Iäkäs ystäväni on lopen väsynyt aikuisen poikansa huumeidenkäyttöön. En tiedä mitä poika käyttää, mutta käy äitinsä luona " lypsämässä " rahaa tiheään ja äiti sanoo, että hän täysin voimaton eikä voi olla antamatta. Voin vain kuvitella äidin tuskan.
Mitä muita päteviä neuvoja voitte antaa, kuin sen ettei yksinkertaisesti anna rahaa. Viimeksi kun keskustelin äidin kanssa hän totesi, että on tullut kaikki keinot pojalla käyttöön? En tiedä mitä nuo tarkoittavat.
Hyvät neuvot tarpeen
Anonyymi
2
55
Vastaukset
- Anonyymi
käske soittaa 112 kun tulee seuraavan kerran ja sanoo että tunkeutui kotiin eikä suostu lähtemään pois ei nää muuten tajua kun pistämällä välit poikki tai muuttamalla muualle
- Anonyymi
Pelkään, että itselläni on samanlainen tulevaisuus. Kukaan ei taatusti ainakaan huolehdi minusta sitten kun olen nykyistä vanhempi ja todennäköisesti yksin maailmassa. Yksi aikuinen lapsi, jolla huumeriippuvuus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,724251Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172720Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242437Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152412Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072223Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992141Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683