Olen viikon verran voinut huonosti

Tiesin, että jotain on tulossa ja olin hermostunut. Lauantaina pommi sitten pudotettiin. Näin mun rakkaan, omaa verta ja lihaa pitkästä aikaa ja hän kertoi, minkä päätöksen on tehnyt. Ihan tuosta vain. On mulla ihania ystäviä, jotka on koittanut olla tukena. Oikeastaan en halua tästä edes kellekään paljon puhua. Tämän asian kanssa on ihan yksin. Se suru ja tuska täytyy kohdata ihan yksin, ei siinä ole oikotietä.

Erilaisia pakokeinoja olen joutunut miettimään, kävi alkoholikin mielessä. Mutta ei. Ei se mitään ratkaise, pahentaisi vaan oloa. Edellispäivänä oli jo vähän rauhallisempi olo. Eilen iski totaali järkytys. Ja aamulla menin pitkin seiniä, kun tilanne oli käsillä. Tiesin että kohta se tapahtuu. Olen rauhoittavista ollut kokonaan irti jo pitkään, mutta nyt otin puolikkaan tosi mietoa, että pysyn nahoissani.

En haluaisi elää tällä planeetalla. Tuska on valtava, mutta yritän taas hakea tasapainoa. Periksi en anna, mutta voimat on tosi vähissä. Nukkunut huonosti ja ruokaa pakotan itseni syömään. Ei maistuisi. Tullut mieleen tilanteita, kun tämä kyseinen oli pieni. Kuinka hassuja hän puhuikaan. Ja kuinka täydellisen kaunis hän on aina ollut. Ja rakas. Sydän vuotaa verta ja silmät tulvii.

Kohta lähden puistoilemaan ja mettäänkin varmaan. Luonto hoitaa mua ja rakastaa kuntoon.