Miehet tai miksei naisetkin

Itkettää ja suututtaa tietenkin kun toinen ei ole kanssani täällä. Jos oltaisiin yhdessä tietysti kertoisin että pelkään että hylkää minut tai rakastuu toiseen.

Itsekseni oon tullut tulokseen että itsetunnolla on suuri rooli siinä onko mustasukkainen. Miessukupuoli myös lisää riskiä mustasukkaisuuden kokemiselle. Miehet on reviiritietoisempia.

Usein sellaset ihmiset jotka kokee muiden olevan parempia kuin itse on, on mustasukkaisia kumppanistaan. Heillä on kokemus ettei pysty pitään ihmistä jonka kanssa on, koska on niin huono.

Se miks niin kokee.. siihen voi syyt yltää jopa lapsuuteen saakka.

Itse olen nainen, enkä muista ilman syytä kokeneeni mustasukkaisuutta kuin kerran elämässäni.. tai siihenkin oli oikeestaan syy, vaikkei sinällään ollutkaan. Olen tästä tänne aikaisemminkin kirjoittanut.. eli..
Ex-avomieheni oli ilmaissut ääneen että hänellä on toinen nainen. Se sanoi sen oikeestaan siks et itse oli mustasukkainen. Se ei ollut totta oikeesti, mutta silloin luulin että oli ja meille tuli ero. Jätin hänet sen takia.

Palasimme yhteen muutaman kuukauden tauon jälkeen, mutta luottamus oli paskana. Silloin olin mustasukkainen aiheetta. Tiesin sen et se oli aiheettomaksi, mutta samalla mietin että elämältäni lähti niin yhtäkkiä pohja, yhdessä minuutissa joskus.. silloin murtui mun koko maailmani, Samalla hajosi kihlaus ja avoliittokin ja itse olin vielä silloin masennuslääkkeiden käytön takia lihonut joten en kokenut edes olevani mikään kovin hottis muija.. Se oli aika jolloin koin sellasta epäluottamusta entistäni kohtaan että koin myös tavallaan aiheetonta mustasukkaisuuttakin. Sekin oli sillai hassua että en uskonut sen pettävän, mutta pelkäsin että se hajottaa jälleen maailmamme uudella "olen rakastunut toiseen" lauseella eli en pelännyt niinkään seksiä toisen kanssa, vaan et se ihastuu toiseen ja joudun kokeen menneet tapahtumat uudelleen. Eli oikeestaan en edes pelännyt sen "omistamisen" menettämistä vaan enemmänkin että miten mun mielenterveys kestää ja pystynkö enää kasaan itseäni uudesta iskusta.

Muuten en oikeestaan oo koskaan kokenut aiheetonta mustasukkaisuutta. Jos kokenut niin aina siihen on liittynyt toisen osapuolen ilmauksia sanallisesti että on toinen tai on tehnyt jotain jonkin toisen kanssa.

Käytökseni nyt noudattaa aina tota samaa kun avoliitossanikin. Itku, täydellinen hiljaisuus, Lukkoon meno ja sanoja ei lähde suusta, en osaa avata tunteitani, menen jonkinlaiseen tunnelukkoon tai umpisolmuun joka depressioon taipuvaiselle persoonallisuudelle usein aika tyypillistä. Ei siis osaa purkaa pahaa oloaan ulospäin vaan kääntää kaiken sisäänpäin ja muuttuu vaan sulkeutuneeksi ja vaikenee kaikesta miltä sisällä tuntuu, Ei puhu, ei raivoo, itkeekin itsekseen salaa ja sitten kun on muutamia päiviä tai kuukausia asiaa yksin hautonu surren vaan jättää eli ei tuu sitä reaktioo mikä monesti miehillä on tähtäimessä kun yrittää valehdella että on toinen nainen jotta sais mustasukkaiseksi naisen, koska itse on mustasukkainen ollut. Miehethän haluisi nähdä jonkinlaisen omistusraivarin..mutta mä meen lukkoon ja sulkeudun vaikenen täysin eikä tunteet näy musta mitenkään ja sit vaan jätän.. Mies on silloin jo ihan avuton, koska ei sen sen omissa juonissaan niin pitänyt mennä,,
mut näinhän ei hommat kyl etene.. ainakaan suhdetta kasassa pitäen ja luottamusta lujittaen

Miks pitäis olla mustasukkainen. Kukin tekee mitä tekee..

Paha sanoa, kun en juuri koskaan ole mustasukkainen. Olen myös hyvin huono sietämään mustasukkaisuutta toiselta. Suhteen alkuaikoina pieni mustasukkaisuus ihan ok, kun ei toista vielä niin tunne. Vakiintuneessa suhteessa mä en kuitenkaan voi oikeastaan sietää mustasukkasta käytöstä.

Jos yritän tässä nyt oikein miettiä miten mut saisi mustasukkaseksi. Ehkä niin, että joku toisi itseäön kovin tykö, eikä mies saisi käskettyä helvettiin tyrkyttämästä. Jos mies itse tyrkyttäisi itseään jollekulle mun nähteni niin alkais pikemmin ällöttää koko ukko, kun tehdä mieli pitää kiinni moisesta miehestä. Ei kannata tietentahtoen laskea arvoaan toisen silmissä.