Se synkin pimein aika.

Anonyymi

Menin yksin läpi harmaan kiven.
Yksikin syy miksi kaipaisin?
Fairplay?

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minäkin olen aivan yksin ollut ja on ollut synkkää ja pimeää. Mutta haluan hänet vaimokseni, jos suostuu. Ei hän voi minua auttaa, eikä olisi voinut.

      • Anonyymi

        Itselle vastaaja.

    • Anonyymi

      Mielelläni törmäisin yhteen Kiveen, en menis läpi vaan jäisin siihen. Hui😬

      T❤️‍🔥

    • Anonyymi

      Mjaaha ollaanpa sitä nyt näppäriä olevinaan, vaan toimiiko tuo. Harmaista kivistä ja synkistä ajoista puheen ollen, on se totta, ettei sitä enää sen jälkeen mitä tahansa rinnalleen hyväksy jos on joskus nähnyt niin ruman palan maailmaa, että se pitäisi unohtaa ja esittää olevansa tavallinen ihminen.

      • Anonyymi

        Minulla oli hyvin synkkä aika. Sitä ei kyllä yhtään parantanut se, että hän käänsi selkänsä juuri silloin. Ajasta tuli tuplaten synkkä. Olin kuitenkin jo anteeksi antanut kaiken, kunnes taas tavattiin. Luulin, että meillä olisi ollut uusi mahdollisuus. Silloin hän "iski puukon suoraan sydämeen". Minuun sattui ihan mielettömästi. En voinut käsittää sitä, miten kylmästi hän sen teki. Olen kuitenkin häntä rakastanut täydestä sydämestäni vuosia. Mitään ihmeellistä en mielestäni vaatinut. Jos hän olisi vain kertonut, että riitän hänelle. Silloin olisin ollut ikionnellinen. Ihan pienestä huomaavaisuudesta, välittämisestä. Siitä, että se olisin ollut minä. Vaan hän viestitti, että kuka tahansa olisi parempi. Kunnioitus puuttui täysin 😢

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lisään vielä, etten kirjoittanut aloitusta.

        Missä hän viestitti? Missä itse viestit hänelle? Mistä teet näitä päätelmiä?

        Kohtauksia ihan oikeassa elämässä. Hänellä oli valtaa minuun ja mielestäni hän toimi sikamaisesti. Miksei voisi vaan valita itse rakkauden kohdettaan, tuntuu niin epäreilulta. Niin, tällä palstalla on varmasti paljon särkyneitä sydämiä.

        Joka päivä yritän tehdä sen eteen töitä, että pääsisin yli ja eteenpäin. Mutta ei se ole niin helppoa. Minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka aidosti välittää, mutta silti käyn jotenkin puolella teholla. Haluaisin kaikki voimavarat käyttööni, olla vahva ja energinen.

        Hohhoijaa miten välinpitämätön oletkaan.

        Keneksiköhän minua luulet..? En ole ollenkaan välinpitämätön, päin vastoin. Olisinkin välinpitämätön. Olisin jo kauan sitten kääntänyt lehteä. Nyt se lehti on tarttunut toiseen kiinni niin, ettei vaan onnistu. Yrittänyt olen. Tapaan ihmisiä jatkuvasti. Eräs näkee minun läpi, on huolissaan ja tuputtaa ruokaa koko ajan, kun olen noin 15 kiloa laihtunut melko lyhyessä ajassa. Välillä unohdan suruni ja on kivaa, mutta usein yksin ollessa kyyneleet valuu koko ajan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla oli hyvin synkkä aika. Sitä ei kyllä yhtään parantanut se, että hän käänsi selkänsä juuri silloin. Ajasta tuli tuplaten synkkä. Olin kuitenkin jo anteeksi antanut kaiken, kunnes taas tavattiin. Luulin, että meillä olisi ollut uusi mahdollisuus. Silloin hän "iski puukon suoraan sydämeen". Minuun sattui ihan mielettömästi. En voinut käsittää sitä, miten kylmästi hän sen teki. Olen kuitenkin häntä rakastanut täydestä sydämestäni vuosia. Mitään ihmeellistä en mielestäni vaatinut. Jos hän olisi vain kertonut, että riitän hänelle. Silloin olisin ollut ikionnellinen. Ihan pienestä huomaavaisuudesta, välittämisestä. Siitä, että se olisin ollut minä. Vaan hän viestitti, että kuka tahansa olisi parempi. Kunnioitus puuttui täysin 😢

        Eli "hän" palasi omansa luo? Varattuko kyseessä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli "hän" palasi omansa luo? Varattuko kyseessä..

        Ei ollut varattu. Sen asia olen sentään ymmärtänyt, että varattujen kanssa en ala mihinkään.

        Hyvin tiesit, et on varattu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut varattu. Sen asia olen sentään ymmärtänyt, että varattujen kanssa en ala mihinkään.

        Elikkä varattu on valintansa tehnyt . Usko se .

    • Anonyymi

      Samoin

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe