Minna kertoi että hänen äitinsä on aina vähissä vaatteissa kun hän on pokakaverin Vesan kannssa kotona, saattaa kävellä alkkareissa suihkuun hedän ohi tai aivan pieni pyyhe päällä joskua vilahtaa pillunposket. Onkohan äiti vähän ihastunut Vesaan. Vesa kyllä katselee mielellään ja joskus kehaissukkin äidille timmi nainen. Tehdään perjantaina koe annetaan niille reilusti alkomahoolia varotaan itse humaltumasta. Perjantaina minä tein paukut alussa otettiin shotteja pelailtiin pelejä otettiin napseja. Aloitettiin pullonpyöritystä kun huomattiin Minnan kanssa että humaltuvat, muutama kieros pieniä tehtäviä. Kun tehtävä tuli Vesalle Minna sanoi kuin muuten vaan suutelet äitiä kymmenen sekunttia, aloittivat vain suukottelulla, ei käy kunnolla alkoivat suuteleen Satu antoi kunnonkieli suudelmia Vesa vastasi kiihkeänä. Minna hymyili. peli jatkui ja meidän piti kans vissiin "kostoksi suudella kans Minna suuteli kiihkeänä vastasin samalla mitalla. Kun sitten Vesalle tuli vaimon rintojen suutelu rintoihin olimme varmoja että Vesa käy jo kuumana. Lopetettiin peli. Siirryimme ssaunaosastolle, kuka menee saunaan ensin ? Minna sanoi mennään kaikki, otettiin snapsit kaksi kopautusta ja kerralla, Vesa siirtyi ensimmäisenä että ei nähdä sen kovenevaa kalua. Satu riisui vaatteensa ja siirtyi saunaan. Odotimme Minnan kanssa vähän aikaa kuului humalaisen puhetta Vesa sanoi älä tulevat kohta avasin pesuhuoneen oven sievästi vaimo oli selin lauteella ja imi Vesan kalua kiimaisena. Kolautin oven kiinni ja menimme suihkuun lauteilla Satu istui iloisena Vesa vähän kyyryssä otimme lievät löylyt ja kävimme välillä jäähyllä. Satu ja Vesa pesi ensin ja poistuivat. Minna tarttui kaluun ja imi minulle kans. Käskin lopettaa , Ilalla sitten. Sadulla oli jo aika läpinäkyvä yöpaita päällä ja Vesalla vain alkkarit. Laitanko musiikkia soimaan, laita vaan Satu sanoi ja halusi tanssia mun kanssa lantio liikkui aika seksikkäästi kalua vasten Minna ja Vesa tanssi kans lähekkäin. Kun vaidoimme paria Minna kuiskas nyt jos koskaan Vesan kalu paisuu, Minnakin tanssi lähellä ja kun näki Vesan katsovan pyöräytteli lantiota kalua vasten. Satu kietoi kädet Vesan kaulaan ja nai melkein seisaaltaan vävyä. Kerroin että käyn saunalla katkaisen lämmityksen ja kerään pullot pois. Humalainen pariskunta jäi tanssimaan. Nousimme portaita takaisin Satu ja Vesa olimakkarissa naivat täyttä häkää. Minna kuiskasi mennään, imimme toisia ja rakastelimme Minna kertoi kuinka on kaivannut meidän hetkiä ja kunnon kalua. Kävimme katsomassa makkarissa Satu makasi vatsallaan sperma valui pillusta Vesa nukkui vieressä. Menimme saunaan pesimme toisia ja rakastelimme suihkun alla,Minna oli onnellinen kun sai pitkän kaavan mukaan. Yöllä rakastelimme vielä hitaasti. Aamulla Minna huusi VESAA miten sinä täällä olet, minä nukkuin sohvalla. Vesa nousi hädissään ylös, mitään ei ole tapahtunut en ainakaan muista. Satu oli peiton alla ja nosteli päätään, onko mitä tapahtunut, Minna tiuskasi toivottavasti ei, makkarista kuului voi helvetti Vesa ollanko me naitu olen aivan puurossa vittu mitähän tästä tulee, ollaan hiljaa ja kuunnellaan. Aamupalan jälkeen Satu ja Vesa lähti selvittään rapulaa ulos lenkille. Katsoimme ikkunasta katso kun kiivaasti keskustelevat, hieroin Minnan rintoja nännit kovettui nopeasti ei kai ikkunan edessä laskin hänen pikkarit laitoin kalua huulien väliin,senkin pervo tyttö haluatko että joku näkee, tehdään naamarit päällä nettiin pornon pätkä niin ukot runkkaa sinua katsellessa, älä jumalauta tehtäskö, kuvattas kuinka tytön pillu on tiukilla kun isäpuoli nai Minna kiihtyi ajatuksesta niin että sai heti orgasmin jatkoin kunnes laskin sisään. Minna nosti pikkarit kääntyi se me tehdään.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561284- 19917
- 68772
- 64748
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131645Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11569Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �124521- 4512
- 75498
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 36445
- 36437
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26437