...paitsi anopin kanssa sänkyyn menemistä sanoo sananlasku pohjanmaalta.
Tässä yksi keino työllisyyden parantamiseksi, varsinkin aloilla joilla on työntekijöistä pulaa:
"Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pykkänen kertoo, että ministeriössä pohditaan muun muassa uutta veroetua eläkkeeltä töihin palaaville työvoiman saatavuuden turvaamiseksi ja julkisen talouden vahvistamiseksi.
– Ruotsissa jo käytössä oleva malli voisi toimia hyvin meillä Suomessakin, Pylkkänen sanoo.
Pylkänen vastaa työ- ja elinkeinoministeriössä hallituksen työllisyystoimien valmistelusta.
Ruotsin mallissa eläkkeeltä töihin joko osa-aikaisesti tai kokonaan palaavien henkilöiden vuosittaisia tuloja verotetaan normaalia kevyemmin.
Pylkkänen nostaa esimerkiksi eläköityneen sairaanhoitajan. Jos henkilö saa eläkettä noin 1500 euroa kuukaudessa ja hankkii tämän päälle työtuloa noin 18 000 euroa vuodessa, niin Ruotsin mallin mukaisesti vuosittainen veroetu on noin 3600 euroa."
Marinin muuten erinomaisesti toiminut hallitus saattaa muuten olla pulassa työllisyystavoitteensa kanssa:
"Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus asetti hallitusohjelmassa työllisyystavoiteeksi 60 000 työllistä lisää vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällöin työllisyysaste olisi ollut 75 prosenttia.
Koronakriisiin vedoten hallitus muutti työllisyystavoitettaan siirtämällä maalin vuosikymmenen loppuun ja asettamalla tavoitteeksi 80 000 työllisen lisäyksen."
Kaikkea pitää kokeilla...
8
109
Vastaukset
- Anonyymi
Maito-arskalle linkki.
https://www.kirjastot.fi/kysy/usein-tulee-vastaan-eras-sanonta - Anonyymi
Eläkeläisten "työllistäminen" ei ole kuin taas yksi lestakepulistinen konstikeino yrittää haalia halpatyövoimaa työmarkkinoille...
Ihmettelen kyllä kovasti yhtäkään nuorta, joka lestakepulipuoluetta erehtyy äänestämään.- Anonyymi
Kyllä te sitten itse huomaatte kun vaihdevuodet iskee .......😂🤭😂🤭
- Anonyymi
Näin voi olla. Tai sitten ei!!
- Anonyymi
Mitä ihmeen työttömiä eläkeläiset on minä vain kysyn, eikö pitäsi potkia kaikki kelan työttömät töihin !!
- Anonyymi
Marinin hallitus on työllistänyt ensimäisenä vuotenaan koronasta huolimatta jo 38000 lisää, kun edellinen Sipilän oikeistohallitus työllisyi neljän vuoden aikana 40000 lisää.
Tästä tiedotusvälineet ovat olleet hijlaa, koska tieto pilaisi lopullisesti heidän hallituksen kaatamisyrityksensä. - Anonyymi
Kilju kilhakka poika, kävi Annan kanssa tapaamassa Bhutanin kuningastakin, kun seksitutkimuksia sielläkin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452894Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061674Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611438
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2201204