Thaimaan suomalaista autoilua

Anonyymi

Monenlaista on peliä ja vehjettä. Keskustelut on käyty rekisteröidyillä nimimerkeillä.

Huhtikuussa 2018 numeromies kertoo hänellä olevan uudehko Camry hybridi ja rouvalla Navara. (Sittemmin Camry hybridi on kadonnut)
Heti saman viestin perään sensei puolestaan kertoo asentaneensa kaasusäiliöt Mercedes 280S tavaraluukkuun, mutta autolla ei ajella laisinkaan koska se on muistoesine. Mopari hörppää... mutta sitten sanookin että ei kerro mitä Mopari hörppää.

Tähän perään taas minuuttien viiveellä numeromies kertoo: 02.04.2018 13:06
"Mulla on täällä välillä tekemisen puutetta, näin yhdessä autokaupassa vanhan rollsin joka oli aika heikossa kunnossa lähti kuitenkin käyntiin ja vaihteisto toimi, olisi maksanut 280.000b, taisi olla 72 vuoden malli. voisi tehdä siitä projektin omaksi iloksi autotalli ei paljon maksa ilmastoinnilla, tuossa muutaman kilsan päässä on koneistamo ja tien toisella puolella automaalaamo.... netistä saa varaosia vaikka britaniasta..."

Tämän päivän versio kertomuksesta taasen on seuraava:
"mietin ainakin kolme kuukautta sen hankintaa. ostin sen sen se oli erittäin halpa, mutta eteenpäin pääsi, vuokrasin pienen autotallin, 2000 bahtia ja pari ukkoa purkamaan autoa, se meni kappaleiksi mutta vaikeaa oli"

280.000b halpa romuautosta? Numeromiehen kukkarolla? Nyt on haaveet muuttuneet taas todeksi yhden kerran.

Kysyisin numeromieheltä että millä tavalla tämä Rolls Roycen "palasiksi laitto" oikein tapahtui? Ensinnäkään arvoautoilla ja museoautoilla ei ajeta paljon mitään. Ne huolletaan hyvin ja säilytetään hyvin. Thaimaassa ei teitä suolata. 1972 mallin Rollssi olisi priimakunnossa, oli se sitten kenen omistuksessa tahansa. Ei sitä tarvi palasiksi laittaa. Koneeseen huolto, jarrujen huolto, kumiletkua ja remmiä uusiksi, pelteihin tarvittavat paklakset ja maalaus, sisustuksen uusiminen tarvittavilta osin, uudet renkaat ja se on siinä.

olisi kiva perehtyä rollsin tekniikaan, luulen että se on tekniikaltaan aika "karkea", alusta ja peltihommat on helppoa, mulla oli aikanaan esimies joka rakenteli vanhaa rollsia saksassa, paljon paloi aikaa paneeleita kun väännettiin käsin pähkinäpuusta.

Mutta herra numeromies jatkaa haavettaan Rolls Roycesta 2018:
"Toisaalta mulla alkaa olla ikää, ettei se ehkä koskaan valmistuisi, enkä edes tiedä onko sen edes tarpeen valmistua..."

Seuraavana päivänä 03.04.2018 35NumBaII kertoo näin:
"Tilasin sen silver shadows 1975 vuodelta 2 ovinen versio, maksoi 240.000b ei paljon paskaakaan... sisusta huono kulunut, vaihteisto toimii samoin moottori... sähköjä joutuu viilamaan... pitää varmaan ylimaalata, kerman värinen... tulee 5000b tänne , autotallin löysin helposti.... kunnolla valaistu... juttuu on piilotettu pieni virhe mikä"

Ei kulunutkaan sitten miettiessä "varmaan kolmeakuukautta" aikaa, vaan seuraavana päivänä tilasi sen. Vuosimalli ja hinta tosin oli muuttunut tässä kolmen kuukauden aikana, joka kesti vuorokauden.

"Sähköjä joutuu viilaamaan", on mielenkiintoinen juttu ja tuo tilaaminen, kun edellisessä versiossa auto oli ajokuntoinen. "Pitää varmaan ylimaalata", tarina on myöskin hauska koska se purettiin sitten heti palasiksi ja olikin todella huonokuntoinen.

05.04.2018 kertoo vaihteeksi samassa ketjussa näin: "Rollsi on tulossa huomenna tai lauantaina miten ehtivät... yli maalausmaksaa pohjatöineen 75.000-150.000... muuten olin laittanut pienen virheen, thaimaassa auto ei voi olla kermanvärinen, se väri on varattu kuninkaansuvulle..."

Saman vuoden alkuvuonna Chiang Main senseille tuli rakkaasta Ruotsista pikarahtina T-Ford 1928. Huimia automiehiä tämä kaksikko, ei voi muuta sanoa.

33

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä mieltä olet numeromies? Oletko ollut ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa kirjoittaessasi moista lapsellista satua ja roskaa Rolls Royceista ja autoista ylipäätään? Lapsikin kirjoittaa ehjempiä satuja. Kuuskymppinen ukko ja moista roskaa suoltaa ja vielä pysyttelee sadussaan sitkeästi kuin purkka tukassa.

    • Anonyymi

      Kävipä tuossa vielä niinkin että sensei unohti humalapäissään 2019 "kumman" satu se Rolls Royce alunperin oli ja postitti vanhan automuseossa otetun kuvan, jossa oli nimenomaan Rolls Royce Silver Shadow vuosimallia noin 1975 jonkun laihan pienikokoisen juicetukkaisen hippiäisen seistessä somisteena vieressä.
      Siitä museokäynnistä tämä satu on saanut alkunsa jäätyään muhimaan sankarin alitajuntaan.

      Hienoja pelejä, eikä maksa enää hyväkuntoisenakaan kuin parikymmentätonnia Suomessakaan.

      • Anonyymi

        No onhan tuo 20 000 palstalaisten yli 2 vuoden tuet.

    • Anonyymi

      Museoautojen omistajat ja niiden entisöijät ovat automiehiä. Olen tuntenut sellaisia lapsesta saakka. Numeropelle on ladamies. Ladamiehet ei Rollsseja omista eivätkä ole automiehiä. Automiehet ymmärtävät autojen päälle jotakin. Jos autojen tuntemus on tuolla tasolla kuin numeropellellä, niin ainoa vaihtoehto on ostaa valmiiksi entisöity tai kunnossapidetty auto.

      Mitään purkukuntoista Rollssin raatoa ei ostaisi kuin sellainen joka kykenee tekemään suurimman osan töistä itse. Thaimaahan joo ladamies entisöimään Rolls Royceja. Satusetä miettii autotallin valaistusta ja ilmastointia palkaten "pari ukkoa sinne 2000b"...... Btw Silver Shadows kirjoitetaan Silver Shadow.
      Hauska yksityiskohta tarinassasi oli myös se kun vaimosi näki Thaimaan prinsessan auton ratissa saattueessa.

      • Anonyymi

        Laittoikohan tuo lentokapteeni tämän 220 tuhannen paateron ostoksen ylös Excel ruokabudjettivihkoon ja 2000 paateron työmiehet?? Verottaa raskaasti budjettia kun vain vaimon avustuspäivänä käydään muutoin ostamassa riisisäkki ja kahvia. Riisi menee SPR:lle ja doppareille joita on 0-5 ja välillä ne on thai ridgebackeja, välillä thai bridgebackeja, välillä thai ribberbadlereita ja toisinaan sekarotuisia bachelooreja. Syövät riisiä jos ei käärme ole syönyt niitä. Koira hankitaan thaiperheeseen käärme-riisikoiraksi aina. Voin vakuuttaa.

      • Anonyymi

        Juuri noin, muutaman tonnin pirssi... hinnan sain takaisin myymällä rollsin keulaveistoksen, se on varsin painava, ja avausmekaniikka oli rikki, mutta se saatiin auki, myin se ebayssä huomattavsti kalliimmalla kun olin itse maksanut, mutta rollsi on erittäin hankala korjattava... kun kaikki on niiden omaa tuotantoa... ja kallista, joskin romiksilta saa varaosia kohtuu hyvin... mutta kiinnostava projeksi.... En tiedä Senssun autoilusta mitään, muuten kuka tukiaikuinen on äänessä, kuopiosta. pattayan savosta.

      • Anonyymi

        Minulla on muuten erittäin hyvä autotietous, lapsena oli jo konelan autokortit taskussa. Silloin ei ollut ladoista mitään tietoa 60 luvulla, ja tiedän mitä tarkoittaa hydraulinen venttiilinvälyksen säätäminen, luulempa että Senssu on ottanut asian esille, testatakseen tiedätkö sinä pelle autoista mitään, ja etpä tiennyt. Nimittäin kaikissa mb 280s malleissa on hydrauliset venttiilin nostimet... Muuten lada oli aikansa ehdoton kuningas, siinä oli paljon hyvää... ja varsin erinomainen talviauto, hieman kankea ajaa ja iso kääntösäde, mutta lähti varmasti käyntiin... enkä osta yhtään kaasuhydriä... ja RR oli ajokuntoinen, mutta se tuotiin lavetilla hua hiniin,.. laitatan sen vielä kuntoon mutta aikaa menee paljon, se on vaativa projekti... todella... mutta kuten sanoin mielenkiintointoinen.,.. mielenkiintoinen asia on siinä mitä käytetään exclusive luokan autoissa teknisinä ratkaisuna, ostin jopa rr korjaamo softan, joka on aika hyvin suunniteltu... heippa ja terveisiä kuopioon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehehehe

        Rolls Royceihin on erittäin helppoa saada varaosia vaikka täältä
        https://iparts.fi/parts/rolls-royce
        taikka täältä
        https://www.brittiosa.com/en/category/246/varaosat-2/bentley-rolls-royce-2
        Ei kukaan köyhä ja huonokuntoinen ladamies vuokraa autotallia Thaimaassa ja osta Rolls Roycea purkaakseen sen palasiksi vain keulamerkin vuoksi. Järjetöntä puhetta.

        Varaosat ei maksa sen enempää kuin muihinkaan museovehkeisiin ja siksipä entisöidyt rollssit ei maksa sen enempää kuin vaikka hyvin entisöity Mersu tai Triumppi.
        Se oli senssu joka kertoi säätävänsä ässämersun V12 venttiileitä, en minä. Sama mies vaihtaa seitsemään miljoonajahtiinsa itse öljyt ja ei ehdi edes ajaa niillä kun ne on jo myynnissä että saa toisten pitämien ravintoloiden tarjoilijoille kesälläkin joulurahaa ja talot.

        Kuten todettua, jos sinulla olisi yhtään mitään muuta kuin tuulen huuhtoma hanuri Hiekkaharjussa, niin siitä olisi tuhat kuvaa täällä. Sadan euron mersusta on kuva nähtyja 90 luvun Vitarasta, kumpikin kuva oli ikivanha, Navara on kymmenen vuotta vanha eikä edes sinun ja sinä ladamies kuljet aina julkisilla kun liikenne pelottaa eikä ole rahaa muuhun. Lada joo aikansa kuningas.... ok.

        Tuossa on sinulle autoja joista voit haaveilla. Ei ole kalliita nuo entisöidyt. Käytetyn Toyotan verran vain maksavat. Siellä on kalleimmassa päässä myynnissä näköjään Keekinkin Rolssi.
        https://www.nettiauto.com/rolls-royce/vaihtoautot?id_country[]=73

        Hei numeromies! Mitä kummaa sille sinun 1975 malliselle rollssillesi on tapahtunut, kun on purkukuntoinen ollut jo 2018? Noita on liikenteessä Suomessa edelleen täysin alkuperäiskunnossa ja ajeltu jotakin 50tkm vasta. Onko se ollut Vietnamin sodassa se rollssi vai mitä sille on oikein tapahtunut? Jos meinaat entisöidä ja olet rahamies, niin miksi myit keulamerkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa on sinulle autoja joista voit haaveilla. Ei ole kalliita nuo entisöidyt. Käytetyn Toyotan verran vain maksavat. Siellä on kalleimmassa päässä myynnissä näköjään Keekinkin Rolssi.
        https://www.nettiauto.com/rolls-royce/vaihtoautot?id_country[]=73

        Onko kuvaa sieltä Lahden torilta pillurallista?

        Hei onko sulla isompiakin ongelmia omassa elämässäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kuvaa sieltä Lahden torilta pillurallista?

        Hei onko sulla isompiakin ongelmia omassa elämässäsi?

        Selvitetty on että et ole oikea Sensei.
        Selvitetty on että Mersu ei sinun eikä perheesi.
        Selvitetty on että sinun Vitara oli vuokraamon.
        Selvitetty on että kuksa ei ole Chiang Maissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rolls Royceihin on erittäin helppoa saada varaosia vaikka täältä
        https://iparts.fi/parts/rolls-royce
        taikka täältä
        https://www.brittiosa.com/en/category/246/varaosat-2/bentley-rolls-royce-2
        Ei kukaan köyhä ja huonokuntoinen ladamies vuokraa autotallia Thaimaassa ja osta Rolls Roycea purkaakseen sen palasiksi vain keulamerkin vuoksi. Järjetöntä puhetta.

        Varaosat ei maksa sen enempää kuin muihinkaan museovehkeisiin ja siksipä entisöidyt rollssit ei maksa sen enempää kuin vaikka hyvin entisöity Mersu tai Triumppi.
        Se oli senssu joka kertoi säätävänsä ässämersun V12 venttiileitä, en minä. Sama mies vaihtaa seitsemään miljoonajahtiinsa itse öljyt ja ei ehdi edes ajaa niillä kun ne on jo myynnissä että saa toisten pitämien ravintoloiden tarjoilijoille kesälläkin joulurahaa ja talot.

        Kuten todettua, jos sinulla olisi yhtään mitään muuta kuin tuulen huuhtoma hanuri Hiekkaharjussa, niin siitä olisi tuhat kuvaa täällä. Sadan euron mersusta on kuva nähtyja 90 luvun Vitarasta, kumpikin kuva oli ikivanha, Navara on kymmenen vuotta vanha eikä edes sinun ja sinä ladamies kuljet aina julkisilla kun liikenne pelottaa eikä ole rahaa muuhun. Lada joo aikansa kuningas.... ok.

        Niinkuin sanoin en ole Senssu. tiedän mistä varaosat ostetaan, aivan varmasti... olen havaitsevani ilmassa hieman katkeruutta ja kateutta, on se ihme jos muutaman tonnin autosta noin katkeroidut... Ja niinkuin sanoin lada oli aikansa kingi... ajasta josta sinulla ei ole mitään käsitystä, resupeppu... laita taas pari varastettua kuvaa framelle... niin saamme keskustelun aiheita.

        Poju sinun olisi aika uskoa että joillakin on jotain, ja joillakin taas ei, todennäköisempää on mitä vanhempi, se enemmän on elämässä eteenpäin päässyt, en juurikaan epäile senssun juttuja, niinkuin hauskasti totesit, luulempa ryyä sinualla ei ole muuta kuin tuulen huuhtoma hanuri löytyy suomen savosta, hiekkaharju ei ole koskaan kuulunut vaikutusalueeseeni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin sanoin en ole Senssu. tiedän mistä varaosat ostetaan, aivan varmasti... olen havaitsevani ilmassa hieman katkeruutta ja kateutta, on se ihme jos muutaman tonnin autosta noin katkeroidut... Ja niinkuin sanoin lada oli aikansa kingi... ajasta josta sinulla ei ole mitään käsitystä, resupeppu... laita taas pari varastettua kuvaa framelle... niin saamme keskustelun aiheita.

        Sanotaan että täyttymätön rakkaus on kaunein, mutta näkymättömät autot on science fictionia. Tuollaiset resupetterit eivät ostele harrasteautoja minkäänlaisia. Ladamies on aina ladamies. Äläkä hölöttele toisten kuvavarkauksista jos et sitä pysty osoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanotaan että täyttymätön rakkaus on kaunein, mutta näkymättömät autot on science fictionia. Tuollaiset resupetterit eivät ostele harrasteautoja minkäänlaisia. Ladamies on aina ladamies. Äläkä hölöttele toisten kuvavarkauksista jos et sitä pysty osoittamaan.

        kauheaa kateutta,,, pattayan savosta, muutaman tonnnin autosta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitetty on että et ole oikea Sensei.
        Selvitetty on että Mersu ei sinun eikä perheesi.
        Selvitetty on että sinun Vitara oli vuokraamon.
        Selvitetty on että kuksa ei ole Chiang Maissa.

        Selvitetty on sinulla on vakavia mielenhallinta ongelmia, suomen savossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rolls Royceihin on erittäin helppoa saada varaosia vaikka täältä
        https://iparts.fi/parts/rolls-royce
        taikka täältä
        https://www.brittiosa.com/en/category/246/varaosat-2/bentley-rolls-royce-2
        Ei kukaan köyhä ja huonokuntoinen ladamies vuokraa autotallia Thaimaassa ja osta Rolls Roycea purkaakseen sen palasiksi vain keulamerkin vuoksi. Järjetöntä puhetta.

        Varaosat ei maksa sen enempää kuin muihinkaan museovehkeisiin ja siksipä entisöidyt rollssit ei maksa sen enempää kuin vaikka hyvin entisöity Mersu tai Triumppi.
        Se oli senssu joka kertoi säätävänsä ässämersun V12 venttiileitä, en minä. Sama mies vaihtaa seitsemään miljoonajahtiinsa itse öljyt ja ei ehdi edes ajaa niillä kun ne on jo myynnissä että saa toisten pitämien ravintoloiden tarjoilijoille kesälläkin joulurahaa ja talot.

        Kuten todettua, jos sinulla olisi yhtään mitään muuta kuin tuulen huuhtoma hanuri Hiekkaharjussa, niin siitä olisi tuhat kuvaa täällä. Sadan euron mersusta on kuva nähtyja 90 luvun Vitarasta, kumpikin kuva oli ikivanha, Navara on kymmenen vuotta vanha eikä edes sinun ja sinä ladamies kuljet aina julkisilla kun liikenne pelottaa eikä ole rahaa muuhun. Lada joo aikansa kuningas.... ok.

        Pattayarakkaan tieto autoista on hyvin heikkoa, jarrupalat taakse, yli 200 euroa... tosiasiassa kitkapinnat hiotaan pois laippa puhdistetaan kunnolla, kitkapintoja myydään metritavarana, se liimataan laippaan ja ja liimausviimeistellään uunissa, puristimien alla... hinta koko auto 20 euroa korkeintaa, ongelmia voi tulla jos kitkapinnassa on asbestia, jos autossa on rumpujarrut vaikkapä kässärille. tilanne on hankalampi, mutta periaate on aivan sama, kitkapinta hiotaan pois, liimaus ja niittaus (jos on niitit), lopuksi liimauksen viimeistely uunissa... Helppoa kuin heinänteko ja halpaa... Ventiilikannentiiviste on helppo tehdä itse korkkilevystä, sitäkin saa metritavarana, varsinkin jos vanhaa voi käyttää mallina.

        Tuon kirjoittajan tieto autoista on hyvin heikkoa kun ei erota jarrupalaa jarrukengästä. Ei noilla tiedoilla ainakaan kannata alkaa pätemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayarakkaan tieto autoista on hyvin heikkoa, jarrupalat taakse, yli 200 euroa... tosiasiassa kitkapinnat hiotaan pois laippa puhdistetaan kunnolla, kitkapintoja myydään metritavarana, se liimataan laippaan ja ja liimausviimeistellään uunissa, puristimien alla... hinta koko auto 20 euroa korkeintaa, ongelmia voi tulla jos kitkapinnassa on asbestia, jos autossa on rumpujarrut vaikkapä kässärille. tilanne on hankalampi, mutta periaate on aivan sama, kitkapinta hiotaan pois, liimaus ja niittaus (jos on niitit), lopuksi liimauksen viimeistely uunissa... Helppoa kuin heinänteko ja halpaa... Ventiilikannentiiviste on helppo tehdä itse korkkilevystä, sitäkin saa metritavarana, varsinkin jos vanhaa voi käyttää mallina.

        Googlailemalla museoautojen huoltotoimenpiteitä ei olematon Rolls Royce muutu olemassaolevaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayarakkaan tieto autoista on hyvin heikkoa, jarrupalat taakse, yli 200 euroa... tosiasiassa kitkapinnat hiotaan pois laippa puhdistetaan kunnolla, kitkapintoja myydään metritavarana, se liimataan laippaan ja ja liimausviimeistellään uunissa, puristimien alla... hinta koko auto 20 euroa korkeintaa, ongelmia voi tulla jos kitkapinnassa on asbestia, jos autossa on rumpujarrut vaikkapä kässärille. tilanne on hankalampi, mutta periaate on aivan sama, kitkapinta hiotaan pois, liimaus ja niittaus (jos on niitit), lopuksi liimauksen viimeistely uunissa... Helppoa kuin heinänteko ja halpaa... Ventiilikannentiiviste on helppo tehdä itse korkkilevystä, sitäkin saa metritavarana, varsinkin jos vanhaa voi käyttää mallina.

        Olet kopioinut kirjoituksen kahdelta eri autoharrastajien remonttisivuilta ja syyttelet muita kopioinneista.

        Nuo liimailut ja askartelut on jääneet 70-80 luvulle. Nykyaikana ostetaan uudet osat.
        200 euroa on siis mielestäsi iso raha? Korjaamoiden laskutustunti Suomessa on jotakin 65-100 euroa tunti, eikä ne ala askartelemaan moista eikä sinulla ole tarvittavia vehkeitä, joten ainoa vaihtoehto on ostaa uutta ja laittaa ammattimies laittamaan ne paikoilleen.
        Siis teoriassa, koska tuo on silkkaa mielikuvitusta tuo sinun projektisi.

        Taas pattayan rakas unohti yhden olennaisen asian, auto ei ole suomessa vaan thaimaassa jossa on paljon pieniä asiansa osaavia korjaamoja, eikä hinta päätä huimaa... lisäksi korjaajia on myös suomen hintatasoon tottuneella lähes ilmaista... Vaikka hua hin on pikku kaupunki, täällä on myös paljon koneistamoja jotka pystyy ohjeiden mukaan valmistamaan teräksestä melkein mitä vain... eikä ole kallista edes... täällä on auton entisöinti hiukan eri asia kun suomessa.

    • Anonyymi

      Tarina Rollssista on miltei yhtä erikoinen kuin tarina doppareista.

      • Resupetteri.. minulla on erittäin hyvä auto tietous ja mielen hallinta.. aina kun mä ostan nosdalkisen keräily auton projektiksi niin vuokraan ilmatoidun auto tallin jossa on valot ja pari kaveria 2000b pistää sen muutaman tonnit seitsemätn tonnin kahdeksan tonnin auton aivan palasiksi ja sitten mä myyn siitä keula merkin joka pelasti koko homman ja lopuksi asennan siihen kaasusäiliöt perä konttiin mutta ei sillä ajella koska se on muistoja varten vaan eikä sillä voikaan ajella koska se on seisonut kolme vuotta palasina valaistussa ja ilmastoidussa thaimaalaisessa auto tallissa. Olen jo vanha ja palasina itsekin että antaa autonkin olla palasina.
        Oma keulamerkkini ei enää toimi. Voin vakuuttaa ettei ole toiminut vuosiin.

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        Resupetteri.. minulla on erittäin hyvä auto tietous ja mielen hallinta.. aina kun mä ostan nosdalkisen keräily auton projektiksi niin vuokraan ilmatoidun auto tallin jossa on valot ja pari kaveria 2000b pistää sen muutaman tonnit seitsemätn tonnin kahdeksan tonnin auton aivan palasiksi ja sitten mä myyn siitä keula merkin joka pelasti koko homman ja lopuksi asennan siihen kaasusäiliöt perä konttiin mutta ei sillä ajella koska se on muistoja varten vaan eikä sillä voikaan ajella koska se on seisonut kolme vuotta palasina valaistussa ja ilmastoidussa thaimaalaisessa auto tallissa. Olen jo vanha ja palasina itsekin että antaa autonkin olla palasina.
        Oma keulamerkkini ei enää toimi. Voin vakuuttaa ettei ole toiminut vuosiin.

        ”Oma keulamerkkini ei enää toimi. Voin vakuuttaa ettei ole toiminut vuosiin.”

        Lisätäänkö kateuslistallesi tytöt jotka ratsastavat kepihevosilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Oma keulamerkkini ei enää toimi. Voin vakuuttaa ettei ole toiminut vuosiin.”

        Lisätäänkö kateuslistallesi tytöt jotka ratsastavat kepihevosilla?

        Sinä reppana vakuutat ainoastaan heikkoa hoitotasapainoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä reppana vakuutat ainoastaan heikkoa hoitotasapainoa.

        Voitko vakuuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä reppana vakuutat ainoastaan heikkoa hoitotasapainoa.

        Ammatissani kuulen mielenterveysalan termistöä, kun käsittelemme asiakkaidemme asioita. Olen kiinnittänyt huomiota, että nimimerkki NumBaII hallitsee mielenterveyspuolen sanaston varsin hyvin. Hänellä on siitä selvästi alasta pitkä kokemus.
        Koska hän tarinansa mukaan on insinöörimajuri ja lentokapteeni, joissa ei vaadita mielenterveyspuolen lääketieteellistä termistöä eikä asiantuntemusta, niin arvelen hänen olleen mielenterveyspuolen kuntoutuksen asiakkaana jo pitkään. Tällä kertaa käytti termiä "hoitotasapaino", joka hänen kohdallaan on valitettavan hiekko, mutta se on kasvava trendi suomenniemellä, että potilaat jätetään kotihoitoon lääkevuoren keskelle yksin karjahtelemaan.

        Korjaus; hiekko = heikko

    • Oli tuossa kaikkien liike toimien keskellä aikaa niin hommasin Elviksen entisen Kadillakin jossa on Purt Lansesterin laittamat alu vanteet. Vaimo anto luvan ja hihkui niin että nepparit näkyi paijan lävi. Seittemän litran tsipadui-tupla durpo moottori ja kanin nahka penkin päälliset. Pojat sburgi sen baja vajalla ja myin siitä syylärin... kardaanista tehtiin pontikan suodatin ja mummo istutti ohjaamoon perunoita niin kuin täällä thaimaassa on päikseen tapana. Kohta pitäis olla valmis ja pääsee vappu torille viuhkomaan ja puhaltamaan aimon pilliin.

    • Anonyymi

      Sain juuri rollaatoriini apumoottorin, jolla kelpaa hurjastella hoitokodin käytävillä. Pahaksi onneksi en hallitse vieläkään vastaohjausta mutkissa.

      • Anonyymi

        vasta otteella saa vinoparkkiin kun on ollut täällä jo kauan täällä.

        NumBaII, 60 vuotta täällä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      167
      2001
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1429
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      131
      1139
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      54
      848
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      826
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      794
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      19
      769
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      16
      722
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      693
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      195
      611
    Aihe