SDP on nykyisin elitistinen liberaalipuolue, jolle työtätekevät ovat vain nöyrää vaalikarjaa.

Anonyymi

Aikoinaan SDP:ssä huolestuttiin. Puolue oli kadottamassa nuorten kannatuksen. Nuoret ja muoret aikuiset eivät enää tunteneet sosialidemokratiaa omakseen. SDP:n kannatus oli ikääntyvien uskollisten kannattajien varassa. Sosialidemokratia näytti olevan auringonlaskun aate. Elettiin juppien ja uraohjusten aikaa. Kiinnostus yhteiskuntaa ja politiikkaa kohtaan heikkeni. Kokoomusta kannatettiin statussyistä. Niinpä sitten SDP:tä haluttiin kehittää suuntaan, joka olisi enemmän nuorten mieleen. Valittiin suuntaus, joka sopisi paremmin statustietoiselle keskiluokalle, johon kuului Suomessa jo kansan suuri enemmistö ja jota varsinkin nuoret tuntuivat suosivan. Suuntaus oli liberaali kansainvälisyys. Se suuntaus kuitenkin sopi paremmin kokoomukselle kuin entisellä työväenpuolueelle. Liberaalille SDP:lle sosialidemokratia oli pelkkä rasite.

Millenium vaihtui ja uudet tuulet alkoivat puhaltaa entistä kalseammin. Globalisaatio alkoi kohdella kaltoin keskiluokkaistunutta palkansaajaväestöä. Hyväpalkkainen teollisuustyö alkoi kadota sinne jonnekin ja tilalle tuli vain matalapalkkaista palvelutyötä. Samaan aikaan kansallisvaltiota yleenkatsovaan globalistiseen liberaaliuteen alkoi olla tunkua Suomen poliittisessa kentässä. Vihreiden nousu alkoi ja keskustassakin kokeiltiin cityliberalismia - joskin kehnoin tuloksin. Ilmastohysteriasta tuli vihreiden nousun moottori ja vasemmisto alkoi peesata vihreitä.

Globalisaation aikana suurkaupungeista on tullut kulutuskeskuksia, joissa globalistinen liberaalius saa kannatusta. Kansallisvaltioon ja kansalliseen demokratiaan suhtaudutaan nuivasti. Suomessa Helsinki haluaa olla tällainen globaalisti suuntautunut metropoli. Helsingille muu Suomi tuntuu olevan vain lähinnä rasite. Liberaalit globalistit väittävät, että muu Suomi hyötyy Helsingistä eikä päinvastoin. Helsingin vastuisiin ja velvollisuuksiin Suomen pääkaupunkina suhtaudutaan ylenkatseellisesti. Tällaisissa oloissa SDP on jäämässä pahasti muiden libaraaliuden valinneiden puolueiden jalkoihin. Kansallismielinen vastavaikutus taas on hyödyttämässä perussuomalaisia. SDP:stä on tullut Helsingissä väliinputoajapuolue. Muualla Suomessa SDP:llä on vielä perinteistä kannatusta, varsinkin taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla. SDP:tä auttaa se, että Suomen keskustakin on alamaissa, mutta perussuomalaiset alkavat painaa päälle entistä kovemmin. Jos keskustan hylänneille alkaa selvitä, että Sipilän hallitus itse asiassa pelasti Suomen hyvinvointivaltion uhkaavalta tuholta niin keskustan kannatus voi alkaa elpyä. Se olisi SDP:n loppu. Helsingissä SDP kamppailee nykyään sijoista 3-5 ja sama tilanne voi odottaa myös maakunnissa. Aika surkea kohtalo entiselle valtapuolueelle.

8

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP kuihtuu kuten Kepu

    • Anonyymi

      SDP:n ongelma kulminoituu Sanna Marinin ilmaisateriointiin ihan periaatteellisella tasollakin.

      Miten voi edes yrittää ymmärtää SDP:tä puolueena, joka taistelee muka tasa-arvosta ja vastustaa jopa tavallisten ihmisten perheeseen kotiapulaisen palkkaamista perheen omilla varoilla, mutta samalla voi hyväksyä ja jopa puolustaa oman puolueen puheenjohtajan keisarillisen palatsi elämäntyyliä ?

      Avustajajoukko on valtava muodostaen oman hovin valtiattaren ympärille.
      Kesärannassa on iso ilmainen asunto, johon muka kuuluu ilmainen ruokailu.
      Töölössä oma arvoasunto tuottaa vuokratuloa. Virallinen kotipaikka on Tampere, joten matkakorvauksetkin juoksevat 17000 euron kk.palkan päälle.

      Kukaan aikaisempi itsenäisen Suomen pääministeri ei ole päässyt lähellekään moista loisteliasta hovielämää.
      Eikä yksikään porvari - ja se on paljon todettu.
      Eikä yksikään ole neuvotellut moista EU:n tukipakettia.

      Eikä päässyt edes Sipilä rikkaana liikemiehenä lähellekään sitä kopeutta, millä työväenpuolueen johtaja kohtelee tavallisia ihmisiä omista alaisista puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Taisi Sipilän pörssimiljoonat sentään olla toista luokkaa, mitä nuoren pääministerin asuntovelallisen elämä.
      Lisäksi kokoomuksen Katainen ja kepun Kiviniemi ainakin ovat asuneet Kesärannassa.
      Että mitä uikutat?
      Se Kesäranta kun on pääministerin virka-asunto. Yllättävää, vai onko?

      Eikä Marin saa kulukorvausta silloin kun on Kesärannassa.
      Olisi hyvä kun aloittaa keskustelun, että aloittaja myös tietäisi asiasta.
      Eikä pelkästään luulisi tietävänsä.

      Seuraavaksi aloittaja voisi olla häätämässä presidenttiä pois Mäntyniemestä.
      Lisäksi laittaisi Kultarannan käyttökieltoon.
      Kun tämä kaikki, henkilökunta mukaanlukien ja presidentin VEROTON tulo, maksetaan verovaroista. Hui kauhistus, että verovaroista!

      • Anonyymi

        Aloittaja on mielestäni oikeassa. Ei hän kirjoittanut sanaakaan presidentistä eikä pääministerin virka-asunnosta. Aloittaja kertoi SDP:n muutoksesta juuri niin kuin se on. "SDP on nykyisin elitistinen liberaalipuolue, jolle työtätekevät ovat vain nöyrää vaalikarjaa." Mihin kaikkeen tämä johtaa? Palkansaajien tulotason alenemiseen, työttömyyteen, kaikenlaisten verojen kiristymiseen ja yhteiskunnan suureen sosiaalitukien maksuun. Ei tarvitse olla nero, että tämän ymmärtää mutta hurmoshenkiset omanedun tavoittelijat eivät sitä usko ennen kuin sen karvaasti kokevat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on mielestäni oikeassa. Ei hän kirjoittanut sanaakaan presidentistä eikä pääministerin virka-asunnosta. Aloittaja kertoi SDP:n muutoksesta juuri niin kuin se on. "SDP on nykyisin elitistinen liberaalipuolue, jolle työtätekevät ovat vain nöyrää vaalikarjaa." Mihin kaikkeen tämä johtaa? Palkansaajien tulotason alenemiseen, työttömyyteen, kaikenlaisten verojen kiristymiseen ja yhteiskunnan suureen sosiaalitukien maksuun. Ei tarvitse olla nero, että tämän ymmärtää mutta hurmoshenkiset omanedun tavoittelijat eivät sitä usko ennen kuin sen karvaasti kokevat.

        Kokoomus on luisumassa äärioikeiston hyppysiin, kuten Kirsi Piha totesi.
        Persut siellä jo ovatkin odottaen aateveljiä.
        Näitäkö sitten palkansaajan pitäisi äänestää?
        Sama jos ampuisi kuulan kalloonsa.


      • Anonyymi

        "Taisi Sipilän pörssimiljoonat sentään olla toista luokkaa, mitä nuoren pääministerin asuntovelallisen elämä."

        Kyllä. Omaisuus on eri luokkaa kuin elämä. Miksi edes yrität verrata niitä?

        "Lisäksi kokoomuksen Katainen ja kepun Kiviniemi ainakin ovat asuneet Kesärannassa."

        Katainen taisi asua 3 kk, eli pienen osan ajasta, jonka oli pääministeri ja Kiviniemi vuoden. Pointtina aloituksessa liittyen Kesärantaan taisi kuitenkin olla lähinnä hovin rakentaminen itselleen.

        "Eikä Marin saa kulukorvausta silloin kun on Kesärannassa."

        Saa. Hän asuu virallisesti Tampereella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus on luisumassa äärioikeiston hyppysiin, kuten Kirsi Piha totesi.
        Persut siellä jo ovatkin odottaen aateveljiä.
        Näitäkö sitten palkansaajan pitäisi äänestää?
        Sama jos ampuisi kuulan kalloonsa.

        Kokoomus ei ole luisumassa äärioikeiston hyppysiin. Kirsi Piha on tuossa asiassa väärässä. Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistoa muutamaa yksittäistä jäsentä lukuunottamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomus ei ole luisumassa äärioikeiston hyppysiin. Kirsi Piha on tuossa asiassa väärässä. Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistoa muutamaa yksittäistä jäsentä lukuunottamatta.

        Perussuomalaisissa on paljon sosiaalidemokraatteja, jotka odottavat vanhan sdp:n paluuta. Näyttää kuitenkin turhalta odotukselta, sillä suomalaisen työn puoluetta ei enää ole. Oikeistoperussuomalaiset ovat sekalaista porukkaa ja joukossa on joitakin äärioikeistolaisia. Kuitenkaan puoluejohtoa, Halla-ahoa, Purra, Eerola ei voi määritellä äärioikeistolaisiksi. Kokoomus on maltilliseen oikeistoon kuuluva. Palkansaajille sopivaa puoluetta on vaikea löytää eikä keskiluokalle ole eduksi äänestää vasemmistoa suuren verotuksen vuoksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulun mellakoitsijat matuja? Kaasuakin tarvittiin

      Kantaväestö harvoin parveilee seurueittain. https://yle.fi/uutiset/3-12042173 "Poliisi: Väkijoukko vastusti aggressiivisesti miehen kiinniottoa Oulu
      Maailman menoa
      131
      3491
    2. Sofia ja Stefu onnellisesti festareilla.

      En halua juoruta enemmän kun on pakko mutta ihana oli nähdä kaunis Sofia ja komea Stefu festareilla Karjaalla.Ihan eri meno kun Martinan kanssa.Stefu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      2510
    3. Ässillä on taas vauhti päällä

      Somehiljaisuus ostosten kuvaamisen jälkeen ja viime yönä on taas Stefun instassa kerrottu totuuksia https://aijaa.com/DvaDp0
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      1743
    4. Mikä on jäänyt parhaiten mieleen kaivatustasi?

      Laita vielä loppuun onko mies vai nainen. Älkää laittako negatiivisia juttuja.
      Ikävä
      60
      1168
    5. En vain pidä Martinasta.

      En tiedä mikä siinä on..en tiedä mitä on totta, mitä valetta enkä tunne Martinaa ollenkaan ihmisenä. Silti hän vain vaikuttaa kaikin tavoin niin kylm
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      1056
    6. 83
      1036
    7. Miksi et enää halunnut kohdata mua?

      Miksi välttelet mua?
      Ikävä
      125
      979
    8. YLEkin ihmettelee Päivin paniikkia

      Ylen haastattelemat oikeusoppineet ihmettelevät Päivin aktiivista rikossyytteistään kirjoittelua ennen oikeudenkäyntejä. Pyrkiikö heikentämään oikeud
      Luterilaisuus
      427
      913
    9. Mä tiiän, et oon ilkee

      Mutta, rakastan sinua! ❤️.. Niin kuin oikeasti! se on vähän niin kuin kielletty rakkaus ja sitähän se on, yrität taistella tunnetta vastaan, mutta taa
      Ikävä
      91
      873
    Aihe