Ruotsin kielen muutaminen valinnaiseksi lukiossa - kansalaisaloite

Anonyymi

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmiset menettivät uskonsa pakkoruotsia vastaan suunnatuissa kansalaisaloitteissa kun ensimmäinen torpattiin eduskunnassa. Silloin nähtiin minkälainen valta on suomenruotsalaisilla. Myös nyt on istuva eduskunta täynnänsä suomenruotsalaisten säätiöiden lahjomia kansanedustajia ja ministereitä.

      Sdp:ssä kiinni jääneitä ovat: Timo Harakka, Matias Mäkynen, Ilmari Nurminen, Johan Kvanström, Merja Mäkisalo-Ropponen ja Ville Skinnari jotka kaikki ovat vastaanottaneet pimeää vaalirahaa Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta.

      Samaisen säätiön lahjomia löytyy myös muistakin puolueista, eli kannattaa odottaa että eduskunta vaihtuu sillä näiden edustajien mielipiteet ovat jo valmiiksi suomenruotsalaisten säätiöiden taskuissa.

      • Anonyymi

        Äänen antaminen ei maksa mitään, vähän vaivaa vain. Totta tosin, että Kokoomus on niin iso puolue, ettei lakiehdotuksella ole läpimenotoiveita, mutta jos asiaa pitää vireille, kuten Natoa, niin ihmiset tottuvat ajatukseen ja voivat siirtyä sen kannattajiksi.

        Mitään takeita ei tosin ole, että persut enää kannattaisivat pakkoruotsin poistoa.

      • Anonyymi

        Kuinka moni sdp:stä on allekirjoittanut tämän kansalaisaloitteen? Jos saa arvata niin ainakin nämä jotka ovat saaneet lahjuksia suomenruotsalaisilta säätiöiltä eivät allekirjoita, ja ne jotka toivoisivat joskus saavansa lahjuksia eivät myöskään allekirjoita. Sitten on joukkokurin alistamat pelkurit jotka eivät uskalla tuoda omaa tahtoaan julki koska vaarana on suomenruotsalaisten kosto. Kaikki tietävät minkälainen mediavalta on suomenruotsalaisilla eikä kukaan halua tulla median ristiinnaulitsemaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaisen kansalaisaloitteen allekirjoittaminen sdp:ssä olisi poliittinen itsemurha! SDP on suomenruotsalaisten säätiöiden lannoittama puolue, josta satoa kasvaa rkp:n, eli ruotsalaisen kansanpuolueen laariin.

        Tottelemalla suomenruotsalaisia,olet median suosiossa, saat lahjuksia, pääset hyväpalkkaisiin virkoihin jne. Tämä on kuin mafia.

      • Anonyymi

        Ei voi kun hämmästellä sitä, kuinka syvälle tämän puolueen johtajat kykenevät työntämään kielensä suomenruotsalaisten rectumiin ?!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka moni sdp:stä on allekirjoittanut tämän kansalaisaloitteen? Jos saa arvata niin ainakin nämä jotka ovat saaneet lahjuksia suomenruotsalaisilta säätiöiltä eivät allekirjoita, ja ne jotka toivoisivat joskus saavansa lahjuksia eivät myöskään allekirjoita. Sitten on joukkokurin alistamat pelkurit jotka eivät uskalla tuoda omaa tahtoaan julki koska vaarana on suomenruotsalaisten kosto. Kaikki tietävät minkälainen mediavalta on suomenruotsalaisilla eikä kukaan halua tulla median ristiinnaulitsemaksi.

        Ongelma Suomessa on se että valta on keskittynyt hallituspuolueiden johtajien käsiin. Näin ollen lobbaus ja lahjonta esim. kielipolitiikassa on suhteellisen helppoa.

        Kaikki lait perustuvat hallituksen esityksiin. Mahdolliset kansanedustajien aloitteet eivät johda mihinkään.

        Siksi äänestettäessä tasa-arvoisen kieltenopiskelun puolesta ei riitä yksittäisen kansanedustajan mielipide koska kansanedustajien vaikutusvalta tässä asiassa on lähes olematon. Puolueen johdon tulisi kannattaa suomenkielisten lasten oikeutta monipuoliseen kieltenopiskeluun. Vasta tällä olisi vaikutusta asioihin, ei ennen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka moni sdp:stä on allekirjoittanut tämän kansalaisaloitteen? Jos saa arvata niin ainakin nämä jotka ovat saaneet lahjuksia suomenruotsalaisilta säätiöiltä eivät allekirjoita, ja ne jotka toivoisivat joskus saavansa lahjuksia eivät myöskään allekirjoita. Sitten on joukkokurin alistamat pelkurit jotka eivät uskalla tuoda omaa tahtoaan julki koska vaarana on suomenruotsalaisten kosto. Kaikki tietävät minkälainen mediavalta on suomenruotsalaisilla eikä kukaan halua tulla median ristiinnaulitsemaksi.

        Joko allekirjoitit? Anna nuorten valita itse, älä pakota, siis allekirjoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko allekirjoitit? Anna nuorten valita itse, älä pakota, siis allekirjoita.

        Kävin allekirjoittamassa ja suosittelen ystävillekin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin allekirjoittamassa ja suosittelen ystävillekin!

        Mukavaa huomata että ihmiset ovat aktiivisia ja yrittävät. Nuorille tulee suoda mahdollisuus vaihtoehtoihin kuten Ahvenanmaalla ja muissa pohjoismaissa. Pakkokieli Ei ole tätä päivää.

    • Anonyymi

      Ei näin loma-aikaan opiskeluasiat kiinnosta. Olisi kyllä ollut mukava opiskella vaikka ranskaa ruotsin sijaan.

      • Anonyymi

        Allekirjoitin lukioruotsin poistoa koskevan kansalaisaloitteen, kuten myös eduskunnan torppaaman aikaisemman kielialoitteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin lukioruotsin poistoa koskevan kansalaisaloitteen, kuten myös eduskunnan torppaaman aikaisemman kielialoitteen.

        Miksi tällainen aloite, tällaiseen aikaan? Koulut on tauolla ja ihmiset kesälomilla! Sitten vielä samat lahjotut rotat vallassa kuin aiemminkin. Valta ei ole muuttunut eduskunnassa, niin aloitteen läpimenollakaan ei ole mahdollisuuksia. Allekirjoittaa voi aina jos tällaisen aloitteen sattuu joku huomaamaan.

        Ahvenanmaa poisti pakkokielen, eli pakkosuomen oppilailtaan. Nyt lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden valita opiskeltavakseen suomen, saksan, ranskan tai englaninkielen. Ahvenanmaalla perusteltiin pakkokielen poistamista sillä, että se haittasi muiden kielien opiskelua.

        Myös mantereella asuville suomenkielisille tulee suoda oikeus monipuoliseen kieltenopiskeluun, vai mitä?

        Aloitteen allekeräysaika jatkuu joulukuulle asti. Nyt lukioon menevät huomaavat asian hyvin karusti ja ehkä he myös ovat aktiivisia somessa ja levittävät keskuudessaan aloitetta.

        Olkaamme siis aktiivisia ja levittäkäämme tietoa tästä kansalaisaloitteesta.

        Ahvenanmaan tilanne pudottaa pohjan pois ruotsinkielisten vaatimuksilta. Ainoa järkevä puolto pakkoruotsille on vanhusten hoito omalla kielellä. Sekin istuu enemmän ajatteluun ruotsinkielisten olevan "eliittiä" suomenkielisiin verrattuna, jos suomenkieliset ovat ainoa ryhmä, joka heitä voi palvella.

        Eiköhän tuohon suomenruotsalaisten vanhusten hoitoon löydy suomenruotsalaisia hoitajia niiltä suomenruotsalaisilta alueilta joilla nuo vanhukset asuvat.

        Suomenkielisiä vanhuksia hoitaa huonosti suomenkieltä osaavat maahanmuuttajat, joille on opetettu Suomessa ensimmäisenä kielenä ruotsinkieltä. He kertovat että ensimmäiset kaksivuotta he viettivät aikaa jossakin suomenruotsalaisessa kaupungissa tai pitäjässä, jossa heille kurssitettiin ruotsinkieltä ja sitten heidät ohjattiin suurempiin kasvukeskuksiin, kuten Tampereelle, jossa he joutuivat opiskelemaan suomenkielen alusta alkaen, koska auttavalla ruotsin osaamisella ei tehnyt Tampereella mitään.

        Suomenruotsalaiset pyrkivät pönkittämään kielipolitiikkaansa kannattamalla kasvavaa maahanmuuttoa. Autioituneista kyläkouluista on tehty maahanmuuttokeskuksia joissa maahanmuuttajille on opetettu valtion laskuun ruotsinkieltä. Tämä on surullista, sillä maassa on katastrofaalinen työttömyys ja suomenruotsalaiset haluavat uusia maahanmuuttajia vain ettei suomenruotsalaisten määrä pienenisi liiaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkaamme siis aktiivisia ja levittäkäämme tietoa tästä kansalaisaloitteesta.

        Huu-aa, vihdoinkin asiaa. Hyvä että hiili pysyy hehkussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenruotsalaiset pyrkivät pönkittämään kielipolitiikkaansa kannattamalla kasvavaa maahanmuuttoa. Autioituneista kyläkouluista on tehty maahanmuuttokeskuksia joissa maahanmuuttajille on opetettu valtion laskuun ruotsinkieltä. Tämä on surullista, sillä maassa on katastrofaalinen työttömyys ja suomenruotsalaiset haluavat uusia maahanmuuttajia vain ettei suomenruotsalaisten määrä pienenisi liiaksi.

        Pelkkää ruotsia opetelleet voisivat muuttaa Ruotsiin, jos he eivät saa töitä sieltä ruotsinkielisestä kunnasta. Sehän pelaa persujen piikkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitteen allekeräysaika jatkuu joulukuulle asti. Nyt lukioon menevät huomaavat asian hyvin karusti ja ehkä he myös ovat aktiivisia somessa ja levittävät keskuudessaan aloitetta.

        Toivon todella että asian eteen viitsitään tehdä edes jonkinlaista kampanjointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelkkää ruotsia opetelleet voisivat muuttaa Ruotsiin, jos he eivät saa töitä sieltä ruotsinkielisestä kunnasta. Sehän pelaa persujen piikkiin.

        Moni suomenruotsalainen onkin muuttanut Ruotsiin. Esimerkiksi Nalle Walliroosi. Tosin se pahus hyppää täällä Suomessa vähän väliä laukomassa älyttömyyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin lukioruotsin poistoa koskevan kansalaisaloitteen, kuten myös eduskunnan torppaaman aikaisemman kielialoitteen.

        Tämä aloite on ehkä väärän puolueen saitilla. SDP näyttää olevan vahvasti lahjottu suomenruotsalaisista säätiöistä, joten sdp:n johtajat eivät allekirjoita tätä kansalaisaloitetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin lukioruotsin poistoa koskevan kansalaisaloitteen, kuten myös eduskunnan torppaaman aikaisemman kielialoitteen.

        Olisi mielenkiintoista tietää kuinka moni sosiaalidemokraatti tuon kyseisen kansalaisaloitteen uskaltaa allekirjoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin lukioruotsin poistoa koskevan kansalaisaloitteen, kuten myös eduskunnan torppaaman aikaisemman kielialoitteen.

        Kesäloma-aika. Toivotaan että edes osa aktivoituu lomien jälkeen.. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tällainen aloite, tällaiseen aikaan? Koulut on tauolla ja ihmiset kesälomilla! Sitten vielä samat lahjotut rotat vallassa kuin aiemminkin. Valta ei ole muuttunut eduskunnassa, niin aloitteen läpimenollakaan ei ole mahdollisuuksia. Allekirjoittaa voi aina jos tällaisen aloitteen sattuu joku huomaamaan.

        Tästä kansalaisaloitteesta näkee kuinka lannistuneita ja flekmaattisia oppilaat ovat. Harva viitsii enää edes yrittää vastustaa suomenruotsalaisten ylivaltaa.

    • Anonyymi

      Totta on, että yliopistossa joutuu kuitenkin opiskelemaan ruotsin kieltä. Ja jos osaa hyvin ruotsia lukion jälkeen, niin yliopisto-opintopaikkoja on ruotsinkielisinä myös paljon. Etenkin pääkaupunki- ja Turun seudulla.
      Myös ammattikorkeakouluissa joutuu lukemaan ruotsia, mutta ei niin pitkälle kuin yliopistossa.

      • Anonyymi

        Pakkoruotsista on tehty pääsylippu valtion ja kunnan virkoihin virkamiesruotsin vaatimuksella. Niin ikään ei lukioon eikä korkeakouluihin pääse ilman pakkoruotsia. Pakkoruotsi on ujutettu melkein joka paikkaan vaatimukseksi jos mielit päästä sisään jonnekin ja tämähän sopii suomenruotsalaiselle kielivähemistöllemme mitä parhaiten.

        Ruotsin kieltä vaaditaan useammissa opinnoissa, kuin Suomen kieltä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      188
      10884
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      33
      7621
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      105
      7583
    4. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      4
      7399
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      89
      5779
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      52
      5238
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      35
      5022
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      15
      4909
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      6
      2636
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      45
      1810
    Aihe