Hallitus

lakot - tämän kaltaiseen käsitykseen tulee kun kuuntelee Filatovin lausuntoa. Demariklikin vaikutusvalta ja keskinäinen yhteistyö tuntuu ihailtavan saumattomalta. Kyllä nyt kelpaa olla demari, kaikki salaisimmatkin toiveet toteutuvat ilman mainittavaa vastustusta. Tulee vaan kysyneeksi - tietysti kaikessa hiljaisuudessa -että miksi niitä työsopimuksia tehdään jos niitä noudatetaan vain yksipuolisesti ilman seuraamuksia.
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On tärkeää kiinnittää huomio pois siitä tosiasiasta,että Ruotsalainen kansanpuolue on aina Suomen hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta.

Suomalainen yksipuoluejärjestelmä on johtanut siihen,että normaali parlamentarismi ei toimi.

Niinpä oppositio voi kritisoida terveyttä menettämättään vain kahta muuta hallituspuoluetta.

Muiden puolueiden rooli on vuorotella Suomen hallituksessa Ruotsalaisen kansanpuolueen seurana.

Poliitikan ns. asiantuntijat kokevat tilanteen kiusalliseksi eivätkä halua edes keskustella miten tilanne vaikuttaa mm. äänestysaktiivisuuteen ja politiikan uskottavuuteen.

Kaikkein vähiten tilannetta halutaan kertoa ulkomaalaisille. On miellyttävämpää kritisoida Keski-Aasian yksipuoluejärjestelmiä on omaa aasialaisperäistä "demokratiaa".

Mongolejahan me ollaan vanhojen määritelmien mukaan ja se näkyy kulttuurissa. Suomalaiset eivät pidä edes omituisena kuvattua tilannetta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siunaa laittomat kirjoitti:

lakot - tämän kaltaiseen käsitykseen tulee kun kuuntelee Filatovin lausuntoa. Demariklikin vaikutusvalta ja keskinäinen yhteistyö tuntuu ihailtavan saumattomalta. Kyllä nyt kelpaa olla demari, kaikki salaisimmatkin toiveet toteutuvat ilman mainittavaa vastustusta. Tulee vaan kysyneeksi - tietysti kaikessa hiljaisuudessa -että miksi niitä työsopimuksia tehdään jos niitä noudatetaan vain yksipuolisesti ilman seuraamuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu