Provoilun jatkuva vaikeutuminen

Anonyymi

itse olen pannut merkille, että viime vuosina on joutunut yhä järkyttävämpiä juttuja keksimään, jotta saisi sontikset pöyristymään. 1hoitsu lienee poistunut palstalta vuosia sitten, vaikka joku välillä copypasteilee hänen vanhoja tekstejään tänne. Kylmiksestä en tiedä, mutta ainakaan hän ei netissä ole vuosiin vaikuttanut, ja Sauna-Timppa ajelee jossain autonrotiskoillaan päheä teinigimma kainalossa. Myös Tissu on kadonnut salaperäisesti jonnekin jo vuosia sitten, ja yleensä ottaen palsta on kuollut täysin ja juttelen siellä pääsääntöisesti yksin.

Nyt ei enää mielikuvitus riitä provoiluun, joten lienee luovuttamisen aika. Nämä juttuni eivät jaksa naurattaa enää itseänikään vuosien jankkauksen jälkeen, varsinkin kun pöyristelevä yleisö puuttuu. Siirryn jonnekin muaalle, vaikka 10 vuoden paskajankkaustavoitteestani jää vielä 3 vuotta puuttumaan.

Teidän,
Asd

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen ollut palstalla since 2007. Aluksi tein asiallisia avauksia ja kommentteja, mutta ainakin viimeiset 5 vuotta olen keskustellut vain suolen toiminnasta. Se ei kuitenkaan välttämättä ole provoilua. Nyt olen muuten ollut selvin päin jo toista viikkoa,

    • Anonyymi

      Ei tämä osio ole chatti, joten vastausta joudut odottamaan monesti jopa tosi pitkään. Kaikki-mulle-heti-nyt!-sukupolvi on seetanan rasittava. Ihan jo kansantaloudellisestikin.

      -Kk

    • Anonyymi

      AP: " Kylmiksestä en tiedä, mutta ainakaan hän ei netissä ole vuosiin vaikuttanut "

      Keijon viimeiset sanat olivat jotain tyyliin, että jos Jumala on olemassa, se on sadistinen klduttaja.

      • Anonyymi

        Kylmishän oli sitä mieltä, että Tissu on jumala. Kylmät Kädet siis tarkoitti, että jumala on läähättävä homo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylmishän oli sitä mieltä, että Tissu on jumala. Kylmät Kädet siis tarkoitti, että jumala on läähättävä homo.

        Ei täysin pidä paikkaansa. Kylmis sanoi toistuvasti vuosien saatossa, että Tissu on palstan kuningas.

        -Tutkiva journaholisti


    • Anonyymi

      Miksi Teemu oikein haluat käyttää elämäsi provoiluun ja paskan jauhamiseen? Miksi ihmeessä?

      • Anonyymi

        Ensiksikin, en ole Teemu vaan Paavo- ja toiseksi, ei nyt pari kertaa päivässä tällä palstalla käynti ihan koko elämääni vie. Pystyn hyvin ripulifantasioinnin lisäksi mm. käymään kävelyllä, ostamaan roiskeläppiä alepan alelaarista ja korahtelemaan tyydytysääniä hanskaan hakatessani

        Asd


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensiksikin, en ole Teemu vaan Paavo- ja toiseksi, ei nyt pari kertaa päivässä tällä palstalla käynti ihan koko elämääni vie. Pystyn hyvin ripulifantasioinnin lisäksi mm. käymään kävelyllä, ostamaan roiskeläppiä alepan alelaarista ja korahtelemaan tyydytysääniä hanskaan hakatessani

        Asd

        Joo tajuan että sinua hävettää sairaat ja iljettävät postailusi. Onko tällänen elämä mielestäsi hyvää elämää? Olet sairas ja sinulla on vaikeaa, toki sen ymmärrän mutta säälin sinua ja toivon kaikille ihmisille elämässä hyvää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tajuan että sinua hävettää sairaat ja iljettävät postailusi. Onko tällänen elämä mielestäsi hyvää elämää? Olet sairas ja sinulla on vaikeaa, toki sen ymmärrän mutta säälin sinua ja toivon kaikille ihmisille elämässä hyvää.

        Olen pössytellyt aivoni muusiksi, enkä pääse enää ylös sohvalta. Alkoholipalsta on ainoa lohtuni hampun ohella.

        Asd


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen pössytellyt aivoni muusiksi, enkä pääse enää ylös sohvalta. Alkoholipalsta on ainoa lohtuni hampun ohella.

        Asd

        Kuulostaa nyt trolli, olen aina ollut perinteisen juoppouden ja sontahomoilun kannattaja. Savet housuissa ostelen pirkka-olutta:)

        Sosiaalituilla ja perseen myymisellä ei paljoa pössyä ostettaisi. Keski-ikäisen läskin karvaperze kun on vähän vähemmän huudossa oleva juttu markkinoilla.

        Asd


    • Anonyymi

      " ei nyt pari kertaa päivässä tällä palstalla käynti ihan koko elämääni vie... "

      -Kyllä vie. Tämä osio on kuin eräs hotelli, josta uutta tulokasta yritettiin varoittaa jo 80-luvulla:

      https://www.imdb.com/title/tt0081505/

      Palstalta pelastui ainoastaan pari ihmistä.

    • Anonyymi

      Totta, kun mikään ei riitä. Ihmisahneudelle

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6539
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4223
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2627
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2030
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1397
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1101
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1056
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe