Eläkkeeltä töihin palaaville pohditaan uutta veroetua EI VEROJA OLLENKAAN

Anonyymi

RÄÄKÄTÄÄN HAUTAAN EÄVÄLTÄ JOS RIITÄ KIUSANTEKO SUOMEN HALLITUS
Ministerit yötöihin baareihin jne pokeksi ajaa Taksii
Maan hallitus pohtii parhailaan kuumeisesti erilaisia keinoja työllisyyden parantamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pykkänen kertoo, että ministeriössä pohditaan muun muassa uutta veroetua eläkkeeltä töihin palaaville työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi.

– Ruotsissa jo käytössä oleva malli voisi toimia hyvin meillä Suomessakin, Pylkkänen sanoo.

Pylkänen vastaa työ- ja elinkeinoministeriössä hallituksen työllisyystoimien valmistelusta.

Ruotsin mallissa eläkkeeltä töihin joko osa-aikaisesti tai kokonaan palaavien henkilöiden vuosittaisia tuloja verotetaan normaalia kevyemmin.

23

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Milsi eläkeläiselöe maksetaan eläkettä ja palkkaa yhtä aikaa. Eläkeläinen vie leivän nuoren suusta.
      Eläkeläisten tuottavuus alhainen , suomi jo nyt kilpailukyvytön. Julkinen sektori pullollaan nukkuvia eläkeläisiä jo nyt.

      • Anonyymi

        Näillä toimilla hallitus lyö nuoria kasvoihin , ahneet eläkeläiset ovat syyllisiä.


    • Anonyymi

      Minä haluan tehdä töitä, vaikka olen eläkeikäinen. Olen mieleltäni ja fysiikantani kunnossa, lisäraha on kivaa ja työ antaa hyviä virikkeitä.

      Ketään ei pakoteta töihin eläkkeeltä eikä muutenkaan, mutta ei sitä pidä kieltääkään.

      • Anonyymi

        Se on vain se että tuollainen toimi vaatisi sen että työtä on yhteiskunnassa. Nyt ei ole .

        Ei oikein työhaluja voi tuomita, mutta sikäli se on huono toimi ,että työtä pitäisi saada työikäisille riittämään, mutta tietäen tuon eläkeköyhyyden lisääntymisen moni varmasti tekisi jos olisi se palkanmaksaja.

        Sinänsä en pidä itse ajatusta huonona eläkeläisten osalta ,mutta tuosta tulee kyllä julki ,että hallitus ei ole tuossa suhteessa tehtäviensä tasalla ,sillä toimella ei ole työllisyyttä lisäävää vaikutusta ja näin ollen toimena toimi jää lähinnä näennäistoimeksi, jolla ei tule olemaan käytännön merkitystä ,ei suuntaan jos ei toiseenkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vain se että tuollainen toimi vaatisi sen että työtä on yhteiskunnassa. Nyt ei ole .

        Ei oikein työhaluja voi tuomita, mutta sikäli se on huono toimi ,että työtä pitäisi saada työikäisille riittämään, mutta tietäen tuon eläkeköyhyyden lisääntymisen moni varmasti tekisi jos olisi se palkanmaksaja.

        Sinänsä en pidä itse ajatusta huonona eläkeläisten osalta ,mutta tuosta tulee kyllä julki ,että hallitus ei ole tuossa suhteessa tehtäviensä tasalla ,sillä toimella ei ole työllisyyttä lisäävää vaikutusta ja näin ollen toimena toimi jää lähinnä näennäistoimeksi, jolla ei tule olemaan käytännön merkitystä ,ei suuntaan jos ei toiseenkaan.

        Eikö tätä veroetua pitäisi antaa työttömälle joka saa työpaikan?
        Vasemmistohallitus epäonnistuu toistamiseen, avustettunakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tätä veroetua pitäisi antaa työttömälle joka saa työpaikan?
        Vasemmistohallitus epäonnistuu toistamiseen, avustettunakin.

        Toimisi ehkä kannustimena työllistyä paremmin kuin aktiivimallin kaltaiset toimet ,mutta tokkopa siinäkään tapauksessa olisi vaikutusta ,kun ei niitä työpaikkoja synny tuon kautta.

        Vanhemman työväestön osalta näissä, "kahvipöytä kesskusteluissa",tuppaa unohtumaan myös se että suorituskyky laskee iän myötä ja vaikkakin se on kovin yksiilöllinen asia tuo vaikuttaa työelämään paluuseen, varsinkin aloilla joissa vaaditaan fyysistä suorituskykyä.Usein on myös niin että tuo ikä vaikuttaa myös tuolla korvien seutuvilla jolloin ilmenee muisti ongelmia ja joskus jopa ymmärrys asioihin vaikeutuu. hyvänkin työllisyyden aikana ed. mainituista syistä en jaksa uskoa että tuota kautta saataisiin merkittävästi työvoimaa markkinoille jos sitä tarvittaisiin. Nyt tuolle ei käytännössä edes ole tarvetta.

        Suuret ikäluokat ovat jo poistuneet työelämästä ja kohta luultavammin tästä yhteikunnastakin, nuo kun ovat jo varsin iäkkäitä. Korjausta tulee tuota kautta itsellään. Tuo visio on ollut rakenteilla par kymmentä vuotta tuosta työvoimapulasta jolla ollaan koetettu paikata tulevaa joka jää tulematta. Ikärakenteesta johtuvaa rasitetta voisi työvoimalla kyllä korjata ,mutta se jää korjaamatta jos ei ole niitä työpaikkoja tarpeeksi ja nyt on yhteiskunta murros käynnissä työelämän saralla teknologian tuomana jolloin niitä ei hevin synny ,päinvastoin ne vähenevät. On siis kyettävä vastaamaan tilanteeseen muilla keinoin ja siinä se sitten onkin pureskelemista.


    • Anonyymi

      Ahneet ja röyhkeät julkisen mummot ja vaarit haluaa nukkumaan työpaikalle , kuten ovat vuosikymmeniä tehneet , eivät he työtä halua tehdä.
      Kuka jaksaa tehdä fyysisesti raskasta työtä 68 vuotiaana , kun 30 ei hommassa kestä.
      Vai onko tilanne se että juĺkisella on turhia virkoja jo liikaa , hakijoita ei suomalaisista riitä.

      • Anonyymi

        Julkinen sektori itkee aina resurssipulaa jos jotain pitäisi tehdä. Onko nyt tarkoitus laittaa ensin eläkkeelle mummo tai vaari ja sitten palkata hänet resurssiksi nukkumaan etätyöläisenä kotisohvalla. Nyt ei voi enään valittaa pomo resurssipulaa kun eläkeläiset ovat palkkalistalla nukkumassa kotona.


    • Anonyymi

      Onhan se nähty monta kertaa viimeks Viikarin aikaan maksettu kotiin 2 vuoden
      ajan palkkaa älä tee mitään ole kotona et saa BONUSTA>>>>>>>>>

      • Anonyymi

        Taitaa olla taas menossa tuo etuoikeutettuje uusi puhallus.
        Korona ei tuo etuja eliitille koska se loppuu , tarvitaan uusi huijaus , minkä kansa maksaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla taas menossa tuo etuoikeutettuje uusi puhallus.
        Korona ei tuo etuja eliitille koska se loppuu , tarvitaan uusi huijaus , minkä kansa maksaa.

        Kävin julkisessa hoitolaitoksessa , hyvin oli hoitajat ja hoidettavat saman iläisiä ja tapaisia.
        Jos kaikilla olisi ollut samat kledjut päällä ei olisi erpttanut kuka töissä kuka hoidossa.
        Toinen saa palkkaa ja eläkettä , toinen maksaa .
        Hoidon tasosta en osaa sanoa , mutta kiirettä en nähnyt eläkeläisten pitävän toimissaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla taas menossa tuo etuoikeutettuje uusi puhallus.
        Korona ei tuo etuja eliitille koska se loppuu , tarvitaan uusi huijaus , minkä kansa maksaa.

        Senna Märin työllistää.....on maanparhailla asiantuntijoilla lasketuttanut, että 5 h päivässä, 4 päivänä viikossa, kolmen kuukauden kesälomalla, TOISI UUSIA TYÖPAIKKOJA PUOLIMILJOONAA, JOPA ENEMMÄNKIN, ETTÄ SILLÄ TÖLLISTETTÄISIIN SAMANVERRAN TYÖPRÄISTÄ-MAAHANMUUTTOA.
        KOTOPERÄISEEN TYÖLLISYYS TILANEESEEN SILLÄ EI PITÄISI OLLA VAIKUTUSTA, MUUTOIN, KUIN VAPA-AIKAA VIETTÄISIVÄT.


    • Anonyymi

      Vastikään eläkkeelle siirtyneissä hyväkuntoisissa ja ammattitaitoissa ihmisissä on paljon henkilöitä, jotka haluaisivatkin tehdä vielä osa-aikaisesti työtä, koska monelle työ on erittäin tärkeä asia elämässä.
      Eikös elinkeinoelämän edustajat olekin olleet jatkamassa siirtämässä eläkeikää korkeammaksi koko ajan ja puhuneet kovastikin iäkkäiden ihmisten työssä pysymisestä.

      Tosiahan on, että kouluttamaton nuorempi työtön ei voi eikä pysty korvaamaan koulutettua ja ammattitaitoista jo eläkkeelle siirtynyttä ja hyväkuntoista työntekijää ammattitaitoa vaativissa töissä.

      Kysymyksessä ei lienekään kenenkään eläkeläisen pakottaminen takaisin töihin vaan antaa mahdollisuus työkykyisille ja ammattitaitoisille olla osaltaan yhtenä työllisyyttä parantavana ryhmänä ja samalla kokea itsensä vielä tarpeelliseksi yhteiskunnassamme.

      Jokaiselle työtä koulutuksen ja ammattitaidon mukaan.
      Koulutus kannattaa aina!!!

    • Anonyymi

      Niin että. Mihin töihin ja minkälainen digigkoulutus... Ja kuka maksaa digi-koulutuksen ennen myöhennettyä, toista eläkeikää.

      On tutkittu, että jo 50-vuotiaiden on vaikea löytää "liian vanhoina" töitä. Mitä iäkkäämpi ihminen on, sitä vaikeampi on saada työtä, nkun digiloikan ja robotiikan takia iäkkäiden työntekijöiden entiset työ ovat kadonneet.

    • Anonyymi

      Marin ajoi vanhat fyysisen työn tekijät peruspäivärahalle poistamalla eläkeputken.
      Nyt Marin haluaa keventää etätöissä kotisohvalla nukkuvien eläkeläisten verotusta , nuorten etsiessä töitä peruspäivärahalla.
      Tämä on sitä Marinin tasa arvoa.

      • Anonyymi

        Eikö tuo hallitus yhtään häpeä , miksi Orpo ja Lepomäki vaikenee vaikka VM sanoo veroalea hulluudeksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tuo hallitus yhtään häpeä , miksi Orpo ja Lepomäki vaikenee vaikka VM sanoo veroalea hulluudeksi?

        Kaikkien päätöksentekoa valmistelevien olisi syytä hävetä tekemistään.


      • Anonyymi

        Näillä on liian vähän tekijöotä ja meinaavat näköjää päätökseteolla syrjäyttää lopukki Suomalaset työttömyys jonoihi.

        https://yle.fi/uutiset/3-12019724

        On tainnu päätökse teossa lopukki kuula vieriä jonkkaa...


    • Anonyymi

      Annetaan veroetuja sinne tänne, mutta rikkinäistä järjestelmää ei haluta korjata.

      Tämä syrjii enemmistöä, jonka pitäisi elää työnteolla ja maksaa kaikki tulonsiirrot.

    • Anonyymi

      Eduskuntaan maahanmuuttajia lisää toivoo Saarikko kielitaidolla ei niin väliä
      käsimerkit toimii kyllä OK

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe