Minulla on tuo yksiäisyys ongelmana ja nyt mietittynä kaikki muukin. Kesän aikana olen vaan 2 kertaa uimassa käynyt ja kavereitakin nähnyt ehkä kerran tsi 2 kertaa viikossa. Ja muun ajan olen kotona viettänyt pleikalla pelaten, koska jokin ei vain ole kohdallaan. Se voi olla teini-ikää, mutta kaikki ei ole mulla hyvin. Talvella oli itsetuhosii ajatuksii, mutta niistä selvittiin yksin ainakin tähän asti...
Kavereita siis minulla on 3, mutta yksi ei ikinä vastaa ja kaikki asuvat ylipäätään yli 5km kodistani. Ja minulla on ulkonäköpaineita ja vahvuuspaineita. Pitäisi olla lihaksikkaampi ja näin vahvempi. Vaikka olenkin vahva niin silti. Haluaisin olla aktiivinen liikunnassa ja harrastaa sitä, mutta yksin ei minulla ole voimia kuopastani itteeni kaivaa ja rueta taas treenaa vaan joukkourheilla jotakin calishtetic athletes haluaisin. Pääasia, että olis ohjattua ja mieluiten 5 kertaa viikossa. En mihinkään vielä ole mennyt... 😑Ja ruokaakin tulee syötyä nykyään 3-4 kertaa päivässä. Nälkä iltaisin, mutta ei huvita syödä ollenkaan. Tiedän, että urheillessa pitäisi syödä paremmin, mutta, jos menisin urheilemaan niin silloin uskoisin ruokailun parantuvan.
Tyttöystävälle olisi mukavaa puhua kaikista tunteista ja ajatuksista ja olisi ihanaa kuunnella hänen kertovan omista ajatuksistaan jossain, vaikka kahdestaan rannalla vierekkäin istuen, mutta einhän minä osaa olla sulava tyttöjen kanssa, jotka eivät ole luokkalaisiani tai tuttujani. Ja vielä, kun rohkaistuin yhdelle puhumaan niin saakeli luokkalainen näki nätöltä snäpissä et olin puhunu jollekki ja RUPES KAILOTTAA SITÄ!! Ja pikkasen harmitti, että jatkoivat, vaikka sanoin laittaneen KAKSI VAIVAISTA VIESTIÄ. Eihän se muuten, mutta sit se samainen tyttö näki mut, kun kaverit kailotti et KUKA SE TYTTÖ ON?! Ja mähän olin laittanu tälle tytölle VAAN 2 VIESTII JA SE OLI VASTANNU LYHYESTI!! Niin siinä meni sekin yritys kommunikoida, kun näki jo tytön naamasta, että ei tästä kailottamisesta pitänyt ja luuli, että olen mennyt kerskailemaan KAHDELLA VIESTILLÄ TYTÖLLE! 😖😣😫😭😢
Halusin vaan nyt vähän avautua, kun pitäny suljetussa purkissa ajatuksia niin pitkään. Ehkä joku jotain laittaa...
Kaikki pieleen menny 7-luokkalaisella pojalla 2020-21
6
55
Vastaukset
- Anonyymi
Feel u bro :( Itse tosin olisin iloinen jos saisin nähdä mun kaveria niinkin usein ku 2 kertaa viikossa. Monena vuotena se on ollut 2 kertaa vuodessa. Jos tahdot, niin voidaan jutella, muhun saa yhteyden wickr: AnotherLonely ollaan suunnilleen saman ikäsii.
- Anonyymi
(Aloittaja)
Juu tuota en ihan ajatellut puhua jossakin ("sovellus, joka keskittyy käyttäjän anonyymiyteen") ja ("nykyään huumekaupat tehdään täällä") sovelluksessa. Halusin vaan kertoa mun tällähetkellä kokoajan laskukiidossa olevasta elämästä. Harmillisen masentavaa välillä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
(Aloittaja)
Juu tuota en ihan ajatellut puhua jossakin ("sovellus, joka keskittyy käyttäjän anonyymiyteen") ja ("nykyään huumekaupat tehdään täällä") sovelluksessa. Halusin vaan kertoa mun tällähetkellä kokoajan laskukiidossa olevasta elämästä. Harmillisen masentavaa välillä...Juu, ymmärrän. Itse käytän sitä snäpin tilalla uusiin ihmisiin tutustumisessa, koska snäpin tietoturva nyt on mitä on enkä taho heti antaa puhelinnumeroakaan jollekulle jota en tunne ollenkaan :D Mutta toivon sulle kaikkee hyvää, toivottavasti asiat kääntyy vielä parempaan!
t: se wickr-tyty
- Anonyymi
Miten sulla menee nykyään?
- Anonyymi
Samaa rataa. Uimassa olen nyt käynyt useammin, mutta muuten yhtä masentavasti. Eikä uusia kavereitakaan ole, joten ei ulos mitään menoa vieläkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa rataa. Uimassa olen nyt käynyt useammin, mutta muuten yhtä masentavasti. Eikä uusia kavereitakaan ole, joten ei ulos mitään menoa vieläkään.
Voi harmi :( Mutta kiva että oot käyny uimassa, itsekin olen käynyt pari kertaa pitkästä aikaa, en ollut yli kahteen vuoteen käynyt uimassa. Ulkonahan voi olla ihan mukavaa seikkailla yksikseenkin toisinaan, jos vaikka aloittaa geokätköilyn, mutta toivottavasti saat hyviä kavereita jotka pysyy sun rinnalla, tiiän miten kamalaa yksinäisyys on silloin kun ei ole itse valinnut jäädä yksin :(
Ja btw onnistuin hävittään sen wickr-tilin salasanan vahingossa kun vaihdoin puhelinta, aattelin kertoa siksi, että jos muuttaisitkin mielesi ja laittaisit sitä kautta jotain, niin ettet ajattele, että ignooraan.
Mukavaa kesän jatkoa sulle, koita pärjäillä. Elämästä löytyy varmasti sinullekin paljon hyvää, vaikka jossain hetkessä tuntuis, ettei mitään hyvää ole mahdollista koskaan saada.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351455- 1041319
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753