Kansan kusetus EU:n jäsenenä alkoi Lipposen ja Halosen toimesta Tukhomassa

Anonyymi

Nyt demarit taas oikein koko puolueen toimesta ovat viemässä Suomea talouden suohon Urpilaisen ja Heinäluoman johdolla ja hallituksen avustuksella.
Suomi on ensimmäisenä kannattamassa Ranskan esittämää uudistusta unionin velanotosta, jossa suuret jäsenmaat päättävät velkojen ottamisesta sekä siitä mitä maita noilla velkarahoilla tuetaan ja se tuettava maa ei ainakaan ole Suomi vaan me saadaan taas se maksumiehen rooli.
Koko tämä suomen hölmöilyhän unioniin liittymisestä alkoi Lipposen ja Halosen toimesta kun he Saksan Schröderin edessä Tukholmassa polvillaan rukoilivat että me päästään unionin jäseneksi ja mediassa on kuva jossa kansleri siunaa molemmat suuressa armossaan jäseniksi.
Siitä tämä Suomen maksajan rooli on lähtenyt ja näyttää siltä että saman puolueen ja hallituksen toimesta ollaan Suomea viemässä yhä syvempään talouskurjuuteen joka tulevaisuudessa estää myös sen ettei meillä yksinkertaisesti ole varaa erota koko liitosta eikä sen ahneista johtavista suurista kusettajamaista.
Suomessa sitten sellaiset kuin Lindman puhuvat vain jostakin ay-liikkeen yleis- sitovuuden poistosta jota kukaan ei ole täällä edes ehdottanut vaan tuo ajatus on syntynyt demareiden tupaillassa jossa joku agitaattori lobbari on asioista mitään ymmärtämättä basistiaivoillaan kehittänyt kotona punkun voimalla.
Näin saadaan pienellä kansan kiihotuksella ja valheilla kansalaisten ajatukset pois suurista kusetuksista joiden kohteeksi me unionin toimesta taas joudutaan.
VOI TÄTÄ HERNEAIVOISTA ÄÄNESTÄJÄ KANSAA JOKA VARMAAN VALITSEE TAAS NUO SAMAT PÄSSINPÄÄT MUODOSTAMAAN SEURAAVAN HALLITUKSEN.

1

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokoomus tukee tätä kansan huijausta täysin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2763
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2370
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1446
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1112
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      98
      1085
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      972
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      871
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      834
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      820
    Aihe