Tuli mieleen, että

🤔🚗🚦apukuskille olisi tarvetta. Eräskin mies osasi hyvin neuvoa vieressä niin ettei alkanut harmittaa niinkuin yleensä neuvomiset. Perjantain ruuhkassa näet ajoin letkassa ja tulin paikkaan missä oli pyöreä keltainen liikennemerkki eteenpäin ja joitakin epämääräisiä viittoja vasemmalle. Kun koko talvessa olen ajanut autolla ehkä kolme-neljä kertaa, niin en ehtinyt merkkiä identifioida vaan ajoin suoraan. Peruutuspeilistä näin, ettei mua seurannut kukaan.

Onneksi uusi tie oli niin leveä, että pääsin kääntymään ympäri ja mahduin solahtamaan takaisin liikennevirtaan. Liikennemerkkien tunnistajalle ja nopeuskameroiden tarkkailijalle olisi siis tarvetta (=tuttu mies pks). Ja ehkä samalla muidenkin pikkupuuhien tekijälle. Saunaa ja pesuvettä ei tarvitse nyt lämmitellä. 🥵
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinpä, joskus se apukuski voi kieltämättä pelastaa tilanteen. Saksassa on huomattu että yksin ajava saa useammin sakon tai kolaroi kuin puolison kanssa ajava. Iäkkäitä tutkittu Suomessa, apukuski auttaa heitä, toinen lukee just merkkejä. Nuorilla taas apukuskit painostaa riskinottoon. Apukuskin hyödyllisyys lienee osoitus muutenkin hyvästä ja toimivasta yhteispelistä, synkroniasta. Että tietää sanattomasti, milloin neuvo tarpeen, lukee toista.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kun kävin autokoulua (Ajotaito) v. 2000 niin muistan kuinka opettaja teoriatunnilla sanoi, että iäkkäämmille ihmisille tapahtuu onnettomuuksia eniten risteysalueella. Ehkä minun pitää lähestyä risteyksiä varovammin, että ehdin huomata tarpeelliset asiat ajoissa.

    Olen huomannut senkin, että liikennevalot tekevät olon liian turvalliseksi. Kun ne joskus ovat keltaisella olen hiukan epävarma siitä kenellä on etuajo-oikeus. Veljen ohje oli, että mitä sitä miettii, se menee ensin joka uskaltaa 😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lounas.ajatus kirjoitti:

🤔🚗🚦apukuskille olisi tarvetta. Eräskin mies osasi hyvin neuvoa vieressä niin ettei alkanut harmittaa niinkuin yleensä neuvomiset. Perjantain ruuhkassa näet ajoin letkassa ja tulin paikkaan missä oli pyöreä keltainen liikennemerkki eteenpäin ja joitakin epämääräisiä viittoja vasemmalle. Kun koko talvessa olen ajanut autolla ehkä kolme-neljä kertaa, niin en ehtinyt merkkiä identifioida vaan ajoin suoraan. Peruutuspeilistä näin, ettei mua seurannut kukaan.

Onneksi uusi tie oli niin leveä, että pääsin kääntymään ympäri ja mahduin solahtamaan takaisin liikennevirtaan. Liikennemerkkien tunnistajalle ja nopeuskameroiden tarkkailijalle olisi siis tarvetta (=tuttu mies pks). Ja ehkä samalla muidenkin pikkupuuhien tekijälle. Saunaa ja pesuvettä ei tarvitse nyt lämmitellä. 🥵

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu