VL-lestadiolaiset ovat lähinnä Lutherin uskonkäsityksiä

Jos Luther eläisi nyt, niin hän ei varmaankaan tunnistaisi leväperäistä kirkkoa samaksi Raamatun mukaiseksi uskoksi, jollainen uskonymmärrys hänelle oli sen jälkeen, kun oli tehnyt parannuksen ja saanut syntinsä anteeksi.

Lutherhan opettaa parannuksen teosta, että se on kolmivaiheinen:

1. Synnintunto - ihminen ymmärtää olevansa syntinen ihminen, joka rikkoo jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan ja hänelle tulee synninhätä. Jumala herättää ihmisen omantunnon ja kutsuu puoleensa.

2. Usko evankeliumiin - Jumala johdattaa synninhädässä olevan ihmisen Raamatun mukaisessa uskossa elävien uskovaisten luo, joilla on valta antaa synnit katuvalle anteeksi (vrt. helluntain tapahtumat - Taivaan Valtakunnan avaimet: "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut)

3. Elämän parannus - Syntinsä anteeksi saanut ja parannuksen tehnyt ihminen ei halua enää tieten tahtoen tehdä syntiä ja jatkaa syntielämää, vaan hänellä on halu elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tässähän ei Raamatun mukaan kukaan onnistu, joten myös uskovaisilla omatunto alkaa tuntua usein raskaalta ja herää aina uudelleen synnintunto ja haluaa yhä uudelleen uskoa evankeliumia ja saada syntinsä anteeksi. Ei siis niin, että kun kerran saa syntinsä anteeksi, niin sitten olisi virheetön, vaan edelleen on syntiin taipuvainen ihminen, joka tarvii armoevankeliumia kohdalleen yhä uudelleen ja uudelleen.

Luterilaisen kirkon piirissä useat ns. kirkkouskovaiset elävät aika paljon samalla tavoin, kuin vl-lestadiolaiset uskovaiset, mutta usein vaikkapa parannuksen tekoa ei ymmärretä samoin, kuin Luther aikoinaan opetti ja miten Raamatussa opetetaan. Osa kirkkouskovaisista taas ei elä ollenkaan Raamatun opetusten mukaisesti eli kohta 3. elämän parannus uupuu heidän elämästään täysin. Syynä on luterilaisen kirkon piirissä esiintyvä yleinen oppi, että kaikki pelastuvat. Raamatussa kuitenkin kerrotaan, että kaikki eivät pelastu.

Se kummastuttaa, että useissa seurakunnissa kerrotaan myös muulla tavoin uskovien pelastuvat, mutta miksi sitten esim. luterilaisen kirkon kirkkouskovaiset, helluntailaiset, vapaakirkko, babtistit jne. ovat kuitenkin omia porukoitaan? Onko taustalla sellainen ajatus, että oma porukka pelastuu ainakin ja muiden pelastumisesta ei olla varmoja, joten siksi ollaan omia seurakuntiaan?