Sähkökojohtoja yrittävät piilottaa maanalle ja ovat kaataneet kauneimmat koivuni
Onko tämä tätä nykyaikaa?
Siis minä en enää omista,tai hallinta-oikeuteni on kumottu,omistamaani rantatilaa
kohtaan?
Tänne vyöryivät koneet ja ainoa mitä voin tehdä,tilasin taksin ja lähdin viinakauppaan
Ama täysin pihalla!
11
233
Vastaukset 11
Meilläkin mökkipitäjässä kaivettiin kaapelit maahan. Minä oli siihen tyytyväinen, koska myrksyt ovat kaataneet puita tontilta, ja pylväissä kaapelit olleet vaarassa. Aikanaan naapuriin oli vedetty sähköjohto suraan pihamme yli, pylväät kummallakin puolella pihaa. Nyt niistäkin päästiin. Ne ovat raivostuttaneet minua kymmeniä vuosia.
Meidän sähköyhtiö kunnioitti pihapuita. Yhteenkään eivät koskeneet, mutta metsiköstä ennen pihaa oli jokunen näre jouduttu poistamaan. Mukavasti saatiin uusi oikopolku maantielle kaapelin kaivuun jäljiltä. Olin ihan tyytyväinen.Otan osaa rituliini, Etenkin puiden kaataminen on minullekin kauhistus. Kotipaikallani se tehtiin tien leventämisen vuoksi. Kaipasin kuusiani pitkään, vaikka niiden kaataminen toi valoa pihamaalle - ja uutta kasvustoa.
Maakaapelien kaivaminen ei aiheuttaut puiden kaatamista ja kai sitä pitää ajatella, että nyt ei trombeista ole huolta. Muutama vuosi sitten se kaatoi naapurin pihakuusen kuistin päälle, meillä osui onneksi aivan tontin takaosaan, missä ei ole rakennuksia.
"Aika entinen ei enää palaa"...demeter1 kirjoitti:
Otan osaa rituliini, Etenkin puiden kaataminen on minullekin kauhistus. Kotipaikallani se tehtiin tien leventämisen vuoksi. Kaipasin kuusiani pitkään, vaikka niiden kaataminen toi valoa pihamaalle - ja uutta kasvustoa.
Maakaapelien kaivaminen ei aiheuttaut puiden kaatamista ja kai sitä pitää ajatella, että nyt ei trombeista ole huolta. Muutama vuosi sitten se kaatoi naapurin pihakuusen kuistin päälle, meillä osui onneksi aivan tontin takaosaan, missä ei ole rakennuksia.
"Aika entinen ei enää palaa"...Kiitos demeter1
Todella muistan yhden uudenyönmyrskyn!
Olin tullut tänne korpeen ja olin mahataudissa.
No sähköt menivät poikki yöllä.
Kiire vessaan pimeässä.
Ensimmäinen kontakti oli välioveen joka oli auki. Patti otsassa ja mitä muuta,en edes kehtaa kertoa?rituliini_38 kirjoitti:
Kiitos demeter1
Todella muistan yhden uudenyönmyrskyn!
Olin tullut tänne korpeen ja olin mahataudissa.
No sähköt menivät poikki yöllä.
Kiire vessaan pimeässä.
Ensimmäinen kontakti oli välioveen joka oli auki. Patti otsassa ja mitä muuta,en edes kehtaa kertoa?Voisin ehkä kuvitella, rituliini, mutta en ehkä tahtoisi kokea..))
Selviytyjä olet, jos kuka....Ja vastukset kasvattavat luonnetta, niinhän sanotaan.....demeter1 kirjoitti:
Voisin ehkä kuvitella, rituliini, mutta en ehkä tahtoisi kokea..))
Selviytyjä olet, jos kuka....Ja vastukset kasvattavat luonnetta, niinhän sanotaan.....En voi rintaani röyhistellä,ja kiitos metetyksieni jälkeen en ole yksin.
Palsalta löytyy ihminen ja hänen kannustusten myötä jatkan elämääni.
Olen kaiketi ikuinen ruikuttaja?
Jollen olisi,kaiketi olisin suljetulla osastolla?
Se vain on,kuormaa on annettu ja sen kantamiseen jaksamiseen luotte te ihanat ihmiset voimavaroja.
kiitollisena amarituliini_38 kirjoitti:
En voi rintaani röyhistellä,ja kiitos metetyksieni jälkeen en ole yksin.
Palsalta löytyy ihminen ja hänen kannustusten myötä jatkan elämääni.
Olen kaiketi ikuinen ruikuttaja?
Jollen olisi,kaiketi olisin suljetulla osastolla?
Se vain on,kuormaa on annettu ja sen kantamiseen jaksamiseen luotte te ihanat ihmiset voimavaroja.
kiitollisena amaÄlähän nyt, rituliini. . Kyllä ihminen saa osaansa valittaa ja onneksi ylensä löytyy niitä, joilla on myötäelämisen taitoa ja taju siitä, että kenelle tahansa voi sattua melkein mitä tahansa.
Ja että kuka tahansa voi ainakin pieneltä keventää toisen kuormaa. Näin uskon...demeter1 kirjoitti:
Otan osaa rituliini, Etenkin puiden kaataminen on minullekin kauhistus. Kotipaikallani se tehtiin tien leventämisen vuoksi. Kaipasin kuusiani pitkään, vaikka niiden kaataminen toi valoa pihamaalle - ja uutta kasvustoa.
Maakaapelien kaivaminen ei aiheuttaut puiden kaatamista ja kai sitä pitää ajatella, että nyt ei trombeista ole huolta. Muutama vuosi sitten se kaatoi naapurin pihakuusen kuistin päälle, meillä osui onneksi aivan tontin takaosaan, missä ei ole rakennuksia.
"Aika entinen ei enää palaa"...Ava todella!
Minusta kaiketi,kuin Sinustaki on tullut viherpiipertäjä?
Metsähakkuut ovat out ja sanoinkin heille sähköyhtiön työntekijöille painavan sanani.
Eivät he päätä tietenkään kenen mailta vedetään linjoja,kenenkä ekologinen systeemi otetaan haltuun.
Suomi on ryöstetty!
No tosin ilman tota sähköä en tulisi toimeen
- Anonyymi
Eikö niitä aloittajan koivuja olisi voinut käyttää uusina sähkötolppina, olivat jo valmiina pystyssäkin, miksi se sähköjohto piti kaivaa maan alle juuri niiden kohdalla?
- Anonyymi
Sähköjohdot pitävät puut pystyssä myrskyn sattuessa kun puut sidottu toisiinsa, se lisää sähköjohtojen valmistusta ja työllisyys nousee.
- Anonyymi
Rituliinilla taitaakin olla hulppea rantatila ja talo mukavuuksin ja metsääkin. Vaivaista plänttiä mökin alla ei voi edes rantatilaksi kutsua. Ja eikös ole vielä kaunkiosakekkin omistuksessa.
Kuinka niin hulppeat?
Jos saisin menetetyn ja tapetun lapseni takaisin.
Mitä vitun tarkoitusta on minun omaisuudellani,minun rantatilallani,minun parilla muulla kämpällä menetyksiin nähden?
Ei mitään!
Seisoa kahden lapsensa haudalla,vaikka vain fiktiivisesti ei poista sitä tuskaa.
Sinä ystäväni voit omistaa aivan minkäkokoisen läntin rantaa.
Eihän se ole minulta pois,vai onko sinulta pois,jos olen lunastanut kasvattikotini
ja tehnyt siitä asuttavan kiinteistön?
Ajattele tiskipöydälläni on kaksi kraanaa.Toisesta tulee kaivovettä ja toisesta järvivettä.
Aivan omaan laskuuni.
Ama menetyksien takana
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1282056
- 51989
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r158868Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 77710
- 53627
- 67626
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.144606Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e131566Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520- 6504
- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 4489
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.152469Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463
