Sellaista täällä ei ole vielä näkynyt joten sen aika on.....
Ilta- Sanomat hehkutti suurilla ylisanoilla tänään töllöstä tulevaa Your Name- anime- elokuvaa. Kehotti vielä varaamaan nenäliinoja kuivaamaan kyyneleitä.
Olen näiden japanilaisten elokuvien ystävä ja mieleeni ovat painuneet mm. loistavat Hayao Miyazakin leffat kuten Totoro, Henkien kätkemä ja Liikkuva Linna.
Varasin siis poppareita ja suositeltuja silmänkuivaimia ja ryhdyin katselemaan pätkää YLE Areenasta.
Pettymykseni oli suuri; leffa on täyttä paskaa ja jouduin lopettamaan katsomiseni kesken. Näyttelijöissä ei ollut moitittavaa eikä teknisessä toteutuksessa.
Käsikirjoitus oli kuitenkin umpisurkea. Kai siinä nyt tavoiteltiin jotakin sukupuolien tasa- arvo- hömppää ja epäonnistuttiin katostrofaalisella tavalla.
Elokuva- arvosteluni.
8
182
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi katsot moista soopaa?
- Anonyymi
Ei taida nauspellen keskittymiskyky riittää minkään elokuvan katsomiseen kun pitää noin avuttoman lattealla kopypastauksella teeskennellä.
- Anonyymi
Nykyleffat ovat kuraa. En katso niitä ollenkaan.
Kerään klassikkoleffoja, vanhempia, niitä on runsaat 400 hyllyssä.
30-40-50-60 lukua, muutama 20 luvun mykkäelokuva, mm. Murnaun Sunrise, Auringonnousu 1927 jne.
1932 Arpinaama, Paul Muni pääosissa.
Ym, ym, ym. Bogartin elokuvia parikymmentä, mm. Maltan Haukka, Sierra Madren aarre, Afrikan kuningatar.
Länkkäreitä sata ehkä, John Wayne, James Stewart, ym.
Laidasta laitaan, äkkiä voisi nostaa vastikään katsotun hyvän elokuvan Vihan hedelmät, pääosissa Henry Fonda, vuodelta 1940. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyleffat ovat kuraa. En katso niitä ollenkaan.
Kerään klassikkoleffoja, vanhempia, niitä on runsaat 400 hyllyssä.
30-40-50-60 lukua, muutama 20 luvun mykkäelokuva, mm. Murnaun Sunrise, Auringonnousu 1927 jne.
1932 Arpinaama, Paul Muni pääosissa.
Ym, ym, ym. Bogartin elokuvia parikymmentä, mm. Maltan Haukka, Sierra Madren aarre, Afrikan kuningatar.
Länkkäreitä sata ehkä, John Wayne, James Stewart, ym.
Laidasta laitaan, äkkiä voisi nostaa vastikään katsotun hyvän elokuvan Vihan hedelmät, pääosissa Henry Fonda, vuodelta 1940.Naurettavaa pelleilyä jolla nasupelle yrittää todistaa olevansa elokuva-asiantuntija. Ei varmaan nasupelle tiedä sellaisia klassikoita kuin Street Trash, Locke, Katsastus tai Urotsukidoji.
- Anonyymi
Kerroppa natsi mikä salaliitto tässä oli?
- Anonyymi
Onhan noi anime-elokuvat todella hyvin tehtyjä. Pidän Henkien kätkemästä, Liikkuva linnasta ja Naapurini Totorosta sekä Kissojen valtakunta on myös hyviä.
Tuota uusinta en ole nähnyt vielä. Täytyypä käydä katsomassa, kun riittää mielenkiintoa tarpeeksi. - Anonyymi
Oliko se iltalehden kirjoittaja joku 10v lapsi? Muuten en ymmärrä.
Kiitos jälleen kommentaattoreille joista voinen tehdä pienen yhteenvedon johon ei edes pohdintaa tarvitse käyttää.
Jokaisella on omat mieltymyksensä joihin kukaan ei voi vaikuttaa.
Arvostelemani elokuva oli kuitenkin mielestäni täyttä sontaa juuri käsikirjoituksen takia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23528Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023409"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin872948IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612693Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭672499Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922495Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261424- 961328
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3841262Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!
Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll171105
