Kaamea tularemia

Tiesittekö, että maassamme esiintyy jatkuvasti tätä tautia, josta ovat militääritahotkin olleet valppaan kiinnostuneita?

Eniten maailmassa sitä on kolmessa maassa - USA:ssa, Suomessa ja Ruotsissa.

Vain yksi bakteeri riittää tartuttamaan ihmisen - seurauksena saattaa olla kuolema.

Oireet muistuttavat paiseruttoa kauheudessaan.

11

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt kyllä Kekki on myös väärässä. Tämähän alkaa kuulostamaan varsin tutulta.

      Tautia esiintyy myös muualla, sitä on tavattu myös eteläisellä puolella palloa ainakin Australiassa.

      Ja sitä on mm. Venäjän ja entisen Neukkulan eri osissa.

      • Olenko väittänyt, ettei tautia saatettaisi tavata mainitsemissasi maissa, olenko?

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Olenko väittänyt, ettei tautia saatettaisi tavata mainitsemissasi maissa, olenko?

        Unohdit että sitä tavataan paljon entisissä Neukkumaissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit että sitä tavataan paljon entisissä Neukkumaissa.

        Kuinka niin unohdin?

    • Piti oikein tuota Googlata. Sehän on jänisrutto joka ei tartu ihmisestä toiseen.

      Toki lääkejätit voivat kehittää tuohonkin rokotteen jotka raivaavat ruttoa sairastavat pois elävien kirjoista.

      • Anonyymi

        Ammattilaisena haluan tietää mistä ammennat tiedon siitä, että rokotteet tappavat aina
        ihmiset? Itse olen huomattavan hengissä (65 v) ja jaksan lenkkeillä sekä olla töissä 8h
        viitenä päivänä viikossa. Sain rokotteita lapsena, armeijassa, matkoille lähtiessä ja töissä
        tarpeen mukaan.

        Vastaan kysymykseeni, sillä todennäköisesti et vastaa - kuuluu salaliittolaisten
        ”toimenkuvaan”, väite ei perustelua tai perustelu mielenterveysongelmista kärsivältä
        lääkäriltä, psykiatrilta, julkimolta, trollaajalta jne., jotka tekevät sopivan kannatusvideon
        omille harhoilleen ja uskomuksilleen. Ikäviä tilanteita, sillä he eivät näe sairauden tilaansa,
        trollaaja ehkä tiedostaa, mutta kiusaaminen näillä asioilla ei ole kovin tervettä, koska
        trollaus uppoaa useaan henkilöön.

        Arvaus on Robert J. Kennedy Jr:n rokotevastainen sivusto, joka on pullollaan huuhaata.
        Varmasti tekee hyvää tiliä mainoksilla ja myymällä muita mediatuotteita.

        Jossain ketjussa oli väite, että mm. polio ja isorokko olivat kadonneet ennen rokotteita!
        Tämäkin väite oli täysin väärä. WHO aloitti maailmanlaajuisen poliorokotekampanjan 1980
        -luvun lopussa ja onnistui erittäin hyvin. Pakistanin tietyt alueet ovat poikkeuksia, sillä
        imaamit väittivät rokotteen aiheuttavan impotenssia, jota se ei tietenkään tehnyt. Sielläpä
        on sitten polio levinnyt!

        Isorokkorokotteen kehitti Edward Jenner 1796/1798, Suomessa ao. rokote otettiin käyttöön1802. Suomessa luovuttiin pakollisista isorokkorokotteista 1951. Nämä asiat voi tarkistaavaikkapa WHO:n sivuilta ja useilta muilta jos kiinnostaa.

        Mietinpä vain! Omien sanojesi mukaan olet ollut armeijan palveluksessa, joten sinut on
        aivan varmasti rokotettu. Omana aikanani ei voinut asiasta kieltäytyä.

        Vakaa mielipiteeni on, että perustelemattoman tiedon jakaminen terveysasioista on
        rikollisluonteista. Huuhaakeinoihin uskovat yleensä he, jotka todella tarvitsevat apua ja/tai
        ovat herkkäuskoisia sekä johdateltavia. Sitten ovat he, jotka hyväksikäyttävät heikkoja -
        rikoksista suurin katsottaessa ihmisen terveyttä.

        Markku Lahtinen
        Psykiatrisen hoidon asiantuntija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan ajan rokotteet olivat toimivia ja niitä oli testattu kuukausien jollei vuosien ajan.

        On järkyttävää että joku taulapää vertaa niitä näihin nykyisiin myrkkyruiskeisiin.
        Näitä on testattu eläimillä joista kuoli 90 %.
        Siksi ne katsottiin sopiviksi ihmisille.

        Höpö höpö.

        Valitettavasti laboratorion koe-eläimillä kuolleisuus tutkimuksessa on 100%, ne ovat "kertakäyttötuotteita"!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti laboratorion koe-eläimillä kuolleisuus tutkimuksessa on 100%, ne ovat "kertakäyttötuotteita"!

        Ihmisillä myös kuolleisuus on 100%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1254
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      886
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      856
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      819
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      750
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      698
    Aihe