Kiinteistövälittäjiä kun kuuntelee, niin nyt on kova draivi menossa asunto- ja mökkikaupassa? Minkälaiset asunnot ja mökit tekevät kauppansa nyt?
Minulla on tuttuja ja sukulaisia, jotka ovat parhaimmillaan myyneet jo toista vuotta asuntojaan, joissa ei ole käynyt kaikissa edes katsojia. Puhutaan hyväkuntoisista kerrostaloasunnoista kaupunkialueella tai muutaman kilometrin keskustasta. Yhdellä on täysin remontoitu ok-talo lähellä Prismaa, jossa ei käy edes katsojia. Hinta on aikaisempiin vuosiin verrattuna edullinen. Yksi rivitaloasunto lähellä Prismaa on ollut jo yli vuoden tyhjänä, sekin remontoitu ja taloyhtiö hyvässä kunnossa. koulut/tarhat vieressä. Pari katsojaa koko vuoden aikana, ei kauppoja..
Niin, että minkälaiset asunnot ja mökit tekevät nyt hyvin kauppansa ja miltä alueelta?
Itsellä on yksi esimerkki omasta taloyhtiöstä, että kun perikunta möin lopulta asunnon noin puolet siitä, mitä vielä esim. 10 vuotta sitten samanlaisista pyydettiin, niin sitten vasta meni kaupaksi. Eli myydäänkö nykyisin Savonlinnan seudulla asunnot roimaan ale-hintaan, jos mielii kaupaksi saada?
Savonlinnan asunto-/kiinteistökauppa
53
2053
Vastaukset
- Anonyymi
Tästä päästään asiaan, joka tapahtui ihan äsken.
Joku pahoittaa mielensä, mutta mitä sitten.
Asematien kerrostalo paloi.
Onkohan yhtiökokouksessa mietitty sitä, että otetaan rahat ja jätetään kerrostalo rakentamatta.
Talo sai yllättävän, ja odottamattoman arvonnousun.
Osakkaat on aikoinana isoista perhekämpistä maksaneet 300 000€ ja nyt niiden samojen kämppien arvo on 200 000€
Joten, jos ottaa rahat ja ostaa samalta alueelta kämpän, niin tekee ihan hyvän tilin.
Vielä tuohon Savonlinnan asuntojen arvonalenemaan, varsinkin Asematiellä, jossa uusimmat kerrostalot on reilun 10 vuoden ikäisiä.
Kun niistä aikoinaan maksettiin jopa 100 000€ enemmän kuin mikä niiden arvo on, nin jokainen voi laskea, että olisiko vuokralla asuminen tullut halvemmaksi... - Anonyymi
Taitaa muutaman kymppitonnin asunnot ja mökit tehdä parhaiten kauppansa.
- Anonyymi
Mikä menekki Miekkoniemi viel hyvää asuinaluetta asua?Eläkkeel mie muutan Savonlinnaan.
- Anonyymi
Useampi tuttu naimisissa asuntonsa kanssa Savonlinnassa. Estää työpaikan vaihdon muualle yms.
- Anonyymi
Eikä estä.
pitää vaan hyväksyä se, että aikanaan tuli tehtyä väärä valinta.
- Anonyymi
Myin taloni tappiolla. Sain puolet mitä 6-7v sitten olisin saanut venäläisiltä kun oli se ostobuumi.
Ensin tuntui pahalta, nyt olo helpottunut ja jopa iloinen!
Tulen tulevaisuudessa asuntoautollani joka kesä käymään ja nauttimaan kauniista luonnosta ja kaupungista n 2-3kk mutta asumaan en koskaan!
Ilmapiiri ja politiikka Savonlinnassa myrkyttynyt ja kiero. Tälle asialle tuskin voi koskaan mitään. Samat sisäpiirin kierot kuviot jatkuu maailman tappiin...- Anonyymi
Kepu pettää aina?
- Anonyymi
Huonoa on asunnon myynti Savonlinnassa, hinnat pudonneet silti ei juuri kauppa käy.
Paikallislehden ja välittäjien jutut pöhinästä asuntokaupassa on pelkkää pöpinää vailla konkretiaa. - Anonyymi
Esimerkki meidän taloyhtiöstä: Naapuri maksoi vuonna 2007 asunnosta 110 000 euroa. On tehnyt sisällä remonttia 15 000 eurolla ja tähän päälle taloyhtiössä on teetetty remontteja noin 10 000 eurolla, siis kohdistuu ko. asuntoon tuo 10 000 euroa.
Asunto maksanut hänelle siis 135 000 euroa ja nyt koettanut myydä jo 1,5 vuotta, eikä mene millään. Nyt hinta jo alle 90 000 ja ei käy edes katsojia, että Savonlinnassa asunto on erittäin heikko sijoitus nykyään. Mitä kalliimmassa asut, sitä enemmän takapuolta vasten otat, kun myyt. Ihmisten varallisuus sukeltaa kuin lehmän häntä täällä syrjäseuduilla, kun valtaosa on kiinteistöissä kiinni. Huonossa tapauksessa omaisuus on sulanut kokonaan. - Anonyymi
En tiedä yhtään siitä onko yhtään oikea ketju ottaa esille mutta sanottava on suoraan että Savonlinna on kuoleutuva kaupunki josta asunnon ostajia ei yksinkertaisesti vain löydy.
Itse tiedän yhden kyseisessä kaupungissa sijaitsevan ja suoraan sanottuna LUXUS-kunnossa olevan rivitalo-asunnon joka ei tunnu millään menevän kaupaksi. Onko sitten syynä varmasti vain pääasiallisesti kaupungin "kuoleutuminen" vai se, että kaikki on vain välittäjän huonoutta yrittää myydä karmeaan ylihintaan mitä itse olen miettinyt?- Anonyymi
Sain pari viikkoa sitten myytyä kuivan tontin omakotitaloni kohtuuhyvään hintaan. Katsojia kävi kymmenkunta. Hintapyyntiini nähden sain noin 4 prosenttia pienemmän hinnan. Myin koska haluan ostaa omarantaisen ok-talon, joita muutama ihan kiva myynnissä. Eli kyllä omasta puolestani voin sanoa ok-kaupan olevan vilkasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain pari viikkoa sitten myytyä kuivan tontin omakotitaloni kohtuuhyvään hintaan. Katsojia kävi kymmenkunta. Hintapyyntiini nähden sain noin 4 prosenttia pienemmän hinnan. Myin koska haluan ostaa omarantaisen ok-talon, joita muutama ihan kiva myynnissä. Eli kyllä omasta puolestani voin sanoa ok-kaupan olevan vilkasta.
Ok-talot eli omakotitalot tontteineen menee siellä varmastikkin kaupaksi Mutta tässä kysyttiinkin rivitalo-osakkuuksista. Ne eivät tunnu Savonlinnassa kaupaksi menevän? Vai miten on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok-talot eli omakotitalot tontteineen menee siellä varmastikkin kaupaksi Mutta tässä kysyttiinkin rivitalo-osakkuuksista. Ne eivät tunnu Savonlinnassa kaupaksi menevän? Vai miten on?
Kyllä rivitalotkin kauppansa tekevät,kun taloyhtiö kunnossa ja sijaisee hyvällä alueella keskustassa tai ihan siinä tuntumassa.Pintaremontin teko asunnossa ei liene kaupan este.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä rivitalotkin kauppansa tekevät,kun taloyhtiö kunnossa ja sijaisee hyvällä alueella keskustassa tai ihan siinä tuntumassa.Pintaremontin teko asunnossa ei liene kaupan este.
Mainitsin jo mutta mainitsempa vielä toisenkin kerran että suorastaan ihmettelen miksi ostajaa ei ole löytynyt yhdelle huippukuntoiselle rivitaloasunnolle Savonlinnassa. Asunto toki ei ole keskustassa mutta ei kaukanakaan. Matkaa keskustaan kyseisestä paikasta n. 4-5km.
Liekkö syynä välittäjän määrittämä korkea hintapyyntö? Asunto on hieman reilu 30v vanha mutta kunto tosi paljon parempi kaikinpuolen monissakaan uudemmissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsin jo mutta mainitsempa vielä toisenkin kerran että suorastaan ihmettelen miksi ostajaa ei ole löytynyt yhdelle huippukuntoiselle rivitaloasunnolle Savonlinnassa. Asunto toki ei ole keskustassa mutta ei kaukanakaan. Matkaa keskustaan kyseisestä paikasta n. 4-5km.
Liekkö syynä välittäjän määrittämä korkea hintapyyntö? Asunto on hieman reilu 30v vanha mutta kunto tosi paljon parempi kaikinpuolen monissakaan uudemmissa.Siis korjaan: kunto mielestäni tässä tosi paljon parempi kun monissakaan uudemmissa asunnoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsin jo mutta mainitsempa vielä toisenkin kerran että suorastaan ihmettelen miksi ostajaa ei ole löytynyt yhdelle huippukuntoiselle rivitaloasunnolle Savonlinnassa. Asunto toki ei ole keskustassa mutta ei kaukanakaan. Matkaa keskustaan kyseisestä paikasta n. 4-5km.
Liekkö syynä välittäjän määrittämä korkea hintapyyntö? Asunto on hieman reilu 30v vanha mutta kunto tosi paljon parempi kaikinpuolen monissakaan uudemmissa.Savonlinnan keskustasta tuonkin matkan päässä mitä mainitsit (4-5km) olevat alueet on aika "nukkumalähiöitä" niin voi olla vaikea löytää rivitalo-osakkuuksille ostajia. Vaikka oiskin mitenkin arvokkaita niin varmasti vaikeaa on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Savonlinnan keskustasta tuonkin matkan päässä mitä mainitsit (4-5km) olevat alueet on aika "nukkumalähiöitä" niin voi olla vaikea löytää rivitalo-osakkuuksille ostajia. Vaikka oiskin mitenkin arvokkaita niin varmasti vaikeaa on.
Kyllä. Savonlinnassa ei välttämättä ole keski-iän ylittäneitä pariskuntia nykyään ketkä kyseisiä asuntoja ostelisi. Tai siihen menee järjettömän paljon aikaa ja kiinteistön arvo putoo kaupantekoon mennessä pohjamutiin....
Asuntojen välittäjäthän ihan automatic, määrittää myyntihetkellä näiden arvot ylihintoihin.. Se on selvä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsin jo mutta mainitsempa vielä toisenkin kerran että suorastaan ihmettelen miksi ostajaa ei ole löytynyt yhdelle huippukuntoiselle rivitaloasunnolle Savonlinnassa. Asunto toki ei ole keskustassa mutta ei kaukanakaan. Matkaa keskustaan kyseisestä paikasta n. 4-5km.
Liekkö syynä välittäjän määrittämä korkea hintapyyntö? Asunto on hieman reilu 30v vanha mutta kunto tosi paljon parempi kaikinpuolen monissakaan uudemmissa.Voi olla,että hinta pielessä,Savonlinnassa on yksi myyntineuvottelija jolla ei ole arviot oikein hanskassa, ammattitaito puuttuu,.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla,että hinta pielessä,Savonlinnassa on yksi myyntineuvottelija jolla ei ole arviot oikein hanskassa, ammattitaito puuttuu,.
Joo. Näin se varmastikkin vaan on. Asunto toki huippukuntoinen ikään katsoen mutta välittäjän määrittämä hinta menee pahasti yli todellisen markkina-arvon miksi se varteen otettava ostajakunta arastelee kohteen kaupantekoa.
- Anonyymi
Oikein hinnoitellut keskustan kerrostalokämpät menee parissa päivässä.
Kun taas kalliit keskustan kämpät ja laitakaupungin kämpät etsii ostajia.
Tästä on tarjottu 80 000€, mutta ei kauppoja
https://www.etuovi.com/kohde/699377?haku=M1763225522- Anonyymi
Tässäpä hyvä vastaus tulikin vaikka kysymys rivitaloasunnosta eikä kerrostaloasunnosta. Savonlinnassa nämä muissa kaupunginosissa kuin keskustassa vain "etsii ostajia". Kiitos hyvästä vastauksesta!
- Anonyymi
Pohjakuvan mukaan kämpässä on kaksi olohuonetta mutta ei yhtään keittiöitä? Miksi käyttövesiputket pitää uusia 20 vuoden välein?
1997-1998 käyttövesiputket uusittu
2017-2018 LVIS-peruskorjaus - Anonyymi
80 tonnia on liikaa tuosta ennemminkin 60 ois lähempänä totuuttamutta siltikin järjettömän suuri yhtiövastike
Rauhaton paikka kesällä
Pintarempan tarpeessa ainakin ihan kauheet tapetit
Paikan arvostus karisee samantien ellei ole oopperan ystävä
- Anonyymi
Sama juttu joka paikassa vähän syrjemmällä, asuntoja vaikea saada kaupaksi. Ja kun tulevaisuudessa ei ole palveluja syrjässä saatavilla, ei kannata omaa ostaa, vuokralla parasta, voi vaihdella helposti asuntoa. Savonlinnan pienkerrostaloissa ongelmana rappuset, ei ole hissejä monissakaan taloissa, kun menet huonoon kuntoon, niin vaikea liikkua hissittömässä talossa.
- Anonyymi
Pitää ymmärtää, että välittäjä kertoo oman näkemyksensä ja, että asunto on tämän arvoinen saadakseen toimeksiantoon nimesi. Totuus tulee ilmi kun välittäjä kertoo, että hintaa on pudotettava nyt ja myyntipalkkio ei putoa. Älkää tehkö prosentti palkkiosopimuksia. Myykää asuntonne itse säästätte tonneja ja tiedätte mitä silloin teette. Kiinteistökauppa on hiemen kinkkisempi kuin osakekauppa.
- Anonyymi
taitaa olla niin, että asunnon omistaja valitsee sellaisen välittäjän joka lupaa ottaa myyntiin kovimmalla hinnalla ja sit itketään, kun hintaa joutuu pudottamaan.Itse myymällä voi säästää niitä tonneja tai sitten ei...kun tulee niitä mutkia matkaan, tiedot ei ole pitäneetkään paikkaansa ym.
- Anonyymi
Ei oikeastaan. Ottaa netistä kiinteistopaperit ja tekee kauppakirjan joka allekirjoitetaan julkisen kaupanvahvistajan edessä. Siinä kaikki.
Kulut puoliksi ostajan kanssa.- Anonyymi
Immeiset karsastaa suoroo kauppaa.
- Anonyymi
Täysin totta. Jos osaa käyttää nettiä, niin kiinteistökauppa ei ole rakettitiedettä.
Kaupanvahvistajan kustannus on 120 €. Löytyy googlaamalla "kaupanvahvistaja savonlinna". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin totta. Jos osaa käyttää nettiä, niin kiinteistökauppa ei ole rakettitiedettä.
Kaupanvahvistajan kustannus on 120 €. Löytyy googlaamalla "kaupanvahvistaja savonlinna".Ei käy.
120€ on aivan liian vähän.
Kyllä siitä pittää suaha vähintään kaks'puoltonnii maksoo
- Anonyymi
YLE tänään:
Savonlinnassa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat kääntyivät viime vuonna nousuun laskettuaan sitä ennen pitkään. Neliöhinnat nousivat 6,3 prosenttia ja myyntiajat lyhenivät, kertovat Kiinteistövälitysalan keskusliiton (KVKL) tilastot. Pienempää nousua oli myös omakotitaloissa ja rivitaloissa, mutta niissä myyntikohteiden laatu heiluttelee tilastoja enemmän kuin kerrostalokaupassa.
KVKL:stä arvioidaan hinnannousun johtuvan siitä, että kaupungin vetovoima on etätyövetoisena korona-aikana aidosti kasvanut. Muuttovoittoakin kertyi viime vuonna 220 henkeä.
– Esimerkiksi Helsingissähän oli viime vuonna muuttotappiota. Ihmiset ymmärsivät, että kauempana voi asua ja työt tehdä etänä. Siitä ovat hyötyneet sellaiset kaupungit, joissa asunnot ovat olleet suhteellisen edullisia. Ihmisillä on sukujuuria muuallakin kuin kasvukeskuksissa ja Savonlinnassa voi asua veden ääressä, sanoo KVKL:n toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.
OKL:n lakkauttamisen pitkät jälkilöylyt
Pidemmällä aikavälillä kyyti on ollut kylmää. Vuoden 2016 tasoon verrattuna neliöhinnat vanhoissa kerrostaloissa olivat viime vuonna 19,9 prosenttia alempana. Mickelssonin mukaan se on poikkeuksellinen pudotus ja syykin on selvä: Itä-Suomen yliopisto vetäytyi kaupungista vuonna 2018, kun opettajankoulutus keskitettiin Joensuuhun.
– Kaupunki vähän niin kuin tyhjeni. Savonlinna kärsi huikeasti siitä päätöksestä, Mickelsson sanoo.
Viiden vuoden takaiseen verrattuna Savonlinnan väkiluku oli vuodenvaihteessa 7,6 prosenttia pienempi, mutta opiskelijat kerryttävät lähtiessään todelliseen asukaslukuun enemmän miinusta kuin virallisiin tilastoihin, koska heistä moni on kirjoilla muualla kuin opiskelukaupungissa.
Mickelssonin mukaan Savonlinnan päättäjien kannattaa nyt olla aktiivisia ja pitää huolta asunto- ja tonttituotannosta, jos positiivista käännettä halutaan pitää yllä.
– Se on yleensä nostanut paikkakuntien kiinnostavuutta. Tänä päivänä haetaan omakotitontteja mielellään järven rannasta hyvien yhteyksien päästä. Siinä on miettimistä, miten tällaiset asukkaat saadaan houkuteltua paikkakunnalle, Mickelsson sanoo.
Sitten katsaus Etuoven tarjontaan.
Laitetaan hakukenttään:
-Savonlinna
-Kerros- ja rivitalo
-Huoneita 1, 2 ja kolme
Ensin haku "koska tahansa"
Tuos 87
Sitten haku "2 viikon sisällä"
Tulos 9
Voihan tuosta jotain päätellä. Vaikka sen, että oikein hinnoiteltu asunto menee kaupaksi, mutta muulla tavalla hinnoiteltu asunto on edelleen kaikkien ihailtavana myyntisivustolla.- Anonyymi
Muutama vuosi aikaisemmin ilmoituksia oli jopa 500 ja nyt 180 eli kai jotain on kaupaksi mennytkin.
Tuolla on osa sellaisia joita ei kukaan tule ostamaan - Anonyymi
Oikein hinnoiteltu asunto?? Jos asunnosta on maksanut 5 v sitten 120 te ja nyt joutuu myymään sen hintaan 80 te, niin onko asunto oikein hinnoiteltu? Ei liene ainakaan niille ihmisille, joille muutaman vuoden asuminen omistusasunnossa on tullut maksamaan kymmeniä tuhansia euroja.
Asuntoja poistuu myynnistä yksinkertaisesti myös siksi, etta omistajat eivät halua hakata päätään seinään, vallankaan jos taloudellinen tilanne ei siihen pakota.
Savonlinnassa oli vielä 1995 reilut 41.000 asukasta. Silloin tapahtui jotain ja asukasluku alkoi laske kun lehmän häntä (mitä?)
Vuonna 2020 asukasluku oli enää 33.000 henkilöä, mutta siinä on mukana Punkaharjun, Savonrannan ja Kerimäen kuntaliitokset.
Todellinen Savonlinnan, siis 1995 alueeseen verrattavan Savonlinnan väkiluku lienee enää luokkaa 20.000 henkilöä.
Joku 220 henkilön muuttovoitto on kuin itikan pissa Ilämeressä.
- Anonyymi
rivarikaksioni meni 5 päivässä kaupaksi paluumuuttajat ostivat kellapellosta kodin kulmankautta kauppahintakin oli lähellä pyyntiä
- Anonyymi
Tuote oli siis alunperin hinnoiteltu oikein.
Yleensä kauppa toteutuu silloin, kun myyjä ja ostaja pääsee yhteisymmärrykseen tuotteen hinnasta.
- Anonyymi
Haka-auleella on Myynnissä Kerrostalo Kangasvuokontie 9 Talo on Taloyhtiössä Hissi ja Portaat ja Yksilö ja Kaksio ja Kolmeessa Kerroksessa on Vapaa Asunto
- Anonyymi
Haka-alue on sellainen asuinalue, jonka kaikki savonlinnalaiset tietävät kiertää todella kaukaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haka-alue on sellainen asuinalue, jonka kaikki savonlinnalaiset tietävät kiertää todella kaukaa!
Jos Etusivun tarjontaa katsoo niin kyllä.
Myös Nätki ja Repolankaari on edustetuna edullisuudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Etusivun tarjontaa katsoo niin kyllä.
Myös Nätki ja Repolankaari on edustetuna edullisuudella.Savonrannasta puhumattakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Etusivun tarjontaa katsoo niin kyllä.
Myös Nätki ja Repolankaari on edustetuna edullisuudella.Ei ole vielä Nätkin uusi, 25 vuoden liisarilla hommattu koulu nostanut alueen asuntojen arvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole vielä Nätkin uusi, 25 vuoden liisarilla hommattu koulu nostanut alueen asuntojen arvoa.
Sitä minäkin olen ihmetellyt.
Nätkillä on loistava tulevaisuus edessään.
Alueella on paljon laadukasta rakennuskantaa, jos toki 3-4 purkuun joutavaa kerrostaloakin. Rauhoittunut paljon takavuosista. Vauraita nettoveronmaksajia on muuttanut alueelle.
Tanhuvaarakin palveluineen melkein vieressä.
Nätkillä tulevat asuntojen hinnat varmasti nousemaan lähitulevaisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä minäkin olen ihmetellyt.
Nätkillä on loistava tulevaisuus edessään.
Alueella on paljon laadukasta rakennuskantaa, jos toki 3-4 purkuun joutavaa kerrostaloakin. Rauhoittunut paljon takavuosista. Vauraita nettoveronmaksajia on muuttanut alueelle.
Tanhuvaarakin palveluineen melkein vieressä.
Nätkillä tulevat asuntojen hinnat varmasti nousemaan lähitulevaisuudessa.Eikä pidä unohtaa Suutarniemen aluetta, jotka tuo Nätkille vauraampaa kansanosaa nostamaan edelleen Nätkin arvostusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä pidä unohtaa Suutarniemen aluetta, jotka tuo Nätkille vauraampaa kansanosaa nostamaan edelleen Nätkin arvostusta.
Tänään keskustelin erään ammattimaisen asuntosijoittajan kanssa ja hänen uskonsa hyvissä ja terveissä taloyhtiöissä olevien kerrostaloasuntojen hinnannousuun tuntui olevan vankka. Näitä yhtiöitä ei ole kuulemma montaa, mutta kun järkihinnalla on tullut asunto myyntiin, niin on ostanut vuosina 2020-21 jo 14 kpl Nätkiltä.
Nyt on vuokrannut asuntonsa täyteen ja arvonousunkin pitäisi olla käsittääkseen varma. Nimenomaan hyvien yhtiöiden asunnot ovat olleet liian aliarvostettuja. Vuoden päästä tilanne on jo toinen, kun sopivat sijoitusasuntojen tarjonta vähenee.
Nätkin alueen arvostus tulee kyllä kummasti kohentumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään keskustelin erään ammattimaisen asuntosijoittajan kanssa ja hänen uskonsa hyvissä ja terveissä taloyhtiöissä olevien kerrostaloasuntojen hinnannousuun tuntui olevan vankka. Näitä yhtiöitä ei ole kuulemma montaa, mutta kun järkihinnalla on tullut asunto myyntiin, niin on ostanut vuosina 2020-21 jo 14 kpl Nätkiltä.
Nyt on vuokrannut asuntonsa täyteen ja arvonousunkin pitäisi olla käsittääkseen varma. Nimenomaan hyvien yhtiöiden asunnot ovat olleet liian aliarvostettuja. Vuoden päästä tilanne on jo toinen, kun sopivat sijoitusasuntojen tarjonta vähenee.
Nätkin alueen arvostus tulee kyllä kummasti kohentumaan.Ettei ois ollu tämä sijoittaja kirpputorialalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tänään keskustelin erään ammattimaisen asuntosijoittajan kanssa ja hänen uskonsa hyvissä ja terveissä taloyhtiöissä olevien kerrostaloasuntojen hinnannousuun tuntui olevan vankka. Näitä yhtiöitä ei ole kuulemma montaa, mutta kun järkihinnalla on tullut asunto myyntiin, niin on ostanut vuosina 2020-21 jo 14 kpl Nätkiltä.
Nyt on vuokrannut asuntonsa täyteen ja arvonousunkin pitäisi olla käsittääkseen varma. Nimenomaan hyvien yhtiöiden asunnot ovat olleet liian aliarvostettuja. Vuoden päästä tilanne on jo toinen, kun sopivat sijoitusasuntojen tarjonta vähenee.
Nätkin alueen arvostus tulee kyllä kummasti kohentumaan."Nätkin alueen arvostus tulee kyllä kummasti kohentumaan."
Toivottavasti, koska siellä 25 vuoden leasingkoulu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettei ois ollu tämä sijoittaja kirpputorialalla?
Tietääkseni ei lainkaan mitään kytköstä kirpputoreihin tai vastaaviin.
Täältäpäin 80-luvulla lähtenyt. Etelä-Suomessa leipätyönsä metallialan yrittäjänä tehnyt ja nyt tullut takaisin tekosijoilleen. Yrittäjänä ei oikein osaa joutenkaan olla ja aikansa ihmeteltyään Savonlinnan asuntojen hintoja, alkoi sijoittamaan yritysmyynnistä saamiaan varoja niihin. Nätkille eniten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ei lainkaan mitään kytköstä kirpputoreihin tai vastaaviin.
Täältäpäin 80-luvulla lähtenyt. Etelä-Suomessa leipätyönsä metallialan yrittäjänä tehnyt ja nyt tullut takaisin tekosijoilleen. Yrittäjänä ei oikein osaa joutenkaan olla ja aikansa ihmeteltyään Savonlinnan asuntojen hintoja, alkoi sijoittamaan yritysmyynnistä saamiaan varoja niihin. Nätkille eniten.Nätkiltä pari kämppää 15 000€urolla.
Sinne tulonsaajat vuokralle, ne ei valita, jos tapetti on viimevuotinen ja vuokra saa olla niin suuri kuin vain avustukset antaa myöden...
Vuokra-vastike-verot=200€/kämppä/kk tuloa
Jos käyttää lainavipua, niin tuommoinen 15000€ laina on 5 vuoden takaisinmaksuajalla n. 260€/kk ja 3,5 vuoden maksuajalla 400€/kk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nätkiltä pari kämppää 15 000€urolla.
Sinne tulonsaajat vuokralle, ne ei valita, jos tapetti on viimevuotinen ja vuokra saa olla niin suuri kuin vain avustukset antaa myöden...
Vuokra-vastike-verot=200€/kämppä/kk tuloa
Jos käyttää lainavipua, niin tuommoinen 15000€ laina on 5 vuoden takaisinmaksuajalla n. 260€/kk ja 3,5 vuoden maksuajalla 400€/kkNätkin ja Inkerinkylän raja menee Inkilänkadussa.
Ei taida Nätkiltä löytyä tuonhintaisia asuntoja, mutta Inkerinkylästä ajoittain kylläkin.
Nätkillä on lähes tulkoon vain omakotiasutusta. Muutama rivitalo ja vain kolme pienkerrostaloa.
- Anonyymi
Savonranta on nyt Suomen halvin paikka!
Saimaan syväväylä vieressä, asunnot 5000 euroa -alkaen.
Jos on kumppani / perhe se on yksi parhaista paikoista asua. Kalastus, veneily, laskettelu ja samoilu metsissä huippuluokkaa. Ja halpaa!
Jos kaipaat kapakoita, ravintoloita ja muuta viihdykettä - unohda heti.- Anonyymi
Just joo.. Onhan se Savonlinnaa, matkaa keskustaan vaivaiset 55 km!
Syväväylä onkin keskivertoasukkaalle tärkeä pointti 🤣
Kyllä, Savonrannan asunnot ovat halpoja, jopa pilkkahintaisia. Se kertoo paljon paikan vetovoimasta.
Asuipa Savonlinnassa missä vaan, niin kaikki mainitsemasi harrastusmahdollisuudet ovat käden ulottuvilla. Tosin Ruunavuorta tai Lekottia tosi laskettelija tuskin pitää rinteinä. paremmat laskettelupaikat ovat aika kaukana..
Unohdan, vaikka kaipaankin mainitsemiasi viihdykkeitä vain rajallisesti.
- Anonyymi
Nopein ja paras tapa saada se "oikea hinta" selville on panna myyntiin Huutokaupat sivulle ilman alinta hintavarausta.
Esim; Enonkoskella uusi, asumaton 250t maksanut venäläisen talo huudettiin 79t. Harmi ettei Vouti hyväksynyt tarjousta. Seuraavassa huuto tuskin ylittää 70 000egee joten me veronmaksajat hävitään.- Anonyymi
Millainen Miekkoniemi on asuinalueena?Onko joku lähellä keskustaa sekä palveluja?
Inkerinkylä vai Miekkoniemi - Anonyymi
Hiljainen tyhjentyvä kerros- ja omakotitaloalue.
Palvelut: Pääskylahden kirkko ja hautausmaa, päiväkoti, yksi pikku kauppa ja patabub. Keskustaan -5km. Bussi 2:lla pääset, kotiin pääsy ei ole niinkään varmaa vallankaan viikonloppuisin.
Jos omaa hankkimassa, niin halvalla pitäis kämppä Inkerinkylästä saada. Miekkoniemi olisi ainakin minulle mieluisampi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1916722- 372434
- 1872139
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101433Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1201409- 731097
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,301035Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44961Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke13946