niitä on kuultu tarpeeksi.
Nyt on uudella valtuustolla mahdollisuus lopettaa kokonaan tyhjänjauhanta.
Unohtakaa sanat Haapaveden kehittäminen, yritysmyönteisyys, kylien elinvoima, avoimuus, Haapaveden vetovoima ja lasten ja nuorten asia.
Tehkää jotain , käyttämättä noita typeriä huu- haa puheita, ennenkuin äänestäjät lakkaavat kokonaan äänestämästä. Ä lkää kuvitella että, suuriin puheisiinne kukaan uskoo, kourallista höynäytetyäviä lukuunottamatta.
Puheita parempi olisi, jos valtuusto ensimmäisen kokouksensa yhteydessä kävisi vaikka keräämässä roskat ja koirien jätökset taajamassa.
Se osoittaisi päättäjien tahtotilan parhaiten, ja he olivat edes hiukan katu- uskottavia.
Ei enää tyhjiä sanoja valtuustossa
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Virkamiehiä ovat valtiolla, kunnalla tai muussa julkisyhteisössä virkasuhteessa työskentelevät henkilöt. Virkamiehellä on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja esimerkiksi olla mukana yhdistyksissä ja politiikassa. Hän on kuitenkin virkamies myös työajan ulkopuolella: hänen on yksityishenkilönäkin käyttäydyttävä niin, ettei kansalaisten luottamus häneen tai hänen edustamaansa viranomaiseen vaarannu."
Onkohan muilla luottamus horjunut siihen, voiko ko. henkilö toimia opettajana enään? Itse ainakin olen ollut alusta asti sitä mieltä, että niillä kirjoituksilla, vihapuheella, uhkailuilla, maalittamisella, raivoamisella jne. huonolla käytöksellä ei kukaan voi lasten opettajana toimia.- Anonyymi
Valitettavasti lasten vanhempana voi toimia kuka pönttö tahansa, vaikutus on elinikäinen.
Opettajat korjaavat työssään paljon kotien aiheuttamia vaurioita, valitettavasti aikaa siihen on vain muutama vuosi.
Neuvolaan pitäisi suunnitella pakollinen vanhemmuuskurssi, jonka suorittaminen vasta aukaisisi rahahanat vanhemmuudesta. Ja jokaisen lapsen kohdall uusi kurssi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti lasten vanhempana voi toimia kuka pönttö tahansa, vaikutus on elinikäinen.
Opettajat korjaavat työssään paljon kotien aiheuttamia vaurioita, valitettavasti aikaa siihen on vain muutama vuosi.
Neuvolaan pitäisi suunnitella pakollinen vanhemmuuskurssi, jonka suorittaminen vasta aukaisisi rahahanat vanhemmuudesta. Ja jokaisen lapsen kohdall uusi kurssi.Yksi persuope aiheuttaa kiusaamisella lapsille traumoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi persuope aiheuttaa kiusaamisella lapsille traumoja.
Kyllä ne traumat tulevat kotoa.
Opettajat tulee ja menee, vanhempiaan ei voi vaihtaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne traumat tulevat kotoa.
Opettajat tulee ja menee, vanhempiaan ei voi vaihtaa.Kun lapsi pelkää vanhempiaan, pelkää hän opettajiaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi persuope aiheuttaa kiusaamisella lapsille traumoja.
Tämä törkeä maalittaminen ei näytä loppuvan!!! Ajattelin että vaalien jälkeen rauhottuisi tilanne. Mutta katkeruus on ilmeisesti pysyvää joidenkin kohdalla. Jos minä olisin maalitetun opettajan housuissa, laittaisin asianajajan ja poliisit tutkimaan tätä törkeää touhua. Ei tämä näytä muuten seviävän kohalleen.
- Anonyymi
Ei varmaan, vaan nimettömiä maalittajia, joita tässä kylässä riittää.
Ilkka Repohan esiintyy omalla nimellään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2353279Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3582941Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,141957Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601748Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121493- 1221456
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4671370Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S01370