Sattuu ja ennen kaikkea tapahtuu.....

"Pikkulinnut laulaa ja suvituuli soi"!
Kaupungin kellokkaat ne ahkeroi.
On saatava nokkimisjärjestys kuntoon,
paikkajaot suoriksi eka täysistuntoon.
Kuka saakaan raskainta nuijaa heiluttaa,
kenellä osana on vispilällä vatkuttaa?
Kuuluu jopa huhuja, että vatsanpuruja,
olisi joku saanut ja joiltakin kirosanoja
oli pursunut todella painokelvottomia.
Kyllä jaon sujuttava ihan vaivattomasti.
Kukkopaikkoja ei ole näet rajattomasti!
Ei joulupukkikaan kaikille lahjoja tuo,
vain "kilteille lapsille" hän niitä suo.
Jos et ole ollut aikoihin kiltti,
olet massaan unohdettu piltti.
Näin käy myös usein politiikassa,
olet vaalien välissä seurannassa.
Siitä ei yleensä hyvää seuraa,
jos alkaa leikkiä isoa herraa.
Lunastamaton kannatus,
on vain aika kova rasitus,
Kun aletaan paikkoja jakamaan
ja juhlakaakkua pilkkomaan.
3418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näyttää siltä, että helle on rauhoittanut pikkupolitikoinnin ja siirrtänyt syrjäytetyt intoilijat muille apajille räyhäämään ja näppejään nuolemaan, Systeemin kulun ymmärtää, kun rahallakaan ei saa valtaa, ei muuta kuin ylenkatseellista ja vahingoniloista virnuilua, Kyllä siinä kovimmankin jäsenen stondis laskee ja kiihko herpaaantuu. Laskeutuminen tavallisen rahvaan tasolle yhden äänen varaan voi aiheuttaa nestehukkan täydennystarpeen ja ympäristöpaineiden sietokyvyn koettelemusta. Jokaisella meistä on pettymyksen hetkellä omat konstimme selviytyä. Syyttely, vähättely, uho, armon anelu ja muut hiekkalaatikolta tutut elementit yleensä otetaan aikuisena vähän muunneltuna eli kirosanojen säestyksellä käyttöön. No, ei siinä mitään, sillä jokainen taablaa tyylillään!
Helteistä heinäkuuta myös pettyneille!

Äänestä

Ja Antikainen sai uuden asfaltin tänään

Äänestä

Syrjäytetyt intoilijat jatkaa varasijoilla kokouspalkkion tienaamiseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Pikkulinnut laulaa ja suvituuli soi"!
Kaupungin kellokkaat ne ahkeroi.
On saatava nokkimisjärjestys kuntoon,
paikkajaot suoriksi eka täysistuntoon.
Kuka saakaan raskainta nuijaa heiluttaa,
kenellä osana on vispilällä vatkuttaa?
Kuuluu jopa huhuja, että vatsanpuruja,
olisi joku saanut ja joiltakin kirosanoja
oli pursunut todella painokelvottomia.
Kyllä jaon sujuttava ihan vaivattomasti.
Kukkopaikkoja ei ole näet rajattomasti!
Ei joulupukkikaan kaikille lahjoja tuo,
vain "kilteille lapsille" hän niitä suo.
Jos et ole ollut aikoihin kiltti,
olet massaan unohdettu piltti.
Näin käy myös usein politiikassa,
olet vaalien välissä seurannassa.
Siitä ei yleensä hyvää seuraa,
jos alkaa leikkiä isoa herraa.
Lunastamaton kannatus,
on vain aika kova rasitus,
Kun aletaan paikkoja jakamaan
ja juhlakaakkua pilkkomaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu