Kuljetusfirman rymistelyt

Luulisin, että osa kuljetuskoneista (bobcat ym.) ovat tarkoitettuja vain työmaille. Näissä vehkeissä on niin kova meteli, että kuljettaja voi joutua käyttämään kuulosuojaimia. Luulisin, että normaali järjellä tällaisilla ei lähdetä metelöimään asuinalueiden läpi kaduille ja poluille.

Mutta paikallinen firma on kulkenut /metelöinyt vuosikausia pikkukylän pikku sivukaduilla, asuinalueiden läpi. Välillä kuorma-auto on kaahannut kolmenkympin rajoitusalueella, kuin kuski luulisi menevänsä moottoritiellä, tai vähintään kolmostiellä. Välillä bobcat huutaa. Välillä iso keltainen kauhakuormaaja on kuljettanut kuralastia, multaa, soraa, betonilaattoja, mitä milloinkin. Iso kuormaaja kun hytkyy kovassa vauhdissa kuin keinutuoli, kauhasta on pöllähtänyt kadulle milloin mitäkin soraa tai multaa. Ennen vanhaan oli tyyli, että kauhattiin ison kuorma-auton lavalle kauhalliset, ja ajettiin paikasta toiseen, eikä kauhallinen kerrallaan kilometrien päähän, niin kuin tällä paikallisella yrittäjällä on ollut tapana.

Tosin kaikki firman kuskit eivät ole aina kaahanneet hullun lailla.

Onko kellään mitään intressiä valvoa, miten kaduilla metelöidään, ja miten huonosti peitettyjä /sidottuja kuormia viedään?

Oma lukunsa ovat myös viritetyt mopot, joista äänenvaimennin on poistettu, tai bensanotto- ja poistoaukkoja porailtu suuremmiksi. Pikku monkey saattaa pöristä ison moottoripyörän tavalla melkoiset bassopörinät pitkien matkojen päähän, jos ei kone tukehdu liikoihin bensamääriin, yskiessään.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämä Hautalan kuljetusliikkeessä.

Äänestä

Ei mopoista ole riesaa. Hyvä vaan, kun jotkut vieläkin ajavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luulisin, että osa kuljetuskoneista (bobcat ym.) ovat tarkoitettuja vain työmaille. Näissä vehkeissä on niin kova meteli, että kuljettaja voi joutua käyttämään kuulosuojaimia. Luulisin, että normaali järjellä tällaisilla ei lähdetä metelöimään asuinalueiden läpi kaduille ja poluille.

Mutta paikallinen firma on kulkenut /metelöinyt vuosikausia pikkukylän pikku sivukaduilla, asuinalueiden läpi. Välillä kuorma-auto on kaahannut kolmenkympin rajoitusalueella, kuin kuski luulisi menevänsä moottoritiellä, tai vähintään kolmostiellä. Välillä bobcat huutaa. Välillä iso keltainen kauhakuormaaja on kuljettanut kuralastia, multaa, soraa, betonilaattoja, mitä milloinkin. Iso kuormaaja kun hytkyy kovassa vauhdissa kuin keinutuoli, kauhasta on pöllähtänyt kadulle milloin mitäkin soraa tai multaa. Ennen vanhaan oli tyyli, että kauhattiin ison kuorma-auton lavalle kauhalliset, ja ajettiin paikasta toiseen, eikä kauhallinen kerrallaan kilometrien päähän, niin kuin tällä paikallisella yrittäjällä on ollut tapana.

Tosin kaikki firman kuskit eivät ole aina kaahanneet hullun lailla.

Onko kellään mitään intressiä valvoa, miten kaduilla metelöidään, ja miten huonosti peitettyjä /sidottuja kuormia viedään?

Oma lukunsa ovat myös viritetyt mopot, joista äänenvaimennin on poistettu, tai bensanotto- ja poistoaukkoja porailtu suuremmiksi. Pikku monkey saattaa pöristä ison moottoripyörän tavalla melkoiset bassopörinät pitkien matkojen päähän, jos ei kone tukehdu liikoihin bensamääriin, yskiessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu