Nykyajan omituiset voitontuulettamistavat

Niin jalkapallopeleissä, kuin kaikissa muissakin joukkuelajeissa nykyään, voitosta riemuitseminen ja ns. "tuulettaminen" näyttää enemmän joltakin raivokohtaukselta, tai sekopäiseltä uhoaamiselta, kuin iloitsemiselta.
Aina huidotaan kädet nyrkissä. Puidaan siis raivoisasti nyrkkejä hampaat irvessä, julman näköisinä. Ei edes aina hymyillä. Ihan kun kyse olisi jostain sotatilasta.
Tuollaiseltako todella näyttää urheilussa vastustajansa voittaneet ihmiset?
Mistä hemmetistä tälläinen nykyajan voiton tuulettamistyyli on tullut?

Kun katsoo entisiä urheilutapahtumia ja joukkueurheilua. Huomaa tämän nykyisen tavan alkaneen joskus vasta 80 luvun paikkeilla.
Sitä ennen voitonmerkit urheilijoilla ja yleisöllä on olleet ihan erilaisia.
Eikö kukaan huomaa, miten älytön tämä nykyinen "uhoraivotapa"on?
Eikö kukaan huomaa, miten ihmiset apinoi, matkii toisiltaan näinkin typeriä tapoja?

Nykyinen jääkiekko ja jalkapallohypetys kuuluu samaan apinointiin. Kun joku on kerran keksinyt, että jos suomi voittaa kultaa. Rynnitään heti aivottomana laumana johonkin torille, tai rypemään ja meluamaan umpihumalassa patsaille ja suihkulähteille.
Ajellaan ympäriinsä autoilla, torvia töötötellen ja autojen ikkunoista suomenlippuja heilutellen ja pulloja näytellen.
Peleihinkin pukeudutaan pelleasuihin, maalataan naamat sinivalkoisiksi ja peruukeihin. Liigapeleissä sitten mesotaan oman seuran fanipaidoissa ja päähineissä.
Kaikkeen tähän fanaattiseen mesoamiseen ja muiden apinoimiseen haetaan aina vauhtia alkoholista. Onko tämä juopottelu mitenkään urheilullista ja tervehenkistä? Selvänä monien juhlinta olisi hillitympää.

Liiallinen fanaatisuus vaan näyttää typerältä ja se on nykyurheilussa selvästi lähtenyt lapasesta. Voitot ja voitontavoittelu on pelkkää, pelaajien ja yleisön ylimielistä uhoamista vastustajille ja vastustajien kannattajille. Tästä johtuu myös se ilmiö, että joissakin lätkämatseissa pelaajat on agressiivisia ja käyvät vastustajiinsa käsiksi. Myös jotkut fanaattisimmat kannattajat ottaa yhteen vastustajan kannattajien kanssa, jopa siellä katsomoissa pelin aikana, tai sen jälkeen. Esim. Jalkapallohuliganismi. Älyttömäksi on mennyt kaikki urheilu!
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu