Uutistoimisto AFP sai käsiinsä merkittävän ilmastoraportin luonnoksen. Raportin mukaan ne tulevat ”raadollisen selviksi” tänään syntyvälle lapselle ennen 30 ikävuotta. Raporttiluonnoksessa on 4 000 sivua, ja AFP:n mukaan se on kuin syytteidenluku ihmiskunnan toimista planeetan johdossa.
"Vuoteen 2050 mennessä kroonista nälkää kokevat todennäköisesti kymmenet miljoonat ihmiset, joiden ruokahuolto on vielä tänään turvattu. Vuonna 2050 rannikkokaupunkeja kohtaavat tulvat ja nousevan merenpinnan myötä myrskyistä tulee tappavampia."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0737ca5f-f5c1-4150-8ee8-ba109b83a519
Ymmärretäänkö persuleirissä, että olosuhteiden pakosta ihmisiä tullee siirtymään valtavia määriä kotiseutunsa muuttuessa mahdollisesti asumiskelvottomiksi?
Vuodettu IPCC:n raporttiluonnos jatkoa valheille ilmastonmuutoksesta persukuplassa?
36
71
Vastaukset
- Anonyymi
Tänään syntyvälle lapselle ostetaan vielä 17v kuluttua vanha diesel mersu ajokiksi.
- Anonyymi
Miten saatkin yksinkertaisesta asiasta sekavan ja kummallisen, sekä yhdistettyä siihen persut. Sun täytyy olla heikkolahjainen vasemmistolainen. Muilla moista "kykyä" ei juurikaan ole nähty.
- Anonyymi
Kuvaile persujen ilmastopolittiikkaa muutamalla sanalla....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvaile persujen ilmastopolittiikkaa muutamalla sanalla....
Persuilla on ilmastopaniikki niin korkealla etteivät he kykene minkäänlaiseen ilmastopolitiikkaan vaan ovat toimintakyvyttömiä.
- Anonyymi
Varmaan sen vuoksi, että persut pitävät huolestumista ilmastonmuutoksesta vouhotuksena, salajuonena ja ties minä.
- Anonyymi
ENNÄTYSMÄÄRÄ LAPSIA MILENTERVEYS ONGELMIA, hallituksensyy.
Ilmastoviilenee.
Ilmastohuijaus (12) - mutanttinoitia ja turveseikkejä - salaliittoteorioita I
https://youtu.be/fT-44ZQLRLU
Tuoko pelleporukka hallitsee tulevaisuudessa?.
Ja ilmastohömppää kakenlisäksi,isemurhia teollisuuden alasajo.
Greta Thunberg’s ‘dishonest, alarmist rubbish’ is tragically destroying young people
https://youtu.be/L6PQkiKn6gY.
Ilmastokapinalliset harhaan kasvatettua porukkaa.
https://youtu.be/3Llf4AvxwEs
Jos joku muu kuin ihku ilmastojärjestö kertoisi Venäjän propagandakanavalla aikovansa mm. murskata teollisuusmaiden talouden ja korvata edustuksellisen demokratian jollakin epämääräisellä neuvostolla, olisimme varmaan laajasti huolissamme. - Anonyymi
Ilmastonmuutos on huijausta, ihminen ei siihen voi vaikuttaa.
Ilmastonmuutos Jesse Venturan näkemänä suuri huijaus ...https://puheenvuoro.uusisuomi.fi › leppis1949 › 196798-i...
12 juni 2015 — Ilmastonmuutos Jesse Venturan näkemänä suuri huijaus! ... ilmastopaneeli) oli tilannut lausunnot ilmastonmuutoksesta omaan raporttiinsa. ... Nuorukainen puolestaan viittasi IPCC:n raportteihin, joita hän oli opiskellut ... - Anonyymi
5 miljoonaa suomalaista asuu Suomessa, me emme ole 7000 miljoonan ihmisen valinnoista 😠
- Anonyymi
EN nyt jaksa kaivaa vuosia vanhaa persujulistusta virallisilta persujen sivuilta missä ne varoitteli jo ilmastopakolaisista mutta kysyisin edelleen miten ihmiselle voi muodostua niin valtava persupakkomielle että sinä pommitat edelleen aamusta iltaan persupalstalle avauksia lehtilinkkeineen joissa ei mainita sanallakaan persuja mutta jotka sinä käännät koskemaan persuja?
Et sitten ole ajatellut että hakeutuisit hoitoon? On nimittäin hyvin, hyvin sairasta nähdä kaikessa ja kaikkialla persuja varsinkin asiayhteyksissä joissa persuilla ei ole mitään tekemistä. - Anonyymi
sepä nyt on yksi ja s**tanan sama vaikka elämä suomesta lakkautettaisiin ja vedettäisiin piikkilanka-aita rajoja kiertämään elämän syntymisen estämiseksi ilmastonmuutokseen sillä ei olisi p*skankaan merkitystä. Asia minkä Halla-aho on yrittänyt julki tuoda mutta kun ei mene perille niin ei mene perille kun vastaanottopuolella ei ole ketään kotona. Samaa sarjaa Hallan kertoessa kuinka piippu suomessa on ilmastoteko sen sijaan että suljetaan ilmastohysterian nimissä tehtaita suomessa jonka jälkeen tuotanto viedään maihin missä sieltä piipun päästä pukkaa paljon enemmänm p*skaa taivaalle kuin suomessa sijainneen tehtaan piipusta.
Kyllä minä ymmärrän v*tutuksen kun juhannuksenakaan ei ole mitään muuta elämää kuin persujen perään poraaminen somessa mutta haloo...Käy edes postilaatikolla koska et ole keskikesän juhlan aikana käynyt kertaakaan edes ulkona. Herra jumala pidä edes tunti taukoa trollaamisesta JUHANNUKSEN kunniaksi?- Anonyymi
Ei taida hoitajat päästää ulos ainakaan ilman että pari valvojaa lähtee mukaan ettei karkaa taas suljetulta?
- Anonyymi
Suomalaisia piippuja ei tarvitse sammuttaa. Ne voidaan muuttaa kokonaankin fossiilivapaiksi. Näin on suunniteltu tehtävän esim. SSABn Raahen tehtaalla (ent. Rautaruukki). Tehtaiden omistajat eivät tee tällaisia siirtoja pelkästään ilmaston takia. Ne uskovat, että muutoksesta syntyy niille kilpailuetua. Ja kun kilpialuetua alkaa syntyä, muutkin tulevat perässä. Ne jotka ovat ensirintamassa, saavat eniten kilpailuetua. Autoteollisuudessa ajatellaan näin jo hyvin laajalti. Saastuttavat savupiippumaat jäävät paitsi tällaista kilpailuetua pidemmällä tähtäimellä. Sen vuoksi monet teollisuusyritykset haluavat mielellään investoida yleensäkin viimeistä teknolgiaa, koska se yleensä aina tuo kilpailuetua.
Halla-aholainen ajattelutapa on yritysnäkökulmasta taantuvan tekonogian suosimista ja siten tulevaisuuden kilpailuedun menettämistä. Itse en sijoittajana pane rahojani taantuvan teknolgian yrityksiin ja kun monet muutkin sijoittajat toimivat samoin, se alkaa olla auringonlaskun ala ja yritys. - Anonyymi
Suomen teollisuus on toiminut kohtuullisen vastuullisesti. Puunjalostustehtaat ovat enimmäkseen päässeet suljettuun vedenkiertoon (tosin joku huomautti, että sen jälkeen kun vuorineuvokset huomasivat että totivesi maistuu paskalta rommin läpikin). Kotkan kraanavesikin oli pitkän aikaa labramittauksissa uimakelvotonta!
Teräksen tuotanto on ympäristön kannalta nyt iso ongelma.
Clean tech (puhdas teknologia) on Suomessa hyvällä tasolla melkein joka alalla.
Myös vastuulliset pienyrittäjät ovat pyrkineet kiitettävästi eroon saastutuksesta. Tietysti aina löytyy urpoja, jotka laskevat jäteöljyt viemäriin yms.
Persut ovat ainoa selvästi ympäristövastainen Suomessa, eikä kokoomuskaan ihan puhtaita papereita saa. Kepunkin ongelmana on maatalouden päästörajoitusten vastustaminen.
- Anonyymi
Senpä takia koko maapallon olisi kiinnitettävä huomio ihmismäärän liialliseen kasvuun. Esimerkkinä Etiopia, jonka asukasluku oli vuonna 1950 noin 18 miljoonaa, vuonna 2021 noin 118 miljoonaa ja ennuste Etiopian asukasluvuksi vuodelle 2050 on noin 205 miljoonaa.
Vertailun vuoksi Suomen luvut:
- vuosi 1950 noin 4 miljoonaa asukasta
- vuosi 2021 noin 5,5 miljoonaa asukasta
- vuosi 2050 ennuste noin hieman alle 5,5
miljoonaa asukasta- Anonyymi
Toinen esimerkki Nigeriasta. Nigerian asukasluku - oli vuonna 1950 noin 37,8 miljoonaa.
- on vuonna 2021 noin 211,4 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2050 on noin 401,3 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2100 on noin 732,9 miljoonaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen esimerkki Nigeriasta. Nigerian asukasluku - oli vuonna 1950 noin 37,8 miljoonaa.
- on vuonna 2021 noin 211,4 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2050 on noin 401,3 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2100 on noin 732,9 miljoonaa.Erikoinen tapa viettää juhannusta 🤔
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoinen tapa viettää juhannusta 🤔
Jos viherpunikkisekopäisyys vähenee maailmasta, niin mikäs sen parempaa oli juhannus tai ei samalla leppeän tuulen puhaltaessa järveltä suomalaista raikasta ilmaa rantaan laiturin luo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos viherpunikkisekopäisyys vähenee maailmasta, niin mikäs sen parempaa oli juhannus tai ei samalla leppeän tuulen puhaltaessa järveltä suomalaista raikasta ilmaa rantaan laiturin luo.
Jos se ilma on niin raikasta niin miksi mielesi on musta? Siksikö että se ranta laitureineen on mielikuvituksesi tuotetta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos se ilma on niin raikasta niin miksi mielesi on musta? Siksikö että se ranta laitureineen on mielikuvituksesi tuotetta?
Itse pidän raikkaan ilman tuoksusta. Itse näytät viihtyvän puuceen tuoksuissa ja pitävän ruskean tortun tuoksuja nenään luonnollisen hyvinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen esimerkki Nigeriasta. Nigerian asukasluku - oli vuonna 1950 noin 37,8 miljoonaa.
- on vuonna 2021 noin 211,4 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2050 on noin 401,3 miljoonaa.
- ennuste vuonna 2100 on noin 732,9 miljoonaa.Keskkeinen väestön hidastaja on naisten koulutus kehitysmaissa. Ainakin YK:n mukaan.
Tietysti outo ajatus persulle, jonka mukaan tyhmä akka on pidettävä nyrkin ja hellan välissä, ja sen voi vaikka tarvittaessa raiskata (ainakin persujen kustantaman Hankamäen kirjan mukaan). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos viherpunikkisekopäisyys vähenee maailmasta, niin mikäs sen parempaa oli juhannus tai ei samalla leppeän tuulen puhaltaessa järveltä suomalaista raikasta ilmaa rantaan laiturin luo.
Pyrkivätkö persut jo ilman hengitysmopoliinkin? Kaasukammoiden puutteessa?
- Anonyymi
Voisiko aloittaja nyt sitten kertoa, että mitkä alueet muuttuvat sillä tavoin elinkelvottomiksi, että niiltä lähdetään ja minne sieltä lähdetään?
Suomihan kuulema EU:sta huolimatta edelleen on itsenäinen valtio, joten me voimme koska tahansa laittaa rajat kiinni ja konekiväärit rajoille. Käännytetyille kondomipaketti takaisin kotiin viemisiksi. Kondomi nimittäin on tehokkain tapa suojella ilmastoa. Sen voi ekologisesti tehdä sian suolestakin.- Anonyymi
En ole aloittaja, mutta voin yrittää vähän valaista asiaa. Veden pinnan noustessa elinkelvottomiksi muuttuvat sellaiset rannikkoalueet, jotka ovat lähellä nykyistä merenpinnan tasoa. Tällaisilla alueilla asuu valtavat määrät ihmisiä. Kokonaisista valtioista ainakin Hollanti on vaaravyöhykkeessä. Toinen suuri ongelma on aavikoitumisen kasvu. Esim. Espanja voi valtiona muuttua Saharan kaltaiseksi autiomaaksi. Vuoristojen lumipeitteiden katoaminen aiheuttaa puolestaa makean veden puutetta lähiseuduilla. Kuumuus aiheuttaa suuria metsäpaloja, joita jo nykyisin on koettu esim. Australiassa. Minne lähdetään? Sinne missä elinelot ovat edelleen siedettävät ja joissa on tilaa. Suomi voi olla yksi tällainen keidas, jossa vielä on tilaa. Suomesta voi toki tulla jonkinlainen suurvalta asukasmäärällä mitattuna, jos meitä on sitten 5 miljoonan sijasta 50-100 miljoonaa täällä asumassa.
Emme me voi koska tahansa panna rajoja kiinni ja alkaa ampumaan konekivääreillä. Arvailepa vaan mitä voi tapahtua, jos alamme ampumaan esim. itärajan takaa tulevia ihmisiä konekivääreillä. Herra Putin voi lähettää siinä tapauksessa ensin sotajoukkonsa turvaamaan reitit, joten siinähän vaan ammuskellaan oltiin sitten kuinka itsenäisiä tahansa.
Kondomi ja muut ehkäisykeinot ovat hyviä tapoja suojella ilmastoa. Tästä voi olla samaa mieltä. Tilanne on vaan niin paha, että pitäisi olla vieläkin tehokkaampia kuten sopimuksia siitä, että vain yhden tai kahden lapsen hankinta on suositeltavaa. Tämän tehosteeksi voisi heikentää sääntöä rikkovien sosiaalisia etuuksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta voin yrittää vähän valaista asiaa. Veden pinnan noustessa elinkelvottomiksi muuttuvat sellaiset rannikkoalueet, jotka ovat lähellä nykyistä merenpinnan tasoa. Tällaisilla alueilla asuu valtavat määrät ihmisiä. Kokonaisista valtioista ainakin Hollanti on vaaravyöhykkeessä. Toinen suuri ongelma on aavikoitumisen kasvu. Esim. Espanja voi valtiona muuttua Saharan kaltaiseksi autiomaaksi. Vuoristojen lumipeitteiden katoaminen aiheuttaa puolestaa makean veden puutetta lähiseuduilla. Kuumuus aiheuttaa suuria metsäpaloja, joita jo nykyisin on koettu esim. Australiassa. Minne lähdetään? Sinne missä elinelot ovat edelleen siedettävät ja joissa on tilaa. Suomi voi olla yksi tällainen keidas, jossa vielä on tilaa. Suomesta voi toki tulla jonkinlainen suurvalta asukasmäärällä mitattuna, jos meitä on sitten 5 miljoonan sijasta 50-100 miljoonaa täällä asumassa.
Emme me voi koska tahansa panna rajoja kiinni ja alkaa ampumaan konekivääreillä. Arvailepa vaan mitä voi tapahtua, jos alamme ampumaan esim. itärajan takaa tulevia ihmisiä konekivääreillä. Herra Putin voi lähettää siinä tapauksessa ensin sotajoukkonsa turvaamaan reitit, joten siinähän vaan ammuskellaan oltiin sitten kuinka itsenäisiä tahansa.
Kondomi ja muut ehkäisykeinot ovat hyviä tapoja suojella ilmastoa. Tästä voi olla samaa mieltä. Tilanne on vaan niin paha, että pitäisi olla vieläkin tehokkaampia kuten sopimuksia siitä, että vain yhden tai kahden lapsen hankinta on suositeltavaa. Tämän tehosteeksi voisi heikentää sääntöä rikkovien sosiaalisia etuuksia.Viherpunikkien tavoitteena 50-100 miljoonan asukkaan kehitysmaa-Suomi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viherpunikkien tavoitteena 50-100 miljoonan asukkaan kehitysmaa-Suomi.
Ei se ole viherpunikkien tavoite vaan pikemmin seuraus siitä, millaiseksi homma menee, jos ilmastonmuutoksesta piittaamattomat persut ja muut oikeistopopilistit pääsevät valtaan. Voisi tuota sanoa ehkä persujen tavoitteeksi, mutta luulen, etteivät he sitä suoraan tavoittele. Eivät vaan kykene käsittämään syy-seuraus-suhteita. Se taas johtunee siitä, että persuissa on paljon kouluttamatonta väkeä, joille vähänkin monimutkaisten asioiden käsittäminen tuottaa suurta tuskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta voin yrittää vähän valaista asiaa. Veden pinnan noustessa elinkelvottomiksi muuttuvat sellaiset rannikkoalueet, jotka ovat lähellä nykyistä merenpinnan tasoa. Tällaisilla alueilla asuu valtavat määrät ihmisiä. Kokonaisista valtioista ainakin Hollanti on vaaravyöhykkeessä. Toinen suuri ongelma on aavikoitumisen kasvu. Esim. Espanja voi valtiona muuttua Saharan kaltaiseksi autiomaaksi. Vuoristojen lumipeitteiden katoaminen aiheuttaa puolestaa makean veden puutetta lähiseuduilla. Kuumuus aiheuttaa suuria metsäpaloja, joita jo nykyisin on koettu esim. Australiassa. Minne lähdetään? Sinne missä elinelot ovat edelleen siedettävät ja joissa on tilaa. Suomi voi olla yksi tällainen keidas, jossa vielä on tilaa. Suomesta voi toki tulla jonkinlainen suurvalta asukasmäärällä mitattuna, jos meitä on sitten 5 miljoonan sijasta 50-100 miljoonaa täällä asumassa.
Emme me voi koska tahansa panna rajoja kiinni ja alkaa ampumaan konekivääreillä. Arvailepa vaan mitä voi tapahtua, jos alamme ampumaan esim. itärajan takaa tulevia ihmisiä konekivääreillä. Herra Putin voi lähettää siinä tapauksessa ensin sotajoukkonsa turvaamaan reitit, joten siinähän vaan ammuskellaan oltiin sitten kuinka itsenäisiä tahansa.
Kondomi ja muut ehkäisykeinot ovat hyviä tapoja suojella ilmastoa. Tästä voi olla samaa mieltä. Tilanne on vaan niin paha, että pitäisi olla vieläkin tehokkaampia kuten sopimuksia siitä, että vain yhden tai kahden lapsen hankinta on suositeltavaa. Tämän tehosteeksi voisi heikentää sääntöä rikkovien sosiaalisia etuuksia.Kerrankin niin laadukasta trollausta että sinua voisi luulla aidosi elokapinalliseksi. Vastataanpa siis yksityiskohtaisesti.
Miltään rannikkoalueelta ei tarvitse muuttaa Suomeen, pari kilometriä sisämaahan päin muuttaminen riittää oikein hyvin.
Kyllä me voimme koska tahansa laittaa konekiväärit rajoille ja käyttää niitä. Varsinkin teemme sen siinä tapauksessa, jos Putin lähettää aseistettuja joukkoja kohti maatamme. Tarvittaessa käytämme myös järeämpää aseistusta.
Tilanne ei ole kovin paha, me voimme aina selvitä tekniikkamme avulla, kuten olemme selvinneet tähänkin saakka, näissäkin oloissa. Kehitysmaalaisille tilanne varmaankin on pahempi, ilmaston muuttuminen ei ole heidän syytään, mutta holtiton lisääntyminen tarkoittaa, että melkoinen osa heistä tulee kärsimään.
Näyttää sille, että tehokkain tapa alentaa syntyvyyttä ovat lapsilisät, toimiva päivähoito ja äitiyspakkaus, eli siis sosiaalitukien lisääminen nimenomaan lapsiperheille. Näyttäisi vähentävän jopa elinkautisvankien auervaarailua. Siinä vaiheessa kun lapsia saavat lähinnä vain juopot, narkit, mielenterveyspotilaat, rikolliset ja teiniäidit alkaa maailma olla pelastettu riippumatta siitä, miten jäljelle jäävä porukka elää, eivätkä ne tietenkään välitäkään virolaisten vertaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole viherpunikkien tavoite vaan pikemmin seuraus siitä, millaiseksi homma menee, jos ilmastonmuutoksesta piittaamattomat persut ja muut oikeistopopilistit pääsevät valtaan. Voisi tuota sanoa ehkä persujen tavoitteeksi, mutta luulen, etteivät he sitä suoraan tavoittele. Eivät vaan kykene käsittämään syy-seuraus-suhteita. Se taas johtunee siitä, että persuissa on paljon kouluttamatonta väkeä, joille vähänkin monimutkaisten asioiden käsittäminen tuottaa suurta tuskaa.
Osaatko kertoa, mitä nuo ihmiset aikovat syödä tultuaan tänne Suomeen? Maataloutemme tuottaa nykysin jotensakin sen mitä me 5,5 miljoonaa tarvitsemme. Vähäinen vienti voidaan lopettaa ja tuotantoa tehostaa jonkin verran, mutta ei sillä kovin paljon lisää saada. Hakkaammeko siis hiilinieluina toimivat metsämme ja muutamme koko maan peltoerämaaksi? Tarvitsemme nykyiselläkin tehokkuustasolla jonkin verran tuontipanoksia ruuan tuottamiseksi, tuossa tilanteessa tarvitsisimme niitä aika paljon, emmekä voisi edes tuottaa biodieseliä, kun metsät olisi kaadettu ja kaikki peltoala tarvittaisiin pelkästään elintarviketuotantoon.
Kyllä konekivääri on yksinkertainen, mutta erittäin toimiva, ja myös ainoa ratkaisu ilmastopakolaisuuteen. Ihmissyöntiin en luota, koska se ei näytä toimivan edes Afrikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole aloittaja, mutta voin yrittää vähän valaista asiaa. Veden pinnan noustessa elinkelvottomiksi muuttuvat sellaiset rannikkoalueet, jotka ovat lähellä nykyistä merenpinnan tasoa. Tällaisilla alueilla asuu valtavat määrät ihmisiä. Kokonaisista valtioista ainakin Hollanti on vaaravyöhykkeessä. Toinen suuri ongelma on aavikoitumisen kasvu. Esim. Espanja voi valtiona muuttua Saharan kaltaiseksi autiomaaksi. Vuoristojen lumipeitteiden katoaminen aiheuttaa puolestaa makean veden puutetta lähiseuduilla. Kuumuus aiheuttaa suuria metsäpaloja, joita jo nykyisin on koettu esim. Australiassa. Minne lähdetään? Sinne missä elinelot ovat edelleen siedettävät ja joissa on tilaa. Suomi voi olla yksi tällainen keidas, jossa vielä on tilaa. Suomesta voi toki tulla jonkinlainen suurvalta asukasmäärällä mitattuna, jos meitä on sitten 5 miljoonan sijasta 50-100 miljoonaa täällä asumassa.
Emme me voi koska tahansa panna rajoja kiinni ja alkaa ampumaan konekivääreillä. Arvailepa vaan mitä voi tapahtua, jos alamme ampumaan esim. itärajan takaa tulevia ihmisiä konekivääreillä. Herra Putin voi lähettää siinä tapauksessa ensin sotajoukkonsa turvaamaan reitit, joten siinähän vaan ammuskellaan oltiin sitten kuinka itsenäisiä tahansa.
Kondomi ja muut ehkäisykeinot ovat hyviä tapoja suojella ilmastoa. Tästä voi olla samaa mieltä. Tilanne on vaan niin paha, että pitäisi olla vieläkin tehokkaampia kuten sopimuksia siitä, että vain yhden tai kahden lapsen hankinta on suositeltavaa. Tämän tehosteeksi voisi heikentää sääntöä rikkovien sosiaalisia etuuksia.Ihan järkipuhetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrankin niin laadukasta trollausta että sinua voisi luulla aidosi elokapinalliseksi. Vastataanpa siis yksityiskohtaisesti.
Miltään rannikkoalueelta ei tarvitse muuttaa Suomeen, pari kilometriä sisämaahan päin muuttaminen riittää oikein hyvin.
Kyllä me voimme koska tahansa laittaa konekiväärit rajoille ja käyttää niitä. Varsinkin teemme sen siinä tapauksessa, jos Putin lähettää aseistettuja joukkoja kohti maatamme. Tarvittaessa käytämme myös järeämpää aseistusta.
Tilanne ei ole kovin paha, me voimme aina selvitä tekniikkamme avulla, kuten olemme selvinneet tähänkin saakka, näissäkin oloissa. Kehitysmaalaisille tilanne varmaankin on pahempi, ilmaston muuttuminen ei ole heidän syytään, mutta holtiton lisääntyminen tarkoittaa, että melkoinen osa heistä tulee kärsimään.
Näyttää sille, että tehokkain tapa alentaa syntyvyyttä ovat lapsilisät, toimiva päivähoito ja äitiyspakkaus, eli siis sosiaalitukien lisääminen nimenomaan lapsiperheille. Näyttäisi vähentävän jopa elinkautisvankien auervaarailua. Siinä vaiheessa kun lapsia saavat lähinnä vain juopot, narkit, mielenterveyspotilaat, rikolliset ja teiniäidit alkaa maailma olla pelastettu riippumatta siitä, miten jäljelle jäävä porukka elää, eivätkä ne tietenkään välitäkään virolaisten vertaakaan.Konekiväärit rajoilla ovat sotatilanteessa hyväuskoisen tollon satuilua. Sota ratkaistaan nykyaikana alkuunsa ilmavoimilla ja ohjuksilla. Konekiväärimiehet (muuten yksi/joukkue!) voivat sitten aikanaan palata katsomaan tuhoja, jos selviävät hengissä. Toivottavasti ei jouduta siihen tilanteeseen.
Res kpn (vas)
- Anonyymi
Raportti tekee tyhjäksi Sanna Ukkolan väitteet ja todistaa että Elokapinalliset ovat täysin oikeassa.
- Anonyymi
Elokapinalliset ovat pelkän tunteen varassa riekkujia, faktoista tietämättömiä hölmöjä.
- Anonyymi
Jos joku muu kuin ihku ilmastojärjestö kertoisi Venäjän propagandakanavalla aikovansa mm. murskata teollisuusmaiden talouden ja korvata edustuksellisen demokratian jollakin epämääräisellä neuvostolla, olisimme varmaan laajasti huolissamme.
Ilmastohuijaus (12) - mutanttinoitia ja turveseikkejä - salaliittoteorioita I
https://youtu.be/fT-44ZQLRLU
Greta Thunberg’s ‘dishonest, alarmist rubbish’ is tragically destroying young people
https://youtu.be/L6PQkiKn6gY - Anonyymi
https://youtu.be/3Llf4AvxwEs
Jos joku muu kuin ihku ilmastojärjestö kertoisi Venäjän propagandakanavalla aikovansa mm. murskata teollisuusmaiden talouden ja korvata edustuksellisen demokratian jollakin epämääräisellä neuvostolla, olisimme varmaan laajasti huolissamme. - Anonyymi
Tiede ja tutkitut faktat ovat persuvastaisia. Siispä tiede on hävitettävä yhteiskunnastamme.
-Laura Huhtasaari- Anonyymi
Kyllähän persuista japersujenkannattajista kertoo paljon, että Europarlamenttiin valittiin pahimmat hörhöt, Huhtasaari ja Hakkarainen. Eikä takuulla sellaisen terveen ajatuksen vuoksi, että pysyisivät mahdollisimman kaukana kotimaan politiikasta.
Onkelmia tulee, se on selvä se. Globaalisti tarvitaan syntyvyyden säännöstelyä. Kyllä hukka meidät perii, ja vain ja ainoastaan ihmisen oman luontaisen narsistisuuden takia.
Oma elämä on tärkeämpi kuin tulevien sukupolvien. Röökaaja tietää vaarallisuuden mutta ajattelee että eihän se muhun tule. Jne.
Kyllä meissä ihmisissä on vällee kusta päässä. Mut niin kauan kun on elämää on toivoa. 😀
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2002911
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss632790Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa232142- 691705
- 1431503
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1851442Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1121408Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1521387- 901314
Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2291211