaiset Attendo-nimisen ryöväri-yrityksen kynsistä. Ja että valtuusto saa pyöritellä peukaloitaan vielä avoimemmin kuin vielä nyt - minkäpä noille herroille mahtaa.
Kurjan tempun teki Vali-vali -kuoro. Osa demareista tajusi sen ajoissa. Miinus kolme paikkaa. Kuoro saa varmaan täydennystä. Perinteisiin kuuluen lähes yksimielisesti. Kuorolaulun sanoituksen päivittämisessä paikallislehti tarjoaa auliisti alustan kaksi kertaa viikossa, mutta perussanoma pysyy samana. Pitäpä sitä asioista puhumaan, kun vali-vali-vali valloittaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kirjoitus osui naulan kantaan. Ollaan hiljaa vain. Yritetään vaieta kaikille puolueille kiusallinen tosiasia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lieksaan on muodostunut lähes yksimielisesti vali-vali-kuoro. Sen päävärssy ja samalla kertosäe on "Valittajat sitä, valittajat tätä" ja se lauletaan monotonisen yksiäänisesti. Sen hyrinässä "unohdetaan" kertoa, mitä tuli tehtyä. Sillä uunotetaan kuntalaisia, jotka alkavat jo tiedostaa, että tulipa annettua ylin valta yksin kaupunginjohtajalle suoraan ja välillisesti liikelaitosten ja kaupunginhallituksen kautta. Että tervatehdas on miljoonaluokan huijaus. Ja että olipa hyvä, kun muutama valistunut ihminen sai kuin saikin pelastetuksi lieksalaiset Attendo-nimisen ryöväri-yrityksen kynsistä. Ja että valtuusto saa pyöritellä peukaloitaan vielä avoimemmin kuin vielä nyt - minkäpä noille herroille mahtaa.
Kurjan tempun teki Vali-vali -kuoro. Osa demareista tajusi sen ajoissa. Miinus kolme paikkaa. Kuoro saa varmaan täydennystä. Perinteisiin kuuluen lähes yksimielisesti. Kuorolaulun sanoituksen päivittämisessä paikallislehti tarjoaa auliisti alustan kaksi kertaa viikossa, mutta perussanoma pysyy samana. Pitäpä sitä asioista puhumaan, kun vali-vali-vali valloittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu