Heinolalaiset piikille mars, mars - älkää leikkikö koronan kanssa

Heinolan terveyskeskus on huomannut, että rokotttautumisinto on kaupungissa laskenut. ESS kiejoittaa 21.6. näin" Heinolalaiset eivät hakeudu koronarokotuksiin niin innokkaasti kuin mitä rokotteita olisi tarjolla. Heinolassa on jo vähennetty rokotetilauksia, koska ihmiset eivät ole varanneet aikoja rokotuksiin.

Kaupungissa olisi voitu rokottaa enemmänkin ihmisiä, mutta rokotteita ei voi ottaa vanhenemaan.

– Nyt vielä rokotteita on, joten kannattaa varata aika heti, Heinolan kaupungin johtava ylilääkäri Kirsi Timonen kertoo.
Menkää ihmeessä, kun on mahdollista!
15591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Se on henkilökohtainen valinta, ottaako rokotteen vai sairauden. Nämä, jotka eivät ota rokotetta ja sairastuvat, niin heidän kuuluisi itse maksaa hoitonsa, eikä yhteiskunnan. Tällaiset ihmiset todennäköisesti vievät tehohoitopaikat niiltä, jotka todellisuudessa sieltä selviäisivät. Asia, voi tuntua raadolliselta, mutta näin se vaan on.

Äänestä
  • Eikös jossain maassa säädetty laki, että jos ei ole ottanut rokotetta vaikka olisi saanut niin ei sairastuttuaan ole oikeutettu hoitoon.
    Meilläkin tehohoito paikoilla ollut paljon näitä rokotteesta kieltäytyneitä keski-ikäisiä miehiä, jotka pelkää, että rokote tekee steriiliksi ja sehän ei käy kun herran laadukasta sukua on jatkettu vasta 6 lapsella ja saman verran pitäisi keretä vielä tekemään.

    Äänestä

  • Ei se ole mitenkään henkilökohtainen valinta, jos ei satu asumaan autiosaarella.
    Se on pelkästään sika itsekäs valinta. Linnatuomio olisi paikallaan sellaisille muiden terveyden vaarantajille.

    Äänestä

  • Nämä, jotka ottavat rokotetta ja sairastuvat jos jopa sairastuvat, saavat tautia lievänä, siis eivät tarvitse tehohoitopaikkoja. Ja jos hoitoa pitäisi maksaa itse, niin maksajalista olisi voi niin kuin pitkä.

    Äänestä

Ilta-Sanomat ;"Palkaton lomautus uhkaa koronarokotteesta kieltäytyjiä Venäjällä – jo neljäs alue otti ”pakkorokotukset” käyttöön

Moskovan ja Moskovan alueen lisäksi nyt myös Kemerovon alue ja Sahalin vaativat palvelualojen työntekijöitä ottamaan koronarokotteen. Rokotteen ottamiseen ei voida varsinaisesti pakottaa, mutta työnantajaa voidaan rangaista sakoilla ja työntekijä lähettää päättymättömälle palkattomalle lomalle.# Kelatuet saattavat lähteä Suomessa.

Äänestä

Ei taida jaksaa!

Äänestä
  • Mikä pelle. Kausiluontoinen flunssa ei vie teholle ja ruumishuoneelle.

    Äänestä

No, nyt ei sitten ole ruuhkaa.
Jos soittais pääsisköhän heti vai joutuuko odottamaan ja odottamaan...

Äänestä
  • Ei ole totta mitä ihmettä "mietit"? Taitaa vähän jumittaa...

    Äänestä

Eläimillä ja kuolemilla ei saa leikkiä lainkaan.

Äänestä
  • Ei leikitä eläimillä.

    Äänestä

Heinolalaiset+eivät+hakeudu+koronarokotuksiin+niin+innokkaasti+kuin+mitä+rokotteita+olisi+tarjolla?+Siis+pitäisikö+ottaa+rokote+ainoastaan+sen+takia,+että+se+ei+menisi+pilalle?+Ja+ehkä+kannattaa+odottaa+seuraavaa,+selta-rokotetta,+joka+toimii+delta-viruksen+vastaan.Miksi+viranomaiset+ovat+niin+huolissa+delta-viruksesta,+vaikka+on+rokotettu+yli+50+%+ja+ilmeisesti+suurelta+osalta+on+luomu+immuniteetti+(siis+sai+jo+taudin).Jos+kyseessä+nyt+on+uusi+virus,+niin+rokotteen+pitäisi+olla+ajan+tasalla.

Äänestä

Nyt harkitaan jo kolmas piikki riskiryhmille.
Onko normaalia? Kohta immuunipuolustus ei osa toimia ilman rokotteita.

Äänestä
  • Tämä "rokoteasiantuntija" ei osaa edes kirjoittaa, mutta jakaa samaa sontaa koronarokotteesta eri palstoille.
    Kas näin: "Kohta immuunipuolustus ei osa toimia ilman rokotteita." Kyllä immuunipuolutus osaaaaaa toimia!

    Äänestä

Mielummin kierrän ja tartutaan koronaa muihin ihmisiin.
Loppuu ilmaston lämpeneminen, kun ihmiset kuolee pois.
Teen oman korteni kekoon, jotta ilmaston lämpeneminen pysähtyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heinolan terveyskeskus on huomannut, että rokotttautumisinto on kaupungissa laskenut. ESS kiejoittaa 21.6. näin" Heinolalaiset eivät hakeudu koronarokotuksiin niin innokkaasti kuin mitä rokotteita olisi tarjolla. Heinolassa on jo vähennetty rokotetilauksia, koska ihmiset eivät ole varanneet aikoja rokotuksiin.

Kaupungissa olisi voitu rokottaa enemmänkin ihmisiä, mutta rokotteita ei voi ottaa vanhenemaan.

– Nyt vielä rokotteita on, joten kannattaa varata aika heti, Heinolan kaupungin johtava ylilääkäri Kirsi Timonen kertoo.
Menkää ihmeessä, kun on mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu