Lusikka kauniiseen käteen: pakkoruotsitus on typerää

Enemmistö päättää Suomessa, eikä se halua pakkoruotsia.

Mielipiteen julkituominen on vapaassa maassa itsestään selvä asia, mutta vuosikausien jankutus ruotsin kielen opetuksen välttämättömyydestä on jotenkin epädemokraattista, epäisänmaallista ja hieman typerää.

Kielten opetus on erinomaisessa kunnossa, kunhan vain turha ja tarpeeton pakkoruotsitus saadaan karsittua pois.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pakkoruotsitus on jotenkin fanaattista ja raivopäistä toimintaa.

Äänestä

Juhannuksen viisain avaus.

Äänestä

Vihdoinkin joku sanoo sen ääneen.

Äänestä

Aloituksessa kerrottiin kaikki oleellinen.

Äänestä

Nonniiin, täällä on vielä viisaitakin miehiä.

Äänestä

Pakkoruotsi pois!

Äänestä

Ennätyksellisen typerää.

Äänestä

Ihan hölmöjen hommaa.

Äänestä

Jonkinlainen idiotismin ala outo.

Äänestä

Asiasta pitää järjestää kansanäänestys.

Äänestä
  • Riittää, kun luetaan perustuslain kielipykälät ja eletään perustuslain mukaan.
    Pitääkö siis järjestää kansanäänestys siitä, että noudatetaanko perustuslakia?
    On kansanäänestyksessä kyllä se pointti, että silloin pakkoruotsi voitaisiin lopettaa ilman poliitikkojen kasvojen menetystä.
    Pakkoruotsi on vastoin perustuslakia ja junailtiin kiertoteitse aluksi asetuksella, joita ei viedä eduskuntaäänestyksiin. Peruskoululakiin pakkoruotsi kirjattiin vasta vuonna 1983, kun pakkoruotsi oli jo vakiinnutettu.

    Äänestä

Pakko pois

Äänestä
  • Pakko on väkivaltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Enemmistö päättää Suomessa, eikä se halua pakkoruotsia.

Mielipiteen julkituominen on vapaassa maassa itsestään selvä asia, mutta vuosikausien jankutus ruotsin kielen opetuksen välttämättömyydestä on jotenkin epädemokraattista, epäisänmaallista ja hieman typerää.

Kielten opetus on erinomaisessa kunnossa, kunhan vain turha ja tarpeeton pakkoruotsitus saadaan karsittua pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu