Mielenkiintoista keskustelua vl-seurapuheista. Pätee minusta osittain myös el-saarnoihin:
https://youtu.be/FKRUH5IMGyw
https://youtu.be/FKRUH5IMGyw
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luonnollisesti pätevät, onhan molemmilla liikkeillä pohjana sama Laestadiuksen toimesta alkanut käsitys siitä miten pitää uskoa oikein!
Jonkin verran seurapuheet luonnollisesti poikkeavat kun 1900 -luvun alussa lähdettiin omille poluille, yksin oikein uskomaan. Voi kuinka huvittavaa mutta samalla surullista.
Mikä - sinua - lestadiolaisten saarnoissa surettaa?
Ja miten kummassa näissä jutuissa on aina mukana nimi, Joona Korteniemi. Hän on ollut vanhoillislestadiolaisia, mutta ei ole enään. Vanhoillislestadiolaisilla on oma sivunsa, eivätkä sen puolen asiat kuulu lainkaan tänne.
Tämän yhden ihmisen näkemyskö on nyt niin merkittäviä, että sen pohjalta kannattaa elämöidä vuositolkulla lestadiolaisten sivulla. Haastattelijakin on tietääkseni roomalaiskatoliseen uskoon kääntynyt. Tärkeämpää olisi rukoilla itselleen herätystä, synnintuntoa ja Jumalan armon kailpuuta.
Kannattaa syventyä lestadiolaisuuteen kokonaisvaltaisesti ennen kun ottaa siihen kantaa. Mitään näyttöä en ole nähnyt, (erittelyä mistä tarkkaan ottaen arvostelet ja miten kantasi perustelet).
On selvää, että kun ihminen on jostakin yhteisöstä lähtenyt, tai erotettu, ei sellaisesta yhteisöstä kyetä, tai edes haluta puhua kunnioittavasti muut liikkeen jäsenet huomioiden. Nimittäin lestadiolaisia on aika paljon, - ja monille tämä liike on hengellinen koti.
Sen sijaan että viljelee omia kielteisiä käsityksiään lestadiolaisuudesta, olisi aika ryhtyä saarnaamaan sinne päin, missä todella ollaan menossa erittäin huolestuttavaan suuntaan.
Puhun nyt kristinuskosta luopuneista, tai heistä, jotka eivät koskaan ole Jumalan sanaan uskoneet. SETA ja muut yhteiskuntamme sekoittajat vievät nyt näitä ihmisparkoja kuin pässiä narussa, sekasortoon ja kamaliin synteihin, joissa he tuhoavat elämänsä.
Kristittyjen vainot, on asia johon pitäisi jokaisen puuttua, jolla vähänkin on vielä järkeä jäljellä. On siis todellisia ongelmia olemassa yhteiskunnassamme.
Käsititkö kirjoitukseni niin, että minua surettavat lestadiolaisten seurapuheet. Pois se minusta, surulliseksi ne minut tekevät.
Huvittavaa asiassa on se, että jotkut ihmiset uskovat tai ovat uskovinaan noihin kymmeniin "eriseuroihin" joita lestadiolaisuuden pohjalta on perustettu vuosikymmenten aikana. Siis jos ja kun AINOINA TEINÄ TAIVAASEEN!
Minä olen elänyt esikoislestadiolaisten parissa ja käynyt seuroissa ja kanssapuheissa varhauislapsuudesta alkaen, en tosin enää käy, miten siihen lestadiolaisuuteen pitäisi syvemmin tutustua?
Jos joku alkaa ajatella, että " jolla vähänkin on vielä järkeä jäljellä", kuvitellen, että hänellä sitä nyt ainakin on, kannattaa mennä peilin eteen ja kysyä itseltään, "oletko tosissasi" ja "mistä syystä ja milläköhän perusteella"!!
Minusta keskustelu oli oikein mielenkiintoinen ja kyllä sen kuulee, että keskustelijat ovat erittäin hyvin ja syvällisesti aiheesta perillä.
Minusta lestadiolaisuuden nykyinen ongelma on osittain se, että suurin osa on koko elämänsä ollut liikkeen mukana ja ulkopuolisia eli muita kuin liikkeessa kasvaneita tulee mukaan hyvin harvoin. Tämä on johtanut siihen, että herätysliike on pikkuhiljaa muuttunut elämäntapaliikkeeksi. Mukana ollaan ja eletään niin kuin on opetettu, mutta uskon asiat eivät ole niin omakohtaisia.
Lestadiolaisten seurapuheiden - haarasta riippumatta - ongelma on se, että ne ovat usein sisäpiirislangia, joita ulkopuolinen ei ymmärrä. Tuntuu, että monesti saarnaajatkaan eivät ymmärrä käyttämiensä sanojen syvempää, alkuperäistä hengellistä merkitystä. Enemmänkin puhuvat tavan vuoksi niin kuin on aina puhuttu. Näin saarnoista tulee usein vähän falski ja epäaito fiilis...
"Näin saarnoista tulee usein vähän falski ja epäaito fiilis..."
Tuohan taitaa koskea koskea vain muita kuin sisäpiiriläisiä?
Mahdollisesti liikkeessä koko ikänsä olleet "sisäpiiriläiset" kokevat samat seurapuheet "kalliina Jumalan sanana"?