Marin antaa kuvan, että nyt ei pääse ja uuden soten ansiosta pääsee. Uusi Kiurun ja Paateron keittämä soppa on erittäin suolainen, tönkkömuikkusuolainen vähäosaisten osalta. Nyt on paremmin kuin tuleva.
Palvelut tulevat huononemaan ja ainakin alussa kallistumaan. Sen takaa palkankorotukset. Harmonisointi tarkoittaa, että palkkoja korotetaan korkeimman mukaan. Tasapäistetään. Hyvälle ei saa maksaa enempää. Palkankorotukset tietää tarvetta parantaa tuottavuutta. Tuottavuuden parantaminen tarkoittaa pääluvun vähentämistä. Se on tarpeen, kun lasketaan tuotettuja palveluyksikköjä/henkilöstökustannukset -lukua.
Palveluissa kävijöiden määrä tulee vähenemään, koska yhä useampi hakeutuu lääkäriin yksityispuolelle. Siellä pääsee lääkäriin parissa päivässä ja pääsee leikkaukseenkin muutamassa viikossa. Ihmisillä ei ole varaa eikä haluja olla sairas kuukausitolkulla. Ihmisten valintaa ei voi lainsäädännöllä rajoittaa vaikka hallitus sitä haluaisikin.
Henkilökunnan määrä julkisella puolella tulee vähenemään, koska ensiksi, ammattilaiset hakeutuvat yksityiselle, paremman johtamisen piiriin, parempaan työpaikkaan, jossa ammattitaitoa kunnioitetaan ja toiseksi, koska henkilökuntaa joudutaan vähentämään julkisella puolella palkkojen noston takia. Lisäksi soteen tulee kustannuksia uudesta aluehallinnosta. Ne rahat otetaan pois sotesta sisäisesti ja muilta toimialoilta, koulutuksesta jne.
Soten vieminen maaliin vain hallituksen kannatuksella, tosin ei täydellisellä, koska vastustajat eivät uskaltaneet olla paikalla, on merkittävä tapahtuma. Ei hyvässä mielessä merkittävä vaan huonossa. Se on merkki huonosta yhteistyöstä, parlamentarismin kunnioituksen puutteesta ja asiantuntijoiden aliarvostamisesta. Se on poliittista shoppailua pahimmoillaan. Ihmisten kustannuksella.
Hallituksen junttaama sotepäätös on lähtölaukaus uusjaolle, jossa hallituspuolueet menettävät kannattajiaan ja kahtiajako sotepalvelujen osalta syvenee USA:n malliin kasvaviin yksityisiin palveluihin ja heikkeneviin julkisiin palveluihin. Kyseessä on hyvä esimerkki siitä, miten vasemmistopuolueet puhuvat paljon, mutta teot ovat toisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Goodbye Keskusta.
Rakenteellisella korruptiolla laadittu sote (mainitsemasi Kiuru ja Paatero) ei tosiaankaan paranna hoidon laatua. Käytännössä Kiuru on ollut ainoa päättävä elin monologiensa kanssa.
Kun kunnalliset sotepalvelut siirtyvät maakunnalle, toimintayksiköiden määrä vähenee entisestään, jonot kasvavat, ajanvaraus takkuilee lisää jne. Sekö on peruspalveluiden parantamista, Kiuru ja Paatero?
Kuu Kiurusta kadotukseen, Paaterosta vähemmän, mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.
Tältä punaviherkepuhallitukselta jää järkyttävät velat tuleville sukupolville ja tarkoittaa sitä, että verotus ei tule koskaan keventymään ja on rasitteena meidän kilpailukyvylle. Marin on luultavasti Suomen historian huonoin ja vaarallisin pääministeri, järkyttävää, että Vanhasen jäljiltä maa jää näin huonoon kuntoon. Mutta ehkä Matti sai uunipottua ja nati-natia pupuviisikolta.