Suomalaisten mielestäni yleisin pelko on pelko siitä mitä muut ajattelevat hänestä. Onhan siitä vitsiäkin väännetty. Tämä hienommin sanottuna "sosiaalisten tilanteiden jännittäminen" riivaa yhtä sun toista, ja helpoiten sen näemmä saa kun sitä on jo lapsuudenkodissa.
Minulla itselläni oli erityisesti äidin jatkuvana huolena se että on niin surkea/ruma/mitä milloinkin, ja miten kamalaa on kun tulee ihmisiä vastaan ja mitä jos ne sanovat jotain ja pitäisi vastata jne. Oma itsetuntoni oli sitten olematon, ja sekin vähä romahti murrosiässä. Ainoastaan sen avulla pelastuin täydelliseltä tuholta että koin itseni kuitenkin sen verran voimakkaasti seksuaaliseksi, että pakotin itseni tapaamaan ainakin miehiä löytääkseni sopivan kumppanin. Naisystävien hakeminen sitten jäikin sikseen, kun aina oli se pelko että se olisi kauniimpi, fiksumpi, menestyneempi tms. kuin minä, ja saisin olla se kakkonen ystävyyssuhteessa. Kaiketi tässä oli takana jotain ylpeyttäkin minun puoleltani...
Minusta tuntuu että tilanne missä ihminen ylenmäärin pohtii muiden ajattelemisia on itseasiassa se että hänestä on osa jäänyt lapsen tasolle. Lapsethan ovat hyvin herkkiä kuulostelemaan toistensa mielipiteitä ja tykkäämisiä, aina siinä määrin että jotain merkkifarkkuja on pakko saada ja joku muodista jäänyt on niin kamalaa että silmät saa päästä hävetä jos sattuu sellaista päälle... Tässä kun oikein ajattelee, koko muotiteollisuus ja in/out-systeemi on myös lapsellisuutta kollektiivisemmalla tasolla. Kuinka moni meistä ihmisistä TODELLA ikinä kasvaa aikuiseksi? Kuka uskaltaa olla täysin oma itsensä ja riippumaton siitä mitä kulloinkin pitäisi ajatella, tuntea ja harrastaa?
Kun sitä alavireisenä yksilönä usein tulee röyhkeämpien yksilöiden sortamaksi (tottakai laumassa pitää aina olla se nokittava kana), alkaa vähitellen sellainen määrätietoinen jääräpäisyys kasvaa sisällä niin ettei huvita enää missään asiassa vähääkään kuunnella muiden sanomisia ja mielipiteitä. Sitä on kuin käppyrämänty korkealla tuulenpieksemällä kalliolla, kenties taipuu, muttei taitu. Kaikki puupellossa kasvavat räkämännyt kaadetaan ja niistä tehdään sellumössöä, mutta käppyrä saa olla rauhassa ja katsella kauempaa maailman hömpötyksiä. Ja näkee muitakin kuin niitä iänikuisia mäntyjä... Näkee enemmän.
Minulla itselläni oli erityisesti äidin jatkuvana huolena se että on niin surkea/ruma/mitä milloinkin, ja miten kamalaa on kun tulee ihmisiä vastaan ja mitä jos ne sanovat jotain ja pitäisi vastata jne. Oma itsetuntoni oli sitten olematon, ja sekin vähä romahti murrosiässä. Ainoastaan sen avulla pelastuin täydelliseltä tuholta että koin itseni kuitenkin sen verran voimakkaasti seksuaaliseksi, että pakotin itseni tapaamaan ainakin miehiä löytääkseni sopivan kumppanin. Naisystävien hakeminen sitten jäikin sikseen, kun aina oli se pelko että se olisi kauniimpi, fiksumpi, menestyneempi tms. kuin minä, ja saisin olla se kakkonen ystävyyssuhteessa. Kaiketi tässä oli takana jotain ylpeyttäkin minun puoleltani...
Minusta tuntuu että tilanne missä ihminen ylenmäärin pohtii muiden ajattelemisia on itseasiassa se että hänestä on osa jäänyt lapsen tasolle. Lapsethan ovat hyvin herkkiä kuulostelemaan toistensa mielipiteitä ja tykkäämisiä, aina siinä määrin että jotain merkkifarkkuja on pakko saada ja joku muodista jäänyt on niin kamalaa että silmät saa päästä hävetä jos sattuu sellaista päälle... Tässä kun oikein ajattelee, koko muotiteollisuus ja in/out-systeemi on myös lapsellisuutta kollektiivisemmalla tasolla. Kuinka moni meistä ihmisistä TODELLA ikinä kasvaa aikuiseksi? Kuka uskaltaa olla täysin oma itsensä ja riippumaton siitä mitä kulloinkin pitäisi ajatella, tuntea ja harrastaa?
Kun sitä alavireisenä yksilönä usein tulee röyhkeämpien yksilöiden sortamaksi (tottakai laumassa pitää aina olla se nokittava kana), alkaa vähitellen sellainen määrätietoinen jääräpäisyys kasvaa sisällä niin ettei huvita enää missään asiassa vähääkään kuunnella muiden sanomisia ja mielipiteitä. Sitä on kuin käppyrämänty korkealla tuulenpieksemällä kalliolla, kenties taipuu, muttei taitu. Kaikki puupellossa kasvavat räkämännyt kaadetaan ja niistä tehdään sellumössöä, mutta käppyrä saa olla rauhassa ja katsella kauempaa maailman hömpötyksiä. Ja näkee muitakin kuin niitä iänikuisia mäntyjä... Näkee enemmän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Enpä tiedä, ei ole mulla, ei ole suvussa kellään, eikä ole tutuillakaan tuota pelkoa.
Männyt kasvaa vahvoiksi ja tukeviksi, jos juurtuvat kunnolla. Jos juuret eivät pääse syvälle kallioon lähtee mänty tuulenmukana.
Koivut kaatuvat helposti rajuilmalla, koska eivät ole siihen tottuneet.