Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan mukaan ilman korkeaa työllisyyttä ja vahvaa taloutta ei ole varaa hyvinvointivaltioon.
Romakkaniemi korostaa, että vapaa kilpailu ja toimiva talous sekä mahdollistava hyvinvointivaltio ovat saman kolikon kaksi eri puolta.
– Ilman toista ei ole toista. Muissa Pohjoismaissa nämä kolikon molemmat puolet on koko ajan muistettu ja ymmärretty.
Romakkaniemen mukaan muissa Pohjoismaissa hyvinvointivaltion rakenteita on uudistettu maailman muutoksessa ja globalisaation myötä erityisesti sosiaalidemokraattien toimesta.
Suomessa kolikon toisesta puolesta huolehtiminen on jäänyt heikommaksi.
– Valtion koon ja etuuksien kasvattamisessa olemme maailman parhaita. Mutta kilpailukykyä ja työllisyyttä vauhdittavat uudistukset ovat jääneet parhaimmillaankin puolitiehen.
Kuten sanottu, niin Suomen demarit ovat Pohjoismaiden tyhmimpiä.
"Demarit uudistavat muissa Pohjoismaissa" - mitä tekee Suomi?
34
95
Vastaukset
- Anonyymi
Demarius pohjoismaisesti katsoen ei merkitse aivovajeisuutta.
Ruotsissa jopa AY toimii yhteiseksi hyödyksi mutta Tanska on täydellisin vastakohta Suomessa esiintyvälle Hakaniemen ylivallalle.
Poul Nyrup Rasmussen uudisti työmarkkinat niin että työvoimaa uskaltaa palkata.
Uudistusta tuki yli 80% kansasta.
Suomessa AY lakkoili syksyllä 2018 nurin 40 tuhatta heti työllistävän "Saksan mallin" ja jossain laskelmassa työllistämispotentiaaliksi saatiin 163 tuhatta.
Eihän sovi AYlle työllistäminen ja Tanskan yli 800€ korkeammat nettopalkat. - Anonyymi
Suomen demut ovat niin juntteja kuin olla voi.
- Anonyymi
Eikö tuollakaan tyhmällä pohjalaisella pellellä tosiaan ole parempaa tekemistä kuin jauhaa tuota ulostettaan. Otsikoita tulee ja kommentteja ja mitään muuta tarkoitustahan tuonkaan apinan olemassa ololla ei ole.
Jos hinnalla haluaa kilpailla, täytyy hankkia oma valuutta. Jos kurjuudella haluaa kilpailla, sitten kuuntelee tuollaisia apinoita ja päätyy Pohjolan Viroksi.
Miksi suomalaisia on siunattu Pohjolan tyhmimmillä porvareilla? Diplomi-insinööritkin on järkiään sellaista paskaa, että mikään yritys ei pysy käsissä eikä kannata eikä paljon Nobeleita maahan sada. Surkeita perseeseen naituja homoja ja tolvanoita. En ihmettele vaikka keikkuisivat jossain salaseurarituaaleissa, vaikka mielikuvitus on muutenkin kuin pohjanmaan lättäinen tasanko.
Onko se nin, että eliittiin synnytään pässin tyhmänä ja raha vie lopunkin kyvyn ajatella? - Anonyymi
Ja miksi meida ylipäätään uutisoi EK tyhjänjauhajien jokaviikkoiset mölinät? Eikö tosiaan ole parempaa kirjoitettavaa vai eikö muuten pääse eteenpäin urallaan, jos ei noita oman elimensä imijöitä muista nuolla?
Jokainen tietää, että nuo jutut ovat täyttä hevon oksennusta, aivan kuten Tegnellin "asiantuntija"-teoriat olivat koronasta. Silti niitä kerta toisensa jälkeen "nostetaan keskusteluun" ja niistä "keskustellaan vakavasti".
Tyhmyydestäkö ne isoimmat palkat maksetaan? Jos ei, niin miksi koskaan ei edes poikkeuksen vuoksi näe ja kuule mitään muuta kuin tuollaista romuakkanienten hevoinpaskaa.- Anonyymi
Totuus vaan on, että Suomen demarit ovat paljon jäljessä, Ruotsin ja Tanskan demareita. Rinnekkin on vielä siellä jossain AY-bunkkerissaan kypärä päässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus vaan on, että Suomen demarit ovat paljon jäljessä, Ruotsin ja Tanskan demareita. Rinnekkin on vielä siellä jossain AY-bunkkerissaan kypärä päässä.
Niin ovat, palkkataso on täällä selvästi alempi kuin muualla Pohjoismaissa eikä yritysdemokratiasta ole edelleenkään tietoakaan.
Hanskat tiskiin ja maa kiinni, kunnes asia korjaantuu, vai mitä?
- Anonyymi
Tunteeko joku tuon romuakkaniemennenän? Onko tullut sukuunsa vai ollut syntymästään tyhmä vai onko siltä leikattu jotain pois, että on päässyt tuohon tilaan?
Mikä mustalaistarve se on pohjalaispaskoilla olla jatkuvasti haastamassa riitaa, aivan kuten Halla-lahokin. Vittuilla pitää sen kun kerkiää ja mitään muuta ei sitten ehdikään tekemään paitsi pyllistämään ruotsalaisille, että panevat perseeseen, onnettomia ja tyhmiä pohjalaispaskoja.
Ja pohjalaisuhossaan ei sitten kuitenkaan muuta tehdä kuin turpaansa otetaan. Mitä ek tekee työkseen ja siitä niille apinoille vielä maksetaan.- Anonyymi
Typerää öyhötystä vasurilta, koita kiistää avauksen juttu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerää öyhötystä vasurilta, koita kiistää avauksen juttu
Koeta itse, oikeiston sisäsiittoinen aivopuutto.
Suomessa palkat ovat selvästi liian alhaisia, siksi tänne ei saada kunnollista työvoimaakaan. Kaikki menee tyhmien EK-vittuilijoiden elättämiseen, eli täysin turhaan. Eihän nuo paskat mitään osaa eikä saa aikaiseksi. Paitsi provoja medialle vielä muitakin porvareita tyhmemmälle medialle.
Suomalaisen oikeiston leopardihatuthan ihannoivat, ainoana maailmassa, Viroa ja kuulema Suomestakin pitäisi tehdä samanlainen rahanpesuun ja kerjäläisyyteen perustuva talous.
Siitä vaan. Jos suomalaiset ovat niin tyhmiä, että tuonkin nielevät, niin nauramista piisaa. Minulla, ei suurimmalla osalla suomalaisia kylläkään. Tervehdys vain täältä Koskenkorvan kupeesta; saatat varmaan olla hyvin pitkälle oikeassa analyysissasi, mutta ei kai täälläkään nyt kaikki ole yhtenäistä massaa. Yleistys ei ehkä ole aivan reilua?
Itse en tuosta Romakasta lainkaan tykkää, kun on ollut innokas turkistarhauksen lopettaja - kauppakamarijohtaja..just.
- Anonyymi
Eliitti nai eliittiä ja käy eliitin kouluja, eli varmistaa, että geeniperimä vain huononee skukupolvi toisensa jälkeen. Suomalaisesta eliitistä sen ainakin huomaa. Kohta ei "huippuyritysjohtajia" mammutinmetsästäjistä (eli virolaisista) erota.
Miten ne kestää toistensa tyhmiä juttuja? - Anonyymi
Suomen veropohja on totaalisen perseellään. Rikas verorälssi sikailee veropakolaisina, Sipilän hallitus vain syvensi tätä veropakoa vakuutuskuorineen ja tasaveroineen.
On päivänselvää ettei tasaveroilla tule muuta kuin kulutuksen pysyvä alentuminen.
Sähkönsiirto maksu on siitä eräs hyvä esimerkki. Polttoaineet toinen sekä ruoan älytön hintakehitys. Pitäisikin puhua jo Suomen tietoisesti tehdystä tuhoamisesta ihan suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten tahallisella maanpetoksella. - Anonyymi
Demarit pelkää tehdä mitään muutoksia, jotka edistäisivät työläisten ja muittenkin elintasoa. Jos työläinen tai köyhä pärjää nykyistä paremmin, niin demareilta katoaa äänestäjät. Hyvin toimeentulevat äänestävät ihan muita kuin demareita.
Joten pidetään vaan kansa köyhyydessä, niin ääniä saa, kun lupaa mitä sattuu!- Anonyymi
Niin, eihän vasemmisto halua, että sen kannattajat vaurastuisivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, eihän vasemmisto halua, että sen kannattajat vaurastuisivat.
Rehellisen ihmisen moraali estää vaurastumasta muita hyväksikäyttäen. Oikeistolaisilla ei ole tällaista omatuntoa, he kehtaavat riistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehellisen ihmisen moraali estää vaurastumasta muita hyväksikäyttäen. Oikeistolaisilla ei ole tällaista omatuntoa, he kehtaavat riistää.
Näin se on, palkkoja alentamalla sitä alkaa duunarit rikastumaan, näin se tiissel-mersu-yrittäjä-persu sen asian kokee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se on, palkkoja alentamalla sitä alkaa duunarit rikastumaan, näin se tiissel-mersu-yrittäjä-persu sen asian kokee.
Niin sen setämiespersu on pähkäillyt.....
- Anonyymi
Muilla työnantajat ymmärtävät että ei palkkojen ja etujen pelkällä leikkaamisella itse yhteiskunta vaurastu ja palvelut parane. Omistaja keräävät vain kaikki herkut itselleen, eivätkä maksa veroja, se on Suomen ongelma.
Yhteistyötä ei ole ollut koskaan ja työläinen itse pirusta kun sille pitää maksaa palkkaa. Tiettyjä sosiaalikuluja on leikattava ja maksukriteerejä tiukennettava, esimerkkinä vuokratuet. Niiden pitäisi olla määräaikaisia, mutta nyt lasketaan mihin on varaa kun otetaan mukaan tuet, ei halutakaan tulla toimeen omillaan ja nuo tuet valuvat suoraan kiinteistösijoittajien taskuun ja vuokrien hinnat vain nousevat. - Anonyymi
Kyllä ne on Persut ja Kokkelit jotka yrittävät pelkästään ajaa omistajien etua ja kansa joutuu siitä maksaman kovaa hintaa. Milloin suomalainen omistaja on ajatellut duunaria? Menon pitäisi olla kuin Usassa, jos on hyvä työ, niin pärjäät velkavetoisen oikein hyvin, mutta sitä duunaria ja muita köyhiä on 70% kansasta ja jos sairastut, kuolet tai jos et tee kolmea työtä, asut karavaaniparkissa ja syöt tölkkiruokaa.
- Anonyymi
YLEISLAKKO. PALKAT JA SOSIAALITURVA NORJAN TASOLLE, POHJOISMAISEN MALLIN MUKAISIKSI JA TYÖNTEKIJÖIDEN EDUSTUS FIRMOJEN JOHTOON KUTEN RUOTSISSAKIN ON.
Romuakkanännit takaisin pohjanmaan pohjiin. - Anonyymi
LAKKO LAKKO LAKKO LAKKO LAKKO
PALKAT MUIDEN POHJOISMAIDEN TASOLLE!
PALKAT MUIDEN POHJOISMAIDEN TASOLLE!
PALKAT MUIDEN POHJOISMAIDEN TASOLLE!
PALKAT MUIDEN POHJOISMAIDEN TASOLLE! - Anonyymi
Suomessa demarit ovat äärivasemmistoa...
- Anonyymi
Suomalainen perseporvari kaipaa kommunisteja takaisin.
- Anonyymi
Sanna kuuluu äärivasemmistoon.
- Anonyymi
Kaikki palkat kaikilla aloilla tulisi sitoa indeksillä johdon palkkoihin ja yhtiön maksamiin osinkoihin ja osakaslainoihin.
- Anonyymi
Oikein hyvä, ei tarvittaisi mitään keskitettyjä sopimuksia eikä hikisiä neuvotteluja. Järjestelmä toimisi automaattisesti niin, että kaikki olisivat tulotasoonsa tyytyväisiä.
- Anonyymi
Erinomainen ehdotus. AY-liikkeen tulisi tosiaan luopua kankeista rakenteista ja siirtyä suoraan tuohon malliin.
- Anonyymi
Aivan erinomainen ehdotus. Reaalitulot kasvaisivat hyvin tasaisesti ilman monimutkaisia kulutustavarakorin laskesimiakin. Tämä on ehdottomasti toteutettava.
- Anonyymi
Tanskan demarit ovat niin päteviä, että eivät haluaa enää yhtään pakolaismuslimeita maahan. Siinä on Sannalla tekemistä.
- Anonyymi
Tyhmät demarit ovat hanakoita sosialisoimaan muitten omaisuutta. Häikäilemättömiä kun ovat
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti31136809Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s895755Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294904Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2584092Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1053373Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös203248Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta632788Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512281En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122074Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4721820