Yleensä on kiistämätön tosiasia, että EU:n kannatus on korkealla nuorten
ja korkeasti koulutettujen osalla. Eli tämäkin vahvistaa minun käsitystä,
että mitä paskaläjää ja osaamista sitten persu-lahko edustaa.
Kunnallisvaaleissa Helsingin aluekartta vahvisti persu-lahkon äänet ja ei
tarvinnut paljon katsoa, kun tajusi, että Jakomäki ja Mellunmäki ja
vastaavat kunnan kolhoosialueet oli persu-lahkon vahvaa aluetta.
Ei ollut Lauttasaaresta eikä Ullanlinnan alueelta ääni yhdellekään
persu-lahkon edustajalle. Toinen tosia-asia on, että nyt on ilmentynyt
vajakkien hyväksikäyttäjiä enemmän politiikkaan ja se on ihan vastaavaa toimintaa, kuin verkostomarkkinointi ja kiertokirjeet.
Helliskin on ryhtynyt vinkumaan ja yrittää siten käyttää vajakkeja hyväksi.
Aikoinaan Whälrääs sanoi, että ihmisistä 20% on täysiä vajakkeja ja ääliöitä
ja se on totta ihan jokaisessa kansakunnassa. Sitä ei voi kieltää.
Suomessa on luotu harhakuva jostakin valtiosta, että se on joku elävä
olento joka osaa jopa puhua. Suomi ei ole olemassa todellisuudessa.
Se on, vain rajattu maa- ja hallintoalue. Muuta todellista siinä ei ole eikä
tule. Poliittinen mulkvisti puhuu, kuin hänen suullaan ja kusettaa vajakkeja
luulemaan ja kuvittelemaan todellisuudesta poikkeavia asioita.
Tämä sairasta vajakkien ja ääliöiden ja tautisen tyhmien yksilöiden
todella sairasta hyväksikäyttöä. Ei ihmistä ole sidottu mihinkään vitu**
valtioon ja se ei velvoita ketään olemaan mitään ja tekemään mitään.
Te vastaatte kaikki omista teoistanne jo krisinuskonkin mukaan....
Kuinka sairasta on katsoa, kun vajakkeja on kusetettu luulemaan ja
kuvittelemaan EU:sta jotakin pahaa.... Sehän on vapaus sinulle sekä
raha ja mahdollisuus sinulle..... Luuleeko vajakki, että me ollaan täällä
rakentamassa ja tukemassa jotakin valtio ? Kuka, kuka täällä on todella
sellaista tekemässsä ei edes poliittiset mulkvistit.... Ei ja viranomaiset on
oman ekonsa tähden pyrkineet korkeammalle, kuin muut ... Ja tämäkin
on mainittu raamatussa ihan Jeesuksen sanomana.
Koulutetut ja nuoret on täynnä toivoa ja yrittämistä ja omien
mahdollisuuksien näkökulmasta katsojia eivät missään nimessä voi
sulkea itseltään ovia Euroopan unioniin. Vajakit ja vetelät ja kaiken
maailman sivuun, syrjään jäävät osaamattomat hakee turvaa olemiselleen
suomalaisena ja valtiolla tituleeramisella ja vihaavat EU:ta sekä Eliittiä ja
onnistujia ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä.
On todella sairasta katsoa vajaiden ja heikkojen ja syrjäytneiden
mielivikaisten hyväksikäyttöä politiikassa. On todella sairasta antaa
mielenvikaiselle jokin väri mitä se ei edes ymmärrä ja sanoa, että se se on
miksi sinulla on paha olla ja kärsit rahasta muusta. On myös edesvastuutonta
puhua niille ja antaa kuvaa olemalla fasisti, natisi, suomalainen tai muu
paremman rodun kannattaja. Se vai sairastuttaa ja luo koko yhteiskuntaan
pahan ja suvaitsemattomuuden ilmapiirin, jota ihmisillä on taipumus yleistää.
Toimittajat ja mainostajat ja valmistajien on myös lopetettava väärän ja
valheellisen tilan luominen esim. Suomi maito, suomi auto, suomi peruna
suomi karkki .... Ne on valheita ja luovat vääristyneen kuvan ja ajavat
ihmisiä masennukseen ja itsemurhiin ja väkivallan tekoihin.
Kiistä Perke**** minun kirjoitus jos pystyt ... Pane taas valtio puhumaan
ja silläkö luulet minua panettelevan vai ?
Vajakit ja Euroopan unioni
4
128
Vastaukset
Tajuatko Vajakki, että persu-lahko kusettaa sinua ... tajuatko ?
- Anonyymi
Vajakit ei voi osallistua parinvaihto bileisiin...
Vajakeilla on poikamies ja jätkäbileet ! - Anonyymi
Joko persuista on tullut uskontokunta. Viher-vasuri panee persut
äärioikeistolaisiksi ja kepu ja kokoomus panee persut Kommareiksi.
Nyt aloittaja panee persut uskontokunnaksi.
Hyvällä Lapsella on monta nimeä- Anonyymi
Orpon etunimi on Urpo, täydentävät toisiaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692291Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721762Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421383- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701185- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3381137