Tiesin, että jotain on tulossa ja olin hermostunut. Lauantaina pommi sitten pudotettiin. Näin mun rakkaan, omaa verta ja lihaa pitkästä aikaa ja hän kertoi, minkä päätöksen on tehnyt. Ihan tuosta vain. On mulla ihania ystäviä, jotka on koittanut olla tukena. Oikeastaan en halua tästä edes kellekään paljon puhua. Tämän asian kanssa on ihan yksin. Se suru ja tuska täytyy kohdata ihan yksin, ei siinä ole oikotietä.
Erilaisia pakokeinoja olen joutunut miettimään, kävi alkoholikin mielessä. Mutta ei. Ei se mitään ratkaise, pahentaisi vaan oloa. Edellispäivänä oli jo vähän rauhallisempi olo. Eilen iski totaali järkytys. Ja aamulla menin pitkin seiniä, kun tilanne oli käsillä. Tiesin että kohta se tapahtuu. Olen rauhoittavista ollut kokonaan irti jo pitkään, mutta nyt otin puolikkaan tosi mietoa, että pysyn nahoissani.
En haluaisi elää tällä planeetalla. Tuska on valtava, mutta yritän taas hakea tasapainoa. Periksi en anna, mutta voimat on tosi vähissä. Nukkunut huonosti ja ruokaa pakotan itseni syömään. Ei maistuisi. Tullut mieleen tilanteita, kun tämä kyseinen oli pieni. Kuinka hassuja hän puhuikaan. Ja kuinka täydellisen kaunis hän on aina ollut. Ja rakas. Sydän vuotaa verta ja silmät tulvii.
Kohta lähden puistoilemaan ja mettäänkin varmaan. Luonto hoitaa mua ja rakastaa kuntoon.
Olen viikon verran voinut huonosti
Anonyymi
1
55
Vastaukset
- Anonyymi
Täältä et sääliä saa. Mene ulos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1622938Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2842620Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.681741Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e431628Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381520- 1221276
- 1101194
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141154Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3501075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063