Esimerkiksi jos tapahtuu törmäys, jossa autoilija A ajaa kolmion takaa autoilija B:n eteen, kun B ei väistä suojatietä ylittämään pyrkivää jalankulkijaa?
Kumpi on korvausvelvollinen jos molemmat on rikkonut liikennesääntöjä?
26
139
Vastaukset
- Anonyymi
A:n vakuutusyhtiö. Suojatie ja jalankulkija ei kuulu A ja B törmäykseen mitenkään.
- Anonyymi
Jalankulkija kuuluu tapahtumaketjuun ja sen myötä vaikuttaa törmäyksen syntymiseen. A kuuluu tieliikennelain mukaan "väistää" jalankulkijaa ja B olettaa näin tapahtuvan. Aivan eri tilanne, jos jalankulkijaa ei olisi tilanteessa ollenkaan.
- Anonyymi
A on syyllinen koska ei väistä kaikkea muuta liikennettä. Jalankulkija ei vaikuta asiaan mitenkään, tilanne on sama kuin se että B vilkuttaisi suuntamerkkiä mutta ajaisikin suoraan A:n kylkeen.
- Anonyymi
A on syyllinen koska alkaa olettamaan asioita. Ei liikenteessä ole olettamiselle sijaa.
Mielenkiintoisempi tilanne olisi jos A ajaa kolmion takaa B:n eteen, mutta B tulee selkeää ylinopeutta mutkan takaa (A ei pystynyt näkemään ajoissa). Näissä tilanteissa usein näkee protesteja ja tööttäyksiä ylinopeuskuskilta, mutta syy läheltä piti tilanteeseen on nimenomaan se ylinopeus.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Saa sitten olla aika reilusti sitä yliopeutta. Luokkaa 100% ei taida ihan vielä riittää...
Älä sinä puutu tähän kun et kerta tästäkään asiasta tiedä mitään. Testaapa huviksesi miten monta metriä auto kulkee sekunnin aikana 40 kilometrin tuntivauhdissa. Sitten tee sama testi kahdeksankympin tuntivauhdissa. Sinunkin pitäisi siinä vaiheessa ymmärtää kuinka naurettava ja järjenvastainen mielipiteesi oli. Ai niin joo, ethän sinä voi testata koska et ole koskaan edes ajanut autoa. Anteeksi kun nyt kerroin tämän asian näin julkisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Miksi menit noin huonoon trollaukseen?

Metrejä tulee aika tarkalleen tuplat.
Mutta jos joku ehtii eteesi niin, ettet ehdi jarruttamallakaan pysähtymään ja rajoitusten mukaan ajaen olisi jäänyt vielä hyvä turvaväli, niin kyllä sitä ylinopeutta saa aika tavalla olla. Jossan satasen alueella pysähtymismatkat alkavat olla sellaisia, että tuo voisi toteutua erittäin liukkaalla kelillä. Tosin hieman ihmettelen sitä kaveria, joka vetää liukkaan mutkan kahtasataa...- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Metrejä tulee aika tarkalleen tuplat.
Mutta jos joku ehtii eteesi niin, ettet ehdi jarruttamallakaan pysähtymään ja rajoitusten mukaan ajaen olisi jäänyt vielä hyvä turvaväli, niin kyllä sitä ylinopeutta saa aika tavalla olla. Jossan satasen alueella pysähtymismatkat alkavat olla sellaisia, että tuo voisi toteutua erittäin liukkaalla kelillä. Tosin hieman ihmettelen sitä kaveria, joka vetää liukkaan mutkan kahtasataa...Joskus noissa trollauksissasi oli ideaakin, vaikkei ne sitten lähempää tarkastelua kestäneet. Nyt olet enää valju varjo entisestäsi. Mitä on tapahtunut?
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Metrejä tulee aika tarkalleen tuplat.
Mutta jos joku ehtii eteesi niin, ettet ehdi jarruttamallakaan pysähtymään ja rajoitusten mukaan ajaen olisi jäänyt vielä hyvä turvaväli, niin kyllä sitä ylinopeutta saa aika tavalla olla. Jossan satasen alueella pysähtymismatkat alkavat olla sellaisia, että tuo voisi toteutua erittäin liukkaalla kelillä. Tosin hieman ihmettelen sitä kaveria, joka vetää liukkaan mutkan kahtasataa...Eli koska et osaa itse laskea (mikä ei tule yllätyksenä) niin minä kerron sinulle:
40 kilometrin tuntinopeudella auto kulkee noin 11 metriä sekunnissa ja kahdeksankympin vauhdissa hiukan yli 22 metriä sekunnissa. 60km/h on nykyään hyvin yleinen nopeus taajama-alueilla vaikka taajamassa suurin sallittu nopeus on 50km/h ellei muuta nopeusrajoitusta ole osoitettu (huom. 60km/h on noin 16,7 metriä sekunnissa).
Ihanteellisessa tilanteessa (paino sanalla "ihanteellisessa") ihmisellä kestää noin sekunti havainnon ja jarrupolkimen painamisen välillä mutta jos keskittyminen on hiukankin herpaantunut niin vielä kauemmin. Neljänkympin vauhdissa auto siis ehtii kulkea vähintään 11 metriä ennen kuin kuljettaja painaa jarrua ja tähän pitää lisätä vielä jarrutusmatka. Kuudenkympin vauhdissa auto ehtii mennäkin jo lähes 17 metriä (ynnä jarrutusmatka). Kuudenkympin vauhdissa siis tulee jo yli autonpituinen ero SEKUNNISSA.
Yritän kertoa sinulle ja muille jästipäille, että liikennesääntöjä EI ole laadittu ihmisten kiusaksi vaan takaamaan kaikille mahdollisimman turvallinen liikkuminen. Tämä tietenkin vaatisi, että suurin osa noudattaisi sääntöjä mutta näinhän asia ei valitettavasti ole vaan pikemminkin päin vastoin. Sinulta tulee joskus järkevääkin tekstiä mutta välillä sitten kyseenalaistat päivänselvätkin asiat kuten nyt, että mielestäsi edes 100% ylinopeus "ei taida ihan vielä riittää". silloin tällöin mietin, että kirjoittaako nimimerkilläsi useampikin henkilö. Anonyymi kirjoitti:
Eli koska et osaa itse laskea (mikä ei tule yllätyksenä) niin minä kerron sinulle:
40 kilometrin tuntinopeudella auto kulkee noin 11 metriä sekunnissa ja kahdeksankympin vauhdissa hiukan yli 22 metriä sekunnissa. 60km/h on nykyään hyvin yleinen nopeus taajama-alueilla vaikka taajamassa suurin sallittu nopeus on 50km/h ellei muuta nopeusrajoitusta ole osoitettu (huom. 60km/h on noin 16,7 metriä sekunnissa).
Ihanteellisessa tilanteessa (paino sanalla "ihanteellisessa") ihmisellä kestää noin sekunti havainnon ja jarrupolkimen painamisen välillä mutta jos keskittyminen on hiukankin herpaantunut niin vielä kauemmin. Neljänkympin vauhdissa auto siis ehtii kulkea vähintään 11 metriä ennen kuin kuljettaja painaa jarrua ja tähän pitää lisätä vielä jarrutusmatka. Kuudenkympin vauhdissa auto ehtii mennäkin jo lähes 17 metriä (ynnä jarrutusmatka). Kuudenkympin vauhdissa siis tulee jo yli autonpituinen ero SEKUNNISSA.
Yritän kertoa sinulle ja muille jästipäille, että liikennesääntöjä EI ole laadittu ihmisten kiusaksi vaan takaamaan kaikille mahdollisimman turvallinen liikkuminen. Tämä tietenkin vaatisi, että suurin osa noudattaisi sääntöjä mutta näinhän asia ei valitettavasti ole vaan pikemminkin päin vastoin. Sinulta tulee joskus järkevääkin tekstiä mutta välillä sitten kyseenalaistat päivänselvätkin asiat kuten nyt, että mielestäsi edes 100% ylinopeus "ei taida ihan vielä riittää". silloin tällöin mietin, että kirjoittaako nimimerkilläsi useampikin henkilö.Voi sinua jästipäätä. Sekunti on pitkä aika ja ajaessa pitää koko ajan olla valmiina muuttuviin tilanteisiin. Tuo sekunti pätee, jos ei keskitytä liikenteeseen, vaan räplätään vaikka kännykkää, tms.
Mitä auton mittaan tulee, meinaatko että olisi ehtinyt hyvin sieltä kolmion takaa mukaan häiritsemättä muuta liikennettä, mutta kun tuli auton mitta enemmän, niin johan kolisi täysjarrutuksesta huolimatta?
Kukakohan sitä on jästipää.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Voi sinua jästipäätä. Sekunti on pitkä aika ja ajaessa pitää koko ajan olla valmiina muuttuviin tilanteisiin. Tuo sekunti pätee, jos ei keskitytä liikenteeseen, vaan räplätään vaikka kännykkää, tms.
Mitä auton mittaan tulee, meinaatko että olisi ehtinyt hyvin sieltä kolmion takaa mukaan häiritsemättä muuta liikennettä, mutta kun tuli auton mitta enemmän, niin johan kolisi täysjarrutuksesta huolimatta?
Kukakohan sitä on jästipää.Sinä olet niin tyhmä, että sinun kanssasi ei kannata väitellä mistään silloin kun olet sillä tuulella. Olen sinua sen verran älykkäämpi, että en enää jatka väittelyä kanssasi tästä YKSINKERTAISESTA asiasta. Sinä voit jatkaa kuvitelmiasi mutta muista pysyä poissa liikenteestä ettet aiheuta enempää ongelmia typerällä käytökselläsi.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet niin tyhmä, että sinun kanssasi ei kannata väitellä mistään silloin kun olet sillä tuulella. Olen sinua sen verran älykkäämpi, että en enää jatka väittelyä kanssasi tästä YKSINKERTAISESTA asiasta. Sinä voit jatkaa kuvitelmiasi mutta muista pysyä poissa liikenteestä ettet aiheuta enempää ongelmia typerällä käytökselläsi.
Hyvä yritys, annan kutosen.
- Anonyymi
Liikenteessä pitää jokaisen noudattaa liikennesääntöjä. Laki velvoittaa siihen joten kyllä voi lähtökohtaisesti olettaa, että liikennesääntöjä noudatetaan. Fiksu ennakoi toki sen, että asennevammaisia ja kädettömiä on seassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli koska et osaa itse laskea (mikä ei tule yllätyksenä) niin minä kerron sinulle:
40 kilometrin tuntinopeudella auto kulkee noin 11 metriä sekunnissa ja kahdeksankympin vauhdissa hiukan yli 22 metriä sekunnissa. 60km/h on nykyään hyvin yleinen nopeus taajama-alueilla vaikka taajamassa suurin sallittu nopeus on 50km/h ellei muuta nopeusrajoitusta ole osoitettu (huom. 60km/h on noin 16,7 metriä sekunnissa).
Ihanteellisessa tilanteessa (paino sanalla "ihanteellisessa") ihmisellä kestää noin sekunti havainnon ja jarrupolkimen painamisen välillä mutta jos keskittyminen on hiukankin herpaantunut niin vielä kauemmin. Neljänkympin vauhdissa auto siis ehtii kulkea vähintään 11 metriä ennen kuin kuljettaja painaa jarrua ja tähän pitää lisätä vielä jarrutusmatka. Kuudenkympin vauhdissa auto ehtii mennäkin jo lähes 17 metriä (ynnä jarrutusmatka). Kuudenkympin vauhdissa siis tulee jo yli autonpituinen ero SEKUNNISSA.
Yritän kertoa sinulle ja muille jästipäille, että liikennesääntöjä EI ole laadittu ihmisten kiusaksi vaan takaamaan kaikille mahdollisimman turvallinen liikkuminen. Tämä tietenkin vaatisi, että suurin osa noudattaisi sääntöjä mutta näinhän asia ei valitettavasti ole vaan pikemminkin päin vastoin. Sinulta tulee joskus järkevääkin tekstiä mutta välillä sitten kyseenalaistat päivänselvätkin asiat kuten nyt, että mielestäsi edes 100% ylinopeus "ei taida ihan vielä riittää". silloin tällöin mietin, että kirjoittaako nimimerkilläsi useampikin henkilö.Joskus näin sellaisen kuvan, jossa vertailtiin reagointimatkaa ja jarrutusmatkoja eri nopeuksilla. Juuri siis tuohon tapaan, että kuinka paljon auto etenee ennen kuin jarrutus alkaa, ja kun hitaammin ajanut on pysähtynyt niin missä kohdassa nopeammin ajanut on menossa ja miten suurella nopeudella. Selitykseni on suppea ja kömpelö, koska puhun ulkomuistista, mutta se kuva oli selkeä. Kun 40 ajanut pysähtyy niin 80 nopeudella ajanut on jo aika kaukana, ja etenee vielä aikaa suurella nopeudella.
- Anonyymi
Vaikka liikennessäännöt velvoittavatkin autoilijaa väistämään suojatietä ylittävää kävelijää niin esimerkissäsi ainut joka, liikennessäntöjä oikeasti rikkoo, on autoilija A. Tilanne olisi erilainen esimerkiksi silloin, jos B antaisi kävelijälle tietä mutta heti kun kävelijä on ohittanut B:n auton niin B tekisi rajun kiihdytyksen törmäten A:n autoon. Tuollainen katsottaisiin ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi.
- Anonyymi
Yleensä molemmat nuolee omat haavansa ja maksavat omat kolhunsa tilanteessa jossa ei ole selkeää syyllistä.
Jos esimerkiksi molemmat ajavat keskellä tietä keskiviivan päällä, ja törmäävät naamat vastakkain. Tai parkkipaikalla peruuttavat yhtäaikaa toistensa takapuoliin kun lähtevät ruuduistaan.
Mutta tosiaan esimerkissäsi A on syyllinen. - Anonyymi
A:ta syyllisyysasioissa ei juuri pelastaisi muu kuin B:n reipas ylinopeus tai rattijuopumus. Rattijuopumuksen automaattinen syyllistävä vaikutuskin taitaa olla nykyisin jo historiaa.
- Anonyymi
A:ta ei pelasta mikään ylinopeus. Ainoastaan rattijuopumus pelastaa A:n. Jos B on tullut rajua ylinopeutta ja se voidaan todistaa niin silloin B saa ylinopeudesta sakon mutta ei vaikuta A:n syyllisyyteen mitenkään.

Jos B on tullut rajua ylinopeutta ja todetaan, että sen takia A ei ole voinut estää tapahtunutta, niin A todetaan syyttömäksi. Aikanaan aiheutti kovaa porua, kun tämän linkitetyn tapauksen taksikuski jäi ilman tuomiota. Oikeus totesi, ettei taksikuski voinut törmäykselle mitään, koska törmääjä ajoi niin rajua ylinopeutta.
https://www.kaleva.fi/todistajat-sornaisten-kaahareiden-vauhti-90-130-km/2396871 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos B on tullut rajua ylinopeutta ja todetaan, että sen takia A ei ole voinut estää tapahtunutta, niin A todetaan syyttömäksi. Aikanaan aiheutti kovaa porua, kun tämän linkitetyn tapauksen taksikuski jäi ilman tuomiota. Oikeus totesi, ettei taksikuski voinut törmäykselle mitään, koska törmääjä ajoi niin rajua ylinopeutta.
https://www.kaleva.fi/todistajat-sornaisten-kaahareiden-vauhti-90-130-km/2396871Toinen vastaava tapaus on se Valkeakoskella tapahtunut yliajo, jossa joku nuljake ajoi hyvin rajulla ylinopeudella pyöräilijän päälle. Yliajaja sai tuomion, vaikka pyöräilijä tili kolmion takaa, koska rajun ylinopeuden takia uhrilla ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta väistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos B on tullut rajua ylinopeutta ja todetaan, että sen takia A ei ole voinut estää tapahtunutta, niin A todetaan syyttömäksi. Aikanaan aiheutti kovaa porua, kun tämän linkitetyn tapauksen taksikuski jäi ilman tuomiota. Oikeus totesi, ettei taksikuski voinut törmäykselle mitään, koska törmääjä ajoi niin rajua ylinopeutta.
https://www.kaleva.fi/todistajat-sornaisten-kaahareiden-vauhti-90-130-km/2396871Ei pidä paikkaansa nimim. kokemusta on "kolmiokolarista". Jos mukana on taksikuski on kylläkin kaikki mahdollista jos kuski on vielä ulkomaantuonti. Nille on omat säännöt.
- Anonyymi
On jokin muistikuva, että tällainen tai vähän vastaavanlainen tapaus olisi ollut oikeudessa. Muistikuvani on, että siinä B tuomittiin syylliseksi. Oikeus katsoi että A aiheutti tilanteen, kun ei noudattanut väistämisvelvollisuuttaan jalankulkijaa kohtaan, johon B luotti.
- Anonyymi
Korjaus. Kirjaimet menivät sekaisin.
Oikeus katsoi että B aiheutti tilanteen, kun ei noudattanut väistämisvelvollisuuttaan jalankulkijaa kohtaan, johon A luotti.
Olennaista on siis se, että tilanne syntyi sen vuoksi, että jalankulkijalle ei annettu esteetöntä kulkua suojatien yli. - Anonyymi
Vastaavanlainen ei ole sama kun tämä vaan kokonaan eri juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaavanlainen ei ole sama kun tämä vaan kokonaan eri juttu.
Toki näin on, muutta vastaavanlaisesta tapauksesta voi saada käsityksen aiheesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812