Hyvistä vuosista saatiin nauttia 1600-luvullakin vain silloin tällöin, sillä katovuodet, ankara verotus ja sodat rasittivat väestöä ankarasti. Erityisesti 1690-luvun suuret kuolonvuodet ja vuonna 1714 alkanut isoviha koettelivat alueen asutusta niin raskaasti, että niistä toipuminen kesti vuosikymmeniä. Vasta 1750-luvulla oli näiden katastrofien yhteisvaikutus korjaantunut ja Haapaveden väkiluku alkoi kasvaa.
Haapavedellä, kuten muuallakin Pohjois-Suomessa, 1700-luvun loppupuolisko ja 1800-luvun alku oli hyvin myönteisen kehityksen aikaa. Isojako ja siihen liittyneet lait ja asetukset helpottivat uudistilojen perustamista ja vanhojen kantatilojen jakamista niin, että sadan vuoden aikana nykyisen Haapaveden alueen kyliin perustettiin yli 160 uutta maatilaa. Voimakkaimmin tänä aikana kehittyi Haapajärven kylä, joka kasvoi vähitellen lähiseudun kylistä suurimmaksi. Vuonna 1860 kylässä oli 128 taloa. Seuraavaksi suurimmat väestökeskittymät löytyivät Mieluskosken kylästä, jossa oli 70 taloa, ja Ainalin kylästä, jossa oli yhteensä 42 taloa.
Haapavedellä, kuten muuallakin Pohjois-Suomessa, 1700-luvun loppupuolisko ja 1800-luvun alku oli hyvin myönteisen kehityksen aikaa. Isojako ja siihen liittyneet lait ja asetukset helpottivat uudistilojen perustamista ja vanhojen kantatilojen jakamista niin, että sadan vuoden aikana nykyisen Haapaveden alueen kyliin perustettiin yli 160 uutta maatilaa. Voimakkaimmin tänä aikana kehittyi Haapajärven kylä, joka kasvoi vähitellen lähiseudun kylistä suurimmaksi. Vuonna 1860 kylässä oli 128 taloa. Seuraavaksi suurimmat väestökeskittymät löytyivät Mieluskosken kylästä, jossa oli 70 taloa, ja Ainalin kylästä, jossa oli yhteensä 42 taloa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Entä minkä verran ihmisiä näissä kylissä asui? Jokseenkin luotettavia tietoja väkiluvusta on saatavissa vasta 1700-luvulta, jolloin yksityiskohtainen väestökirjanpito aloitettiin Ruotsin valtakunnassa. Eero Matinollin arvion mukaan nykyisen alueen Haapaveden väkiluku olisi isonvihan päättyessä 1720-luvulla ollut noin 500 henkeä. 1800-luvun alussa väkiluku oli kasvanut 2000:een ja 1860-luvulla se lähenteli jo 4400:aa.
Suurimman osan historiasta haapavetiset ovat saaneet elantonsa maanviljelystä ja karjanhoidosta. Niiden ohella ja monessa tapauksessa suorastaan pääelinkeinona oli 1600-luvulta lähtien tervanpoltto. Harva asutus ja laajat metsävarat antoivat tälle elinkeinolle hyvät mahdollisuudet ja usein se antoikin maanviljelyä varmemman elannon hallanaroilla alueilla. Toisaalta tervanpoltto vaati paljon miestyövoimaa, mikä osaltaan hidasti maatalouden kehittymistä.
Tervatalous oli Pohjois-Pohjanmaalla voimakkaimmillaan 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun alkupuoliskolle. Vuosisadan lopulla tervan kysyntä maailmanmarkkinoilla alkoi nopeasti vähentyä, kun perinteiset puulaivat väistyivät rautaisten alusten tieltä. Jo tätä ennen isojako, kruununmetsien tiukempi valvonta ja metsien käytön monipuolistuminen alkoivat vähentää tervanpolttoa. Metsätaloudessa siirryttiin tervan tuotannosta sahateollisuuden aikaan.