Olen mies, jolla perhe ja vaimo. Yhteistä historiaa vaimon kanssa takana jo 20 vuotta. Parisuhdeongelmat alkoivat jo alkuvaiheessa nuorina aikuisina. Hän oli etäinen ja minä haaveilin sekä touhusin toisen naisen kanssa salaa. Olin jäädä kiinni, mutten koskaan myöntänyt mitään. Tästä selvittiin hitaasti, mutta suhteemme ei siltikään löytänyt yhteistä rataa. Olimme aina jotenkin etäällä.
Hän oli lähdössä kohta 15 vuotta sitten. Sain hänet kuitenkin jäämään, koska luulin rakastavani häntä edelleen. Mikään ei silti muuttunut suhteessamme. Etäisyys säilyi, vain minä yritin välillä osoittaa välittämistä ja huomiota. Ja sama jatkuu edelleen. Lapsista huolimatta olemme vain isä ja äiti yhteisen jääkaapin äärellä.
Ihastuin työssäni erääseen naiseen. Tein varovaisia lähestymisiä, joihin en saanut vastakaikua. Jatkoin silti ajoittaista tunteiden ilmaisua huomioiden ym. pehmein keinoin. Silti mikään ei muuttunut tai edennyt. Ymmärrän nyt, ettei hän ollut kiinnostunut. Vain minä yksipuolisesti haaveilin ja näin hänet ihmisenä, jolle olisin voinut purkaa sydämestäni kaiken, hyvässä ja pahassa.
En tietääkseni ole vaikea tai ikävä ihminen. Välitän naisista suuresti ja haluan osoittaa tunteitani, ja saada niihin oma- aloitteista vastakaikua. Ilman pakkoa "kun pitää tehdä niin, koska suhde ja toikin teki niin". Olen välillä ailahteleva ja saatan sanoa joskus hiukan ikävästi. Silti pyydän aina anteeksi virheitäni ja osoitan erityistä huomiota näyttääkseni välittäväni. Vihtoriksi tossun alle en ala, mutta naisen lievään ohjaukseen suostun. Helpompi taipua hieman kuin ottaa yhteen joka tilanteessa.
Haluan tuntevan, välittävän ja tasaveroisen suhteen itseeni vahvasti vaikuttavan naisen kanssa. Onko se liikaa pyydetty, tavalliselta mieheltä jolla ei ole suurempaa statusta tai varallisuutta? Onko vika miehessä vai hänelle sopimattomissa naisissa?
Hän oli lähdössä kohta 15 vuotta sitten. Sain hänet kuitenkin jäämään, koska luulin rakastavani häntä edelleen. Mikään ei silti muuttunut suhteessamme. Etäisyys säilyi, vain minä yritin välillä osoittaa välittämistä ja huomiota. Ja sama jatkuu edelleen. Lapsista huolimatta olemme vain isä ja äiti yhteisen jääkaapin äärellä.
Ihastuin työssäni erääseen naiseen. Tein varovaisia lähestymisiä, joihin en saanut vastakaikua. Jatkoin silti ajoittaista tunteiden ilmaisua huomioiden ym. pehmein keinoin. Silti mikään ei muuttunut tai edennyt. Ymmärrän nyt, ettei hän ollut kiinnostunut. Vain minä yksipuolisesti haaveilin ja näin hänet ihmisenä, jolle olisin voinut purkaa sydämestäni kaiken, hyvässä ja pahassa.
En tietääkseni ole vaikea tai ikävä ihminen. Välitän naisista suuresti ja haluan osoittaa tunteitani, ja saada niihin oma- aloitteista vastakaikua. Ilman pakkoa "kun pitää tehdä niin, koska suhde ja toikin teki niin". Olen välillä ailahteleva ja saatan sanoa joskus hiukan ikävästi. Silti pyydän aina anteeksi virheitäni ja osoitan erityistä huomiota näyttääkseni välittäväni. Vihtoriksi tossun alle en ala, mutta naisen lievään ohjaukseen suostun. Helpompi taipua hieman kuin ottaa yhteen joka tilanteessa.
Haluan tuntevan, välittävän ja tasaveroisen suhteen itseeni vahvasti vaikuttavan naisen kanssa. Onko se liikaa pyydetty, tavalliselta mieheltä jolla ei ole suurempaa statusta tai varallisuutta? Onko vika miehessä vai hänelle sopimattomissa naisissa?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Osaatko tehdä töitä?
Ai suhteen eteen? Osaan, mutta ei se yksin onnistu.
Suhde on kahden kauppa. Jotain on tapahtunut, että suhteenne on tuossa jamassa. Ainakaan ne muiden kanssa touhuamiset eivät ole hyväksi.
Ei varmasti olekaan hyväksi. Mutta ei se vaimokaan ihan puhtoinen siinä asiassa ole. Hänellä oli aikanaan omansa, silloin alkuaikoina.
No sitten on kuprua mukana kovin pitkältä ajalta teidän suhteessa. Vaatii kummaltakin paljon työtä suhteen eteen. Vaan ei ole mahdotonta.
Vaimon mielestä kaiken syynä on luottamuspula. Sekin on totta, mutta vain osaksi. Olen välillä ollut epäluotettava, myönnän sen. Silti elätin meitä kahta yksin vuosien ajan. Ja vielä kun esikoinen syntyi, ja olimme jo aito perhe. Rakastin ja vihasin häntä yhtä lailla: vaimoa ja elättiä. Maksoin kaiken, vaikka rahani eivät siihen edes riittäneet.
Luottamus korjaantuu ajan myötä, mutta mikä korjaa, jos toinen ei oikeasti rakastakaan? Sitä epäilen häneltä. Hän jäi aikanaan vain koska ei ollut minne mennä. Rakkaus tuskin oli syynä. Tottumus ja laiskuus pysyä aloillaan oli suurempi syy.
Olen miettinyt miten uusi alku uuden ihmisen kanssa muuttaisi minua. Olisinko avoimempi hänelle kaikesta, näyttäisinkö tunteeni tasaisemmin tehden hänestä onnellisen, ja näkyisikö rakkautemme muillekin selvästi?
Sellaista suurta huumaa haluan vielä joskus kokea. Kun toinen täyttää ajatukset, eikä mikään este olisi liian suuri raivattavaksi.
Vai taantuisinko nopeasti samaan jamaan, kyllästyneenä passiivisaggressiiviseksi huomauttelijaksi? Passivoitunut ja yksinäinen mies sen kivan perhekuoren sisällä?
Takuulla taantuisit, koska kuvittelet että toinen ihminen voisi sinun perusluonnettasi muuttaa.
Tuo työpaikkasi nainen. Millaisia varovaisia lähestymisiä teit? Ihan näin omasta kokemuksesta sanon että jos tietää toisen olevan varattu, puhumattakaan että naimisissa oleva mies, niin ei tule annettua vastakaikua pelkkiin hienovaraisiin vihjauksiin vaikka tunteita olisi. Ja niitä tunteita voi olla aivan hemmetisti usko pois, niin että sattuu vaikkei siltä näyttäisi. Kun tietää ettei toinen ole vapaa, perhe odottaa kotona ja pelkää olevansa sitten se hetken ilo. Ei päde toki kaikkiin. Mutta kannattaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
Juttelimme mukavia, katselin aina silmiin pitkään, viestittelin hänelle ja lopulta kerroin hänelle tunteistani. En aivan kaikkea, mutta riittävästi, ettei epäselvää pitänyt jäädä. Eikä se jäänyt yhteen kertaan.
Ymmärrän kyllä tuon varovaisuuden. Varattu perheellinen mies vaikuttaa helposti vain hetken heruttajalta. Sitä en ole, ennemmin olen tutkimusmatkailija etsimässä onneaan uusilta vesiltä.
Siis miehellä on se perhe kotona odottamassa. Se minne mies sitten menee kun saa haluamansa ja kyllästyy viehätykseen ja kolmas pyörä ottaa kaikesta kaiken niskoilleen.
Samaa mieltä. Pehmeitä keinoja voi käyttää tunnusteluun, mutta totuutta niillä ei saa ilmi. Jotenkin sinusta tulee mieleen työkaverini, lapsiinsa onneen sitoutunut perheen isä (arvostan sitä miten hän osallistuu). Vaikka perhe tekee ilmeisesti paljon yhdessä asioita, intuitioni sanoo ettei mies ole onnellinen parisuhteessaan.
Neuvoisin sinua vastaavassa tilanteessa elävää miestä miettimään oletko valmis luopumaan suhteestasi vaikket saisi ketään uutta? Onko suhteesi niin huono, että yksinkin olisi parempi olla?
Itse elin huonossa kylmässä parisuhteessa ja erosin itseni en kenenkään muun takia. Vaikka olen sinkku, silti elämäni on paljon parempi nyt.
Uuden suhteen ”aiheuttama” ero, keskeneräiset tunteet, käsittelemättömät asiat, (molempien) lapset, nyxät ja exät…. Kokonaisuus on sellainen show, että harva jaksaa sitä viedä läpi eroamatta uudesta liitosta. Jos ensin eroaa ja hoitaa eroriidat pois alta, on uuden suhteen onnistumismahdollisuus paljon parempi.
Tota se sitten on kun väkisin jatketaan/aloitetaan/ ollaan yhdessä vaikka sydämessään tietää ettei se sitä aitoa rakkautta ole koskaan ollutkaan.
Olet suhteenne alusta asti vilkuillut vieraisiin pöytiin ja silti piti lapsetkin pykätä.
Sitten vielä uhriudut kun piti olla elättäjänä.
Ja edelleen syytät naisia, etsit naisia-monikossa...
Vaikutat hyvin minä-keskeiseltä. Oletko koskaan miettinyt mitä aitoa sinulla on tarjottavana? Millaisia asioita arvostat, itsessäsi ja toisessa. Vai munanko annat kaikki päätöksesi tehdä? Kasvatahan niitä palleja ja anna niiden välillä ohjata. Kokeile miltä tuntuisi olla Mies, Ihminen.
Joku jota voi kunnioittaa.
Nyt osui femakkoa poskeen. En syytä naisia, enkä etsi naisia. Syytä on paljon minussa, mutta myös vaimossa.
Enkä etsi naisia hakuvalo päällä vilkkuen, vaan hitaasti löytäen. Minä olen niin aito kuin voi olla. En kanna kiiltokuvia tai kulisseja, olen itseni enkä peittele sitä.
Kunnioitusta saat tässä maailmassa hakea, se on vain sananhelinää menneiltä ajoilta. Unohda ne Suomi- Filmien uljaat miehet, ne eivät olleet koskaan totta.
Tais kyllä osua nyt ihan mieslapseen itseensä. Tutkailepa itseäsi ihan rehellisesti.
Ja kyllä niitä "Suomi-Filmi-miehiä" on tässä elävässä elämässä ihan pilvin pimein. Kunnioitus puuttuu sinulta, vain sinulta. Kasva aikuiseksi.
Sulle omistettu: https://youtu.be/AwOXLzfxH-c
Jos vaimosi kerta sanoo, että kyseessä on luottamuspula niin mitäpä jos uskoisit sen, että hänen puoleltaan kysessä on luottamuspula ja lähestyt asiaa sitä kautta. Ei sun tarvitse olla asiasta samaa mieltä. Rehellisesti sanoen tuskinpa te tulisitte minkään keskustelumäärän jälkeen olemaan samaa mieltä niistä syistä. Onko yksikään pari ikinä täysin yksimielinen siitä mistä ongelmat johtuvat? Molemmilla on oma näkemyksensä ja omat tunteensa ja molemmilla on täysi oikeus tuntea niitä. Vähättely ja sen kertominen miten muka ei ole oikeutta tuntea miten tuntee ei ainakaan korjaa mitään. Eli jos toinen sanoo kyse ilevan luottamuspulasta niin usko se ja kysy mitä sä voisit tehdä korjataksesi tilannetta. Sen jälkeen kun toinen kokee tuulleensa kuulluksi niin hän saattaa hyvinkin olla vastaanottavaisempi myös kuuntelemaan sinua ja niitä asioita, joita sinä haluaisit muuttaa.
Tällä palstalla on miehen turha yrittää avautua, koska asetelma on jo valmiiksi pedattu: Pari ajattelevaa näkee asian oikein, ja pari muuta naista(?) tykittää miestä sika- kortilla välittömästi. Tämä ei ole ensimmäinen aloitukseni tällä palstalla, tiedän kyllä mistä puhun.
Miksi se työpaikan nainen tuntui niin mielettömän houkuttelevalta, ymmärrettävältä ajattelevalta ja suunnilleen seuraavalta vaimolta, jos kaikki kurjuus johtuu vain omasta päästäni? Eikö hänenkin kuuluisi silloin näkyä enemmän negatiivisen kautta? Täysin p- ka mies ei näe toisten hyviä puolia selvien negojen takaa.
Pelkkä gigolo hakee hetken riemurasiaa, minä en. Tämä vinkkinä tuubin linkittäjälle...
Voithan sinä itsellesi uskotella ihan mitä haluat.
Niin, kerrot siis olevasi epäluotettava valehtelija ja pettäjä, etkä edes tunnustanut pettämistä vaimollesi. Olet jatkanut samaa toimintaa ja ihastunut työkaveriisi. Kai tajuat että vaimo/naisystävä sydämessään tietää että sinuun ei voi luottaa ja olet petturi = sinua ei kannata rakastaa. Vaikka kuinka kiellät ja valehtelet niin vaimot aina vaistoaa että jotain on pielessä. Ja sen jälkeen tunteet kylmenee. Eiköhän se syy parisuhdeongelmiisi ole siinä kiteytettynä.
Kyllä sen ihastuminen huomaa . Eniten sattuu se, että toisen ajatukset on muualla eikä perhe saa tarvitsemaansa huomiota eikä oma parisuhde tarvitsemaansa panostusta. Auttaisiko pariterapia tai yksilöterapia? Jos pystyt sellaiseen rehellisesti sitoutumaan, niin voisit päästä eteenpäin ongelmissasi. Nimittäin oman käytöksen muutosta tilanne vaatii jotta pääset aidosti eteenpäin.
Ehkä hän onkin huomannut jossain vaiheessa, mutta minkäänlaista liikahdusta tai toimenpidettä se ei hänessä aiheuttanut. Ei mitään.
Kävin yksilöterapiassa tietyn jakson, monien syiden vuoksi. Pariterapiaan ei vaimoni halunnut terapeutin ehdotuksesta huolimatta lähteä. Eikä edes yksilöterapiaan, jota hänellekin suosittelin. Ei halua tehdä itse mitään tilanteelle, eli joko on luovuttanut kokonaan tai ei näe itsestään johtuvia syitä.
Teidän pitäisi puhua kunnolla.