Jos Luther eläisi nyt, niin hän ei varmaankaan tunnistaisi leväperäistä kirkkoa samaksi Raamatun mukaiseksi uskoksi, jollainen uskonymmärrys hänelle oli sen jälkeen, kun oli tehnyt parannuksen ja saanut syntinsä anteeksi.
Lutherhan opettaa parannuksen teosta, että se on kolmivaiheinen:
1. Synnintunto - ihminen ymmärtää olevansa syntinen ihminen, joka rikkoo jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan ja hänelle tulee synninhätä. Jumala herättää ihmisen omantunnon ja kutsuu puoleensa.
2. Usko evankeliumiin - Jumala johdattaa synninhädässä olevan ihmisen Raamatun mukaisessa uskossa elävien uskovaisten luo, joilla on valta antaa synnit katuvalle anteeksi (vrt. helluntain tapahtumat - Taivaan Valtakunnan avaimet: "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut)
3. Elämän parannus - Syntinsä anteeksi saanut ja parannuksen tehnyt ihminen ei halua enää tieten tahtoen tehdä syntiä ja jatkaa syntielämää, vaan hänellä on halu elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tässähän ei Raamatun mukaan kukaan onnistu, joten myös uskovaisilla omatunto alkaa tuntua usein raskaalta ja herää aina uudelleen synnintunto ja haluaa yhä uudelleen uskoa evankeliumia ja saada syntinsä anteeksi. Ei siis niin, että kun kerran saa syntinsä anteeksi, niin sitten olisi virheetön, vaan edelleen on syntiin taipuvainen ihminen, joka tarvii armoevankeliumia kohdalleen yhä uudelleen ja uudelleen.
Luterilaisen kirkon piirissä useat ns. kirkkouskovaiset elävät aika paljon samalla tavoin, kuin vl-lestadiolaiset uskovaiset, mutta usein vaikkapa parannuksen tekoa ei ymmärretä samoin, kuin Luther aikoinaan opetti ja miten Raamatussa opetetaan. Osa kirkkouskovaisista taas ei elä ollenkaan Raamatun opetusten mukaisesti eli kohta 3. elämän parannus uupuu heidän elämästään täysin. Syynä on luterilaisen kirkon piirissä esiintyvä yleinen oppi, että kaikki pelastuvat. Raamatussa kuitenkin kerrotaan, että kaikki eivät pelastu.
Se kummastuttaa, että useissa seurakunnissa kerrotaan myös muulla tavoin uskovien pelastuvat, mutta miksi sitten esim. luterilaisen kirkon kirkkouskovaiset, helluntailaiset, vapaakirkko, babtistit jne. ovat kuitenkin omia porukoitaan? Onko taustalla sellainen ajatus, että oma porukka pelastuu ainakin ja muiden pelastumisesta ei olla varmoja, joten siksi ollaan omia seurakuntiaan?
Lutherhan opettaa parannuksen teosta, että se on kolmivaiheinen:
1. Synnintunto - ihminen ymmärtää olevansa syntinen ihminen, joka rikkoo jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan ja hänelle tulee synninhätä. Jumala herättää ihmisen omantunnon ja kutsuu puoleensa.
2. Usko evankeliumiin - Jumala johdattaa synninhädässä olevan ihmisen Raamatun mukaisessa uskossa elävien uskovaisten luo, joilla on valta antaa synnit katuvalle anteeksi (vrt. helluntain tapahtumat - Taivaan Valtakunnan avaimet: "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut)
3. Elämän parannus - Syntinsä anteeksi saanut ja parannuksen tehnyt ihminen ei halua enää tieten tahtoen tehdä syntiä ja jatkaa syntielämää, vaan hänellä on halu elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tässähän ei Raamatun mukaan kukaan onnistu, joten myös uskovaisilla omatunto alkaa tuntua usein raskaalta ja herää aina uudelleen synnintunto ja haluaa yhä uudelleen uskoa evankeliumia ja saada syntinsä anteeksi. Ei siis niin, että kun kerran saa syntinsä anteeksi, niin sitten olisi virheetön, vaan edelleen on syntiin taipuvainen ihminen, joka tarvii armoevankeliumia kohdalleen yhä uudelleen ja uudelleen.
Luterilaisen kirkon piirissä useat ns. kirkkouskovaiset elävät aika paljon samalla tavoin, kuin vl-lestadiolaiset uskovaiset, mutta usein vaikkapa parannuksen tekoa ei ymmärretä samoin, kuin Luther aikoinaan opetti ja miten Raamatussa opetetaan. Osa kirkkouskovaisista taas ei elä ollenkaan Raamatun opetusten mukaisesti eli kohta 3. elämän parannus uupuu heidän elämästään täysin. Syynä on luterilaisen kirkon piirissä esiintyvä yleinen oppi, että kaikki pelastuvat. Raamatussa kuitenkin kerrotaan, että kaikki eivät pelastu.
Se kummastuttaa, että useissa seurakunnissa kerrotaan myös muulla tavoin uskovien pelastuvat, mutta miksi sitten esim. luterilaisen kirkon kirkkouskovaiset, helluntailaiset, vapaakirkko, babtistit jne. ovat kuitenkin omia porukoitaan? Onko taustalla sellainen ajatus, että oma porukka pelastuu ainakin ja muiden pelastumisesta ei olla varmoja, joten siksi ollaan omia seurakuntiaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyä näi o!
Lutter oli kovasti paljon oluen ystävä. Ilmankos lestoillekin se alko maistuu.
Lutter myös suorastaan vihasi juutalaisia. Lutterin innoittamana Hitler teki sitten mitä teki.
Eli kovasti paljon yhteistä lestanteilla ja lutterilla
Hitleri oli kylläkin roomalais-katolisen kirkon jäsen eli ei luterilaisuuden kanssa mitään tekemistä.
Hitler julkaisutti kymmeniin miljooniin yltävän painoksen Lutherin kirjasta "juutalaisista ja heidän valheistaan"
Ainoa joka toteutti Lutherin käskyn juutalaisten hävittämisestä oli Hitler. Hitler oli siis vellu!
Nämä lestanttien käsitykset uskonsa perusteista yllättävät kerta toisensa jälkeen.
Ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.
Aniharva lesta on perehtynyt yhtään syvällisemmin vaikkapa tämän alkoholismiin ja juutalaisvihaan syyllistyneen Lutherin elämään.
Tietävät Martista vain sen, mitä ovat puhujaisten suusta seurapenkissä istuessaan kuulleet.
Raamattuunkaan nämä reppanat eivät uskalla perehtyä.
Lammaslauma uskoo puhujaisten höpötyksiin, joiden mukaan raamatusta löytyy maininta TV-kiellosta, ehkäisykiellosta, tanssikiellosta, alkoholikiellosta, meikkauskiellosta yms.yms.
Sangen surullista.
Mielestäni Jehovan todistajat elävät parhaiten raamatun oppien mukaan. Lestadiolaisuus on ristiriitainen raamatun suhteen. Tv on kielletty, mutta älypuhelimet ja tietokoneet sallittuja, jotka on paljon paljon pahempia. Käviköhän niin että, telkkari kiellettiin, niin pirulle pantiin etuovi kiinni ja tietokone sallittiin, niin takaseinä purettiin.