Vertaan itseäni muihin

Niin ja olen huomannu että naisetkin ovat vähintään minun pituisia. Minua lyhyempiä ei paljoa ole.

Onhan niitä sellaisia kenkiä (elevator shoes)joilla saa lisäpituutta.

Voi h*tti, oletko tosissasi.
Olen nainen 172 cm, keskimääräistä pitempi siis, ja sinähän olet minua paljon pitempi.
Vertaat vain itseäsi vääriin ihmisiin.
Ymmärrän kyllä mistä tuo on tullut. Kun ihminen kasvaa ympäristössä jossa ei saa tarvitsemaansa hyväksyntää, sitä on vaikea selittää itselle, ja silloin valikoituu yleensä joku aika epäolennainen seikka omassa ulkonäössä tai vaikka jossain taidossa tai jossain muussa omassa ominaisuudessa, millä koettaa selittää asiaa. Sinulla se on pituus, koska olet siinä suhteessa erilainen kuin perheesi miehet.
Sellainen kompleksi ei häviä puuttumalla siihen ominaisuuteen, vaan käymällä läpi koko elämäntilannetta ja ihmissuhteita, se tuskallinen historia mistä riittämättömyydentunne on syntynyt. Tuijottamalla pituuteen väistät sitä kaikkea mikä elämässäsi on aiheuttanut vaille jäämistä, ulossuljetuksi tulemisen kokemusta ja epäonnistumisen tuntemuksia. Se on isompi vyyhti kuin jokin yksittäinen ulkoinen ominaisuus. Toisten ihmisten suhtautumiseen ei voi vaikuttaa kuin rajallisesti, sillä se riippuu suurimmaksi osaksi heidän omista ongelmistaan ja taustoistaan. Jos joku aliarvioi sinua, tai ei hyväksy, tai ei kuuntele, ei huomioi, se ei todennäköisesti johdu sinusta. Se on hänen päässään olevia asioita, joilla on taustansa jossain mistä et tiedä mitään ja mihin sinulla ei ole pääsyä.

Ota etäisyyttä tai arvioi uudelleen suhteesi ihmisiin, joiden seurassa sinulle syntyy huonommuudentunnetta. Itsensä hyväksyminen ei käy vain käskemällä itseä hyväksymään itsensä. Aluksi pitää kestää sitä, että kokee itsensä riittämättömäksi. Kun hakeutuu erilaisten ihmisen pariin ja altistuu vuorovaikutukselle, tulee erilaisia tunteita ja oma käsitys itsestäkin voi muuttua vähitellen. Jos jäät vain kotiin, se ei auta. Etene vaikka pikkuhiljaa jonnekin, asettamatta suuria vaatimuksia itsellesi. Nykyinen minäkuvasi ja ihmissuhdemallisi (tapa jolla luot suhteita ja havainnoit itseäsi ja muita) on syntynyt pitkän ajan kuluessa eikä voi muuttua hetkessä, joten älä ihmettele jos välillä tulee pettymyksiäkin. On kuitenkin annettava itselleen lupa muuttua, ja muille ihmisille mahdollisuus olla mukana siinä muutoksessa.

Minä olen 173cm enkä kovin lihaksikas.

Mutta, minulle on riittänyt naisten suosiota noista asioista huolimatta. Minulle on ihan sama miehet ajattelee.

Näillä mennään, mitä on pituuteen siunaantunut. Itse olen 180 cm. 185 olis tietysti hyvä ja 190 senttinen alkaa näyttää jo isojen poikien rinnallakin mieheltä.

Täällä alle 160 senttinen nainen. Nähtävästi pituuskompleksistasi huolimatta jätät noteeraamatta itseäsi lyhemmät naiset. Kyllä meitä keijukaisia löytyy.

Olet ihan normaalin mittainen mies. Hakeudu terapiaan, jollet pääse pituuspakkomielteestäsi. Olen seurustellut monen sinua lyhemmän miehen kanssa. Ihan miehiä olivat. Jopa todella minikokoisella miehellä voi olla terve itseluottamus. Se taitaa olla sinun puutteesi.

Jossain tarinassa miehen pituutta venytettiin Hofmannin laitteiden avulla. Itse olen joskus leikkinyt ajatusleikkiä, että jos minulla olisi rahaa, venytyttäisin jalkojani pidemmiksi. Itseäni tosin haittaa enemmän lyhyet sormet. Vaikeuttavat monen instrumentin soittamista. Joillain lyhyillä naisilla on pitkät sormet. Minulla ei.

184 c m mies ja pidän tätä tarinoitsijaa aivan hulluna . hullulla hullun jutut . sen pituinen se osuva sanonta pätkälle .

Olen nainen ja 167 cm.Missejäkö sä vaan naisissa katot vai eikö kelpaa alle 170 ei missin pituinen nainen.

Suoraan sanottuna käsittämätön aloitus. Eihän keho ole sellainen kuin itse haluaa. Ei se tottele meitä. Se on tehty samoista (yksinkertaistaen) 4 elementistä mistä koko muu maailmakin rakentuu. Ole tyytyväinen että on kaikki raajat tallella ja olet vielä hengissä ja terve! Pituus ei ole ongelmasi. Tunnen monia sinua lyhyempiä elämässään menestyneitä ja paljon ystäviä omaavia henkilöitä. Neuroottinen ajattelu on ongelmasi. Huhhöijaa!

Ehdottomasti aloittajan täytyy mennä pidennysleikkaukseen jossa sääret katkaistaan ja aloitetaan pikkuhiljainen venytys jolla saadaan pari milliä vuorokaudessa lisää pituutta heti tai ei aukene naisen peti.

Kaikki naiset ei tykkää "ladonovista" eikä pitkistä miehistä. Tule pois sieltä salilta.

Kun on jämähtänyt johonkin kompleksiin, etsii alitajuisesti ihmisiä, jotka vahvistaisivat sen. Eli jos noin paljon ajattelet pituuttasi (olet pitkä mies, tosiasiassa) ja pidät sitä syynä siihen ettet saa luotua toivomiasi naissuhteita, karkotat naiset jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet. Et näe etkä kuule heitä. Itse asiassa he eivät ehkä edes kelpaa sinulle, siinä vaiheessa kun huomaat, että he hyväksyvätkin sinut. Huomaat heissä jonkin "vian, " koska täytyyhän heissä jotain vikaa olla, kun pitävät sinusta vaikka olet "lyhyt" (haha:D et ole). Jos hyväksyisit heidät ja sen että he pitävät sinusta ja pituudestasi sinun täytyisi luopua "rakkaasta" kompleksistasi. Joutuisit miettimään niitä todellisia syitä, jotka ovat kompleksin taustalla. Siksi et voi luopua siitä.
- Näin ainakin monen kohdalla asia menee. Puhun myös omasta kokemuksesta.

No jopas. Minkä ikäinen oot? Nuorilla noi on kai tosi yleisiä. Mulla oli teininä mielestäni liian pienet tissit ja muutenkin liian poikamainen vartalo ja kuvittelin, etten löydä siksi poikaystävää. Ei sitä kurvia tullu myöhemmin ainakaan 16v jälkeen enää paljon lisää, mutta poikaystäviä on ollu monia, harmi vaan kun eivät oo pysyneet! Ja nämä on kaikki erikseen kehuneet niitä mun liian pieniä tissejä. Muistan vieläki elävästi, ku eka jonka kanssa olin sänkyssä, kylläkin teltassa :D, olin 17, sanoi: "ihana herätä aamulla pussailemaan näitä sun nättejä pieniä tissejä". Mutta kyllä kai siihen muukin, kuin saamani kehut, itsetunnon kehitys, vaikuttaa että aloin tykkäämään mun kehosta tosi paljo. Makuja on niin monia, ei niitä ulkonäköpaineita kannata ottaa. Munki viimesin miesystävä semmonen kaljamahanen ja aika kapeaharteinen karvamahanen ja kaljuuntuva näin kauniisti sanottuna, ettei mikään alusvaatemallin(yöks...) näkönen siis, mutta jumalauta, että se oli ja tietenkin, on kai se yhä, ne muistot kumminki: jumalattoman komea ja seksikäs. Luonne ja käytös tekee niin paljo. Rakastettavan ihmisen alkaa nähdä kauniina, oli se minkämallinen vaan.

No, eihän alottaja tainnu puhuakaan paljo naisista, vaan että hänestä tuntuu, että hän muiden miesten silmissä on joku mitätön pikkumies.

Mutta ne onki niitä itsetuntojuttuja. Että oppis hyväksyyn ja tykkään ite ittestään semmosena ku on. Tietenkihän se auttaa, jos toiset osottaa arvostusta. Ittelläni on nykyään semmonen sairaus, joka aiheuttaa, että jotkut toiset ihmiset suhtautuu muhun vältellen, vihamielisesti, halveksivasti... Vaikka osanhan voin kyllä ite kuvitella päässäni? Silti mulla on mielestäni nykyään vahvempi itsetunto ja -arvostus/hyväksyntä, omanarvontunto kuin, mitä se oli sillon nuorena. Oon nyt 36.

Pittuuesta tuli mieleen, että mulla on miespuolinen ystävä, josta en huomannut pitkään aikaa tuntiessamme, että hän on mua lyhyempi. Olimme lähdössä hiihtämään yhdessä ja kattelimme välineitä. Huomattiin, että tartten pitemmät sauvat kuin hän. Olin äimänä, kun huomasin, että hänhän on mua lyhempi, kun musta oli aina tuntunu jotenki, että hän on mua pitempi. Monta vuotta jo tunnettu sillon :D

Toinen pittää laittaa katkasuhoitoon ja toinen kasvatuslaitokseen, jos pituuserot, vaikka tanssiessa aiheuttaa haittaa :D

Terv. Yks Höpsö Akka