Muita yksinäisiä?

Olen 57 vuotias, enkä edes työelämässä, eikä perhettä, eikä lähisukulaisiakaan. Joitakin kavereita on jäänyt elämänvarrelta joiden kanssa olen tekemisissä mutta etupäässä olen yksin. On kausia millon tunnen enemmän yksinäisyyttä, toisinaan taas viihdyn yksin. Yksin herään, yksin vietän päivän, yksin menen nukkumaan, joskus pvän ainoa ihmiskontakti on kaupan kassa.

Kyllä minäkin koen yksinäisyyttä, pitkä omaishoito loppui jolloin kaikki entinen jäi taakse. Kyllähän ne muistot palaa joka päivä mieleen.

Katumusta tunnen myös, ihmeellistä miten muutuin ajan myötä. Kun on itsekseen voi hiljentyä ja etsiä itseäänkin.

Oma suojelusenkeli on aina turvana.

Hei! Olen samassa pisteessä kuin sinäkin olen tasan vuosi sitten muuttanut tänne ! Minulla on myös erittäin vaikea luota ihmis suhteita / Kautta parisuhdetta . Haluaisin oikein mielelläni auttaa sinua :)

Ystäviä tai yhteisistä menoista tykkääviä kavereita onkin lähes mahdoton löytää vanhempana. Toiset ovat huonokuntoisia, että ei pysty lyhyitä matkojakaan kävelemään, lenkkeilyä, ikkuna-shoppailua, väkisinkin kaikissa retkissä on kävelyä, vaikka autolla mentäsiinkin. Köyhiä, ettei pysty pääsylippuja juuri minnekään ostamaan tai matkakuluja maksamaan. Masentuneitako vai muuten haluttomia, harva asia kiinnostaa, teatterit, kirkonmenot, keskustelupiirit, olivat sitten ilmaisia tai maksullisia. Ensin innostutaan, kun sitten johonkin pitäisi ryhtyä, niin perutaan, keksitään tekosyitä. Jatkuvaa pettymystä koko kanssa-olijan metsästys.
Olen lähes vuoden ollut yksin ja kääntänyt lähes kaikki kivet.
Hyväntekeväisyyttä vähän harrastan, tervehdin paria vanhusta, otan joskus lapsia hoitoon ja satunnaisesti mitä eteen tulee. Ei ne kuitenkaan riitä, pitää ihan itselleenkin iloa olla. Jos sitä haluan, niin yksin joudun mennä.
Itsensä ikäiset miehet ovat ylipainoisia ja kaljapullo on ekana edessä, jos iltaa aletaan istumaan. Tai syöminen.
Toivottavasti teillä on parempi tuuri, en halua masentaa, ehkä tarkoitus on vain kertoa että vika ei välttämättä ole juuri teissä.
Minä olen jo ajatellut että jospa vain olen niin ikävä/ärsyttävä/huumoriton/tylsä ihminen, että en löydä sopivaa. Jos minne menen, niin siellä kaksi naista yhdessä pyörivät tai pariskunta ja minä yksin.

Mä olen 46-vuotias yksinäinen nainen. En ole koskaan ollut parisuhteessa. Ystäviä on ollut elämän varrella, mutta kaikki ovat johonkin kadonneet; kuka muuttanut muualle, kuka liian kiireinen perheen ja ruuhkavuosien keskellä, erästä lakkasi muuten vaan kiinnostamasta mun seurani. Olen työelämässä ja siinä mielessä onnekas, että työni on varsin sosiaalista, eli saan sitä kautta kyllä ihmiskontakteja. Mutta eihän se sitä korvaa, että vapaa-ajalla saisi viettää aikaa ystävän tai kumppanin kanssa.
Harrastan erilaisia ryhmäliikuntatunteja, mutta eipä niistä juuri ystäviä saa. Tuttavia kyllä, joiden kanssa moikataan ja ehkä vaihdetaan muutama sana ennen tunnin alkua. Mukavaa sekin. Ennen koronaa kävin paljon työväenopiston kursseilla, esim. ruuanlaitto- ja kielikursseilla. Korona-aikana näitä ei toki ole enää ollut. Myös teatteri ja livemusiikki olivat ennen koronaa lähellä sydäntä, tosin niissäkin kävin aina yksin.
Kyllä tämä aika tässä kuluu, mutta kovin yksinäistä on. Välillä sitä sietää paremmin, välillä huonommin. Päivä kerrallaan.

adalwofha hei,

Omaishoito muutti paljon elämässä, kaikki entinen jäi taakse. Oli se aluksi aika raskasta, todella. Hoidin siis aluksi äidin kanssa isää ja hänen pois menonsa jälkeen äitiäni.

Sitten kun äiti joutui pois kotoa huomasin olevani yksin tyhjissä huoneissa.

Kun lähdin sitten pois kotoa tunsin todellista yksinäisyyttä, pysähdyin joskus tien varteen ja silloin yksinäisyys todella tuntui.

Enimmäkseen olen hiljentynyt ja lukenut teologiaa (olen ev.lut mutta ihan mielenkiinnosta olen lukenut ortodoksienkin näkemyksiä).

Paljon olisi kirjoitettavaa, nyt vain lyhyesti.

Ystävää tai parisuhdetta ei löydä pakottamalla. Olisi niin kauheaa yrittää olla ystävä ihmiselle, joka takertuu ja joka ei tule toimeen ilman minua, että se ei enää olisi ystävyyttä. Ystävyys, kuten parisuhdekin, on vapaaehtoista. Ystävyys on myös vastavuoroista.

Useimmiten yksinäisyyttään ulvovat järjestävät itse itsensä yksinäisiksi. He eivät avaudu kenellekään, eivät kuuntele toista eivätkä pysty jakamaan mitään.

Ymmärrän kyllä omaishoitajuuteen sidotun yksinäisyyden. Elät hoidettavan kanssa koko ajan ja olet silti yksinäisistä yksinäisin. Kukaan ei välitä eikä auta. Sinua jopa kartetaan. En tiedä onko oikein, että tällainen sallitaan ja siitä jopa maksetaan omaishoidon tukea muutama satanen kuukaudessa. Tilanne on oikeasti vaikea, etenkin näin korona-aikana kun kaikki vertaisryhmätkin on tauolla. Mitä siinä voi tehdä?

Mutta ihminen, joka on vapaa liikkumaan ja menemään, on yksinäinen vain omasta tahdostaan, vaikka väittäisi muuta.

Vapaaehtoistoiminta yksinäisyyden torjumiseksi on todella hyvä ajatus. Toivottavasti tulevaisuus on vapaaehtoistoiminnalle suotuisampi kuin toista vuotta jatkunut koronakausi, jolloin kaikki on ollut seis ja suljettua.

Vapaaehtoisille on yleensä koulutusta, virkistystä ja säännöllisiä tapaamisia, joissa saa tukea työlleen.

Valinnanvaraa erilaisille toimille on. On kertaluonteista tai jatkuvaa ja säännöllistä, joka myös sitoo.

Syksyn tullessa varmaankin löydät itsellesi sopivan järjestön ja työn.

Uusien asioiden oppiminen on ihan ok. Netinkin kautta voi löytää itselleen kiinnostavan alan ja niihin liittyviä foorumeita.

Olen jo ikäihminen ja ains ollut yksinäinen eli ei ole ollut ketään, jolle olisi voinut avautua omista tunteista tai henkilökohtaisista asioista. Kun on jo lapsena menettänyt luottamuksen ihmisiin, jopa lähiomaisiin, niin mieli lukkiutuu lopullisesti! Nykyisin voi käyttää kriisi/mielenterveys palveluita yms. joten nuoremmilla on vielä toivoa ihmis-suhteiden korjaamisessa. Eipä ole seurakunnan vapaaehtistyökään onnistunut. Kyllä minullakim suojelusenkeli on monessa asiassa auttanut ja rukous.

Minulla samoja kokemuksia ja ajatuksia. Suojelusenkelini valvoo kun nukun ja on mukanani aina, jokapaikassa.

Itse olen Viime aikoina vaan hiljentynyt, kaikki riidat ym. tuntui vaan todella turhalta.

Eräs Kauneimmmista kappaleista mitä tiedän on Carolan puu, penkki ja puistotie.

Yhtenä päivänä istun puistossa sitten äidin kanssa taas kahdestaan vaan päiviin loputtomiin.

Hei,
kirjoitan juttua yksinäisyyttä kokeneesta ihmisestä ja mahdollisista keinoista, joilla yksinäisyys on mahdollisesti voinut lievittyä tai helpottua.

Tausta-ajatuksena on myös jutun kautta jakaa tietoisuutta yksinäisyydestä ja tuen mahdollisuuksista niin että jotkut yksinäiseksi itsensä kokevat voisivat löytää sen kautta apua.

Jos olet valmis kertomaan kokemuksistasi esimerkiksi taustatiedoiksi tai varsinaiseen juttuun, lähetätkö minulle meiliä osoitteeseen [email protected]

Voin antaa sitä kautta tai puhelimitse lisätietoja. Iso kiitos avusta!

"Useimmiten yksinäisyyttään ulvovat järjestävät itse itsensä yksinäisiksi. He eivät avaudu kenellekään, eivät kuuntele toista eivätkä pysty jakamaan mitään".
Aikamoista yleistystä. Eiköhän yksinäisissä ihmisissä ole monenlaisia yksilöitä, niin kuin muissakin. Syitä yksinäisyyteen on monia, osalla syyt löytyvät taustasta, ehkä lapsuudesta asti. On mennyt ehkä luottamus ihmisiin, jotkut tiedostavat sen, ja tieto voi lisätä tuskaa. Kaikki ihmiset eivät ole yhtä itsevarmoja, rohkeita tai sosiaalisia, vaikka osaisivatkin kuunnella ja tarvittaessa myös avautua.

Olen pian 30 vuotta täyttävä nainen ja olen oikeastaan koko ikäni kokenut itseni yksinäiseksi.
Tulen vaivattomasti toimeen ympärilläni olevien ihmisten kanssa, olen empaattinen ja tunneälykäs. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle luontevia ja helppoja, mutta huomaan kaipaavani ihmissuhteissani "jotakin enemmän".
Ihmissuhteeni jäävät kokemustasolla aina jotekin vajaiksi. En koe riittävää yhteyttä toisiin tunne- ja kokemustasolla. Koen usein olevani irrallaan kaikista muista, erilainen, vääränlainenkin..

Minulla on pari rakasta ystävää, joiden kanssa "klikkaa", mutta yhteydenpito on harvassa erilaisista elämäntilanteista ja eri asuinpaikkakunnasta johtuen. Korona lisännyt etäisyyttä.

Olen itsekin miettinyt aktiivisesti eri keinoja, joilla voisin luoda kestäviä ja hyviä suhteita muihin. Isoin työ on liittynyt siihen, miten itse näen ja kohtaan itseni sekä ajatukseni, sallinko itselleni hyviä ihmissuhteita, arvostanko itseäni.. Nämä kaikki asiat heijastuvat siihen, miten muut minut näkevät ja millaisen kuvan itsestäni annan.
Olen lopulta kuitenkin itseni paras ja luotettavin ystävä, joka voi milloinkaan olla, miksen siis panostaisi ensimmäisenä itseeni :)
-S