On täyäysin järjen vastaista luopua niistä juuri nyt. Nostihan rajoitusten lieventäminen heti tartuntaluvut entisiin. Lähikaupassa käydessäni liikkui nopsaan tahtiin keskustellen keskenäännuori pariskunta , joka melko todennäköisesti oli rokottamaton, ilman maskia ja turvavälejä. Teki mieli huomauttaa. Kassa käytti maskia ja muut asiakkaat. Ironista kylläkin kassalla oli iltalehtien otsikoista luettavissa, että Intian variantti tartuttaa sekunneissa. Niin kauan kun nuoret ovat ilman täyttä suojaa tulisi voida jaksaa vielä ennalta ehkäistä tauti halvoilla ja helpoilla menetelmillä. Myymälöiden kassat altistuvat hetkessä ja koronan hallinta liukuu käsistä. Pitäisi voida käyttää julkisia kulkuneuvoja ja käydä kaupassa edes ilman tartunnan pelkoa. Palvelutyötä tekevillä pitäisi myös olla oikeus suojaan. On niin vähästä enää kiinni se laumasuojakin., vaikka Intian variantti sitä vähentääkin. Pakollinen toiminta tulisi suojata, juhlat ja ravintolaillalliset ovat eri asia.
Maski ja turvavälit ovat halpoja ja pieni hinta terveydelle
13
53
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri uutisoitiin siitä, että korona rokotteen suoja alkaa heikentyä jo puolen vuoden kuluttua, joten tehoste rokotuksia joudutaan antamaan 6kk välein ja tämän lisäksi on käytettävä maskia.
Rokotetut vouhkaavat rokottamattomille, että eivät halua saada koronaa rokottamattomilta.
Ihan turha syyllistää, koska rokotetutkin levittävät koronaa, mutta oireettomina.
Rokotteessa on omat riskinsä, mutta niin on myös rokotteen ottamatta jättämisessä.
Yhtä hyvin koronalta suojaa ja rokotetta paremmin tehokas maski FFP3, käsihygienia, sosiaalisten kontaktien välttely ja kokoontumisrajoitusten noudattaminen.
Ennenkaikkea ulkomailla matkustelu pitää saada pysäytettyä, koska euroopassa jyllää delta variantti ja siihen sairastuu myös yhä usemapi.
Rokotteen tehon heikentymisestä on selvät todisteet, kuten Israelissa on korona tartunnat alkaneet lisääntymään, vaikka maassa on rokotettu kaikkein tehokkaimmin, kuin missään muussa maassa.
Korona on vitsaus, joka kestää vielä pitkään.....- Anonyymi
Totta edellinenkin kirjoitus, Täyden rokotussarja saaneidenkin tulee välttää lähikontakteja etenkin suurissa ja tuntemattomissa ihmisryhmissä liikkuessaan sekä itsensä että lähimmäistensä takia. Lievänä voi sen vielä saada rokotettukin. Itse haluaisin noin joulun tienolla sen Intian varianttiinkin tehoavan tehosterokotuksen ja jättäisin ehkä väliin kausiflunssarokotteen, kun olen sen ottanut joka vuosi.
- Anonyymi
Kirjoitat: "Rokotetut vouhkaavat rokottamattomille, että eivät halua saada koronaa rokottamattomilta."
Miten tuo olisi edes mahdollista. Eikös rokotetut ole suojassa tartunnalta? Sitä vartenhan heidät rokotettiin, jotta ovat turvassa. Jos he eivät ole suojassa tartunnalta, rokotus on ollut turha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitat: "Rokotetut vouhkaavat rokottamattomille, että eivät halua saada koronaa rokottamattomilta."
Miten tuo olisi edes mahdollista. Eikös rokotetut ole suojassa tartunnalta? Sitä vartenhan heidät rokotettiin, jotta ovat turvassa. Jos he eivät ole suojassa tartunnalta, rokotus on ollut turha.Koronarokotteissa (huom. täysi rokotussarja) on poikkeuksellisen hyvä teho verrattuna esimerkiksi influenssarokotteisiin. Mutta koronarokotteidenkaan suojausteho ei ole 100%, deltavarianttia vastaan jopa huomattavasti alempi. Eli täydet rokotteet saanutkin voi sairastua koronaan, mutta hän ei saa hyvin suurella todennäköisyydellä vakavaa sairausmuotoa, voi jopa välttyä sairaalareissulta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronarokotteissa (huom. täysi rokotussarja) on poikkeuksellisen hyvä teho verrattuna esimerkiksi influenssarokotteisiin. Mutta koronarokotteidenkaan suojausteho ei ole 100%, deltavarianttia vastaan jopa huomattavasti alempi. Eli täydet rokotteet saanutkin voi sairastua koronaan, mutta hän ei saa hyvin suurella todennäköisyydellä vakavaa sairausmuotoa, voi jopa välttyä sairaalareissulta.
Kuulehan, ystäväni, myös rokottamaton voi välttyä sairaalareissulta jos saa koronan. Ja aika usein välttyykin.😜😎😉😂😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronarokotteissa (huom. täysi rokotussarja) on poikkeuksellisen hyvä teho verrattuna esimerkiksi influenssarokotteisiin. Mutta koronarokotteidenkaan suojausteho ei ole 100%, deltavarianttia vastaan jopa huomattavasti alempi. Eli täydet rokotteet saanutkin voi sairastua koronaan, mutta hän ei saa hyvin suurella todennäköisyydellä vakavaa sairausmuotoa, voi jopa välttyä sairaalareissulta.
Eikös tuo ole tyhjänpäiväistä selittelyä sille, että ottamasi rokotus on hyödytön. Jopa virallisesti on todettu, että tarvitaan vähintään kolmas rokotus. Kaksi rokotusta ei nyt auta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronarokotteissa (huom. täysi rokotussarja) on poikkeuksellisen hyvä teho verrattuna esimerkiksi influenssarokotteisiin. Mutta koronarokotteidenkaan suojausteho ei ole 100%, deltavarianttia vastaan jopa huomattavasti alempi. Eli täydet rokotteet saanutkin voi sairastua koronaan, mutta hän ei saa hyvin suurella todennäköisyydellä vakavaa sairausmuotoa, voi jopa välttyä sairaalareissulta.
Puhut deltavariantista, mutta et epsilonvariantista, vaikka se on se pahin ja tarttuvin uhka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut deltavariantista, mutta et epsilonvariantista, vaikka se on se pahin ja tarttuvin uhka.
Rokote hyödytön, on kyllä törkeä valhe. Tartunnat on saatu melkein kokonaan loppumaan esim. ikäihmisten kohdalla, jotka ei diskoile, eivätkä käy kapakoissa ja joiden sairastuneiden ryhmä alkuunsa oli suurin ryhmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokote hyödytön, on kyllä törkeä valhe. Tartunnat on saatu melkein kokonaan loppumaan esim. ikäihmisten kohdalla, jotka ei diskoile, eivätkä käy kapakoissa ja joiden sairastuneiden ryhmä alkuunsa oli suurin ryhmä.
Mikä nyt on valhe kenellekin, josta kukaan ei tiedä mitään, Oi, jospa tällä palstalla olisikin joku kaikki tietävä. Mutta kun ei ole, on tyydyttävä siihen, mistä ihmiset keskenään puhuvat.
Ja se siitä, pidä oma mielipiteesi. Niin pidämme mekin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokote hyödytön, on kyllä törkeä valhe. Tartunnat on saatu melkein kokonaan loppumaan esim. ikäihmisten kohdalla, jotka ei diskoile, eivätkä käy kapakoissa ja joiden sairastuneiden ryhmä alkuunsa oli suurin ryhmä.
Melkein loppumaan jonkin ryhmän kohdalta??? Kuka tuota uskoisi?
Esitä näistä ryhmistä pitävät todisteet, muuten olet itse hyödytön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä nyt on valhe kenellekin, josta kukaan ei tiedä mitään, Oi, jospa tällä palstalla olisikin joku kaikki tietävä. Mutta kun ei ole, on tyydyttävä siihen, mistä ihmiset keskenään puhuvat.
Ja se siitä, pidä oma mielipiteesi. Niin pidämme mekin.Kyllä meidän terveydenhuollosta päättävät henkilöt jo 1,5 vuotta kestäneen pandemian aikana ja siis sen kestäessä jo jotakin tietävät , pitävät tilastoa ja etsivät tarvittavat tiedot myös ulkomailta, kuten minäkin, kun olen edellisen pandemian aikana tehnyt tutkimusta infektiotautien ennaltaehkäisystä ja ihmisten terveyskäyttäytymisestä. Ei tiedot ihan tyhjälle pohjaudu. Koronatartuntojen jäljitys on yksi merkiitävä osa sitä. Valhetta ei ole pandemian alkuun liittyvät Italian, Espanjan ,Ranskan ym. sairastuvuusluvu, eikä nykyiset Intian varianttiin liittyvät tiedot.
- Anonyymi
Muutama vuosi sitten ihmisiä rokotettiin "sika influenssaa" vastaan. Ehkä suurin osa väestöstä on unohtanut sen, mutta kyllähän paljon ihmisiä silloin sai korvausta kyseisen rokotteen aiheuttamasta narkolepsiasta,
Näin se ihmismieli vain toimii. - Anonyymi
Koko viruspelleilyä koskien riittää, kun selvittää tartuntojen diagnosoimiseen käytetyn testin toiminnan ja käytetyt syklit ja niiden viralliset suositusmäärät. Kun tämä selviää yksilölle, käy myös täysin selväksi, että sen jälkeen on ihan turha miettiä tartuntoja niin hyvässä kuin pahassakin. Ja sen jälkeen on turha miettiä montako paratiisipistosta tarvitsee. Koko petokselta menee pohja heti alkutekijöissään. Mutta eihän nämä iltalehtien ja ylen uutisten pohjalta maailmankuvansa rakentavat olekaan kovin älykästä sakkia. Itseasiassa heidän maailmankuvansa on valmiiksi rakennettu jonkun toisen toimesta juuri sellaiseksi, kun sen halutaan olevankin. Nämä on niitä, jotka kyselevät, että uskotteko te tosiaan kaiken, mitä netistä luette tai katsotte mutta he ovat itse niitä, jotka uskovat nimenomaan KAIKEN, mitä valtaeliitti haluaa heille valtavirtamedian kautta syöttää. Joukossamme on neroja mutta sinisilmäisesti kuvitellaan, että sitä neroutta käytetään yksinomaan ihmiskunnan hyväksi. Ei todellakaan käytetä, on myös psykopaattisia neroja, jotka eivät tarvitse enempää maallista omaisuutta , vaan he haaveilevat ultimaattisesta vallasta ja aikovat myös saavuttaa sen. Nerot edustaa ihmiskunnan terävintä kärkeä älyllisesti ja alinta kastia olette te joukkopsykoosissa olevat television tuijottelijat. Teiltä puuttuu se Reiner Fuellmich:in mainitsema ylemmän tason älykkyys. Ei tarvita mitään neroutta sen tajuamiseen, että nuo vallanhimoiset psykopaatit vihaa peruspulliaisia ja kusettaa mennen tullen. Ei kai tuolla aikaisemmin ollu niin merkitystä yksilön kannalta, oliko tietoisuutta vai ei mutta nyt ollaan jo siinä pisteessä, että alkaa olla jo henki ja terveys riippuvainen siitä, meneekö laiskan yksinkertaisen lauman mukana paratiisipistokselle vai alkaako viimein kyseenalaistaa virallista kerrontaa ja selvitellä maailmanmenoa toisesta perspektiivistä. Enkä kyllä toisaalta ihmettele, että tämän maailman viulunsoittajat vihaa ja inhoaa peruskansaa, ihminen on apina niin monella tasolla. Yksinkertaisuus on anteeksiantamatonta. Te voitte naureskella ja puhua niistä salaliittoteorioista kaikessa rauhassa, tosiasioille ette saa mitään. Eikä niitä enää edes kovinkaan tehokkaasti peitellä, ei edes yritetä, koska ei tarvi. Pölkkypää ei herää vaan pysyy horrostilassaan vaikka mitä tapahtuisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549