Lähti sitten korona lapasesta

"THL:n Mika Salminen väläyttää ravintola­rajoitusten nopeaa kiristymistä – ”Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli”.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008111223.html

Tällä hetkellä ravintolat saavat olla normaalisti auki kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla. Salmisen mukaan hallitus voisi tiukentaa rajoituksia jo tänään torstaina, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Salmisen mukaan tänään torstaina tilastoidaan noin 300 uutta koronatartuntaa. Ravintoloiden ja baarien lisäksi iso osa uusista tartunnoista on peräisin EM-jalkapallon kisaturistien tartuntaketjuista.
40218024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 402

Vanhimmat

Juopoista ei ole kuin ongelmia, mikä näkyy tälläkin palstalla. Kaikkein ongelmallisimpia ovat juopot eläkeläiset, jotka mölisevät netissä 1950-luvun traumojensa kanssa.

Kyllä minullakin olisi traumat, jossa isäni olisi ollut juoppo sotatraumatisoinut ja elvis ainoa musiikki Beethovenin lisäksi. Ja radiossakin monen kilon anodipatteri.

Äänestä
  • EM-Pietari kisaturistit taisivat nyt pilata suomalaisten kesän festarit ym. yleisötapahtumat ja ilta- sekä yöelämän tuomalla delatavarianttia rajojen yli. Rajat nyt kiinni vaikka kuinka Kokoomuksen johdolla Keskusta, RKP ja Perussuomalaiset halusivat valiokunnissa vesittää THL:n, Kiurun ja STM:n toimineen rajaturvallisuuden, jonka Kiuru sai onneksi pysymään 10/100.000 rajalla tiukkana. Porvaripuolueet vaativat ultralöysää EU-johdon ajamaa 50-75/100.000 rajaa, joka olisi käytännössä päästänyt koronamatkailijat täysin vapaasti Suomeen suurimmasta osasta EU-maita.

    Paula Vesala ja muu elämysala sekä ravintola-ala voisi nyt antaa kiitosta Krista Kiurulle ja kritisoida tällä kertaa EM-Pietari fudisturisteja ja porvaripuolueita, mutta eihän korppi korpin nokalle astu.

    Äänestä

  • THL:N terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen mukaan ravintoloiden rajoituksia voidaan joutua pian kiristämään uudelleen. Salminen puhui Suomen heikentyneestä koronatilanteesta torstain Yle Aamussa.

    – Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli. Se on aika selkeästi sellainen ympäristö, jossa tartunnat herkästi leviävät, Salminen kommentoi haastattelussa.

    Tällä hetkellä ravintolat saavat olla normaalisti auki kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla. Salmisen mukaan hallitus voisi tiukentaa rajoituksia jo tänään torstaina, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

    Salmisen mukaan tänään torstaina tilastoidaan noin 300 uutta koronatartuntaa. Ravintoloiden ja baarien lisäksi iso osa uusista tartunnoista on peräisin EM-jalkapallon kisaturistien tartuntaketjuista.

    On selvää että jos EM-kisaturistien Pietarista tuomat deltavarianttitartunnat näin leviävät maahamme, koronalingot eli kapakat ja yleisötapahtumat on suljettava ensimmäisenä. Niissä tartuntojen leviämistä ei voida nykykäytännöillä estää. Hallituksen haukkumisen sijaan tällä kertaa tulikivenkatkuinen palaute oikeaan osoitteeseen, kiitos!

    Äänestä

  • pahinta kuraa on ihmiset. tekee ihan hyvää harventaa heikompaa kalustoo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pahinta kuraa on ihmiset. tekee ihan hyvää harventaa heikompaa kalustoo

    sinusta voisi tämän harvennuksen aloittaa

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pahinta kuraa on ihmiset. tekee ihan hyvää harventaa heikompaa kalustoo

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL:N terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen mukaan ravintoloiden rajoituksia voidaan joutua pian kiristämään uudelleen. Salminen puhui Suomen heikentyneestä koronatilanteesta torstain Yle Aamussa.

    – Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli. Se on aika selkeästi sellainen ympäristö, jossa tartunnat herkästi leviävät, Salminen kommentoi haastattelussa.

    Tällä hetkellä ravintolat saavat olla normaalisti auki kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla. Salmisen mukaan hallitus voisi tiukentaa rajoituksia jo tänään torstaina, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

    Salmisen mukaan tänään torstaina tilastoidaan noin 300 uutta koronatartuntaa. Ravintoloiden ja baarien lisäksi iso osa uusista tartunnoista on peräisin EM-jalkapallon kisaturistien tartuntaketjuista.

    On selvää että jos EM-kisaturistien Pietarista tuomat deltavarianttitartunnat näin leviävät maahamme, koronalingot eli kapakat ja yleisötapahtumat on suljettava ensimmäisenä. Niissä tartuntojen leviämistä ei voida nykykäytännöillä estää. Hallituksen haukkumisen sijaan tällä kertaa tulikivenkatkuinen palaute oikeaan osoitteeseen, kiitos!

    Rk ja kokoomuksen urpo vaati rajoitusten poitoo joo kuukausi sitten

    Ei kiinnosta kansan terveys vaan raha

    Sinäkö päätät kuka saa elää voi luoja olet täysin psykoosissa

    1Äänestä

  • Mistä sulla kiristää?
    Lasse

    Äänestä

  • siinähän traumasi paljastit,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EM-Pietari kisaturistit taisivat nyt pilata suomalaisten kesän festarit ym. yleisötapahtumat ja ilta- sekä yöelämän tuomalla delatavarianttia rajojen yli. Rajat nyt kiinni vaikka kuinka Kokoomuksen johdolla Keskusta, RKP ja Perussuomalaiset halusivat valiokunnissa vesittää THL:n, Kiurun ja STM:n toimineen rajaturvallisuuden, jonka Kiuru sai onneksi pysymään 10/100.000 rajalla tiukkana. Porvaripuolueet vaativat ultralöysää EU-johdon ajamaa 50-75/100.000 rajaa, joka olisi käytännössä päästänyt koronamatkailijat täysin vapaasti Suomeen suurimmasta osasta EU-maita.

    Paula Vesala ja muu elämysala sekä ravintola-ala voisi nyt antaa kiitosta Krista Kiurulle ja kritisoida tällä kertaa EM-Pietari fudisturisteja ja porvaripuolueita, mutta eihän korppi korpin nokalle astu.

    Miksi meille pitää päivittäin ilmoittaa flunssaan sairastuneet, kun koronauskovaisten päät ovat olleet aivan sekaisin jo yli puolitoista vuotta?

    Te uskovaisethan alunperin halusitte kaikki paikat kiinni ja talouden kuralle. Nyt on hyvä syyttää futisfaneja, kun kaikki muut ihmisryhmät on jo lytätty maanrakoon.

    Osan teistä on pakko olla trolleja tai yksinäisiä, katkeroituja ihmisiä, jotka koronan avulla purkaavat omaa pahaa oloaan palstalla. Näyttää niin ottavan koville, kun ihmiset kokoontuvat yhteen tai matkustavat, kun se on sallittua.

    Kannattaisi teidänkin elää, vaan ette taida pitää ihmisistä. Niin monet ihmisryhmät olette täällä haukkuneet.

    Hallitus ja flunssaa pelkäävät ihmiset pilasivat jo kaikki päivät aikaa sitten, ei koko kansaa vaan voi rajoittaa pelkureiden takia!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rk ja kokoomuksen urpo vaati rajoitusten poitoo joo kuukausi sitten

    Ei kiinnosta kansan terveys vaan raha

    Rahan pitääkin kiinnostaa. Sillä nimittäin hoidetaan sitä kansanterveyttäkin. Raha menee kaiken edelle aivan kaiken.

    Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan.

    Ei tämän päivän ihmiset tee mitään, jos siitä ei makseta. Ei yhtään mitään.

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rk ja kokoomuksen urpo vaati rajoitusten poitoo joo kuukausi sitten

    Ei kiinnosta kansan terveys vaan raha

    Ei sitä iankaiken voi korona rajoituksia noudattaa.

    Tais olla koronakulttilaisille yhtä iloinen asia kuin lottovoitto tää Delta virus ja Pietarin em kisaturistit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinusta voisi tämän harvennuksen aloittaa

    Teillä kummallakaan ei taida olla lääkitys ihan kohdallaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Totta turiset.Toivottavasti seuraava variantti on koodattu pyyhkimään maahan lampsineet kela-elätit ja lastenraiskarit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EM-Pietari kisaturistit taisivat nyt pilata suomalaisten kesän festarit ym. yleisötapahtumat ja ilta- sekä yöelämän tuomalla delatavarianttia rajojen yli. Rajat nyt kiinni vaikka kuinka Kokoomuksen johdolla Keskusta, RKP ja Perussuomalaiset halusivat valiokunnissa vesittää THL:n, Kiurun ja STM:n toimineen rajaturvallisuuden, jonka Kiuru sai onneksi pysymään 10/100.000 rajalla tiukkana. Porvaripuolueet vaativat ultralöysää EU-johdon ajamaa 50-75/100.000 rajaa, joka olisi käytännössä päästänyt koronamatkailijat täysin vapaasti Suomeen suurimmasta osasta EU-maita.

    Paula Vesala ja muu elämysala sekä ravintola-ala voisi nyt antaa kiitosta Krista Kiurulle ja kritisoida tällä kertaa EM-Pietari fudisturisteja ja porvaripuolueita, mutta eihän korppi korpin nokalle astu.

    Vassarihallituksen lehmät pilasivat kesämme.Laskutaidoton kassaneiti ohjaa maatamme Helvettiin.....

    2Äänestä

  • Juuri näin. Ja Peräreikä-Pekka tuo lisää muslimiterroristeja maahan parhaillaankin pandemiasta huolimatta....

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rk ja kokoomuksen urpo vaati rajoitusten poitoo joo kuukausi sitten

    Ei kiinnosta kansan terveys vaan raha

    Miksi flunssan takia rajat kiinni? Corona on jo hiipumassa, miksi kansan liikkumista rajoitetaan.Otetaan Corona Coronana ja nautitaan elämästä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Ei ole luonto vaan liikkeelle laskettu virus.Tämä alkaa muuten olla jo faktaa eli ei ole mikään
    Bullshittiä.Voi teitä,kun ette lue ulkomaanuutisia vaan uskotte Yle:n ja muiden valtauutisten juttuja. Suomessa ei kerrota mitä kaikkea maailmalla tapahtuu.Kansa pidetään pimennossa.
    Menkääpäs nyt kaikki joilla edes välttävä englanti katselemaan OIKEITA uutisia maailmalla niin alkaa kummasti raksuttaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja flunssaa pelkäävät ihmiset pilasivat jo kaikki päivät aikaa sitten, ei koko kansaa vaan voi rajoittaa pelkureiden takia!

    Flunssaako on, että ihmiset menettävät työpaikkansa kun osa kansalaisista vain bilettää ja vähät välittää siitä, että vaarantavat toisten terveyden?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Miksi ei hallituksen tytöt esiinny säännöölisin väliajoin televisiossa kuten vuosis sitten antamassa ohjeita kansalle ja kertomalla, mitä kaikkien eri tahojen antamat sekavasisältöiset lausumat tarkoittaa. Missä hallituksen tiedotus ym. vastuu asiassa katosi.
    Täydellinen radioholjaisuus. Miksi???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta turiset.Toivottavasti seuraava variantti on koodattu pyyhkimään maahan lampsineet kela-elätit ja lastenraiskarit.

    Hyvä idea - voisko tuolta Wuhanin labrasta tilata viruksen, joka kiinnittyy vaan tiettyyn geeniperimään tms. Kiehtova ajatus suorastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi flunssan takia rajat kiinni? Corona on jo hiipumassa, miksi kansan liikkumista rajoitetaan.Otetaan Corona Coronana ja nautitaan elämästä...

    Kun ihminen on laumassa viihtyvä, niin ei se yksin osaa nauttia. Suomalaisparka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Mitäs jos joudut tehohoitoon🤔

    On ilmeisesti myös perustuslaillinen oikeus tartuttaa muihin mm koronaa!
    Nuorisollehan kuuluu kaikki oikeudet, ei velvollisuuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö päätät kuka saa elää voi luoja olet täysin psykoosissa

    Missä on pilkku, piste ja kysymysmerkki. Tässä viisaudessa on kaksi eri lausetta. Kommentin sisältöön en ota kantaa. Ala-arvoinen oikeinkirjoitus vesittää viestin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EM-Pietari kisaturistit taisivat nyt pilata suomalaisten kesän festarit ym. yleisötapahtumat ja ilta- sekä yöelämän tuomalla delatavarianttia rajojen yli. Rajat nyt kiinni vaikka kuinka Kokoomuksen johdolla Keskusta, RKP ja Perussuomalaiset halusivat valiokunnissa vesittää THL:n, Kiurun ja STM:n toimineen rajaturvallisuuden, jonka Kiuru sai onneksi pysymään 10/100.000 rajalla tiukkana. Porvaripuolueet vaativat ultralöysää EU-johdon ajamaa 50-75/100.000 rajaa, joka olisi käytännössä päästänyt koronamatkailijat täysin vapaasti Suomeen suurimmasta osasta EU-maita.

    Paula Vesala ja muu elämysala sekä ravintola-ala voisi nyt antaa kiitosta Krista Kiurulle ja kritisoida tällä kertaa EM-Pietari fudisturisteja ja porvaripuolueita, mutta eihän korppi korpin nokalle astu.

    Haukut kyllä täysin vääriä tahoja!

    Viherkommunisteille (SDP, Vihreät, Vasemmistoliitolle) on elinehto saada koronasotku jatkumaan mahdollisimman kauan. Tämän takiahan Sanna siirsi vaalejakin ja jatkaa edelleen taudin aktiivista levittämistä.

    Koronan nojalla viherkommarit on saanut vuodessa poltettua 31 miljardia rahoja omille kannattajilleen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ilmeisesti myös perustuslaillinen oikeus tartuttaa muihin mm koronaa!
    Nuorisollehan kuuluu kaikki oikeudet, ei velvollisuuksia.

    Kuten homppeli rääkyjä Tusku ilmoitti Mä vaan haluan elää!

    Samaa sarjaa Venäjälle matkustaneiden potkupallofasistien kanssa! Minä, minä, minä ja minulla on oikeus tapattaa vaikka 100 tuhatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Mistä iästä ajattelit aloittaa vai pitäisikö se älytä tehdä itse???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei hallituksen tytöt esiinny säännöölisin väliajoin televisiossa kuten vuosis sitten antamassa ohjeita kansalle ja kertomalla, mitä kaikkien eri tahojen antamat sekavasisältöiset lausumat tarkoittaa. Missä hallituksen tiedotus ym. vastuu asiassa katosi.
    Täydellinen radioholjaisuus. Miksi???

    Joku sano niille, että kärsivät inflaation, jos pölöttävät jokapäivä telkkarissa ku jotku lastentarhan tädit, että soo soo...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä idea - voisko tuolta Wuhanin labrasta tilata viruksen, joka kiinnittyy vaan tiettyyn geeniperimään tms. Kiehtova ajatus suorastaan.

    se iskee pahiten neandertal-perimäisiin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä idea - voisko tuolta Wuhanin labrasta tilata viruksen, joka kiinnittyy vaan tiettyyn geeniperimään tms. Kiehtova ajatus suorastaan.

    Kyllä, kiinasta saa tilattua ihan mitä haluaa, ne myyvät vaikka isoäitiensä vanhat kalsarit, jos joku ostaa . . . . kapitalismi valtaa alaa . . . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Kun kansasta on osa näitä vajaalla käyviä, niin on hyvä laittaa moneen tai jopa kaikkeen toimintaan ehdoksi rokotukset, eli persuille baarikielto yms, jos ei ole rokotettu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja flunssaa pelkäävät ihmiset pilasivat jo kaikki päivät aikaa sitten, ei koko kansaa vaan voi rajoittaa pelkureiden takia!

    Oletko tullut ajatelleeksi, että olet vähintäänkin vajanainen ajatusmaailmassasi. Tiedetään että keskimääräinen ÄO on n.100 ja juttusi perusteella sinulla on alempi. En väitä olevani keskimääräistä älykkäämpi, mutta psykologi joka teki minulle testin väittää niin. Itse uskon että on
    vain osa-alueita, joissa mahdollisesti olen fiksumpi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rk ja kokoomuksen urpo vaati rajoitusten poitoo joo kuukausi sitten

    Ei kiinnosta kansan terveys vaan raha

    Kokoomus on HYVINVOINTIVALTION TÄYSTUHO PUOLUE

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja flunssaa pelkäävät ihmiset pilasivat jo kaikki päivät aikaa sitten, ei koko kansaa vaan voi rajoittaa pelkureiden takia!

    Toivon että saat koronan perspaviaani

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan pitääkin kiinnostaa. Sillä nimittäin hoidetaan sitä kansanterveyttäkin. Raha menee kaiken edelle aivan kaiken.

    Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan.

    Ei tämän päivän ihmiset tee mitään, jos siitä ei makseta. Ei yhtään mitään.

    Rahan AHNEET porvarit ovat tuhoamassa maapallon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Ja sinä deltan kantaja .pysy siellä kokoomuksen toimistossa

    Äänestä

  • Kokoomus persuista on paras tapa aloittaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tais olla koronakulttilaisille yhtä iloinen asia kuin lottovoitto tää Delta virus ja Pietarin em kisaturistit.

    Toivottavasti saat koronan ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu RIISTÄJÄ

    Äänestä

  • Futis on parempaa kuin Nhl ja khl

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta turiset.Toivottavasti seuraava variantti on koodattu pyyhkimään maahan lampsineet kela-elätit ja lastenraiskarit.

    Totta puhut minä toivon että rahanahneet sijoittajat ja kaikki kokoomuksen kannattajat olisivat uhreja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vassarihallituksen lehmät pilasivat kesämme.Laskutaidoton kassaneiti ohjaa maatamme Helvettiin.....

    Sinä paviaani olisit sinne vienyt onneksi on ollut vasemmisto hallituksessa muuten olis maamme jo jenkkien vallassa taitaa muuten tämä kiilusilimä pressamme tehdä kohta maastamme usan osavaltion vaikka on olevinaan koko Suomen asialla, ollaan vaan nato joukkojen etunenässä valtaamassa venäjän suuria luonnonvaroja no ei se sateenvarjo 5 :s artikla pelasta ydinpommilta luulenpa että jos muutamia tsarpommia jysähtelee maapallolla niin voi kokoomuksen sijoittaja paviaani heittää hyvästit rahoilleen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi flunssan takia rajat kiinni? Corona on jo hiipumassa, miksi kansan liikkumista rajoitetaan.Otetaan Corona Coronana ja nautitaan elämästä...

    Nennee persettäs ÄÄRIOIKEISTOLAINEN perkeleen porvari RIISTÄJÄ

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haukut kyllä täysin vääriä tahoja!

    Viherkommunisteille (SDP, Vihreät, Vasemmistoliitolle) on elinehto saada koronasotku jatkumaan mahdollisimman kauan. Tämän takiahan Sanna siirsi vaalejakin ja jatkaa edelleen taudin aktiivista levittämistä.

    Koronan nojalla viherkommarit on saanut vuodessa poltettua 31 miljardia rahoja omille kannattajilleen.

    Sinä Paviaani idiootti joka äänestää PORVARIA KOKOOMUSTA ei pidä päästää valtaan tämä HYVINVOINNIN TÄYSTUHO PUOLUE KOKOOMUS on Niinistön johdolla jo ujuttamassa maatamme natoon tähän maapallon KATOON

    Äänestä

  • Usan nuolemisen takia on maamme syyttänyt jo Afganistaniin miljardin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, kiinasta saa tilattua ihan mitä haluaa, ne myyvät vaikka isoäitiensä vanhat kalsarit, jos joku ostaa . . . . kapitalismi valtaa alaa . . . .

    Kapitalismi on TÄYSTUHOLAINEN maapallolle

    Äänestä

  • Nyt pitäis laittaa tälle nuorisoporukalle kovat säännöt.Jos et ota rokotetta,suljetaan kaikki nuorten harrastustoiminta,baarit kiinni ja yleinen puistokännääminen kieltoon.Ihan omaa syytä on kun käyttäytyvät holtittomasti.Tyypillistä suomalaisen nykynuorison käytöstä,millään ei ole mitään väliä.Se on sitä vapaan kasvatuksen tulosta.Kun ei ole koskaan opetettu sääntöjä.Suomalaisella nuorella on vain oikeuksia ei lainkaan velvollisuuksia.SIKAPORUKKAA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan AHNEET porvarit ovat tuhoamassa maapallon

    Jonkun on tehtävä rahaa kun kommunistihallitus tuhlaa sitä huolettomasti,kaikille laiskoille vätyksille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Futis on parempaa kuin Nhl ja khl

    Otan osaa. Olet sairastunut kusipäisyyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nimenomaan ihmiset ovat pahimpia. Osa tuleekin karsiutua ja tätä työtä yrittää luonto nyt hoitaa. Näiden ihmisten hengissäpito on energian ja resurssien haaskausta; sitä apua tarvitsee moni muu sen paremmin ansainnut. Tässäkin yhteiskunnassa pitää asioita ansaita.

    Sinäkö määrittelet, kuka ihminen ansaitsee ja kuka ei ansaitse hoitoa. Et ole kovin kaukana Natsi-Saksan ideologiasta. Itseasiassa, aivan juuri sitä itseään. Hyvä asia on se, että kalikka kalahtaa vielä polveesi ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Eipä perustuslaki auttanut menehtyneitä.
    Katsos kun oikeuksiin liittyy aina myös velvoitteita.
    Pistä Suomenlaki I ja II pääsi päälle ja toivo niiden suojaavan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vassarihallituksen lehmät pilasivat kesämme.Laskutaidoton kassaneiti ohjaa maatamme Helvettiin.....

    Hallitus on ihan paska, mutta ei se tuonut virusta maahan tai estä ihmisiä toimimasta järkevästi.
    Tietoa voi hakea suomen rajojen ulkopuolelta ja sitähän löytyy.
    Maissa,joissa pandemia on vahingollisempi kuin Suomessa löytyy virallisista sivuilta ja tutkimuslaitoksilta runsaasti tietoa, johon myös Suomi nojaa perässätulijana vai luuletteko, että ihan yksin muusta maailmasta suljettuna Suomi toimii - näyttä toki siltä vaikkei niin ole.
    Tiedottamisen osalta ollaan Suomi on Pohjois-Korean tasolla verattuna muuhun maailmaan ihan EU-tasollakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö päätät kuka saa elää voi luoja olet täysin psykoosissa

    Ulkopuolisena arvioiden hän vain näytti ehdottavan tällä keskustelupalstalla, kuinka asiat hyvinvaltiossa muiden verovaroilla voitaisiin hoitaa, ei sitä, että hän päättäisi näistä asioista. Psykoosiarviointi on tässä tapauksessa mieletön eikä perustu tietoon vaan psykoosi-sanan käyttö tässä yhteydessä on yksinomaan solvaavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haukut kyllä täysin vääriä tahoja!

    Viherkommunisteille (SDP, Vihreät, Vasemmistoliitolle) on elinehto saada koronasotku jatkumaan mahdollisimman kauan. Tämän takiahan Sanna siirsi vaalejakin ja jatkaa edelleen taudin aktiivista levittämistä.

    Koronan nojalla viherkommarit on saanut vuodessa poltettua 31 miljardia rahoja omille kannattajilleen.

    Turha sinun on populistisen äärivasemmiston ministereille puhua rahasta numeroilla. Numerolukihäiriö on oleellinen osa vasemmistosyndroomaa aivan kuin valehteleminen samasta aiheesta niin monesti toistaen, että se vähiten tyhmäkin kannattaja sen uskoo. Isä Aurinkoinen, Stalin opetti sen kommunisteille, ihan vaan siinä ohessa kun tapatti miljoonittain viattomia ihmisiä. Kannattaa lukea historioitsija Anne Applebaumin kirja Punainen nälkä. Se avaa silmiä, sikäli kun lukihäiriö ei ymmärtämistä estä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan AHNEET porvarit ovat tuhoamassa maapallon

    No, millä ostat ruokasi vai kinutko senkin sossusta. Ei rahan hankinta ole kapitalistin yksinoikeus. Tie kapitalismiin on yhteinen ja avoin. Terve tuloa vaan omistavaan luokkaan. Siitä vaan työpaikkaan ja säästämään ansioista pääomia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä paviaani olisit sinne vienyt onneksi on ollut vasemmisto hallituksessa muuten olis maamme jo jenkkien vallassa taitaa muuten tämä kiilusilimä pressamme tehdä kohta maastamme usan osavaltion vaikka on olevinaan koko Suomen asialla, ollaan vaan nato joukkojen etunenässä valtaamassa venäjän suuria luonnonvaroja no ei se sateenvarjo 5 :s artikla pelasta ydinpommilta luulenpa että jos muutamia tsarpommia jysähtelee maapallolla niin voi kokoomuksen sijoittaja paviaani heittää hyvästit rahoilleen

    No voi rassukkaa. Onko joku kävellyt sun yli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usan nuolemisen takia on maamme syyttänyt jo Afganistaniin miljardin

    Se veljespuolue Breshnevin päätöksellä kävi sotkemassa Afganistanin tilanteen sellaiseksi, että muu maailma joutuu sitä hoitamaan kalliisti maailman piikkiin asti. Jälleen kerran kommunistien aiheuttamaa tuhoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    Juuri tämä suomalaisten maasta poistumisen ja paluun vapaus on esim.koronapandemian leviämisen ja amalla eriarvoisten perussyy.

    Siksi STM:n pitäisi vakavasti harkita suomalaisille kieltoa yrittää Suomen raja.
    Tällainen kielto myös nopeuttaisi Soten kustannussäästöjen toteuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nennee persettäs ÄÄRIOIKEISTOLAINEN perkeleen porvari RIISTÄJÄ

    Onko sinua rassua riistetty. Kai olet ollut äänestämässä valtaan niitä päättäjiä, joiden säätämien lakien mukaan toimittuna laiskat, surkeat tyhmeliinit asettuvat omatoimisesti köyhtymään. Ja sitten sanovat, että heitä on riistetty.
    Noiko surkea on itse valuttamasi kohtalo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kapitalismi on TÄYSTUHOLAINEN maapallolle

    Kuinkahan monesti kierrättäisi saman ruuan lävitsesi jos maailmassa ei olisi kapitalismia, joka rakentaa ja varmentaa elämisen ehdot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Flunssaako on, että ihmiset menettävät työpaikkansa kun osa kansalaisista vain bilettää ja vähät välittää siitä, että vaarantavat toisten terveyden?

    Jos niitä bilettäviä kansalaisia ei olisi niin useampi ravintola-alan työntekijä olisi työttömänä. Koronahysteeriset voi lopettaa kauhistelut. Minimoikaa te tekemisenne ja huolehtikaa itsestänne. Ei se korona teidän kimppuun hyökkää eikä saalista uhreja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan pitääkin kiinnostaa. Sillä nimittäin hoidetaan sitä kansanterveyttäkin. Raha menee kaiken edelle aivan kaiken.

    Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan.

    Ei tämän päivän ihmiset tee mitään, jos siitä ei makseta. Ei yhtään mitään.

    Eipä rahalla kyllä kaikkea osteta....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EM-Pietari kisaturistit taisivat nyt pilata suomalaisten kesän festarit ym. yleisötapahtumat ja ilta- sekä yöelämän tuomalla delatavarianttia rajojen yli. Rajat nyt kiinni vaikka kuinka Kokoomuksen johdolla Keskusta, RKP ja Perussuomalaiset halusivat valiokunnissa vesittää THL:n, Kiurun ja STM:n toimineen rajaturvallisuuden, jonka Kiuru sai onneksi pysymään 10/100.000 rajalla tiukkana. Porvaripuolueet vaativat ultralöysää EU-johdon ajamaa 50-75/100.000 rajaa, joka olisi käytännössä päästänyt koronamatkailijat täysin vapaasti Suomeen suurimmasta osasta EU-maita.

    Paula Vesala ja muu elämysala sekä ravintola-ala voisi nyt antaa kiitosta Krista Kiurulle ja kritisoida tällä kertaa EM-Pietari fudisturisteja ja porvaripuolueita, mutta eihän korppi korpin nokalle astu.

    Kirjoitat täyttä potaskaa oppositio puolueitten toiminnasta. Viestin sisältö vihjaa lähdetietoa.
    Kysyn vaan, että oikeuttaako esikunnan jälkitrollaus ministeriä tekemään huonoja päätöksiä. Minun mielestäni ei. Mieti sinäkin sitä, mutta ei yli eduskuntavaalien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan AHNEET porvarit ovat tuhoamassa maapallon

    Noin kirjoittelee vasemmistopopulistien opetuslapsi. Pässi suoraan Marinin vaalilaitumelta.

    Äänestä

  • En saa koronaa. Käytän hyvää maskia, jota ei ole tehty kommunistimaan laitoksiin suljetun mielipidevankijoukon lapsityövoimalla. Käytän kotimaista maskia. Elän omilla työtuloillani. En kulje riekkumassa vasemmiston Veikkaukselta sosialisoimilla rahoilla järjestetyissä kokoontumisissa, joissa vasmistopoliitttisen populistisen propagandan ja henkilöpalvonnan levittäminen tapahtuu rinta rinnan koronan delta-muunnoksen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan pitääkin kiinnostaa. Sillä nimittäin hoidetaan sitä kansanterveyttäkin. Raha menee kaiken edelle aivan kaiken.

    Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan.

    Ei tämän päivän ihmiset tee mitään, jos siitä ei makseta. Ei yhtään mitään.

    "Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan."

    Eipä saa. Jos sinulta lähtee henki, niin rahalla sitä ei palauteta.

    Äänestä

  • "Kyllä minullakin olisi traumat"
    Mitä? Sullahan ON traumat, kun kirjoitat tolla tavalla eläkeläisistä. Minä en kehtais. Mutta minä olenkin 50-luvulla syntynyt ja kasvatuksen saanut kansalainen. Samaa ei voi sanoa muutamista kommentoijista, joilla näyttää olevan sellainen ajattelutapa, että mitä totaalisempaa vahinkoa ihminen saa aiheutettua itseään viihdyttäessään, sen parempi.

    Iso kuoppa saunan takana. Kaikki koronan kuskaajat kuopan reunalle ja pystykorvat laulamaan. Kyllä traumat häviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö päätät kuka saa elää voi luoja olet täysin psykoosissa

    "Sinäkö päätät kuka saa elää"
    Näitä on Hölmölässä nykyään yllättävän paljon. Mistä lie tulleet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei.

    Ei siinä koronahysteerikoiden lupaa tarvita.

    Pistä korona kulttilainen vaikka 5 maskia päällekkäin, jos se sun hermojasi rauhoittaa.

    "Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus poistua maasta ja palata maahan, jos haluaa. Oli sitten saanut koronaviruksen, tai ei."
    Tämän kirjoittaja on yksi niistä, jotka pitäisi taluttaa sinne saunan taakse. Täys kusipää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rahan pitääkin kiinnostaa. Sillä nimittäin hoidetaan sitä kansanterveyttäkin. Raha menee kaiken edelle aivan kaiken.

    Nimittäin jos on tarpeeksi rahaa saa mitä vaan, ihan mitä vaan.

    Ei tämän päivän ihmiset tee mitään, jos siitä ei makseta. Ei yhtään mitään.

    Aivan kuten Steve Jobs. Rahan voimalla selätti haimasyövän. Elää tänäkin päivänä, vaikka köyhien mieliksi muuta väitetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinusta voisi tämän harvennuksen aloittaa

    Turha kilistellä. Alkakaa mieluummin miettiä kuinka aiotte suojautua tulossa olevalta vielä pahemmalta delta-versiolta, joka on saanut nimen delta plus. Se on kui kauhujen kirjasta repäisty.
    Äkkiä tehokkaat maskit tilaukseen. Itse käytän jo Kotkassa valmistettuja Saana-maskeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallitus ja flunssaa pelkäävät ihmiset pilasivat jo kaikki päivät aikaa sitten, ei koko kansaa vaan voi rajoittaa pelkureiden takia!

    Tieddoksi: delta plus versio ei ole flunssa. Delta plus ei parane yskimällä, se tappaa. Jos et usko, tee edes testamenttisi valmiiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä idea - voisko tuolta Wuhanin labrasta tilata viruksen, joka kiinnittyy vaan tiettyyn geeniperimään tms. Kiehtova ajatus suorastaan.

    Delta plus on jo sellainen se iskee valikoidusti niihin, jotka eivät usko sen vaarallisuuteen ottaen riskejä ja väheksyvästi puhuen tästä viruksesta. Juuri tuohon geeniperimän se iskee kuin kopra.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL:N terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salmisen mukaan ravintoloiden rajoituksia voidaan joutua pian kiristämään uudelleen. Salminen puhui Suomen heikentyneestä koronatilanteesta torstain Yle Aamussa.

    – Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli. Se on aika selkeästi sellainen ympäristö, jossa tartunnat herkästi leviävät, Salminen kommentoi haastattelussa.

    Tällä hetkellä ravintolat saavat olla normaalisti auki kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla. Salmisen mukaan hallitus voisi tiukentaa rajoituksia jo tänään torstaina, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

    Salmisen mukaan tänään torstaina tilastoidaan noin 300 uutta koronatartuntaa. Ravintoloiden ja baarien lisäksi iso osa uusista tartunnoista on peräisin EM-jalkapallon kisaturistien tartuntaketjuista.

    On selvää että jos EM-kisaturistien Pietarista tuomat deltavarianttitartunnat näin leviävät maahamme, koronalingot eli kapakat ja yleisötapahtumat on suljettava ensimmäisenä. Niissä tartuntojen leviämistä ei voida nykykäytännöillä estää. Hallituksen haukkumisen sijaan tällä kertaa tulikivenkatkuinen palaute oikeaan osoitteeseen, kiitos!

    Baarit ovatkin ihan turhia.

    Äänestä

Ettei sitten kukaan muka tiennyt miten tässä tulee käymään kun lähdettiin soitellen sotaan eli tässä tapauksessa sinne Pietariin no tyhmästä päästä kärsii koko ruumis mutta ikävä kyllä iskee myös täysin asianosattomiin, tyhmyyden määrää ei voi mitata näiden mulkvistien osalta.

Äänestä
  • Potkupallofanien älykkyys samalla tasolla kuin sen pelivälineen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Potkupallofanien älykkyys samalla tasolla kuin sen pelivälineen!

    Heidän päänsä on ryyppäämistä ja pukkaamista varten

    Äänestä

Futisloiset korvaamaan vahingot!! Viisumin hakutiedoistahan saadaan maksajien nimet!!!

Äänestä
  • Kiina on pistettävä korvaamaan kaikki kehittelemänsä bioaseen vahingot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina on pistettävä korvaamaan kaikki kehittelemänsä bioaseen vahingot.

    Kiinalla onkin varaa tehdä se mutta juopoilla futispummeilla ei ole rahoja korvata koronakuolemia mitä aiheuttaa heidän viruksen tuominen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiina on pistettävä korvaamaan kaikki kehittelemänsä bioaseen vahingot.

    USA laittoi punkkeihin kommunismin peloissaan kaikki punkki taudit

    Äänestä

Jos baariin pääsisi vain koronatodistuksella ei niitä sulkea tarvitsisi.

Äänestä
  • Millä perusteella ei tarvi sulkea? Ymmärrätkö että silti voi korona tarttua, ja mahdollisesti ihmishenkiä menetetään! Ihan sama oletko ottanut yksi, kaksi tai vaikka kolme rokotetta niin niiden baarien kuuluisi pysyä kiinni!!
    Sitten kun on 0 tartuntaa niin silloin kerkeää bilettämään siellä kuppilassa.

    Voi luoja ihmisten typeryyttä...

    Äänestä

Millainen koronaräjjähdys alkaakaan Wembleyn stadionilta, Lontoosta, kun eilen oli kymmenet tuhannet brittifanit toinen toisissaan kiinni kurkku suorana huutamassa omiensa puolesta? Eipä siellä maskejakaan näkynyt. Sama biletys jatkui koko yön kaduilla ja kuppiloissa.
Sama edessä vielä sunnuntaina.

Äänestä
  • Joo, ei noissa porukoissa paljon eläkeikäisiä näkynyt, kurkutorvi suorana kiljumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, ei noissa porukoissa paljon eläkeikäisiä näkynyt, kurkutorvi suorana kiljumassa.

    Pelkkiä juoppoja koko porukka.

    Äänestä

  • Ei Britit ole mitään urheiluyleisöä vaan juoppoja riidan haastajia ja tappelupukareita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Britit ole mitään urheiluyleisöä vaan juoppoja riidan haastajia ja tappelupukareita

    Eli aivan kuten suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkiä juoppoja koko porukka.

    Futisfanit ovat idiootteja mutta vielä löytyy heitäkin tyhmempi sakki: koronadenialistit jotka luulee yhä että korona on huijaus tai flunssa. Ja maskinkäyträjät lampaita. Oppi-isänsä Ano Turtiainen on heidän suuri palvonnan kohde . Oikea guru näiden urpojen silmissä. Näitä älykääpiö meuhkaajia saa taas koko Suomi kiittää että tauti heräsi uuteen nousuun kun se näytti pienen hetken edes kesäksi jäävän lomalle. Jos nyt olisi koulut auki ja työpaikat täynnä ja loppu syksyn aerosoleja parammin lennättävä Ilma, olisimme katastrofin keskellä. Rokotteet kun eivät juurikaan Delta-varianttiin tehoa

    Äänestä

  • Eikö olekin aivan hirveän kauheaa että ihmiset nauttii elämästä ja vapaudesta, eikä vain murjota kotona tiskirätti naamalla!?!?
    Kannattaisi ehkä joskus sinunkin kokeilla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Futisfanit ovat idiootteja mutta vielä löytyy heitäkin tyhmempi sakki: koronadenialistit jotka luulee yhä että korona on huijaus tai flunssa. Ja maskinkäyträjät lampaita. Oppi-isänsä Ano Turtiainen on heidän suuri palvonnan kohde . Oikea guru näiden urpojen silmissä. Näitä älykääpiö meuhkaajia saa taas koko Suomi kiittää että tauti heräsi uuteen nousuun kun se näytti pienen hetken edes kesäksi jäävän lomalle. Jos nyt olisi koulut auki ja työpaikat täynnä ja loppu syksyn aerosoleja parammin lennättävä Ilma, olisimme katastrofin keskellä. Rokotteet kun eivät juurikaan Delta-varianttiin tehoa

    Rokotteet ei estä tautiin sairastumista tai taudin levittämistä, miksi pitää rokottaa?, no nyt lääketehtaat "suosittelevat" kolmannen annoksen antamista, joka ei auta se enempää sairastumiseen/taudin levittämiseen, miksi lisää rokotuksia?, tuleeko neljäs ... viides ... jne, ihanko vaan sen takia, että rokotteen valmistajat näin suosittelevat?, valmistavatko he ilmaisia rokotteita, vai joutuuko joku niistä maksamaan?, kysymys taitaa olla ahneudesta ja pörssi"kuplasta" joka vielä laukeaa, jossain vaiheessa, mutta se on eri foorumin aihe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olekin aivan hirveän kauheaa että ihmiset nauttii elämästä ja vapaudesta, eikä vain murjota kotona tiskirätti naamalla!?!?
    Kannattaisi ehkä joskus sinunkin kokeilla!

    Kokeile sinä vapaasti miltä tuntuu sairastua koronaan ja kuolla siihen, jookos. . . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteet ei estä tautiin sairastumista tai taudin levittämistä, miksi pitää rokottaa?, no nyt lääketehtaat "suosittelevat" kolmannen annoksen antamista, joka ei auta se enempää sairastumiseen/taudin levittämiseen, miksi lisää rokotuksia?, tuleeko neljäs ... viides ... jne, ihanko vaan sen takia, että rokotteen valmistajat näin suosittelevat?, valmistavatko he ilmaisia rokotteita, vai joutuuko joku niistä maksamaan?, kysymys taitaa olla ahneudesta ja pörssi"kuplasta" joka vielä laukeaa, jossain vaiheessa, mutta se on eri foorumin aihe.

    Niin juuri ja ei ennenkään täysin perusterveitä ole esim influenssarokotettu. Tästä rokotteesta on tullut osittain median takia joku uskonnonkaltainen psykoosi. Ja jos oletetaan että rokote antaa suojan ja valtaosa on rokotettu niin ei siellä väestössä muutama rokottamaton mitään viruslinkoa aiheita. Ihmisillä on kadonnut täysin suhteellisuudentaju.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olekin aivan hirveän kauheaa että ihmiset nauttii elämästä ja vapaudesta, eikä vain murjota kotona tiskirätti naamalla!?!?
    Kannattaisi ehkä joskus sinunkin kokeilla!

    Kokeilisit sinäkin paviaani selviytyä ilman tuloja ihan kokeeksi vain , helppo meille joilla on rahaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotteet ei estä tautiin sairastumista tai taudin levittämistä, miksi pitää rokottaa?, no nyt lääketehtaat "suosittelevat" kolmannen annoksen antamista, joka ei auta se enempää sairastumiseen/taudin levittämiseen, miksi lisää rokotuksia?, tuleeko neljäs ... viides ... jne, ihanko vaan sen takia, että rokotteen valmistajat näin suosittelevat?, valmistavatko he ilmaisia rokotteita, vai joutuuko joku niistä maksamaan?, kysymys taitaa olla ahneudesta ja pörssi"kuplasta" joka vielä laukeaa, jossain vaiheessa, mutta se on eri foorumin aihe.

    Kaikkein hölmöintä on ottaa kolmas pistos samaa rokotetta joka ei kahdellakaan pistoksella tehoa varianttiin. Ei tule tehoamaan neljäs eikä viideskymmeneskään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkein hölmöintä on ottaa kolmas pistos samaa rokotetta joka ei kahdellakaan pistoksella tehoa varianttiin. Ei tule tehoamaan neljäs eikä viideskymmeneskään.

    Lääkeyhtiöiden onneksi maailma on täynnä hölmöjä.

    Äänestä

Kuntosalit ja ravintolat kiinni. Viimeisten tilastojen mukaan kaikki tartunnat ovat levinneet näissä.

Äänestä

Nämä helteet ja sitten vielä jotkut levittävät koronaa keskuudessamme. Ei järki paljon päätä pakota.

Äänestä

Eiköhän ongelma ole kuitenkin enemmän uusmaalaisilla nyt eniten että siellä voitaisiin vähän miettiä asiaa että jos ei ihan niin paljon oltaisi kiinni toisissa ja jos käytettäisiin maskia yms ..!!että tsemppiä nyt asiaan vaan!

Äänestä
  • Kyllä täällä Päijät-Hämeessäkin kapakoissa kävijät vievät ja tuovat tautia. Ollaan ihan maan kärkikastia 😏.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä täällä Päijät-Hämeessäkin kapakoissa kävijät vievät ja tuovat tautia. Ollaan ihan maan kärkikastia 😏.

    Hyvä Lahti!!

    Äänestä

  • Älkää tulko tänne uudelle
    maalle tänne ei tarvitse tulla ja tuoda virusta.

    Äänestä

  • No joo, paljonkos täällä uudellamaalla asuu ihmisiä? 5.5 miljoonasta 4 miljoonaa, eli väkisin on ne suurimmat luvut HUS alueella, mutta jos ilmaantuvuuslukua seurataan esim. tartuntoja/100 000 ihmistä kohden, niin ei sitten niin pahalta näytäkään, mutta sitähän ei peräjunttilan Mikko tai Päivi tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä Lahti!!

    Juuh, Lahden 69 jyrää kaikki muut, loistavaa futisjengiä lahtelaiset.

    Äänestä

Porvarit halusi koronamatkailua, tulos nähdään nyt.

Äänestä
  • Hmm...Maailma on kylmä ja paha...hmm...mutta baarissa olo ja matkailu sitä hieman...hmm lievittaää sekä avartaa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmm...Maailma on kylmä ja paha...hmm...mutta baarissa olo ja matkailu sitä hieman...hmm lievittaää sekä avartaa..

    Kirkot kiinni!!!kaiken pahan alku!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkot kiinni!!!kaiken pahan alku!!

    On vai ? sain kyllä muutaman paarman pureman kirkossa käydessäni, jota muuten tapahtuu vain kun on jotkut suvun kirkolliset tapahtumat joten en sitä nyt ihan kamalana pitänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkot kiinni!!!kaiken pahan alku!!

    Kokoomus olis täystuhonnut jo maamme hyvinvoinnin jos olis ollut vallassa ja vielä löytyy työväestöstäkin ääliöitä jotka kannattavat näitä kokoomuksen paviaaneja ja persuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomus olis täystuhonnut jo maamme hyvinvoinnin jos olis ollut vallassa ja vielä löytyy työväestöstäkin ääliöitä jotka kannattavat näitä kokoomuksen paviaaneja ja persuja

    Kommunistit hassaa suomen veronmaksajien rahat turhuuteen.

    Äänestä

Uusi lockdown lähestyy, korona pelleilee ihmiskunnan kanssa, vain tappaakseen sen.

Äänestä
  • Mikä on Locktawn Suomeksi?mitä tarkoittaa?

    Äänestä

  • No ei, vaan ihmiskunta pelleilee koronan kanssa, luullakseen sen olevan ohimenevä "flunssa", mutta se jää meidän itsemme takia pysyväksi "poistajaksi", eli heikot nyt vaan sortuu elon teille, sille ei voida mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on Locktawn Suomeksi?mitä tarkoittaa?

    Persukokoomuksen onsitä vaikea ymmärtää

    Äänestä

Porvari haluaa piikkejä kaikille jotta koronamatkailu voidaan aukaista, Kiuru haluaa rajat hallintaan ettei koronaa tule ulkomailta ja rokottamattomatkin selviää.

Äänestä
  • Ei auta piikit deltavirukseen...

    Äänestä

  • Kiuru ei tiedä mitä haluaa. Olisi voinut ottaa rajat hallintaan helmikuussa 2020 jos olisi älli riittänyt. Paskanjauhaja akka niinkuin koko hallitus. Marinin mukaan meillä on jo vuoden ollut Euroopan tiukin rajakontrolli, silkkaa soopaa. Joka viikko tuli Virosta yli 3000 rekkakuskia lautalla yli, osa virolaisia, osa jostakin kauempaa. Eikä testejä, ei mitään. Lentoasemille ei saatu pakkotestausta ja karanteenia. Ryssän kävijät tiesivät tasan tarkkaan mitä sieltä mukaan tulee muutakin kuin satiaiset. Kymsote tiesi muttei testannut. Hallitus tiesi eikä tehnyt yhtään mitään.

    Kiuru ja koko hallitus eivät ole tehneet muuta kuin valittaneet koko talven ja kevään, että rikkoo perusoikeuksia eikä voi pysäyttää siksi tautia rajalle. Keksivät tekosyitä sille, miksi ei voi testipakkoa ja karanteenia määrätä. Oli muka AVIen syytä, kun ne eivät määränneet noista, vaikka eivät olleet lakiensa kanssa ajan tasalla. Tekivät viime syksynä lain joka oli niin umpisurkea että perustuslakivaliokunta heitti ulos, eivätkä saaneet sitä puoleen vuoteen korjatuksi.
    Muut maat Euroopassakin sen tekivät mutta ei Suomi.

    Kehu sinä Kiurua mutta niin paljon on akka vahinkoa Suomelle tehnyt että valtakunnanoikeus epäpätevyyden vuoksi olisi ainoa oikea ratkaisu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiuru ei tiedä mitä haluaa. Olisi voinut ottaa rajat hallintaan helmikuussa 2020 jos olisi älli riittänyt. Paskanjauhaja akka niinkuin koko hallitus. Marinin mukaan meillä on jo vuoden ollut Euroopan tiukin rajakontrolli, silkkaa soopaa. Joka viikko tuli Virosta yli 3000 rekkakuskia lautalla yli, osa virolaisia, osa jostakin kauempaa. Eikä testejä, ei mitään. Lentoasemille ei saatu pakkotestausta ja karanteenia. Ryssän kävijät tiesivät tasan tarkkaan mitä sieltä mukaan tulee muutakin kuin satiaiset. Kymsote tiesi muttei testannut. Hallitus tiesi eikä tehnyt yhtään mitään.

    Puhut kaikesta menneessä aikamuodossa, että joku teki tai ei tehnyt silloin ja silloin ja tuomitset ihmiset sen perusteella.

    Jos Sinä olisit ollut päättämässä juuri samalla hetkellä asioista, olisitko tehnyt parempia päätöksiä?

    Jälkiviisaus on helpoin viisauden laji.

    Etukäteis viisaus on vaikeaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei auta piikit deltavirukseen...

    Ja mihinkähän varianttiin ne piikit auttaa ,ei minkään.toukokuun loppuun mennessä jo 78 koronarokotteeseen liittyvää kuolemaa.mikähän on todellinen luku?briteillä suurin rokote kattavuus ja silti koronanuha leviää kun kulovalkee .herätkää todellisuuteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiuru ei tiedä mitä haluaa. Olisi voinut ottaa rajat hallintaan helmikuussa 2020 jos olisi älli riittänyt. Paskanjauhaja akka niinkuin koko hallitus. Marinin mukaan meillä on jo vuoden ollut Euroopan tiukin rajakontrolli, silkkaa soopaa. Joka viikko tuli Virosta yli 3000 rekkakuskia lautalla yli, osa virolaisia, osa jostakin kauempaa. Eikä testejä, ei mitään. Lentoasemille ei saatu pakkotestausta ja karanteenia. Ryssän kävijät tiesivät tasan tarkkaan mitä sieltä mukaan tulee muutakin kuin satiaiset. Kymsote tiesi muttei testannut. Hallitus tiesi eikä tehnyt yhtään mitään.

    Kiuru ja koko hallitus eivät ole tehneet muuta kuin valittaneet koko talven ja kevään, että rikkoo perusoikeuksia eikä voi pysäyttää siksi tautia rajalle. Keksivät tekosyitä sille, miksi ei voi testipakkoa ja karanteenia määrätä. Oli muka AVIen syytä, kun ne eivät määränneet noista, vaikka eivät olleet lakiensa kanssa ajan tasalla. Tekivät viime syksynä lain joka oli niin umpisurkea että perustuslakivaliokunta heitti ulos, eivätkä saaneet sitä puoleen vuoteen korjatuksi.
    Muut maat Euroopassakin sen tekivät mutta ei Suomi.

    Kehu sinä Kiurua mutta niin paljon on akka vahinkoa Suomelle tehnyt että valtakunnanoikeus epäpätevyyden vuoksi olisi ainoa oikea ratkaisu.

    Kiuru suojellut ihmisten henkiä. Hänelle nostan hattua.

    Hei sinä "paskakorven antti", jos hallitus olisi tehnyt niinkuin australia, siitähän se "ÄLÄMÖLÖ" olisi vasta syntynytkin, kun YKSILÖN vapautta olisi rajoitettu, eli hallitus toimi ihan oikein, vaan persesuomaalaiset kokkelien ja kes kustan kanssa ovat yrittäneet saada hallituksen huonoon valoon, kes kusta päälimmäisenä vaikka siinä mukana ovatkin, ei auta akan vaihto toiseen, kes kustan tie on tuhon tie ja kannatus se vaan hiipuu ja hiipuu, ei se "tankki" saa mitään aikaan, kunhan tv:ssä hymyilee omille muka sutkautuksilleen ja muka jämäköille mielipiteille, katotaan vaa ens vaaleissa, kun "yrittävät hengata" persesuomaalaisten kanssa, jotta tulis edes vähemmän tappiota kuin viime vaaleissa, näivetys on heidän kohtalona, sinne marginaali rkp:n prosenteille menossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiuru ei tiedä mitä haluaa. Olisi voinut ottaa rajat hallintaan helmikuussa 2020 jos olisi älli riittänyt. Paskanjauhaja akka niinkuin koko hallitus. Marinin mukaan meillä on jo vuoden ollut Euroopan tiukin rajakontrolli, silkkaa soopaa. Joka viikko tuli Virosta yli 3000 rekkakuskia lautalla yli, osa virolaisia, osa jostakin kauempaa. Eikä testejä, ei mitään. Lentoasemille ei saatu pakkotestausta ja karanteenia. Ryssän kävijät tiesivät tasan tarkkaan mitä sieltä mukaan tulee muutakin kuin satiaiset. Kymsote tiesi muttei testannut. Hallitus tiesi eikä tehnyt yhtään mitään.

    Kiuru ja koko hallitus eivät ole tehneet muuta kuin valittaneet koko talven ja kevään, että rikkoo perusoikeuksia eikä voi pysäyttää siksi tautia rajalle. Keksivät tekosyitä sille, miksi ei voi testipakkoa ja karanteenia määrätä. Oli muka AVIen syytä, kun ne eivät määränneet noista, vaikka eivät olleet lakiensa kanssa ajan tasalla. Tekivät viime syksynä lain joka oli niin umpisurkea että perustuslakivaliokunta heitti ulos, eivätkä saaneet sitä puoleen vuoteen korjatuksi.
    Muut maat Euroopassakin sen tekivät mutta ei Suomi.

    Kehu sinä Kiurua mutta niin paljon on akka vahinkoa Suomelle tehnyt että valtakunnanoikeus epäpätevyyden vuoksi olisi ainoa oikea ratkaisu.

    Tosi juttu,suomen kommunisti-akka hallitus vaan puhuu,hallitus vaihtoon ja Kokoomus laittamaan maan talousasiat kuntoon,kommunistien rahanjaon jäljiltä onkin tekemistä.

    Äänestä

Deltavariantti on jo johtava virus uusissa tartunnoissa ja vain kasvaa.

Samoin sen vastustuskyky rokotteille on muita variaatioita parempi.

Äänestä
  • Jos se vähän vielä muuttuu, niin nykyiset rokotteet eivät enää siihen tehoa ja ollaan alkuruudussa koko koronapandemian kanssa!

    Uudet rajoitukset ja koulujen sulkemiset ainakin vuodeksi jotta uusia rokotteita ehditään kehittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos se vähän vielä muuttuu, niin nykyiset rokotteet eivät enää siihen tehoa ja ollaan alkuruudussa koko koronapandemian kanssa!

    Uudet rajoitukset ja koulujen sulkemiset ainakin vuodeksi jotta uusia rokotteita ehditään kehittää.

    Mutta eikös luonnossa viruksen tappavuuskin laske samassa suhteessa kuin tartuntaherkkyys? Jossain vaiheessa tuosta tulee täysin harmiton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta eikös luonnossa viruksen tappavuuskin laske samassa suhteessa kuin tartuntaherkkyys? Jossain vaiheessa tuosta tulee täysin harmiton.

    Kunhan senkin päivän näkis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunhan senkin päivän näkis

    Sinä aikakautena, mitä ihmiskunnasta tiedetään niin yksikään viruspohjainen pandemia ei ole kestänyt kolmea vuotta kauempaa.

    Aletaan olla puolessa välissä tuota kolmea vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä aikakautena, mitä ihmiskunnasta tiedetään niin yksikään viruspohjainen pandemia ei ole kestänyt kolmea vuotta kauempaa.

    Aletaan olla puolessa välissä tuota kolmea vuotta.

    Mutta nyt rokotteet pakottavat virusta kehittymään entistä tehokkaammaksi, joten pandemia voi kestää kauemmin kuin koskaan aiemmin? Eikö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta nyt rokotteet pakottavat virusta kehittymään entistä tehokkaammaksi, joten pandemia voi kestää kauemmin kuin koskaan aiemmin? Eikö?

    Ihmisiä on rokotettu muutama miljoona, sillä ei varmaankaan ole vaikutusta maailmanlaajuisesti.

    Mutta pahimmillaan tuo testaamattomalla rokotteella sohiminen voisi johtaa johonkin viruksen jalostumiseen.

    Se, että muuttuuko se tappavammaksi vai vähemmän tappavaksi on ihan lottoamista.

    Useimmitenhan noille kuitenkin käy niin, että ne muuttuvat harmittomiksi, viruksen kun ei ole tarkoitus tappaa kantajaansa vaan lisääntyä tehokkaasti.

    "Ihmisiä on rokotettu muutama miljoona, sillä ei varmaankaan ole vaikutusta maailmanlaajuisesti."
    Maailmassa ihmisiä on covid19 -rokotettu muutama miljardi. Yksi miljardi on tuhat miljoonaa.

    Äänestä

  • Jhonson & Jhnosonin rokotesuoja varaiantteihin on ollut toistaiseksi paras. Miksiköhän Suomessa ei käytetetä - no koska esim. Pfiezer ehdottaa nyt jo 3.tta tehostetta, koska 2. jälkeen teho on Britanniassa tutkimuksen mukaan laskenut jo 6 kk:n kuluttua rokotteesta. Bussiness ei saa kuolla.... Ihme EUja Suomi sen mukana, kun ei voida näin pienen kansan osalta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja toimintamalleja.
    Vastuun pelko ohjaa toimia pitkälti. Päättäjät voivat ikävien tulosten jälkeen vedota joukkotyhmyyteen , joka antaa laumaimmuniteetin vastuun ottamiselle ja voi piiloutua EU:n taakse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta nyt rokotteet pakottavat virusta kehittymään entistä tehokkaammaksi, joten pandemia voi kestää kauemmin kuin koskaan aiemmin? Eikö?

    Virus jää maailmalle pyörimään kuten kusiinfluenssat ja rokotusohjelmaan otetaan uusi
    rokote. Lääketeollisuus voittaa tässäkin tapauksessa.
    Engalnnissa tehdyn tutkimuksne mukaan Pfiezerin 2 annoksen rokoteen antama teho hiipuu 6 kk:n kuluttua ja suositellan jo 3:tta tehostetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jhonson & Jhnosonin rokotesuoja varaiantteihin on ollut toistaiseksi paras. Miksiköhän Suomessa ei käytetetä - no koska esim. Pfiezer ehdottaa nyt jo 3.tta tehostetta, koska 2. jälkeen teho on Britanniassa tutkimuksen mukaan laskenut jo 6 kk:n kuluttua rokotteesta. Bussiness ei saa kuolla.... Ihme EUja Suomi sen mukana, kun ei voida näin pienen kansan osalta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja toimintamalleja.
    Vastuun pelko ohjaa toimia pitkälti. Päättäjät voivat ikävien tulosten jälkeen vedota joukkotyhmyyteen , joka antaa laumaimmuniteetin vastuun ottamiselle ja voi piiloutua EU:n taakse.

    Muutenkin nykypoliitikot tuntuvat noudattavan ajatusta että on parempi olla tekemättä mitään ettei tule virkavirheitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muutenkin nykypoliitikot tuntuvat noudattavan ajatusta että on parempi olla tekemättä mitään ettei tule virkavirheitä.

    Osuit asian ytimeen. Kiitos siitä.

    Äänestä

"Varsinais-Suomi siirtyy tänään koronan kiihtymis­vaiheeseen".

https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008112323.html

Varsinais-Suomi siirtyy tänään torstaina koronan kiihtymisvaiheeseen edelleen heikentyneen koronatilanteen takia, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedottaa. Kiihtymisvaiheessa oltiin alueella edellisen kerran toukokuussa.

Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa, että alueellisiin suosituksiin tulee tiukennuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kansallisen tason kiihtymisvaiheen etätyösuosituksen käyttöönottoa sekä maskisuositusta kaikissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä teki asiasta päätöksen tänä aamuna. Tavoitteena on, että varsinaissuomalaisten arkea ja elinkeinoelämää rajoitettaisiin mahdollisimman vähän.

Äänestä
  • Siinähän skitsoilette. Toivon, että se leviää silti, jotta skitsoilijat oppivat. Sanon tämän ihan hyvällä. Kirjoitan ulkomailta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinähän skitsoilette. Toivon, että se leviää silti, jotta skitsoilijat oppivat. Sanon tämän ihan hyvällä. Kirjoitan ulkomailta.

    Somali juttuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinähän skitsoilette. Toivon, että se leviää silti, jotta skitsoilijat oppivat. Sanon tämän ihan hyvällä. Kirjoitan ulkomailta.

    Venäjältä.

    Äänestä

  • Uusimaa on suljettava uudestaan.

    Äänestä

Lopulta korona tuhoaa maailman talouden, anarkia, kuolema, se on kohtalomme

Äänestä
  • Maailmassa on niin kova liikakansoitus. Tila ja resussit loppuu tältä psllolta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on niin kova liikakansoitus. Tila ja resussit loppuu tältä psllolta

    Kyllä tällä foorumilla on kaikille tilaa

    Äänestä

  • Kyllä ja maanpäällisen helvetin siinä ohessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmassa on niin kova liikakansoitus. Tila ja resussit loppuu tältä psllolta

    Ainakin somaleille synnytysrajoitus. Nehän leviävät kuin myrkkysienet sateella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin somaleille synnytysrajoitus. Nehän leviävät kuin myrkkysienet sateella.

    Joissakin aasian osissa ja afrikassa on liikakansoitusta. Euroopassa väki vähenemään päin ja ollaan kohta oikeastaan aika sopivalla tasolla.

    Äänestä

Potkupalloilu kiellettävä välittömästi.

Äänestä
  • Lapset kasvatetaan faniksi uskotellaan kuuluisuutta ja rikkautta aikuisena. Huipulle pääsee aniharva, ainoaksi mahdollisuudeksi jää meluava kannattelija.

    Äänestä

Ei ole todellakaan hyvä idea pitää baareja( auki)ja ihmiset ovat kuin iilimadot toisissaan kiinni.Itse en ole käynyt missään baareissa,eikä ole yhtään tehnyt mielikään.(En halua kommentoida nimelläni)

Äänestä
  • Raivoraitis Raija?

    Äänestä

  • PAlataan aikaisempiin käytäntöihin, eli vain ruokaravintolat auki.
    Ehkä ruokailu on tärkeämpää kuin alkoholin nauttiminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PAlataan aikaisempiin käytäntöihin, eli vain ruokaravintolat auki.
    Ehkä ruokailu on tärkeämpää kuin alkoholin nauttiminen.

    Ai pizzansyönti, lihavuus on koronariski. Vahva viina sentään voi vähän desinfioida. Viinan ryyppääminen kotona on vaarallisempaa kuin ruuan laittaminen kotona.

    Äänestä

Viime vuonna ei kirkossa saanut veisata virtt, kun laulaessa virus leviää.
Tänä vuonna futiskatsomossa saa huutaa kitarisat lepattaen kaverin niskaan.

Äänestä

hahahahaha, repikääpä siitä potkupallistipöllöt ja baarikärpäset. Sitä saa mitä tilaa :D :D

Äänestä

syljen maskittomien päälle

Äänestä
  • Oksennan maskillisten jaloille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oksennan maskillisten jaloille

    Oksentelu kuuluu koronan oireisiin, olis sinun varmaan syytä käydä testeissä ja rokotettavana

    Äänestä

se urpo joka sitä kerjää niin ihan oikein ansaitsee koronaa

Äänestä

se joka pernaruttoa levittää on terroristi. Koronaa?

Äänestä

Korona+tulee+tappamaan+85%+maapallon+väestöstä

Äänestä

"Millainen koronaräjjähdys alkaakaan Wembleyn stadionilta, Lontoosta, kun eilen oli kymmenet tuhannet brittifanit toinen toisissaan kiinni kurkku suorana huutamassa omiensa puolesta? Eipä siellä maskejakaan näkynyt. Sama biletys jatkui koko yön kaduilla ja kuppiloissa.
Sama edessä vielä sunnuntaina."

Britanniassa oli eilen niin paljon tartuntoja, että se vastaisi Suomessa yli 3 000.

(Britanniassa yli 32 000 per päivä)

Myös Espanjassa on valtava satojen prosenttien nousu, ja kun toissapäivänä olin ulkona, niin kaikki terassit tupaten täynnä ihmisiä, TV-stä tuli Italia matsi. Ei mitään tietoa maskeista (Ja olin iloinen siitä). Kaupoissa sitten skitsot vahdit kyttäämässä naamavaatetta.

Olis korkea aika unohtaa koko nuha. Se ei maailmasta katoa.

Tenerifalta kirjoitan.

Äänestä
  • Mäki tunnen Tennerin Faijan

    Äänestä

Montako meistä pitää kuolla siksi että baareissa huudetaan naama punasena ja kännissä kuin käki? Rajat vuotaa ja juotto-jollat seilaan tallinnan ja takas? Hei hyvää päivää!

Äänestä

Voisipa ihmiset olla huomaavaisia ja kärsivällisiä ja odottaa tarvittava aika pandemian pois- hoitamiseen. Juopotkin olisi vartin räkimättä joka suuntaan ja myös turpa tukossa.

Äänestä
  • Aina et voi saada kaikkea. World Hoax Organisation on julistanut feikkipandemian, vaikka kyseessä on enemmänkin nuha ja valehdellen kertonut hävittävänsä viruksen maailmasta.

    World Hoax Organisation on kuitenkin niin heikko, ettei kykene nuhaa poistaman maailmasta. Ikävä kyllä sinäkin ehkä niistät nenäsi vielä ensi vuonna, ja vielä kymmenien vuosien kuluttua, ehkä vielä vanhanakin juuri ennen kuolemaasi....

    Äänestä

Mitä haittaa toisi jos suljettaisiin ravintolat ja muut korona-linko paikat ja kannettaisi vastuu poikkeus-ajasta ja suomalaisten terveydestä? Kulttuurikin oppisi arvostamaan muutakin kuin kylmää alkoholi-juomaa? Korkeakulttuurit on muutakin kuin päihtymistä ja toisten päälle huutamista. Hallitus ja Eu todella suunnittelee tuhoavansa eurooppalaiset rahan kiilto silmissä.

Äänestä
  • Nykyiset nuoret sukupolvet ovat itsekkäitä ja muista kuin itsestään piittaamattomia kusipäitä. Huonosti, jos ollenkaan minkäänlaista sivistävää kotikasvatusta saaneita minäminä ja mullemulle öykkäreitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyiset nuoret sukupolvet ovat itsekkäitä ja muista kuin itsestään piittaamattomia kusipäitä. Huonosti, jos ollenkaan minkäänlaista sivistävää kotikasvatusta saaneita minäminä ja mullemulle öykkäreitä

    Siinä vaiheessa kun alkaa paheksumaan "nykysukupolvea", on se vain merkki siitä että itse on vanha.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nykyiset nuoret sukupolvet ovat itsekkäitä ja muista kuin itsestään piittaamattomia kusipäitä. Huonosti, jos ollenkaan minkäänlaista sivistävää kotikasvatusta saaneita minäminä ja mullemulle öykkäreitä

    Yhteiskuntahan lapset nykyään kasvattaa.

    Äänestä

  • Takaisin hellenismiin !!!

    Äänestä

em-kisat on tähän asti pahin koronalinko. Kyse kuitenkin maailman hienoimmasta lajista ja asiasta, joten so fuckin what...

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida olla ihmishenkien arvoista toimintaa .Tokio julisti hätätilan ja toimii vastuullisesti:

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007726257.html

    Turhaa pyristelyä, joka jatkuu touistuvina hätätiloina aina maailmanloppuun asti. Parempi unohtaa ja elää elämää. Korona ei sinulta sitä vie.

    Saat pitkän onnellisen iän pienellä hinnalla. muutama pieni nuha silloin tällöin.....

    Muuten joku toinen vie sen onnen sinulta.

    Korona on voittaja...... .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei taida olla ihmishenkien arvoista toimintaa .Tokio julisti hätätilan ja toimii vastuullisesti:

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007726257.html

    Japani on sivistysvaltioiden aatelia, suåmi häntäpäätä.

    Äänestä

Nyt saavat 10 tartunnan rajan perään huutaneet palkkansa. Se oli SKITSO vaatimus, ja täysin mielipuolinen, ja hyödytön tilanteessa, jossa tartuntoja on täällä kohta jo moninkertaisesti moniin naapureihin verrattuna.

Britannia teki eronneen Hancokin aikana saman virheen. Britannia laittoi rajat kiinni, kun korona alkoi nousta, ja syytti muita. Mutta mitä se auttoi. Ei yhtään mitään.

Sekopäistä tempoilua.

(Parempi kun nuha vain unohdetaan)

Äänestä

Kaikkien on aika valmistautua kuolemaan. Itse ajattelin että se tulisi kuin upeassa Lars Von Trierin elokuvassa , missä komeetta imaisi maapallon hetkessä.

Korona on sadistinen, tappaa meidät, läheisemme ihan randomina, loppuun asti, rokote tai ei

Äänestä
  • Ruotsalaisessa kirkossa on hauska maalaus seinällä keskiajalta. Siinä on melko värikkäästi pukeutunut, ja hyvin voiva nuorehko mies pelaamassa shakin tapaista lautapeliä. Selvästi keskittyneenä ja mietteliään näköisenä katselee pelilautaa.

    Toisella puolella on luurankomies.

    And you think you will finally win?

    Äänestä

Ai, Salminen tietää etukäteen, montako tartuntaa tänään rekisteröidään?

Mielenkiintoista.

Äänestä
  • eiköhän ammattimiehellä ole hyvä näppituntuma missä mennään ja mihin suuntaan

    Äänestä

  • Kannattaa tarkistaa Salmisen "sponsorit"... :D Lääkemafian kytköksiä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa tarkistaa Salmisen "sponsorit"... :D Lääkemafian kytköksiä....

    No mikset kerro niitä kytköksiä kun kerran tietoa on? Eikai ne mitään salaisuuksia ole, vai pelkäätkö joutuvasi oikeuskäsittelyyn väärien tietojen levittämisestä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikset kerro niitä kytköksiä kun kerran tietoa on? Eikai ne mitään salaisuuksia ole, vai pelkäätkö joutuvasi oikeuskäsittelyyn väärien tietojen levittämisestä?

    Hallitus levittää väärää tietoa.Luuletko reppana, että täällä kerrotun tai arvatun perusteella joutuu näpyttelyistään vastuuseen. Voi ressukkaa. On se hyvä, että kaltaisiasi hallintoalamaisia löytyy, muuten Suomi voisi kehittyä ja päästä asemaan, josta tippui reilut 10 vuotta sitten. Sinunkin ansioista Suomen tilanne on joka saralla surkea. Ihan perusfaktana tiedoksi että, kriittinen ajattelu on kehityksen perusta. Arvaappa mistä peräisin???

    Äänestä

Myös USA:ssa on muutamissa osavaltioissa todella lupaavaa nousua. Espanjassa ja Kreikassa ollaan jo taas kevättalven luvuissa.

Kyllä se laumaimmuniteetti siitä vielä tulee.

Äänestä

Kanadassa uutisoidaan hoitokodista, joka on kokonaan koronassa. Kanadassa vanhukset on rokotettu.

Äänestä

Laadin testamentin tänään valmiiksi, jos se lähtö tulee.

Äänestä
  • Tallinnaan?

    Äänestä

"Pienyrittäjältä hävisi kahden viikon työt, kun asiakkaan luona tuli kontakti koronakaranteenissa olleen kanssa – "Ottaa päähän, kun kaikki kuviot menivät uusiksi".

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1469275

"Kaikki piti olla ok. Pari päivää ehdin urakoida, kunnes sieltä soitettiin, että perheessä oli löytynyt positiivinen tulos koronatestistä. Ihmettelin, ettei asiasta oltu sanottu mitään."

Mattilan mukaan yksi Helsingissä asuva perheenjäsen oli saapunut kaukomailta lakeuksille viettääkseen täällä karanteeniaan.

"Hänen olisi pitänyt olla karanteenissa kotonaan 72 tuntia niin, ettei olisi ollut missään tekemisissä kenenkään muun ihmisen kanssa."

Lepsu karanteenin noudattaminen on vienyt Mattilalta työtuloja, joiden sijaan hän saa muutamia kymmeniä euroja korvauksia. Yritystoiminta kärsii seurauksista, kun työmaat seisovat. Sammutinhuolto on Mattilan päätoimiala keittiöasennusten lomassa.

"Kahden viikon tulot ovat nollilla, mutta kulut kyllä juoksevat. Laskut tulevat kyllä perille joka tapauksessa."

Hänen mukaansa pahinta on se, että Suomessa karanteeni on vapaaehtoinen, eikä tällaisia ihmisiä ei saada vastuuseen moisesta.

"Eihän koronatauti taltu, jos ihmiset ovat näin välinpitämättömiä karanteenin suhteen. Tämä näkyi juhannuksena suoraan Himokselle menneissä Pietarin-kävijöissä."

Äänestä
  • "Pienyrittäjältä hävisi kahden viikon työt, kun asiakkaan luona tuli kontakti koronakaranteenissa olleen kanssa – "Ottaa päähän, kun kaikki kuviot menivät uusiksi".

    Niin no.

    Minä en SYYTTÄISI ketään muuta, kuin sitä karanteenin laatijaa.

    Turha linkitelllä vale sivustoihin, jotka eivät sano asiaa suoraan:

    Ei nuhan vuoksi voi ihmisiä laittaa karanteeniin, tai jos laitetaan, niin se jatkuu äärettömyyteen.

    Heikko lääkäri ei pysty nuhaa hävittämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Pienyrittäjältä hävisi kahden viikon työt, kun asiakkaan luona tuli kontakti koronakaranteenissa olleen kanssa – "Ottaa päähän, kun kaikki kuviot menivät uusiksi".

    Niin no.

    Minä en SYYTTÄISI ketään muuta, kuin sitä karanteenin laatijaa.

    Turha linkitelllä vale sivustoihin, jotka eivät sano asiaa suoraan:

    Ei nuhan vuoksi voi ihmisiä laittaa karanteeniin, tai jos laitetaan, niin se jatkuu äärettömyyteen.

    Heikko lääkäri ei pysty nuhaa hävittämään.

    Heikko peikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Pienyrittäjältä hävisi kahden viikon työt, kun asiakkaan luona tuli kontakti koronakaranteenissa olleen kanssa – "Ottaa päähän, kun kaikki kuviot menivät uusiksi".

    Niin no.

    Minä en SYYTTÄISI ketään muuta, kuin sitä karanteenin laatijaa.

    Turha linkitelllä vale sivustoihin, jotka eivät sano asiaa suoraan:

    Ei nuhan vuoksi voi ihmisiä laittaa karanteeniin, tai jos laitetaan, niin se jatkuu äärettömyyteen.

    Heikko lääkäri ei pysty nuhaa hävittämään.

    Hänen mukaansa pahinta on se, että Suomessa karanteeni on vapaaehtoinen, eikä tällaisia ihmisiä ei saada vastuuseen moisesta.

    Samaa mieltä !

    Äänestä

  • Se on koiran tarve.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hänen mukaansa pahinta on se, että Suomessa karanteeni on vapaaehtoinen, eikä tällaisia ihmisiä ei saada vastuuseen moisesta.

    Samaa mieltä !

    Tismalleen samaa mieltä! Suomessa on joukko ihmisiä, joilla näyttää olevan vain oikeuksia, muttei mitään velvollisuuksia. Meillä on vallalla asetelma - minä, minä, ja vain minä. Minulle kaikki heti ja tässä ja nyt. Itsekkäitä, muita piittaamattomia öykkäreitä näyttää riittävän.

    Ei pelkillä suosituksilla koronaa hoideta - aina on jästipäitä, jotka ovat sitä mieltä, ettei rajoitukset ja suositukset heitä koske.

    Kovat sanktiot niille, jotka eivät rajoituksia noudata - mutta sellainen ei onnistu Suomessa. Toisin on muualla Euroopassa - siellä ei kysellä, haluavatko kansalaiset rajoituksia, siellä sanelee PAKKO noudattaa valtiovallan oheistuksia ja kehotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hänen mukaansa pahinta on se, että Suomessa karanteeni on vapaaehtoinen, eikä tällaisia ihmisiä ei saada vastuuseen moisesta.

    Samaa mieltä !

    Samaa mieltä kuten edellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hänen mukaansa pahinta on se, että Suomessa karanteeni on vapaaehtoinen, eikä tällaisia ihmisiä ei saada vastuuseen moisesta.

    Samaa mieltä !

    Suomessa ei saada ketään vastuuseen muutoin kuin vihapuheesta tai siihen rinnastetusta toimesta, josta joku voi mahdollisesti pahoittaa mielensä. Jo on maa vajonnut.

    Äänestä

Tämä on aivan hullua.
Ihmiset on aivan paniikissa, vaikka ei ole mitään hätää.
Tartuntoja kyllä kaivetaan vaikka mistä, mutta ovatko nämä ihmiset sairaita?
Se ei tunnu kiinnostavan ketään.
Aasina vaan toistetaan median luomaa mielikuvaa, että korona tulee ja tappaa.
Vaaditaan rokottamattomien tappamista ym hullua.

Näin käy kun ei itse kykene ajattelemaan mitään.
Ottaa vaan vastaan syötettyä kauhua.

Äänestä
  • Oletko jättänyt lääkkeesi ottamatta ?

    Äänestä

  • "Tartuntoja kyllä kaivetaan vaikka mistä, mutta ovatko nämä ihmiset sairaita?"

    Tartuntojen tuijotus on se yksi koronapsykoosin avain. Sillä on triggeröity joukkopsykoosi esiin, koska psykoosiin kuuluu se, että voit taistella mielikuvitusoliotasi vastaan ja voittaa sen.

    Poistaa tartunnat maailmasta, niin että koronaolio katoaa.

    (Poista nyt sitten nuha; korona maailmasta, tai hammaspeikot möö ja paa.

    Live on. Se ei onnistu, tämä on todellisuus, ja muu utopiaa tai psykoosia).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko jättänyt lääkkeesi ottamatta ?

    Sinä niitä todella tarvit, ja tällä kertaa myös osa lääkäreistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko jättänyt lääkkeesi ottamatta ?

    Sinä olet jättänyt lääkkeet syömättä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko jättänyt lääkkeesi ottamatta ?

    Kyllä!korona piikkiä en ota!

    Äänestä

Netissä on lapsien koronan vastainen kampanja, väittävät että haitallinen lapsille alle 16v... Joku "Pelastakaa lapsemme", allekirjoittajina uaeita lääkintäalan ihmisiä... Googlatkaa, toi osoite ei ole ihan oikein

Äänestä

Suomalaiset EM-kisaturistit on oikeita paskiaisia toivat delta coronan Suomeen. Vissiin kiinnostaa tuo potkupallo näitä ei niin kovin välkkyjä.

Äänestä
  • Pysy kotonasi äläkä liiku mihinkään! Ja hajoa PELKOOSI.

    Äänestä

Delta olisi tullut ennemmin tai myöhemmin,hyvä kun tuli nyt ennemmin! Sieltä tulossa :

Eta variantti, Epsilon variantti,Theta variantti,Zeta variantti.

TARPEEN TULLEN KREIKKALAISIA KIRJAIMIA RIITTÄÄ UUSILLE VARIANTEILLE,JOITA KORONAVIRUKSESTA ON VARMASTI VIELÄ TULOSSA. Siinä FAKTAA.
LÄHDE: Iltalehti.

Äänestä
  • Ja taliaivot uskoo kaiken paskan. Ovat valmiita hyppäämään vaikka kaivoon jos hallitus sanoo että sieltä saa ikuisen suojan koronavariantteja vastaan. Maximaallinen aivopesu on ollut tehokasta kun katsoo maskipäitten menoa. :D

    Äänestä

  • Ei viruksia voi estää kulkemasta. Eletään niiden kanssa ja kuolema kuuluu elämään ja sairastumiset ja aika vähän on ihmisiä siihen Suomessa kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei viruksia voi estää kulkemasta. Eletään niiden kanssa ja kuolema kuuluu elämään ja sairastumiset ja aika vähän on ihmisiä siihen Suomessa kuollut.

    onko sulta kuollut vielä kumpikaan vanhemmista?

    kummalle haluaisit ensin ?

    Äänestä

  • Delta Forse kutsuttu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onko sulta kuollut vielä kumpikaan vanhemmista?

    kummalle haluaisit ensin ?

    Kummatkin,testamenttia osotellessa$$$

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taliaivot uskoo kaiken paskan. Ovat valmiita hyppäämään vaikka kaivoon jos hallitus sanoo että sieltä saa ikuisen suojan koronavariantteja vastaan. Maximaallinen aivopesu on ollut tehokasta kun katsoo maskipäitten menoa. :D

    Haloo järkeä pitää löytyä ihan myös itseltä. Hallitus on se mitä hyvänsä noudattaa kuitenkin
    terveydenhuollon ohjeistuksia. Miksi kuvittelet että he osaisivat hoitaa tätä pandemiaa,
    koska heillä ei ole asiantuntemusta ja meidän kansalaisten täytyy laittaa se oma järki mukaan jos sitä on eikä usko kaikennäköista uskomusta. Täytyy ottaa huomioon tarkasti
    ammattilaisten puhumiset. Ja käydä rokotuksella.

    Äänestä

Kyllä,futisfanit toivat ryssävariantin meille. Venäjältä ei ole koskaan tullut mitään hyvää..

Äänestä
  • Paitsi öljyä.

    Äänestä

Onko joilakin koronasuihkepulloja taskuissa?
Pitäisi selvittää.

Äänestä

roskaväki on aina samalla asialla olkoot vuosisata mikä tahansa.

Äänestä

Hei, onko tää jotain uutta?, senhän tiesi jo savolainen perusjuntti kuukausi sitten, kun alettiin näitä lieviä korona"muka"pakotteita purkamaan, mitään ei suomalainen MOLOPÄÄ opi, kapakkaan vaan nuolemaan toisiaan ja tartunnat on nousussa, ollaan aika saatanan tyhmää kansaa, siksi meitä on muitten ( venäjä ja ruotsi) pitänyt hallitä, kun ollaan kuspäisen tyhmää porukkaa, ei kahtavuotta jakseta olla löträämättä viinalla, ei, vaan pitää saada "ELÄÄ" = juosta kapakoissa ja vetää lärvit ja kaikki rajat uhohdettu joustavasti, kerran täällä vaan eletään kunnes kuollaan vaikka koronaan ja sitä tartutetaan ja levitetään ns. tahallaan pitkin ympäristöään.
Kovapäät tulevat kärsimään, se on varmaa.
Eniten tässä vituttaa nää "reppukerjääjät rastapaskapäineen" jotka vetoavat aina "yksilön vapauteen saada liikkua miten haluaa", eli mennä ehdoin tahdoin juuri sinne missä pandemia on pahinta, no onko tää sen "pössyttelyn" veroista?, vastaa sinä idiootti, joka vaadit näitä saatanan vapauksia, kerro miten olet muka "et vastuussa" yhdestäkään suomessa tapahtuneesta koronakuolemasta, eli oletko valmis?, koron saattaa tappaa sinutkin. . . .

Äänestä
  • Samaa mieltä vahvasti

    Äänestä

  • Vanha totuus pitää edelleen paikkansa. Viina on viisasten juoma.

    Äänestä

Huuhkajat hävisi tahalleen Venäjälle.hallituksen käsky!nopeasti takaisin Suomeen.anyone?

Äänestä

Hallitus on ollut todella surkea epidemian hallinnassa. Muutamia järkeviä päätöksiä on tehty, mutta kaikki muu on ollut amatöörimäistä koheltamista, panikointia, kannatuksesta murehtimista, sekä valehtelua ja petosta. Elämme mielenkiintoisia aikoja, jossa valehtelijoita ja pettäjiä suojellaan, eikä tuomita heitä kuten järkevät ihmiset tuomitsee valehtelijat ja pettäjät.

Äänestä
  • "Hallitus on ollut todella surkea epidemian hallinnassa. Muutamia järkeviä päätöksiä on tehty, mutta kaikki muu on ollut amatöörimäistä koheltamista, panikointia, kannatuksesta murehtimista, sekä valehtelua ja petosta. "

    Olisitko itse hoitanut asiat paremmin? Olisit ollut löysät kalsareissa jo siitä että olisit joutunut suoraan tv-lähetykseen.

    Äänestä

  • Saksalaisten tekemän tutkimuksen mukaan onnistuttu parhaiten juuri Suomessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksalaisten tekemän tutkimuksen mukaan onnistuttu parhaiten juuri Suomessa!

    Myötäkarvaan silitystä ja kauniita sanoja, kun ollaan niin hienosti mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hallitus on ollut todella surkea epidemian hallinnassa. Muutamia järkeviä päätöksiä on tehty, mutta kaikki muu on ollut amatöörimäistä koheltamista, panikointia, kannatuksesta murehtimista, sekä valehtelua ja petosta. "

    Olisitko itse hoitanut asiat paremmin? Olisit ollut löysät kalsareissa jo siitä että olisit joutunut suoraan tv-lähetykseen.

    Jos asia hoidetaan kunnolla, ei tarvitse lapsellista ruutuaikaa.
    Missään muuallakaan ei hamesuora tms. ilmaantunut jankkamaan valtakunnan kamavalle.
    puhetta piiasi, mutta sisältöä ei ollut.
    Tekivät itsestään ja koko valtioneuvostosta instituutiona naurettavan.
    Muuaall tiedottaminen ihan toista luokkaa.
    Puhetta vaan piisaa - tekoja ei.

    Äänestä

Pitää antaa piikittää itteensä kokeellisia liemiä ja sen jälkeen mennä sängyn alle piiloon koronamörköö, voisko joku kertoo mikä tän kaiken tarkotus on?

Äänestä

Sunnuntaina on loppuottelu. Joka räkälässä huudetaan sumpussa, kitarisat ulkona screenin edessä.
Viikon päästä taas ihmetellään, että voi prkele, kuinka näitä tartuntoja taas näin on tullut.

Äänestä
  • Englannissa nämä tautiryöpsähdykset ovat selvästi luoneet immuniteettia, esim. 16-17 vuotiailla on vasta-aineita, vaikkei tuon ikäisistä ole rokotettu siellä kuin minimaalinen osa. Eiköhän nuorten nyt ainakin juuri kannata käydä hakemassa se tauti, ettei tartte piikin riskejä ottaa.

    Äänestä

Vai Pietarin turistit pilasi kaikkien kesän?! Valtamedia suoltaa hirveetä tuubaa. Rajaliikenne käy vilkkaana kisoista huolimatta. Katsokaa huviksenne vaikka Helsinki-Vantaa saapuvat lennot. Koneita laskeutuu ympäri maailmaa joka päivä.
Delta on jo levinnyt ilman jalkapalloakin. Aivan turhaa yhden ihmisjoukon syyllistämistä.
Pääasia hallituksella tuntuu olevan, että Viron liikenne pidetään kiinni massoilta ja ravintolat mielellään kokonaan kiinni niin näyttää hyvältä.

Äänestä
  • Deltaa oli aiemminkin, ainakin lehdissä kerrottiin siitä. en ole jalkiksen fani.

    Äänestä

  • Turtiainen, koronadenialistien palvonnan kohde, ei edes maskia käytä koska toisesta välittäminen ei kuulu näiden itsekkäiden ihmisten perusasetuksiin. Säälittävää touhua eikä korona jälkioireineen ole mitenkään verrattavissa kausiflunssiin.

    Äänestä

Ennusteltiin miten vaarallinen ja herkästi tarttuva tämä "delta" variantti on.
Niinkuin muidenkin varianttien ennustellaan olevan entistä vaarallisempia.

Montako kisaturismista sairastunutta on teehohoidossa? Ei vissiin yhtään koska jos olisi niin kyllä valtamedia olisi tuonut sen kissankorkuisin otsikoin esiin.

Normaalisti virus muuntuu herkemmin tarttuvaksi mutta samalla heikommaksi ja vähemmän vaaralliseksi kuin aiemmin. Näin on aina ollut ..

Äänestä
  • Sulla on täysin väärää tietoa, delta on Suomessakin vienyt yhä nuorempia sairaalaan ja Kanta-Hämeen sairaalaepidemian aikana toukokuussa reilut sata sairastui joista 18 kuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla on täysin väärää tietoa, delta on Suomessakin vienyt yhä nuorempia sairaalaan ja Kanta-Hämeen sairaalaepidemian aikana toukokuussa reilut sata sairastui joista 18 kuoli.

    Katos Koronakoira nylkyttää lääkärin takille, eikä lääkäri muuta kuin nauraskelee ja silittää kilttiä peniä.

    Kantahämeen sairaalassa kaikki olivat jo valmiiksi sairaalassa, ja sairaita, ja ikähaarukka meni yli 90 vuoden.

    Mutta saahan sitä koronaoliota kumarrella, kun sen pelottavana näkee.

    Äänestä

Rokote apartheidia odotellessa.

Äänestä

Aivopestyt koronaöyhöttäjät eivät tiedä sitä tieteellistä faktaa,ettei maskeista ole mitään hyötyä.Naurettavat, kognitiivisesta dissonanssista kärsivät lampaat jopa ulkona vesisateessa pitävät vaippoja naamalla.Hyvin on aivopesu toiminut.Saatte keuhkokuumeen niiden naamavaippojen käytöstä.Älkää unohtako hysteerisenä mennä ostamaan vessapaperia kaapit täyteen,tollot.

Äänestä

Korona=vuosisadan suurin kusetus

Äänestä

parhaiten auttaa kun halkaisee jalkapallon ja laittaa sen päähänsä!

lisäturvaa antaa päähän kaadettu iso kaljatuoppi.

Äänestä

Lisää vaan Lintilöintiä, niin varmasti saadaan lisää uusia tartuntoja Suomeen.

Äänestä

Tarttuu salamana, väistää rokotteita - uudet tiedot deltamuunnoksesta ovat huolestuttavia

Koronaviruksen herkästi leviävä deltamuunnos aiheuttaa yhä suurempaa huolta terveysviranomaisille, tutkijoille ja hallituksille.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008109514.html

ECDC:n käyrät tartunnoista ja kuolemista syksyllä ovat kauheaa katseltavaa, ellei luovuta rajoitusten ja matkailun avaamisen hulluudesta, ja tiukenneta rajoituksia.

Kun jo kesällä tartunnat ovat tällaisessa nousussa niin varsinainen hengitystieinfektiokausi eli syksyn ja talven koronakausi tulee olemaan murhaava, ellei asialle tehdä nopeasti jotain ja tartuntoja saada kesän aikana alas rajoitustoimilla.

Jalkapallon EM-kisat saattoivat olla alkusysäys Euroopan katastrofille.

Äänestä
  • Worldometersin, ja tietysti kaikki muutkin vastaavat koronakuolleista laaditut tilastot ovat ainoastaan tilastoja siitä, juinka monta luultiin ja haluttiin utopiaa levittäen väittää kuolleen koronaan.

    Euroopa on tällä hetkellä AIIKUOLLEESUUDESSA

    Viikolla 21 kuoli Euroopassa 66 765 ihmistä, kun laskennallinen normaali on 67 508.
    urooppa on siis normaalia pienemmässä kuolleisuudessa

    https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

    Viikko Luvut tulevat esille, kun osoittaa käyrää, klikkaa ylintä käyrää . Sininen katkoviiva on laskennallinen normaali, johon havaittuja kuolemantapauksia voi verrata, sitäkin klikkaamalla tulee viikko klikkausen kohdalta esiin.....

    Äänestä

Kiitos vaan kaikille finninaamoille, teidän typeryyden ja välinpitämättömyyden takia koronaepidemia pitkittyy. Ne baarit kiinni heti!

Äänestä
  • Kiitoksia kiitoksia mitäs sinne kellariin kuluu maskinaamalle? Täällä baarissa jo laulu raikaa ja hilpeää tunnelmaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitoksia kiitoksia mitäs sinne kellariin kuluu maskinaamalle? Täällä baarissa jo laulu raikaa ja hilpeää tunnelmaa.

    Ilmeisesti toivotte rajoitusten jatkuvan hamaan tulevaisuuteen kuukausien (kukaties vuosien) päähän järjestämällä bileitä ja baari-iltoja jatkuvasti.
    No, se laulu lakkaa raikaamasta viimeistään silloin kun olette hengityskoneissa ja letkuissa teho-osastolla.
    Harmi vain, että yhteiskunta joutuu kustantamaan kaltaistennekin kalliin hoidon, joka on seurausta täysin vastuuntunnottomasta toiminnastanne.

    Israelissa rajoitukset poistettiin liian nopeasti, ja nyt siellä korona räjähtää.

    Kohta maassa on lock down.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Israelissa rajoitukset poistettiin liian nopeasti, ja nyt siellä korona räjähtää.

    Kohta maassa on lock down.

    Vastuuttomat Juutalaiset ovat myös parveilleet kuntosaleilla.

    Maassa on jo kohta moninkertaisesti koronaa Suomeen verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti toivotte rajoitusten jatkuvan hamaan tulevaisuuteen kuukausien (kukaties vuosien) päähän järjestämällä bileitä ja baari-iltoja jatkuvasti.
    No, se laulu lakkaa raikaamasta viimeistään silloin kun olette hengityskoneissa ja letkuissa teho-osastolla.
    Harmi vain, että yhteiskunta joutuu kustantamaan kaltaistennekin kalliin hoidon, joka on seurausta täysin vastuuntunnottomasta toiminnastanne.

    Mistä näitä uuvatteja riittää. Rajoitus ei koronaa poista (ei tosin mikään muukaan) niin että jos rajoittamaan rupeat, niin sitä saat jatkaa aina maailmanloppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä näitä uuvatteja riittää. Rajoitus ei koronaa poista (ei tosin mikään muukaan) niin että jos rajoittamaan rupeat, niin sitä saat jatkaa aina maailmanloppuun asti.

    Uusi-Seelanti, 5.1 miljoonaa asukasta, koronatapauksia jotain 2500, kuolleita 26. "Varhain ja kovaa taktiikka" maailman rankingykkönen koronan hoidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä näitä uuvatteja riittää. Rajoitus ei koronaa poista (ei tosin mikään muukaan) niin että jos rajoittamaan rupeat, niin sitä saat jatkaa aina maailmanloppuun asti.

    Ei tietenkään senkin pässi, kun ette niitä noudata!

    Äänestä

Kohta saadaan kuulemma mennä ottamaan vielä kolmas piikki eikä piikitykselle ole loppua, kohta ollaan lääkenarkkareita kaikki. Eikö siihen koronarokotteeseen voisi lisätä vähän speediä, niin ihmiset kävisivät ahkerammin rokotuksissa?

Äänestä
  • Ei se noin toimis sitä spiidiä pitäs jakaa kotiin että jaksavat sieltä lähteä piikille jos koronapiikin mukana saat spiidä niin sitenhän olet vain vauhdissa seuraavat 6 tuntia kuola valuu ja suu ja jalat käy ja kädet heiluu kuin koronahyseeriköillä.

    Äänestä

  • Sen piikki aiheuttaa jotain sätkimistä, kuulemma.

    Äänestä

Heh,lähti käsistä....Coronan "deltamuunnos" joka siis on "intianmuunnos" nimenmuutoksella muutettu siis deltaksi,on varsin vaaraton lunssanpoikanen.
Ettekö ihm iset oikeasti huomaa mitä on tapahtumassa? Siis ihan oikeasti?? Virolainen poliitikko ilmoitti kesäkuussa, että hänen sähköpostiinsa oli vahingossa tullut posti jossa ilmoitettiin, että lockdawn tulee taas voimaan heinäkuussa puolenvälin maissa.
Miten tällainen tieto on voinut olla olemassa jo silloin? Vastaus: koska halutaan, että kaikki ottavat rokotteen,jota siis piti olla 2 satsia onkin nyt syksyllä tulossa 3 ja ruotsissa puhutaan jo 4:stä. Rokote on tappavia aineksia sisltävä seos joka siis poistaa normaalin immuniteettijärjestelmän ihmisestä ja sitten ollaankin jatkuvien rokotteiden jatkumossa,siis jos pysytään hengissä aina seuraavaan satsiin.Tätä voisi sanioa myös valtion tekemäksi nistiohjelmaksi...miettikääpä asiaa...

Äänestä
  • KUSETTAJA.

    Worldometersin, ja tietysti kaikki muutkin vastaavat koronakuolleista laaditut tilastot ovat ainoastaan tilastoja siitä, juinka monta luultiin ja haluttiin utopiaa levittäen väittää kuolleen koronaan.

    Euroopa on tällä hetkellä ALIKUOLLEESUUDESSA.

    Viikolla 21 kuoli Euroopassa 66 765 ihmistä, kun laskennallinen normaali on 67 508.
    urooppa on siis normaalia pienemmässä kuolleisuudessa

    https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

    Viikko Luvut tulevat esille, kun osoittaa käyrää, klikkaa ylintä käyrää . Sininen katkoviiva on laskennallinen normaali, johon havaittuja kuolemantapauksia voi verrata, sitäkin klikkaamalla tulee viikko klikkausen kohdalta esiin.....

    Ruotsi on ollut ALIKUOLLEISUUDESSA jo kohta puoli vuotta. Maakohtaiset käträt osoittavat yli ja alikuolleisuuden prosentteina verrattuna tavalliseen kuolleisuuteen, näistä on kausivaihtelun vaikutus poistettu.

    Ruotsi on ollut alikuolleisuudessa Jo viikosta 5. alkaen, kuten linkin tilasto vääjäämättä osoittaaa.

    World Hoax Organisation levittää koronaan hyvä jos millään tavalla liittyviä tilastoja, mutta jatkuvasti pimittää väestötason kuolleisuuden.

    Äänestä

Mun puolesta saa tiukentaa aukiolo aikoja hyvä jos kerran vuoteen käyn mutta syömässä ja jos ottaa ruoka ryypyn ei haitaa ollenkaan

Äänestä

Minä suorastaan ihmettelen miksi ravintolat edes ovat enää auki. Miksei niitä iljettäviä syntipesiä suljettu lopullisesti, kun tilaisuus oli? Sen lisäksi, että baareissa levitetään kulkutautia, siellä myös harjoitetaan juoppouden ja haureuden syntejä. Hallituksen vastuulla on lopettaa synnillinen elämänmeno maassamme. Nyt ne baarit kiinni ja konkurssiin ja heti! Rukoilkaa ja tehkää parannus!

Äänestä

kiinni vain kaikki raflat ja baarit...ja suurkiitos teille saatanan jalkapallo fanit, kun toitte deltavariantin suomeen...on varmaan hyvä mieli. teidät pitäisi laitta maksamaan siitä...

Äänestä

Saattoipa tuo lähteä ukkovarpaan kynnen altakin. Väärässä kohdassa.

Äänestä

Kiitos EM 2021!

Äänestä
  • Kiitos HUUHKAJAT, saitte fanienne kautta suomen kesä "kiinni", kiitos olitte mahtavia häviäjiä, voititte yhden säälipelin, kun vastustajan pelaaja ns kuoli kentälle, no te jatkoitte lyötyä joukkuetta vastaan ja ILOITSITTE voitostanne, eikö yhtään HÄVETÄ, SAATANAN TUNARIT!!
    korona vielä teidän takia lähti nousuun, se oli teidän VOITTO!!

    Äänestä

Tämä plandemia on älykkyystesti jolla erotellaan jyvät akanoista. Tyhmät ottaa piikin ja kuolee. Me älykkäät vallataan maa.

Äänestä
  • Suunnitelmallista valehtelua Pfitseriltä.

    Vasta nyt myöntävät, että vasta-aineet tippuvat nopeasti, ja rokote menettää ison osan teostaan jo kuudessa kuukaudessa.

    Tyhmät tosiaan uskoivat johonkin piikkiin, vaikka totuus oli selvä jo alusta alkaen.

    Äänestä

  • Ehkäpä toisinpäin. Näitä idiootteja on ihan liikaa.

    Äänestä

  • Se on kuitenkin PANDEMIA ja pitää osata kirjoittaa ja lukea SUOMESSA. Eikö niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suunnitelmallista valehtelua Pfitseriltä.

    Vasta nyt myöntävät, että vasta-aineet tippuvat nopeasti, ja rokote menettää ison osan teostaan jo kuudessa kuukaudessa.

    Tyhmät tosiaan uskoivat johonkin piikkiin, vaikka totuus oli selvä jo alusta alkaen.

    Kiitämme osallistumisesta liikakansoituksen poistamisohjelmaamme.

    Äänestä

Juuri näin miksi he....sä kaljakuppilat saavat ei haittaisi vaikka ne suljettaisiin ikiajoiksi,en ole lestadiolainen.

Äänestä

Kuppilat ja terassit kiinni heti.

Äänestä
  • Koronakoira nuuhkii pikkupöksyjä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronakoira nuuhkii pikkupöksyjä

    Mua kiihottaa Olla Eeva Ruotsalaisen kanssa, niin mä olen koronakoira, ja saan haistaa Eevan Vakoa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mua kiihottaa Olla Eeva Ruotsalaisen kanssa, niin mä olen koronakoira, ja saan haistaa Eevan Vakoa

    Eeva myös rajoittaa liikkumistani, ja kun hän istuu naamalleni, niin multa tulee usein samalla tumppuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eeva myös rajoittaa liikkumistani, ja kun hän istuu naamalleni, niin multa tulee usein samalla tumppuun.

    Sitten käy aina niin, että MARKKU MÄKILÄRVI tulee huoneeseen ja sanoo:

    ANNAn NYT tässä teille pruiskautuksellisen taikaruiskustani.

    Siinä vaiheessa Eeva alkaa aina värisemään, ja pyllistää kovasti..........

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mua kiihottaa Olla Eeva Ruotsalaisen kanssa, niin mä olen koronakoira, ja saan haistaa Eevan Vakoa

    Peni?

    Äänestä

Suomen potkupallo EM - kisaturistit on kyllä takapuolesta ja syvältä poikittain. Olisivat jääneet sinne venäjälle. Ei niitä voi opettaa vaan ne täytyy viedä saunan taakse.

Äänestä

KUSETTAJA.

Worldometersin, ja tietysti kaikki muutkin vastaavat koronakuolleista laaditut tilastot ovat ainoastaan tilastoja siitä, juinka monta luultiin ja haluttiin utopiaa levittäen väittää kuolleen koronaan.

Euroopa on tällä hetkellä ALIKUOLLEESUUDESSA.

Viikolla 21 kuoli Euroopassa 66 765 ihmistä, kun laskennallinen normaali on 67 508.
urooppa on siis normaalia pienemmässä kuolleisuudessa

https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps

Viikko Luvut tulevat esille, kun osoittaa käyrää, klikkaa ylintä käyrää . Sininen katkoviiva on laskennallinen normaali, johon havaittuja kuolemantapauksia voi verrata, sitäkin klikkaamalla tulee viikko klikkausen kohdalta esiin.....

Ruotsi on ollut ALIKUOLLEISUUDESSA jo kohta puoli vuotta. Maakohtaiset käträt osoittavat yli ja alikuolleisuuden prosentteina verrattuna tavalliseen kuolleisuuteen, näistä on kausivaihtelun vaikutus poistettu.

Ruotsi on ollut alikuolleisuudessa Jo viikosta 5. alkaen, kuten linkin tilasto vääjäämättä osoittaaa.

World Hoax Organisation levittää koronaan hyvä jos millään tavalla liittyviä tilastoja, mutta jatkuvasti pimittää väestötason kuolleisuuden.

Äänestä

ihmiset ei kyllä totuuden läpi näe. en itse henkilökohtaisesti tiedä ketään kenellä olisi korona ollut, ja muistaakseni päivärinta ohjelmassa pelkkää puolustelua ja kiertelyä rokotetesta ja nyt selitetään delta variantisa... ja ensin piti pärjätä 2 rokotteella ja niiden suoja piti olla vuosi... kas kummaa nyt 6 kk suoja? ja nyt lääkevalmistajat ehdottavat jo 3 rokoteannosta. Eikös tässä kohtaa ole jo ihan selvää että tässä yritetään tienata pelkästään rahaa ja liioitellaan vahvasti koronan vaarallisuutta, jotta saataisiin rokotettua ja rahaa...

Äänestä
  • Minä tiedän useammankin, joilla on ollut korona. Ei siinä ole mitään pelättävää. pientä kuumeilua. Ei ole se korona ollenkaan sellainen olio, miksi on uskoteltu.

    Nuha ei maailmasta katoa.

    Äänestä

Ihan se ja sama

Äänestä

Covid-19 virus näyttää lopettavan olympialaisten järjestämisen. Rokotukset auttavat paljon rokotetuissa maissa.
Ainakin niitä ihmisiä, jotka käytännössä elävät vapaa-ehtoisessa koronakaranteenissa tuplarokotuksista huolimatta.

Vaikuttaa siltä, että v.2022 korona tappaa ehkä 10 miljoonaa maapallon tasolla.

Äänestä

Käsittämätöntä että niihin hikisiin baareihin ja julkisiin terasseihin on pakko tunkea ittensä välittömästi kun ilmat lämpenee vaikka henkensä kaupalla.

Hakekaa mieluummin Salesta se pussi kaljaa ja menkää kotia terassille tai jonnekin rantsuun kiskomaan sitä tyhjäksi jos sitä kerta on pakko saada.

Kait tuon nyt tyhmempikin pitäisi tajuta että ei tämä epidemia vielä mihinkään ole helpottanut.
Ehkä ensi vuonna kun kaikki on rokotettu jo vähintään kahteen kertaan voidaan jo elää vähän vapaammin.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, taas jälleen kerran, valitettavasti.

Äänestä
  • Aina se vaan ihmisiä ahdistaa kun toiset haluaa pitää kivaa baareissa. Jos omassa elämässä ei flaksi käy niin anna muilla käydä. Eiku niin, uskovaisethan haluaa AINA KIELTÄÄ KAIKEN TOISILTA. Ja korona on muuten yksi mielisairas USKONTO.

    Mitä se sinua liikuttaa jos toiset ei jaksa pelätä 24/7 vaan haluavat ELÄÄ? Ota hei piikki tai parikin niin olet suojassa kaikelta pahalta! :D

    Äänestä

  • "Ehkä ensi vuonna kun kaikki on rokotettu jo vähintään kahteen kertaan" ei riitä kaksi kertaa, tulee kolmas ja neljän ja viides ja kuudes ja . . . . jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina se vaan ihmisiä ahdistaa kun toiset haluaa pitää kivaa baareissa. Jos omassa elämässä ei flaksi käy niin anna muilla käydä. Eiku niin, uskovaisethan haluaa AINA KIELTÄÄ KAIKEN TOISILTA. Ja korona on muuten yksi mielisairas USKONTO.

    Mitä se sinua liikuttaa jos toiset ei jaksa pelätä 24/7 vaan haluavat ELÄÄ? Ota hei piikki tai parikin niin olet suojassa kaikelta pahalta! :D

    "Aina se vaan ihmisiä ahdistaa kun toiset haluaa pitää kivaa baareissa. Jos omassa elämässä ei flaksi käy niin anna muilla käydä" siis tarkoitat koronatartuntaa, sekö on se elämän tarkoitus, mikä kaljatuopin ääreltä löytyy.
    Jos oikeasti mietit, että siellä baarissa tunnet ELÄVÄSI, niin kyllä on elämälläsi kapea suunta, voi, voi, kaljaa ja lisää kaljaa, että tuntee ELÄVÄNSÄ, huh huh sääliksi käy.

    Kannattaa ottaa joskus paukku sinunkin niin ei elämä ahdista niin paljon. Uskovaiset on kyllä raskaita.. Huhhuh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa ottaa joskus paukku sinunkin niin ei elämä ahdista niin paljon. Uskovaiset on kyllä raskaita.. Huhhuh.

    Jaa että alkoholismi edennyt jo noinkin pitkälle, että jo ahdistuksia alkaa tulemaan jos ei saa sitä päivittäistä ryyppyään...
    Juopot on kyllä raskaita, kirjaimellisesti... Huh huh.

    Äänestä

Miten voi olla että neljättä kertaa päästetään uusi tartuntojen aalto rajan yli Suomeen?! Eikö olla mitään opittu... 2 viikon omakustanteinen valvottu karanteenihotelli maahantullessa käyttöön sekä suomalaisille että muille, niin loppuu ne tartunnat.

Äänestä
  • Ei niistä tainnut sairaita tulla mutta testitikuilla niitä saa vaikka kenestä.
    Tehdään vaan sairaita terveistä, että saadaan ensinnäkin aina haukuttua naapurimaat ja sitten pönkitetään tuota myrkkyjen myyntiä jos joku vielä saataisiin ottamaan niitä.
    Meillä ei ystävissä niitä himokkaita ottajia tunnu oikein löytyvän.
    On kerrottu tarpeeksi vammoista ja sairauksista ja lottopotista "henki pois" .
    Näitä on hyvä mainostaa kun kuolleet ei tule kertomaan ja media ei julkaise! :-))

    Äänestä

Eikö sulla prkl:n koronahysteerikko oo keskellä kesääkään oo mitään muuta mielessä, kuin korona?

Saatko siitä jotain sairaalloista nautintoa?

Tais olla kuin lottovoitto tää delta variantti teille koronakultin kannattajille...

Äänestä
  • Mikä on koronakultti ? Luulin että korona on herkästi leviävä hengitystiesairaus.
    Koittakaa nyt ihmiset pitää itsestänne ja läheisistänne hyvää huolta.
    Tälläkin palstalla huomaa että aivan kaikkien mielenterveys ei enää ole kovin hyvä.
    Nauttikaa kesästä ja unohtakaa koronauutiset, edes hetkeksi.

    Äänestä

Maailmalla riehuu korona. Suomessa hiukan rauhallisempaa toistaiseksi.

Äänestä

Nyt ehdottomasti kokoomuksen kanssa samassa veneessä olevat persut suomen HYVINVOINNIN täystuho äkkiä ulkomaille hakemaan korona ai PERKELE minkälaista PORUKKAA ON TÄMÄ SUOMEN KANSA katsokaa vaikka tätä orpo rukkaa tätä työväestön KURJISTAMISTA vaalivaa otusta

Äänestä

Wlihan kiinalaiset minkä teit vain saadakseen Trumpin syrjäytettyä, kun hänellä oli selvä gallupjohto. Globalisteilta onnistuu.

Äänestä
  • Nohynek perää keskustelua siitä onko sinänsä korkeilla uusien tartuntojen määrällä enää relevanttia merkitystä tilanteessa jossa uudet tartunnat tulee enempi nuorille, joille se YLEENSÄ on suht harmiton juttu. Kun nyt kerran seniorit on melkein kaikki jo saanut 2. Rokotuksen.

    Äänestä

Pöpikansa tuntee olevansa elossa kun ryystää sitä pirunkusta toisten pöntelien kanssa naamat vastakkain !

On meillä ihanat tulevat velanmaksajat !

Äänestä

Valitse+haluamasi+summa+luottollesi:+2000+€+-+1+000+000+€Etsit+rahoitusta+joko+toiminnan+käynnistämiseen+uudelleen+tai+projektin+toteuttamiseen+tai+itsellesi+asunnon+ostamiseen,+mutta+valitettavasti+pankki+asettaa+sinulle+olosuhteet,+joita+et+pysty+täyttämään.+Tarjoamme+lyhyitä,+keskipitkän+ja+pitkän+aikavälin+lainoja.+Pankkimme+tarjoaa+siirtoomme+tapahtuman+turvallisuuden+takia+kenelle+tahansa,+joka+pystyy+maksamaan+sen+korolla+2%:+n+vuosikorolla.+Ota+yhteyttä+suoraan+minuun+sähköpostitse:Sähköpostiosoitteeni:[email protected]Sähköpostiosoitteeni:[email protected]

Äänestä

Nyt nämä lapselliset ihmisest pakenee jäljitystäkin. Voiko olla typerämpiä ihmisiä.
Tarkoituksella levitetään vastuuntunnottomasti virusta johon he itsekin voi kuolla.
Ei uskota normaalia järjen ääntä vaan kaikki turhanpäiväinen kujeksiminen ja riehuminen on tärkeintä. Taudin kourissa on myöhäistä enää katua.

Äänestä

Tässäkin rokotus/maski/epidemia-fanaatikot koettavat kääntää tämän jo rokottamattomien ja jotain ihmisarvoista elämää arvostavien ajattelevien ihmisten syyksi. Kee on trucking!

Kuitenkin on nyt jo vähmmänkin valoa vintillä omaavan myönnettävä että kuten 12 kk jo sitten mediaan kirjoitin että coronavirusta muunnellaan koko ajan, pelkkä deltta ei jää ainoaksi jotta Yksi Ainoa rokote olisi tulevaisuudessa tarpeen ja sillä globaali viruksettomuus saavutettaisiin.

Jos esitetty phaitserin kolmen rokotteen annostus 6kk kestolla on validi, on kyseessä yksi suurimmista laajamittaisista ihmiskokeista jonka tuloksia ajatellen jokainen päättää miten testihiirenä haluaa toimia.

Tietenkin se globaali koalitio joka tätä virusta operoi ei salli epidemian loppuvan, vaikka suurin osa viruksen uhreista on vähemmän markkinastatusta omaavia, ts. markkinatalouteen vaikuttamiseen kykenemättömiä, on domino-efekti silti vahva kun tarpeeksi vähävaraisia siirtyy mullan alle kansakunnittain. Köyhältä ei voi viedä pörssiosakkeita, autoa tai sijoitusasuntoja koska niitä ei ole, ja suurimmassa osassa maailmaa ihmishenkeä ei haluta hinnoitella liian korkeaksi.

Tässä on jo ensiaskeleet olemassa tekniikassa ihmisten live-elindatan markkinointiin ja hallintaan. Sinua mitataan, mutta missä pilvessä on data? Miten dataa myydään eteenpäin? Tuleeko viestejä geenimuokatuista lääkkeistä joilla elinaika pitenee? Niimpä.

Ihmisistä on tulossa kuin replikantteja joiden elinaika on kalliisti myytävien lääkkeiden rajaama. Tietenkin luonto on oikukas muokkaamaan geenejä toiseen suuntaan myös, parin seuraavan ihmissukupolven resistiivisyys coronaan on mielenkiintoinen yksityiskohta. Sitä ajatellen olisi jopa suotavaa että jotkut sairastaisivat ja selviäisivät koronaviruksesta luonnollista reittiä. ReipasMies.

Äänestä

sinä elämää halveksiva apina..kun se osus kohdallesi..olet teho hoidossa 1 kuukauden
sen jälkeen vielä opettelet tasapaino..muisti .uni..norm..hengitys.. ok..suurin osa
taatusti täälläkin on röökin imijöitä...huh..teille tää on elämän ja kuoleman paikka.
mutta kun olet apina ,,tyhjä päästä ..mene kapakoihin tanssi nussi korvat irti..nauti
nuole, tee mitä vaan ,,mutta kun oot apina ..ei mitään anteeksi antoa...kuoppaan
ja hiekat päälle.....onko sit..hyvä...olisko sittenkin pitäny.........myöhästä ROTTA

Äänestä

EI TAIDA INJEKTIOT MENNÄ TARPEEKSI KAUPAKSI KUN KANSA ONKIN FIKSUMPAA KUIN LUULIVAT ALUKSI !

Tartuntoja ja altistuksia tehtaillaan aina vaan sitä mukaa, ettei pääse piikkien ottaminen vaan unohtumaan vahingossakaan ja tätä painostusta jatketaan median avustuksella.

Kuitenkaan ei media muista kertoa maailman tilannetta - miljoonia kuolleita, sairastuneita ja vammautuneita näistä piikeistä ja kymmenet tuhannet huutavat apua julkisesti jo USA:ssa !

Tuhansittain lentojakin on peruutettu pilottien otettua injektioita ja kuoltua tai sairastuttua/vammauduttua näihin. Matkustajien pelkona on myös paineistetun tilan aiheuttama oma riski saada vaikka verentukkeuma. Pilotin/pilottien kuolema kesken lennon voi tappaa satoja ja siinä menee kallis konekin :-()

Äänestä
  • Journal of Thrombosis and Haemostasis -lehdessä julkaistun vuoden 2014 tutkimuksen mukaan lentäjillä on lisääntynyt hyytymisriski usein ja pitkittyneiden lentomatkustusten vuoksi. Lentäjiä kehotetaan olemaan tietoisia syvä laskimotromboosin ja hyytymisongelmien oireista ja toteuttamaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, kuten puristussukat ja jalkojen venytys pitkien lentojen aikana.

    Medical News Today julkaisi tänään 15. kesäkuuta 2021 tutkimuksen, joka osoitti lisääntyneen veren hyytymisen ja alhaisten verihiutaleiden riskin AstraZeneca COVID-19 -rokotuksen saajilla. Jotkut tutkijat olettavat, että koska injektiossa oleva etyleenidiamiinitetraetikkahappo (EDTA) aiheuttaa koko kehon reaktion, kun rokote joutuu kosketuksiin ihmiskehon sisällä olevien verihiutaleiden kanssa, rokote aktivoi nämä verihiutaleet, jolloin ne muuttavat muotoa ja välittävät kemiallisia signaaleja immuunijärjestelmä. Nämä verihiutaleet lähettävät verihiutaleetekijää 4 (PF4), joka säätelee veren hyytymistä.

    Joillakin ihmisillä kuitenkin jonkin verran määrittelemättömän ajan kuluttua satunnaisesti PF4 tarttuu rokotteeseen ja muodostuu suuria "komplekseja". Koska nuo kompleksit ovat ”tuntemattomia”, ihmiskeho tulkitsee nämä klusterit uhkina. Siten kehon immuunisolut hyökkäävät vahingossa PF4: eitä estäen niitä estämästä joissakin COVID-19-rokotteen saajissa havaittuja ongelmallisia hyytymiä.

    Lentäjillä on lisääntynyt veritulppien riski. COVID-19-rokotteen saaneilla on suurempi verihyytymien riski. Reuter's ja Fact Checkers eivät voi salata sitä tosiasiaa, että lisääntynyt riski lisääntyneen riskin lisäksi on mahdollisesti katastrofi, mutta niillä ei myöskään ole mitään huomiota ihmisen elämään tai totuuteen, kuten heidän hetkittäin luomansa propaganda osoittaa. (Rahoitusta Fcheckereille tulee mm. Johnsson&Johnssonilta)

    Delta Airlines vaatii nyt COVID-19-rokotteen kaikille uusille työntekijöille, mikä saattaa altistaa Deltan työntekijät verihyytymille ja kuolemalle. American Airlines ei vaadi rokotetta, mutta antaa työntekijöilleen yhden päivän vapaapäivän ja 50 dollaria rokotteen saamisesta. Delta tai amerikkalainen ei koskaan mainitse ulkomaisille työntekijöille ominaisia ​​riskejä, puhumattakaan niistä, jotka viettävät runsaasti aikaa pilvissä.

    Äänestä

Kumma ettei 1.5 vuoden aikana ole saatu rokotetutkimusta eteenpäin ja tutkimustietoa siitä että miten virus käyttäytyy ja myöskään kiinalaisten osuutta viruslabran myötä ei mitään haluta kertoa.

Salamyhkäistä touhua ja valheen verkkoa koko keissi täynnä.

Äänestä
  • Anteeksi mutta eikö ole jopa rokotteita kehitetty?
    Viruksen käyttäytymisestä taas tiedetään aina vain enemmän ja enemmän, mikähän sinua tyydyttävä tilanne oikeastaan mahtaisi olla, sellaista ei liene mahdollista olla lainkaan olemassa, olet tyhjän narisija, narisisit vaikka asia miten olisi, et tiedä itsekään mikä sinulle hyvin olisi ja hyvältä tuntuisi?
    Pääsi on salamyhkäinen vain juuri sinulle itsellesi, salamyhkäisyys on asettunut sinne korviesi väliin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi mutta eikö ole jopa rokotteita kehitetty?
    Viruksen käyttäytymisestä taas tiedetään aina vain enemmän ja enemmän, mikähän sinua tyydyttävä tilanne oikeastaan mahtaisi olla, sellaista ei liene mahdollista olla lainkaan olemassa, olet tyhjän narisija, narisisit vaikka asia miten olisi, et tiedä itsekään mikä sinulle hyvin olisi ja hyvältä tuntuisi?
    Pääsi on salamyhkäinen vain juuri sinulle itsellesi, salamyhkäisyys on asettunut sinne korviesi väliin!

    Mä oon leiponu pahanmakuista pullaa, se on ikuisen elämän eliksiiri, se tappo koronan alle sekunnissa, on se vaan niin pahaa!!! Resepti on salainen, aion tienata tällä reseptillä about tuhat miljardia

    Äänestä

Urheilua mainostetaan terveelliseksi mutta nyt urheilu on syyllinen ihmisten saastumiseen viruksesta . Kuolemat ja sairaaloiden ylikuormitus ei huoleta päättäjiä .

Äänestä
  • Kaikki sairaalat on tyhjillään, yhtäkään koronan vallassa olevaa ei ole haastateltu, moni väittää sairastaneensa, koska lääkäri kertoi että flunssa johtui koronasta. Oireet on ihan hirveet kuulemma

    Äänestä

Idiotismi kunniaan👏

Äänestä

Mainio pandemia ja sen hoito, rokotteet ei tehoo, silti pitäis ottaa ja ties kuinka monta piikkiä lopulta auttaa vai auttaako ikinä???

Normaalisti kokonaan uuden rokotteen kehittämiseen menee 10-15 vuotta, jopa 20 vuotta, korona rokote pykästiin ampulliin puolessa vuodessa, aiheuttaa jos vaikka mitä oireita ja hengenmenoa, ei tehoa kunnolla tai laisinkaan, silti sitä tuputetaan koko ajan.

Mitä jos mä myisin pullaa joka maistuis pahalta, mutta väittäisin sillä olevan terveysvaikutuksia ja jopa ikuisen elämän eliksiirinä kauppaisin, ostaisitteko jos vaan jatkaisin tuputtamista eikä oikein silti maistuis kun olis niin pahaa? Siis jos oikein THL suosittelisi? Ja Sannakin sanois että ota ihmeessä.

Äänestä

Pelkään enemmän korona rokotetta kuin koronaa, koronalle kroppa saattaa pärjätä, mutta rokotteen edessä se on täysin voimaton, rokote tekee mitä lystää.

Äänestä
  • Ja koronalta voi suojautua kun välttelee ihmisiä ja kaupassa käyttää maskia ja pitää etäisyyttä ja pesee kädet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja koronalta voi suojautua kun välttelee ihmisiä ja kaupassa käyttää maskia ja pitää etäisyyttä ja pesee kädet.

    Mulle just ihmisten välttely on helpointa, en viihdy väkijoukoissa, korona ei ole vaikuttanut elämään juuri mitenkään, seuraan tuota suurta näytelmää kuin elokuvaa.

    Viihdeteollisuuden työntekijöille, mikään ei ole ikuista, Rooman imperiumi sortui, Faaraot katsosivat, Natsisaksa hävitettiin, Neuvostoliitto lakkasi olemasta, saksat yhdistyi...Titanic upposi, Villi länsi kesyyntyi, jopa Dinosaurukset kuoli sukupuuttoon, Elvis kuoli...onhan näitä vinkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja koronalta voi suojautua kun välttelee ihmisiä ja kaupassa käyttää maskia ja pitää etäisyyttä ja pesee kädet.

    Miksi kukaan olisi niin vajaa että alkaisin VÄLTTELEMÄÄN toisia ihmisiä? :D Natsithan muuten pitivät juutalaisia likaisina ja alkoivat välttelemään heitä... Mitenkä kävikään? Ihmisen muisti on lyhyt ja toistaa aina samat virheet. Ja kaiken takana aina vain VALHE ja PELKO.

    Ei ole muuten koronaa näkynyt vaikka 18kk on menty ilman maskia ja käsivitundesejä. Ja aivan normaalisti käyty koko aika duunissa, kaupoissa ja harrastuksissa. Saatana että on TAPPAVA VIRUS!

    Äänestä

Se on sitten rokotetuilla ja rokottamattomille aika käyttää FFP 2 ja FFP 3 maskia, huolehtia etäisyyksistä ja käsihygieniasta. Itse en käytä julkisia kuljetusvälineitä, en käy ravintoloissa ja olen tilannut kotimaisia Saana maskeja monta laatikkoa kerrallaan perheen tarpeeseen. Niissä on sivuilla poskia vasten painautuva tiiviste sisään hengitettäessä. Erinomaisen helppo hengittää.

Äänestä
  • Helvetti että voi elämäsi olla varmasti ahdistavaa KUN PELKO JYLLÄÄ MIELESSÄSI. KUOLEMANPELKO!!!! APUA! HETI PIIKKEJÄ HAKEMAAN ETTÄ ET KUOLE KOSKAAN MIHINKÄÄN!

    Äänestä

No minkälainen rooli oli Jetron yökerholla, se selviää viikon päästä .

Äänestä

Antakaa vaan ihmisen rellestää..

Korona tappaa TYHMÄT.

Kaikki voittavat.. :D

Äänestä

Husin ylilääkäri kertoo EM-kisaturistien vältelleen tartunnanjäljittäjiä!

Äänestä
  • Hui, kuka päästi ne suomeen, Sanna

    Äänestä

Nyt riittää Salmisten ja agenda 2030 kumppaneiden sanelu, kuka jaksaa enään uskoa heidän juttujaan... ovat paljastumassa kauheuksista, mitä ovat ihmisille aiheuttaneet..... kuten tohtori Fauci kumppa neineen... Gates rahoittajana.... Huh huh

Äänestä
  • 90%+maskeista+päätellen.+:D+Melko+typerä+orjakansa+se+elää+täällä+suomessakin.

    Äänestä

Usein haaveilen ja ajattelen koronakoiraa.

Aina kun saan haistaa EEVA Ruotsalaisen valkoista, pikkuisen käytettyä ja hiivalle tuoksahtavaa pikkupöksyä, niin alkaa tuntumaan hyvältä. Tunnen olevani liitossa Mistress EVAN KANSSA. Ajatukset pyörivät sekavina päässäni: Kirjoitan tästä vielä joskus blogiini.

Mutta sitten aina ihan yhtä tyhmästi ja pahaksi onneksi Markku MÄKI-LÄRVI tulee huoneeseen. Hiljaisuus täyttää kaiken. MARKKU AUKAISEE HITAASTI TAKKIAAN, Minua alkaa huohotuttaa, ja tekee mieli painautua ja tulla kohti, kun Mäkijärvi sanoo meille kuin PIKKULAPSILLE:

Annan nyt Teille taikapruiskautuksen tästä taikapiikistäni.

Pian se on tulossa, nyt kohta jo tulee.... .... ... .... !

Äänestä

Kaikki kiinni vuodeksi niin alkaa tyhminkin ymmärtämään. Ehkä.

Äänestä
  • Ymmärtää mitä? Ettei sinulla ole enää omaisuutta? Että toiseen kertaan rokotetut on päässeet sille viimeiselle reissulle, kolmannesta puhumattakaan? Miltä tuntuu kun et ole enää ihminen? Miksi muuten ennen olit niin syvästi GMO ravinteita vastaan, kun nyt olet itse sellainen. Geenimuunneltu eliö. Tuo ei ollut Ad Hominem, vaan totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärtää mitä? Ettei sinulla ole enää omaisuutta? Että toiseen kertaan rokotetut on päässeet sille viimeiselle reissulle, kolmannesta puhumattakaan? Miltä tuntuu kun et ole enää ihminen? Miksi muuten ennen olit niin syvästi GMO ravinteita vastaan, kun nyt olet itse sellainen. Geenimuunneltu eliö. Tuo ei ollut Ad Hominem, vaan totuus.

    Hän on mutantti. Tie taivaaseen on lopullisesti katkennut. Katumus ei auta. Päätös oli oma.

    Äänestä

Korona rokote verisuonen n5kk olen neuroseko kävely vaikeaa vapina päänsärky voimakas poski puutuu kaularauhaset turpoaa limainen yskä heng. vaikeudet nivel lihaskivut turvotukset paiseen näköisiä patteja jotka kutisevat puhkeavat mätivät paranevat huonosti sormei varpaat pistelee mustuvat ajoittain kylmä väreet vaikka helle mustelmia sielä täällä jne. aluksi meni muisti voimakas väsymys ei jaksa välillä mitään.. Koskahan sen toisen rokotteen sitten voi ottaa kun ekan jälkeen olen totaalisesti rampa ja rokotus kohta mätii vieläkin ja lihas kova välillä musta lääkärillä käynyt pitää vaan odottaa jos vointi vieläkin huonompi millähän sitten sairaalaan pääsee kun puhettakaan ei tule eikä sormet toimi kun turvonneet jäykät eikä hengitys toimi.. Et sillee menkää baariin eiköhän mun laiffi oo täsä

Äänestä

Minusta tuntuu, että alan kohta rakastumaan virukseen. Voittajan kanssa on hyvä olla. Tule tänne virukseni, otan sinut syliin. Kohta Panen sinua.

Äänestä

Miksi huomisessa EM finaalissa on katsomo täynnä jengiä ilman maskeja? Koronauskovaiset eivät varmaan voi katsoa peliä koska PÖYRISTYVÄT tuollaisesta vastuuttomasta käytöksestä. :D

Äänestä

Mikä tässä taas on ongelma.
Vanhukset ja riskiryhmät rokotettu kahteen kertaan rokotteella jonka väitetään toimivan. Voivat siis jatkaa kuten ennenkin.
Ne jotka eivät eri syistä halua rokotetta tai koronaa, eristäytyvät oma-aloitteisesti ja käyttävät maskejaan vaikka maailman tappiin asti.
Nuoremmat voivat valita hankkivatko immuniteettinsa rokotteella vai sairastamalla, riskitaso kummassakin lienee aika lailla sama.
Lapsille ei rokotetta ole järkeä antaa.
Ei ole moraalista rokottaa suomessa ihmisiä, joiden tauti todennäköisesti lievä, kun maailmanlaajuisesti ole rokotettu iäkkäitä, riskiryhmiä, sotetyöntekijöitä edes sitä yhtä kertaa.

Äänestä

Vielä hetki sitten hehkutettiin miten rokotteet ovat syynä tartuntojen romahdusmaiseen laskuun ja nyt taas ne ovat "räjähtämässä käsiin". Ei tästä taas ota helvetin pirukaan selvää missä oikeasti mennään. En usko enää yhtään mitään mitä "asiantuntijat" ja media tilanteesta kertovat. Tää on hulluutta.

Äänestä
  • Katso niitä lukuja, niin sinun ei tarvitse pohtia mitä romahtaminen ja räjähtäminen milloinkin tarkoittaa, yritä kehittää puupäätäsi muuhun kuin vastaavänkäämiseen.

    Äänestä

  • Päästävät tahallaan entistä tarttuvampia variantteja leviämään. Nyt rokotteen teho tarttumisiin on kehnompi kuin pelkkien maskien vuosi sitten olisi ollut. Tukahduttamalla epidemia eli poistamalla se maasta, ei tarvittaisi maskejakaan.

    Äänestä

Miksi ihmeessä nämä nuoret ihmiset eivät voisi nyt kesällä rauhassa sairastaa koronansa ja saada sitä kautta immuniteetin. Päinvastoin näillehän pitäis järjestää oikein koronabailuja, joihin tuotais testatusti sairaita tartuttamaan. Säästyneet rokotteet voidaan lähettää maailmalle niille jotka niitä tarvitsee enemmän, niille joille infektion riski suurempi kuin injektion.

Äänestä

Korona lapasesta, oliko kapasella korona, kuka näki kun se lähti ja mihin suuntaan meni?

ei mitään koronaa ole edes olemassa, ainakaan täälläpäin ei ole nähty yhtään, nin siksi tulkittu THL puheet valheiksi

Nyt ollu medialla lystiä kun näyttäneet tekastuja videoita ja haukkuneet pelkästään ns diktaattoreita ja ruotsia joka ei lähteny korona kusetukseen mukaan. Venäjää haukuttu siksi, koska eivät ostanet länsimaisia rokotteita vaan kehittivät oman, länsimaiset lääketehtaat ei päässy apakille

Suomessa THL ei arvostele hsllituksen toimia, vaan syyttää kaikesta tapahtumajärjestäjiä ja kansalaisia jotka ei pysty mitenkään puolustautumaan koska hallitus ohjaa mediaa ja media kansaa.

EU ja G7 mahdollistaa jättimäiset kusetukset, siksi Trump piti saada pois vallasta kun ei suostunu tohon leikkiin.

Äänestä

Lörönä lähti läpäsestä.

Äänestä

Miten tyhmä suomikansa uskoo edelleen Salmisen ja muiden korruptiolääkäreiden silkkaa valehtelua?! Nuo samat tv-kasvolääkärit ovat korruptoituneiden rikollislääkeyhtiöiden lähettiläitä, joille yhtiöt ovat maksaneet pimeää rahaa. Jokainen iso lääkeyhtiö omistaa historian, joka on täynnä asiakkaille valehtelua, korruptiota, lääkäreiden lahjontaa ym. Lukekaa millaisia oikeudenkäyntejä niillä on ja mitä tuomioita ne ovat jo nyt saaneet historian saatossa. Ne eivät ole missään korvausvastuussa näistäkään piikeistä. Näiyä piikkejä ei ole ikinä aiemmin testattu ihmisillä, sillä aiemmin kaikki koe-eläimet ovat kuolleet. Nämä eivät vastaa mitään aiempaa rokotetta vaan ovat ihmiseen lykättävää uutta teknologiaa.

Kun muissa maissa on herätty valehtelulle, niin aivopesty suomikansa jopa innoissaan jonottaa piikille pääsyä. He eivät edes tiedä, mitä kroppaansa laittavat. Uskovat sokeasti korruptiolekureihin ja -politiikkoihin. Miten pitkälle suomikansa alistuu valehtelijoiden sääntöihin? Paluuta mihinkään ns. normaaliin ei tule. Kaikki tulee kiristymään vain entisestään, mitä enemmän suomikansa tottelee. Yhden piikkikerran luvattiin auttavan. Nyt jo kolmatta suunnitellaan. Jatkuvaa valehtelua. Nuo thl:n ja who:n johtolääkärit ovat rikollisia, jotka ehdoin tahdoin pitävät ihmisiä teollisuuden koekaniineina. Jo nyt Usassa on rakennettu ns. karanteenileirejä. Kenelle? Natsitkin kutsuivat ihmiset leireihin "teidän hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi" ja mitä leirit todellisuudessa olivat? Lääketeollisuus saa biljoonavoitot, korruptiolääkärit asemia, bonuksia ja rahaa. Media pyrkii jakamaan kansaa, aiheuttamaan vihaa kriittisesti ajattelevia kohtaan ja kertoo pelkouutisia päivästä toiseen. Kaikki kriittinen keskustelu sensuroidaan ja samat lekurit jauhavat paskaa joka ohjelmissa. Todelliset välittävät lääkärit eivät pääse mediaan. Herätys aivopesty kansa! Muut maat hereillä, Suomikansa senkun uskoo kaiken valheen.

Äänestä
  • Ei aivopesty usko vaikka löisi kaikki faktat tiskiin. Uutinen vuodelta 2012:

    Lääkeyhtiö Pfizerille lähes 50 miljoonan sakot lahjonnasta Euroopassa
    Yhdysvaltalainen lääkevalmistaja on rikkonut säädöksiä myös aikaisemmin.

    https://yle.fi/uutiset/3-6246825

    Lukekaa kirja "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus"

    Äänestä

Tulee flunssa, yhyy-yhyy. Mene maakuoppaan niin helpottaa.

Äänestä

Lääkejätti Pfizer tuomittiin miljardikorvauksiin
Maailman suurin lääkeyhtiö, yhdysvaltalainen Pfizer on tuomittu 2,3 miljardin dollarin (1,6 miljardin euron) korvauksiin useisiin lääkevalmisteisiin liittyvistä petoksista. Suurin rahasumma koskee Bextra-kipulääkettä.

https://yle.fi/uutiset/3-5873777

USKOKAA, TEIDÄN PARASTA NE HALUAVAT! AIVAN VARMASTI HALUAVAT! KUNHAN VAIN KILTSTI US_KOT_TE!!!!!!

Äänestä

Tämä on aina ajankohtainen teksti meidän PM Sannalta:

RAHARIKAS LÄÄKETEOLLISUUS

Tiistai 10.8.2010
(Julkaistu Debatissa 3/2010)

Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa. Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja. Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat. Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa. Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa. Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa. ”Lahjuksilla” on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.

Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla. Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita. Suomenkin 100 miljoonan possurokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen. Nämä jos mitkä ovat todellisia ”mitä jos” arvoisia resurssikohteita. Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä?

https://www.sannamarin.net/blogi/2010/08/10/34342/?page2

HEHEHEHHEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE :DDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • Mitä mieltä koronalampaat olette, kun teidän täti aurinkoinen on kirjoittanut teistä aiemmin näin: "Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille LAMPAILLE."

    Mitä fiiliksiä herättää? Onko kusetettu olo? :D

    Äänestä

  • Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Saihan mariini niihin aamiaisleipiinsäkki jo 14 000 euroo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä koronalampaat olette, kun teidän täti aurinkoinen on kirjoittanut teistä aiemmin näin: "Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille LAMPAILLE."

    Mitä fiiliksiä herättää? Onko kusetettu olo? :D

    No, Mariinihan on nyt toiminu lääkefirmojen myynninedistäjänä tässä jo pitempään, kun tankannu selkokielellä kritiikittömästi niitä papruja, joita asiantuntijoiksi kutsutut lääkefirmojen lahjomat pellet on sen eteen luettavaksi määränneet. Se piti ilmeisesti nyt lopettaa, kun huomasivat itsekkin minkä vaikutelman se tekee, kun pääministeri näyttää pelkältä vääjämättömän asioiden kulun tiedottamiseen määrätyltä sätkynukelta. Kulisseissa kyllä jatkuu edelleen firmojen pillin mukaan tanssiminen. Näiden THLn Salmisen ja Nohyenekin lausunnotki vaihtelee melkein päivittäin, tulee aina ylemmältä tasolta noottia, kun sanovat vähemmän suotavaa, ja sitte kääntävät taas takkiaan käskystä. Asiat ovat sitä miltä ne saadaan näyttämään.

    Äänestä

TAMPEREEN KAUPUNKI PFIZERIN "LAHJONNAN" KOHDE?

Torstai 3.9.2009 - Sanna Marin

(Julkaistu Tamperelaisessa 5.9.2009 ja kirjoituksen pohjalta on myös laadittu uutisanalyysi Helsingin Sanomiin 5.10.2009)
Yhdysvaltalainen megaluokan lääkeyhtiö Pfizer tuomittiin 2,3 miljardin dollarin korvauksiin useista petoksista. Pfizerin todettiin syyllistyneen muun muassa terveydenalan päättäjien lahjontaan ja muihin markkinointia sekä myyntiä edistäviin petoksiin. Tämä ei ole ollut Pfizerin ensimmäinen kerta oikeudessa, sillä vuonna 2004 Pfizer tuomittiin 430 miljoonan dollarin korvauksiin laittomista markkinointikeinoistaan. On tuskin yllätys, että lääkeyhtiöt harjoittavat tämänkaltaista hyvinkin epäilyttävää ja laillisuudeltaan välillä häilyvää lobbausta päättäjiä kohtaan. Myös Tampereen kaupunki on ollut yksi Pfizerin ”lahjonnan” kohde.

Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto (HEJA) on yksin vuonna 2009 käsitellyt ja hyväksynyt jo yli kymmenen lääkeyhtiöiden esittämää kutsua. Kutsut kohdistetaan terveydenhuollon ammattilaisille kuten eri alojen johtaville lääkäreille. Kutsujen sisältö on hyvin pitkälti saman kaavan mukainen. Niissä tarjotaan osallistuminen johonkin ja jossakin päin maailmaa sijaitsevaan kongressiin, vuosikokoukseen tai koulutustilaisuuteen. Lääkeyhtiöt tarjoavat osallistujille osallistumismaksun lisäksi lennot, majoituksen, ruokailut ja toisinaan jopa iltaohjelmaa. Pfizer tarjosi kaupungille matkan Las Vegasissa pidettyyn kongressiin. Tässä ei kaupungin esittelijöiden mukaan ollut mitään epäilyttävää. Päinvastoin lääkeyhtiöiden tarjoamasta sisällöstä on tullut rutiini ja arvokas osa kaupungin lääkäreiden kouluttamistoimintaa.

Lääkeyhtiöiden esittämien kutsujen eettisistä näkökulmista on montaa eri mielipidettä. Toisten mielestä kutsut ovat luontainen osa globaalia verkostoitumista ja koulutustoimintaa. Firmat maksavat kulut ja kaupunki saa arvokasta osaamista sekä uusia innovaatioita toimintaansa. Mutta tuskin lääkeyhtiötkään aivan ilmaiseksi lennättävät lääkäreitämme oppimaan ja kehittymään aina Bahaman-saarilta, Eurooppaan, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin asti? Lahjuksilla on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen ja vääristyneen kilpailun muodossa. On vaikeaa arvioida millaisia vaikutuksia tämänkaltaisella lobbauksella on kokonaisuudessaan julkisen vallan objektiivisuuteen tai läpinäkyvyyteen. On käsittämätöntä, että lääkeyhtiöiden ”lahjuksista” on tullut hyväksyttävä toimintatapa ja vakituinen käytäntö yhteiskunnassamme.

Suomen laissa määritellään hyvin tarkasti miten viranhaltijoiden ja julkisten toimijoiden tulee suhtautua mahdollisiin lahjuksiin. Rikoslain (19.12.1889/39) 40 luvussa määritellään, ettei viranhaltija saa ottaa vastaan lahjaa tai muuta etua jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan tai on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa ja harkintaansa. Kunnat ja kaupungit ympäri Suomen eivät tunnu oivaltavan, että lahjusten ottaminen lääkeyhtiöiltä on vähintäänkin kyseenalaista. Kun kysyin kaupungin toimijoilta miten minun HEJA:ssa toimivana luottamushenkilönä tulisi suhtautua tämänkaltaisiin lahjuksiin, niin vastaus oli, että kutsujen hyväksyminen on jo pitkän ajan käytäntö ja oikeudelliselta aspektiltaan kuin veteen piirretty viiva. En tiedä onko kutsujen hyväksymisellä ollut vaikutusta kaupungin toimintaan muun muassa kilpailutustilanteissa, mutta toivon vakaasti, että Pfizerin tuomitseminen johtaa myös Suomen julkisella kentällä vakavaan ja kattavaan keskusteluun tällaisen toiminnan oikeellisuudesta. Itse jouduin jättämään Pfizerin kutsua koskeneesta päätöksestä eriävän mielipiteen, sillä asiasta ei haluttu edes äänestää.

https://www.sannamarin.net/blogi/2009/09/03/15/?page2

Äänestä

Jumaleishön, että on kiihkeetä porukkaa. Hirvee vääntö ja haukkuminen. Kyllä määkin oon tyhmä, kun näitä luen. Saatana meinaa sydämmen päälle ottaa. Joten menempä rannalle makaan kera muutaman oluen.

Äänestä
  • Nuorten voi hyvinkin olla fiksumpaa sairastaa itse tauti kuin ottaa kokeellinen piikki, jonka pitkäaikaisvaikutukset edelleen arvoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuorten voi hyvinkin olla fiksumpaa sairastaa itse tauti kuin ottaa kokeellinen piikki, jonka pitkäaikaisvaikutukset edelleen arvoitus.

    Toivottavasti etenkin nuoret ottavat oikeilta asiantuntijoilta selvää, kannattaako sairastaa korona vai yrittää rokotuksella torjua se.

    Uudet muuntuneet virusvariantit vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin. Voi esiintyä pahojakin jälkisairauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti etenkin nuoret ottavat oikeilta asiantuntijoilta selvää, kannattaako sairastaa korona vai yrittää rokotuksella torjua se.

    Uudet muuntuneet virusvariantit vaikuttavat eri tavalla eri ihmisiin. Voi esiintyä pahojakin jälkisairauksia.

    Se on moraalinen kysymys, rokotteet jaettava globaalisti mahdollisimman tehokkaasti niille joita nen eniten hyödyttävät. Utilitarismi, mahdollisimman suuren ihmismäärän pelastaminen.

    Äänestä

THL:n Mika Salminen 8.7:

Yle: THL:n Mika Salminen väläyttää ravintola­rajoitusten nopeaa kiristymistä – ”Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli”
Ravintoloiden rajoitukset voisivat kiristyä käytännössä jo tänään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008111223.html

Ja seuraavana päivänä sama mies:

Onko Suomen koronarajoituksilla enää mitään väliä? THL:n Mika Salminen: ”Melko merkityksettömiä”

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/15983ade-b1ca-4e0b-8684-eb0350c30822

Ei ihme että kansa on koronahypnoosissa kun THL:n keisarikin ilmeisesti skitsofreenikko?

Äänestä
  • Vielä kun oppisit ymmärtämään lukemistasi.

    Suomessa on käytännössä ainoastaan uudenmaan baari aukiolorajoitus ja maahantulo rajoitus. Artikkelissa kysyttiin että mitä tapahtuu jos rajoitukset poistetaan eli nuo kaksi. Vaikutus on merkityksetön.

    Äänestä

Kyllä menee ihmisillä tunteisiin ja lujaa.
Oli sitten koronauskovainen tai kulkutautimyönteinen.
Mitä väliä tällä purnaamisella on kun sillä ei ole yhtään mitään vaikutusta mihinkään.
On kuin tuuleen huutaisi.
Katsokaa vaikka jalkapalloa ja keskittykää elämiseen.

Äänestä

Ettekö+lampaat+jo+tajua,+että+teitä+vedätetään?+Kun+media+lietsoo+pelkoa,+teidän+arviointikyky+ei+enää+toimi.+Mitään+pandemiaa+ei+ole,+siitä+olen+100%+varma.

Äänestä

Siellä missä maskittomat siellä myös Korona.

Äänestä
  • Päivän vitsi. Maskit on todettu 70 eri tutkimuksessa hyödyttömiksi tai niillä on vain vähän hyötyä.

    Äänestä

  • Ja samaiset jättävät rokotuksetkin väliin eli tarttuu helpommin.
    Tarvisi edes maskit sekä ne rokotuspassit käyttöön paikkoihin joisssa joutuu sisätiloissa olemaan.

    Äänestä

Laittakaa pliis rajotukset takasin. Baarit kiinni.

Äänestä
  • Käsittämätöntä se että ne ovat auki.
    Koulut alkavat jo ensi kuussa.
    Jolleivat aloita etäkouluina, melkoinen määrä longcovidia tulossa. Lapsia ei ole rokotettu ja samalla ensimmäisinä rokotteen saaneilta eläkeläisiltä alkaa jo rokotteen teho hiipua.
    Edelleen voisi taudin tukahduttaa, jolloin kiirettä rokotusten kanssa ei olisi. https://www.eroonkoronasta.fi/
    Nyt on lähdetty luottamaan rokotuksiin, mutta nykyinen variantti tuskin jää viimeiseksi eikä rokotuksia ehditty antaa ajoissa, vaan deltavariantti ehti alkaa levitä.
    Hengityssuojaimet syytä ottaa käyttöön, nyt ollut tartuntoja ihan terasseilla vaikka ne ovat ulkotiloja. Kauppojen kassat työskentelevät sisällä, mutteivat ole suureksi osaksi rokotettuja koska paljon nuorta väkeä. Siivoojat, opettajat jne. myös vaarassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittämätöntä se että ne ovat auki.

    Ei helvetti että uskovainen voi olla sekaisin. Nauran niin että silmät vuotaa. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käsittämätöntä se että ne ovat auki.
    Koulut alkavat jo ensi kuussa.
    Jolleivat aloita etäkouluina, melkoinen määrä longcovidia tulossa. Lapsia ei ole rokotettu ja samalla ensimmäisinä rokotteen saaneilta eläkeläisiltä alkaa jo rokotteen teho hiipua.
    Edelleen voisi taudin tukahduttaa, jolloin kiirettä rokotusten kanssa ei olisi. https://www.eroonkoronasta.fi/
    Nyt on lähdetty luottamaan rokotuksiin, mutta nykyinen variantti tuskin jää viimeiseksi eikä rokotuksia ehditty antaa ajoissa, vaan deltavariantti ehti alkaa levitä.
    Hengityssuojaimet syytä ottaa käyttöön, nyt ollut tartuntoja ihan terasseilla vaikka ne ovat ulkotiloja. Kauppojen kassat työskentelevät sisällä, mutteivat ole suureksi osaksi rokotettuja koska paljon nuorta väkeä. Siivoojat, opettajat jne. myös vaarassa.

    Montako lasta tiedät joilla on ollut long covid?

    Äänestä

THL:n Mika Salmisen kannattaisi ehkä muuttaa Kiinaan, siellä totalitarismi ja fasismi on pitkälle vietyä. Olisi kiva säästää Suomi samalta hulluudelta.

Äänestä

Muistaako kukaan kun covid-19 alkoi Kiinan Wuhanista? Siellä ihmiset kaatuilivat suorilta jaloilta katuun ja kuolivat. Se herätti pelkoa ihmisissä ympäri maailman. Miksi samanlaista tukehtumisia ja kaatuilua ei ollut koronan aikana missään muualla maailmassa? Osaako kukaan selittää?

Äänestä
  • Taisi olla osa vanhempia videoita eri tapahtumista, voi olla myös että siellä on onnistuttu jokin vaarallisempi variantti tukahduttamaan. Terveydenhuolto ehkei onnistunut hoitamaan kaikkia, osa saattoi päästä heikompaan kuntoon ennen sairaalaan pääsyä kuin maissa joissa ambulansseja on riittänyt.

    Äänestä

  • Näissä maissa missä terveydenhoito maksaa "arm and a leg" niinkuin jenkit sanoo, ei mennä lääkäriin jos ei ole varaa ja joka pikkujutusta muutenkaan (vertaa suomalainen mies joka ei mene sinne vapaaehtoisesti vaikka saisi sydärin). Silloinhan ei myöskään edes tiedetty tämmöisestä taudista (ei julkisuudessa ollut tietoa, viranomaisilla toki on ollut jotain tai ehkä paljonkin mutta salasivat niitä aluksi)

    SIttemmin useissa maissa on panostettu niin , että koronaa sairastavat yritetään etsiä ja ainakin eristää jos ei ihmeemmin hoitaa.

    Joissain maissa kuten esim Intiassa kuolee koko aika ihmisiä koronan vuoksi sairaalan porteille. Venäjällä taitaa olla vähän sama tilanne paitsi ettei siellä kaikki mene edes hoitoon (jos sitä sitten saisi? joka paikassa varmaankaan ei, ainakaan tarpeeksi ja ilman rahaa)

    Ja tietenkään näitä jotka on eristyksissä ja kuolee koronaan , tai sairaalahoidossa olevat, eihän niitä nyt ainakaan länsimaissa kuvata.

    https://www.youtube.com/watch?v=ieT987xMRdo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näissä maissa missä terveydenhoito maksaa "arm and a leg" niinkuin jenkit sanoo, ei mennä lääkäriin jos ei ole varaa ja joka pikkujutusta muutenkaan (vertaa suomalainen mies joka ei mene sinne vapaaehtoisesti vaikka saisi sydärin). Silloinhan ei myöskään edes tiedetty tämmöisestä taudista (ei julkisuudessa ollut tietoa, viranomaisilla toki on ollut jotain tai ehkä paljonkin mutta salasivat niitä aluksi)

    https://www.youtube.com/watch?v=jpQqr3JQs84

    tässä toinen pätkä intiasta

    Ei valtiota ja sen johtajia kiinnosta orjien terveys. Ei koskaan aiemmin eikä myöskään nykyisinkään. Koronassa kyse on vain kontrollista. Jos ei sitä näe niin voivoi.

    Äänestä

Israelissa aloitettu 3. annoksen jakelu.

https://twitter.com/DrEricDing/status/1414608034245005318
Israel’s Ministry of Health on Monday began offering a third dose of the Pfizer vaccine to severely immunocompromised adults in what health experts say could be the first phase of an experiment to provide coronavirus booster shots for older people and the most vulnerable.

https://twitter.com/DrEricDing/status/1414358182982557697
Yhdysvalloissa Mississipissä neuvottu eläkeläisiä ja riskiryhmäläisiä välttämään kaikkia kokoontumisia sisätiloissa delta-varitantin levitessä, olivat rokotettuja tai eivät.

All Mississippi residents ages 65 & anyone with chronic conditions, should avoid all indoor mass gatherings **regardless of vaccination status**.

England hospitalizations, ICUs, and deaths all increasing. #DeltaVariant is no joke. Reopening during Delta is no joke dangerous too.

Delta 4,9 kertaa aiempaa varianttia vaarallisempi.

https://twitter.com/DrEricDing/status/1414360616983220233
Where is the evidence that #Delta is ~4x or more severe than old strain? There’s actually 3 studies. One key study from Singapore Ministry of Health actually found #DeltaVariant to have 4.9x higher odds of oxygen, hospital admission, or death!

https://twitter.com/jantunen_matti/status/1414544266915991557
Lukusuositus: In a pandemic, no one’s health is in their own hands. Infectious diseases are collective problems because they are infectious. One sick person can seed a hemisphere’s worth of cases. Your odds of falling ill depend on everyone around you.
Pandemian kenenkään terveys ei ole omissa käsissä. Tarttuvat taudit ovat yhteisiä ongelmia koska ne ovat tarttuvia. Yksi sairas henkilö voi aiheuttaa koko pallonpuoliskon sairastumisen. Sairastumisen riskisi riippuu kaikista ympärilläsi olevista.
https://www.theatlantic.com/health/archive/2021/06/individualism-still-spoiling-pandemic-response/619133/

Äänestä

baarit ois saanut sulkee ovensa jo 10 vuotta sitten ihan turhia paikkoja

Äänestä
  • Kuntosalit voisi myös sulkea, aivan turhia paikkoja. Myös parturit voisi sulkea, aivan turhia paikkoja.

    Äänestä

Korona on huijaus!

Äänestä

Tartunnat tuplaantuneet kahdessa viikossa.
Viime vuonna vasta koulujen oltua auki päälle kuukauden alkoi lukemat olemaan suuria eli tänä vuonna tulee syksy menemään hyvin kehnosti. Tarvisi laittaa heti rajoituksia, tällä kertaa oikeita jotka estäisi tartuntoja eikä pelkästään silmänlumetta olevia joita vielä arvostellaan kovin äänenpainoin vaikka ne säästävät ihmishenkiä ja sairastumista longcovidiin. Rajoituksilla korona pois niin kaiken voi avata ilman että taas kohta alkaa leviämään. Koronan seuraavan variantin voi pysäyttää rajoille jos vain niin päättäjät tahtovat, vaikka deltavariantin päästivät leviämään.

Äänestä
  • Montakos vuotta ajattelit että rajoituksia jatkettaisiin? Nyt on mennyt 1,5v. Mennäänkö sama lisää vai 3, 5 vai 10 vuotta? Vai olisiko sittenkin parempi että tämä olisi se uusi normaali ja kuljetaan vaipat naamalla loppuelämämme? Piikit käsivarteen 2kk välein? Ja kaikki olisimme TURVASSA!

    Äänestä

Tartunnat kasvaa mutta kuolleisuus ei. Tauti on siis muuttumassa vaarattomaksi.

Äänestä

Ei mitään rajoituksia voi laittaa koska yksinkertainen kansa haluaa hurrata pyörivälle pallolle ja istua kuppiloissa naamat vastakkain kertomasta tästä pyöreän pallon ihmeestä.

noin yksinkertainen on tämäkin ongelma jolle ei saa saada mitään.

kun on pallo ja kaljaa ja aurinko ja tyhjäpäinen joutoväki.

Äänestä
  • Mahtaa uskovaista ahdistaa kun muilla on kivaa?

    Äänestä

Yksinkertaista. Maskipakko voimaan.

Äänestä
  • Sitten pitäisi esittää vedenpitävät todisteet maskien hyödyllisyydestä. Onko niitä? Ei. Jos olisi, niin ne olisi esitelty jo aikoja sitten jotta ihmiset saataisiin käyttämään maskeja.

    Äänestä

Maskipakko ja 20 mikrogramman tabletti minisunia päivittäin. Ahtautta vältettävä ja kädet pestävä.

Äänestä

Päivän uutisia
https://twitter.com/BNODesk

-Pohjois-Koreassa ei ole koronaa

-Indonesiassa ennätysluvut

-Hollannissa tartunnat 250 prosenttia

-Israelissa eniten tartuntoja sitten maaliskuun

-Englannissa eniten uusia tartuntoja sitten tammikuun

-Venäjällä ennätysmäärä koronakuolemia

Päivän Dr. Campbell
https://www.youtube.com/watch?v=kP-1-sb0URk

Äänestä
  • Tältä päivältä
    https://twitter.com/BNODesk
    Irakissa ennätysmäärä tartuntoja päivässä
    Myanmarissa ennätysmäärä tartuntoja päivässä
    Vietnamissa ennätysmäärä tartuntoja päivässä
    Malesiassa ennätysmäärä tartuntoja päivässä
    Indonesiassa ennätysmäärä tartuntoja päivässä
    Englannissa suurin määrä tartuntoja päivässä sitten tammikuun
    Venäjällä ennätysmäärä kuolemia päivässä
    Tokiossa suurin määrä tartuntoja päivässä sitten tammikuun

    Äänestä

Saako sairaanhoitajat käydä baareissa sun muissa ja viedä koronan niille heikossa hapessa oleville osastopotilaille?

Äänestä
  • Ainakin Jyväskylässä oli hoitajatytöt viihteellä tässä joku viikonloppu takaperin. Ei näkynyt lappuja naamalla ja hauskaa näytti olevan. Hyvä niin.

    Äänestä

  • Saavat. Vievät.

    Äänestä

Helena Petäjistö twitterissä

-"Ottakaa rokotus!" Nyt taitaa käsky purra, kun ilman rokotetta ei kohta enää pääse kahvilaan, ravintolaan, ostariin, junaan eikä lentokoneeseen (puhumattakaan yökerhosta tai yli 1'000 hengen tapahtumasta). Kuri alkaa elok. 15. pv.

Mitä yhteistä näette tässä ja saksan -40 luvun tapahtumissa? Ketkä silloin eristettiin yhteiskunnan ulkopuolelle?

Äänestä

Jättäkää hyvät ihmiset se kaljanjuonti vähemmälle!

Äänestä

Sanoman trollaaminen tässä on lähtenyt lapasesta.

Äänestä

Thl vois palkata sen työttömän tytin lausuu runoja. Sopis mielestäni thln toumintaan hyvin. Tytti lukis runot semmosest korkeest minareetista.

Äänestä

Kannattaa helsinkiläisten hakea rokotus kellä ei ole. Koko ajan tilanne kehnonemassa koska rajoituksia ei ole. Ja laittaa hengityssuojain FFP3 päälle kun rokotusta hakee, nimittäin tarjoavat vain maskeja. Osassa maata eivät ole pitäneet kiirettä rokotusten kanssa, tainneet siirtää rokotteita helsinkiläisille vaikka samaiset matkailee ympäri maata, olivat hakeneet rokotteen tai ei.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4225091
Koronarokotuksen voi lauantaina saada ilman ajanvarausta – näissä viidessä pisteessä rokotuksia annetaan

Äänestä
  • Oletko kuullut satua; Keisarin Uudet Vaatteet? Jos et niin katso vaikka youtubesta. Tässä linkki; https://www.youtube.com/watch?v=z9mQoJU-6I0

    Jos et ymmärrä mistä on kyse tämän jälkeen. Sinua ei voi auttaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 50 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"THL:n Mika Salminen väläyttää ravintola­rajoitusten nopeaa kiristymistä – ”Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli”.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008111223.html

Tällä hetkellä ravintolat saavat olla normaalisti auki kaikissa maakunnissa paitsi Uudellamaalla. Salmisen mukaan hallitus voisi tiukentaa rajoituksia jo tänään torstaina, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Salmisen mukaan tänään torstaina tilastoidaan noin 300 uutta koronatartuntaa. Ravintoloiden ja baarien lisäksi iso osa uusista tartunnoista on peräisin EM-jalkapallon kisaturistien tartuntaketjuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu