Saksalaisten tutkimuksen mukaan Somi on pärjännyt parhaiten korinasta vaikka tuleva talouskasvu on heikointa. Se tarkouttaa suomeksi, että Suomi saa EU elvytyspaketista kaikein vähiten. Kiitos tästä suorituksesta ja laskennasta kuuluu yksistään Marinin hallituksen oamahyväiselle viisikolle. Suomi maksaa, Saksa rikastuu ja muut kiittävät ja kansa kärsii.
Suomen hallitus on kehunut tseään niin, että EU avustukset putoavat jo alle 2 MRD.
4
80
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa Elinkeinoelän keskusliitto ja vanhanaikainen yritysjohtajien johtama ja pääomasijoittajien omistama talous jarruttaa kehitystä monin eri tavoin.
Eduskunnassa porvarikansanedustajat estävät tasa-arvoista kehitystä.
Suomessa puutteellinen perusturva aiheuttaa syrjäytymistä, leipäjonoja ja huolestuttavinta on ollut lapsiköyhyys ja lasten syrjäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle jo nuorina.
Varallisuuserot ovat kasvaneet hyvin nopeasti epäoikeudenmukaisen verotuksen vuoksi.
Heikko perusturva on lisännyt leipäjonoja, joissa vanhentunutta ruokaa jonottavat työttömät, eläkeläiset ja opiskelijat sekä myös lapsiperheet. Aduntokeinittelun takia Suomessa on isot vuokrat, ja köyhien saama asumistuki menee asuntosijoittajille.
Suomalaisilla pienituloisilla, joiden määrä on nopeasti kasvanut, on heikko ostovoima, joten suomalaisilla ei ole varaa ostaa kotimaisia tuotteita, mikä lisää työttömyyttä.
Suomessa ruoka on kallista, vaikka veronmaksajat maksavat isot maataloustuet (noin 200 eri tukimuotona).
Suoran maataloustuen lisäksi valtion kassasta kustannetaan myös maataustuotrajien veroedut. Edut lienevät yhteensä neljän miljardin luokkaa.
Suuret tuet eivät ole vaikuttaneet ruuan hintaan, joka on kallista.
Myös suorat yritystuet ovat isot ja yritysten verotuet kasvaneet nopeasti joten yritysverotus on Suomessa pientä.
Suomessa varallisuus on keskittynyt rikkaille ja köyhyys peritynyt köyhille sukupolvisesti.
Pääomasijoittajat eivät ole sijoittaneet suomalaisiin pienyrityksiin tai uusiin innovaatioihin, joten uusia työpaikkoja ei synny. On sijoitettu kehitysmaihin tai siirretty tehtaat Viroon, Puolaan jne.
Saksassa työntekijöiden irtisanomispaketit eivät jätä työläisiä pulaan, kun pitkä irtisanomisajan palkka ja koulutus sisältyvät pakettiin. Joten myös työttömät ovat rakentamassa yhteiskuntaa — eivät syrjäydy perheineen yhteiskunnan ulkopuolelle, leipäjonoihin. - Anonyymi
Suomi on maailman rikkaimpia maita. Meidän kuuluu kompensoida köyhien maiden taloutta. Vain näin saamme yrittäjille ja osakkeenomistajille kunnon optiot.
- Anonyymi
Siis Suomen talous on laskenuut vähiten, siksi se tuntuu nousevan hitaammin. Tässä on hyvä ottaa noi koulunumerot käyttöön, kun Suomi on noussut esim 8 - 9 sään ja verrokkimaa noussut 6 - 8 saan, niin näin media on saanut näyttämään Suomen huonommin saneen taloutensa kasvamaan, kyseessä siis on harha, jota media usein käyttää harhauttaaseen tyhmää kansaa ja kansa uskoo valheen, samoin oli vale tuo aamupalajuttu.
- Anonyymi
Jos suomi maailman rikkain maa miksei saa vanhusten elämää rahoitettua
vaan jaetaan miljardi kaupalla ulkomaille italia 7 mrd eur kreikkaa 8,0 mrd
Afganistanin mafialle maksettu yli 800 000000 milj eur 20 vuoden ajan jne
pieniä summia mutta kun on noi jonotkin vielä ja
Helsinkissä 10000 asuntoo uutta tyhjillään onko nää paperittomille maahanmuutt
joita alkaa olee 30000. jo Ei taida sipilän mökkiin sopii
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045