Intti ois tiossa seukki tammikuussa ja kutsunnoissa annettiin A-paperit. Kunnon tai motivaation puutetta ei ole, mutta arvelluttaa intti tämän oman terveyden tilan vuoksi.
Minullahan on siis 4-vuotiaasta lähtien ollut kaihi oikeassa silmässäni (näkö on siinä muistaakseni ~0,75 tai vähän huonompi), mutta koska vasemmassa silmässäni on keskivertoa parempi näkö, se ei minun elämää paljoa häitse. Olen esim pystynyt autokortin ajamaan ja välillä jopa unohdan että minulla edes mikään kaihi on, koska paremman näön vuoksi aivoni käytännössä käyttää vain vasenta silmää näkemiseen.
Olen kuullut että vasemmalla kädellä ja siten vasemmalla silmällä tähtääminen ja ampuminen aivan onnistuu, mutta satun myös olemaan oikeakätinen, mikä hankaloittaa tilannettani yhä enemmän. Olen siis todella yllättynyt että A paperit sain vaikka kerroin kutsunnoissa ja tarkastuksessa tämän kaiken.
Onkohan edessäni aseeton palvelus vai laitetaanko minut ampumaan vasurilla?
Aseella ampuminen ku oikeassa silmässä on kaihi?
5
371
Vastaukset
- Anonyymi
Ja lisään tuohon vielä ettei mul todellakaan ole mitään vakaumusta aseiden käyttöä vastaan. Se on se aseeton intti vissin enemmän asenteesta kiinni ku ettei kykenis käyttämään asetta.
- Anonyymi
Ei siellä ammunnoissa mikään pakko ole tauluun osua. Ei siitä rangaista, eikä siitäkään juuri mitenkään palkita vaikka hyvin osuukin. Räiskii vaan menemään kutakuinkin oikeaan suuntaan.
- Anonyymi
Voi ampua ihan hyvin molemmat silmät auki.
- Anonyymi
vasemmalta puolelta ampuminen onkin loogisempaa oikea kätiselle, vasen puristaaa liipasinta ja kun oikea tarkempi käsi tekee suuntauksen.
itse olen oikeakätinen mutta ammun vasemmalta ja valiot napsasti ammunnoissa. - Anonyymi
Alokasaika tuplaksi ja ekakierroksen jälkeen kaihileikkaukseen ja siitten uusi aloitus. Noin se hoidetaan ja pääset ampumaan kirkkain silmin vaikka et mihinkään osukaan.
Huomaavat pian että vain päässä oli alunperinkin vikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433