Kaavoitus kuntoon

Anonyymi

Milloin alkaa oikeasti kunnan kehittäminen. Kuopion rajalle maiden pakkolunastus ja uusia teollisuus- ja asuin alueita.

Tulisi verotuloja.

20

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sitten kun vesku on saanut siivottua omat sotkunsa ja niitähän riittää. Pakkolunastus missä maailmassa oikein elät? Et ehkä kylän terävin ole.

    • Anonyymi

      Toiseksi terävin ehkä...

    • Anonyymi

      Kaavoitus on lapsen kengissä. Saivat sentään aikaan kaavan Metsäkoulun lähelle. Keskustan kaavoitusta tehdään pieni pala kerrallaan, suunnilleen yksi tontti vuodessa.
      Eihän sellaisesta tule mitään oikeaa kokonaisuutta.
      Keskusta on mennyt tilkkutäkiksi.
      Asiat eivät toimi näin.

    • Anonyymi

      Siilinjärveläisenä olen sitä mieltä että meidän tulee liittyä Kuopioon ja ruvetaan tekemään yhteistyötä tulevan 145000 asukkaan kaupungin hyväksi. Saisimme Jyväskylän asukasluvultaan kiinni ja Kuopio lähtisi kasvamaan pohjoiseen päin. Siilinjärvi nimi ei minnekkään häviäisi ja saisimme varmasti tänne kylälle osan tylevan kaupungin toiminnasta. Mitä tämä jo vuosikymmeniä jatkunut riitely hyödyttää ja ketä. Keskustapuolue taitaa olla se joka tällä kylällä eniten lyö kapuloita rattaisiin tässä asiassa ja tietenkin johto eli muutama henkilö.

      • Anonyymi

        Nyt on järkipuhetta. Asukkaatkin viihtyisät paremmin, kun lehmän kakka ei haisisisi asemakaava-alueilla.

        Onko se haju kiinni keskusta puolueesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on järkipuhetta. Asukkaatkin viihtyisät paremmin, kun lehmän kakka ei haisisisi asemakaava-alueilla.

        Onko se haju kiinni keskusta puolueesta?

        Kuopiossa vasta levitetäänkin lehmänlantaa. Kuopio on maan suurin maidontuottaja.

      • Anonyymi

        Siilinjärven nimi häviäisi kuten on hävinnyt Nilsiänkin nimi. Nykyään puhutaan Kuopion Tahkosta.
        Eikä se kuntaliitos ole siitä Siilinjärven nimestä kiinni. Siilinjärvellä ei uskota Kuopion päätöksentekoon, eikä muutenkaan kaupungin hallintoon.

      • Anonyymi

        Eiväthän Kuopio ja Siilinjärvi sen kummemmin ole riidelleet keskenään. Hyvinhän yhteistyö on mennyt.
        Kuopion asukasluku ei asetu nousevalle käyrälle kuntaliitoksen myötä. Se on huomattu jo muutamassa vuodessa. Asukasluku pienenee koko ajan. Kuntaliitoksista ei ole ollut mitään hyötyä. Palvelutaso heikkenee liitetyissä kunnissa, siitä on kokemuksia Juankosken, Karttulan, Nilsiän ja Maaningan osalla. Erityisesti palvelut ovat heikentyneet Vehmersalmelta.
        Eihän säästöjä saada muuten aikaan kuin palveluja karsimalla. Sitä ei vain sanota ääneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuopiossa vasta levitetäänkin lehmänlantaa. Kuopio on maan suurin maidontuottaja.

        Totta tämäkin, mutta ei ne asemakaava-alueiden vieressä levitä paskoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siilinjärven nimi häviäisi kuten on hävinnyt Nilsiänkin nimi. Nykyään puhutaan Kuopion Tahkosta.
        Eikä se kuntaliitos ole siitä Siilinjärven nimestä kiinni. Siilinjärvellä ei uskota Kuopion päätöksentekoon, eikä muutenkaan kaupungin hallintoon.

        Juuri tällaisten jäpäkyöpien takia saamme olla aina riidassa isoveljen kanssa ja siitäkö hyödymme? Tääläkö on hyvää päätöksentekoa? Mitä nyt kunnanisä salailee omia sotkujaan mm. case savonkuitu. Keskustapuolue junailee sähkölaitoksen kauppoja ym. Voi kuule taidatkin omistaa apillapuolueen jäsenkirjan kun noin kirjoitat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän Kuopio ja Siilinjärvi sen kummemmin ole riidelleet keskenään. Hyvinhän yhteistyö on mennyt.
        Kuopion asukasluku ei asetu nousevalle käyrälle kuntaliitoksen myötä. Se on huomattu jo muutamassa vuodessa. Asukasluku pienenee koko ajan. Kuntaliitoksista ei ole ollut mitään hyötyä. Palvelutaso heikkenee liitetyissä kunnissa, siitä on kokemuksia Juankosken, Karttulan, Nilsiän ja Maaningan osalla. Erityisesti palvelut ovat heikentyneet Vehmersalmelta.
        Eihän säästöjä saada muuten aikaan kuin palveluja karsimalla. Sitä ei vain sanota ääneen.

        Kysyn vaan että olisiko noissa ko. kylissä ollut omaa rahaa rakentaa koulukeskukset ym. Vastaan jo EI. Tämä meidän kylä olisikin aivan eri juttu luulenpa että olisimme hyvin tasavertaisia ja Kuopio aidosti haluaisi kasvaa pohjoiseen. Esimerkiksi matkus ja Ikea olisi rakennettu Toivalan pelloille jos yhdistyminen olisi tapahtunut. Mutta kun täällä sanotaan aina EI ennen kuin kuunnellaan edes mitä kuopiolaisilla olisi edes ollut asiaa. Valtuuston jako on ihan sairas ei yksi puolue voi koko kylää ohjata vuosikymmeniä.

        Taitaa myös olla niin että nuo kylät ohjattiin valtion toimesta Kuopiolle koska olivat kriisikuntia. Nilsiä ja Maaninka taisi olla poikkeus. Minun puolesta koko pohjois-savo voisi olla Kuopiota niin meillä kaikilla olisi yhteinen päämäärä.

        👍👏💪

    • Anonyymi

      karvoitus kuntoon ennen uintireissua...

      • Anonyymi

        👍👍👍👏

    • Anonyymi

      Peltojen laidoilla haju on raju. Muuttaako kaupunkiin vai ei ?

    • Anonyymi

      Kohta lähtee taju...

    • Anonyymi

      Kiinteistöjen hinnat nousevat tonttimaa puutteen kautta Kuopion seudulla (johon myös Siilinjärvi luetaan) jonkin verran.

      Kyllä tänne muuttoa miettivät ihmiset ja yritykset osaavat laskukonetta käyttää.

      Lehmiä voi silitellä ja hoitaa hieman syrjemmässäkin🐄

    • Anonyymi

      Meneekö yritykset Iisalmeen vai Varkauteen ?

      • Anonyymi

        Siilin torilla tavataan, la klo.19?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      181
      2356
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1305
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1177
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1018
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      95
      1010
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    Aihe