Aivan ensiksi pyydän anteeksi että uskaltaudun kirjoittamaan tänne saitille, mutta mikäli on vaarana finni klyyvarin päähän - paniikkihäiriö, niin älä lue tätä enempää, kiitos.
Ensiksi muutama sana viirusaihetta.
Tilanne ei ole salaisuus täällä Thaimaassa, eikä se toiseksi muutu Neiti Omanapanarsistin kaksiviikkovälein esittäen, että tervetuloa tänne jne.
2010 44:nä kirjoitti sbugepariskunnasta, jonka tarinan olen lukenut suoraan 2010:n kirjoittamanakin.
44:nä hän selitteli rantagrillauksista niiden olevan parasta housut jalassa, joten hän ei ollut moottoripyörämielellä tällä kertaa.
Totta tosin on, että hänen kirjoittamat rantabileet on ok, enkä ole havainnut kenenkään koskaan toisin väittäneenkään, mutta Dillehän saa riidan aikaiseksi vaikka hammastikusta tai nenänkarvoista.
Huvittavan kirjoituksen luin että naiset tykkää isukkivartaloisista kirjoittajan viitaten naishormooneihin hiuksista ja tiesi että naiset ei tykkää appelsiinikainaloista.
Varsin hiljeni TT tukkaansa värjäävä ja lukuisat rakkaat bodarit.
Ruokailut, ruokapaikkojen tasot, ruokien tasot, ym. kirjoittelut perustuu täysin rakkaan kulloiseenkin mielialaan ja mistä tahtoo riidellä, jopa pöytäliinoista kaverin ottaen valokuvia joita ei julkaista.
Kläppi vaikeni Huan ruokalistastaan ja nyt vireillä taasen uusi aihe, eli mustekala, joten kyllä hän aiheesta on jo failiinsa kaipaamansa viisastelut kirjoittanut odottamaan julkaisua.
Eipä tässä muuta tällä kertaa, kuin että jatkakaa Juntit Junttilasta, tämä palsta palvelee kätevästi oireiluntarvettanne.
Ai niin meinasi unohtua .... Meillä nyt Phuketin huvilalla 5 koditonta lapsiperhettä majoittunut veloituksetta luonnollisesti ja huvilaa hoitavalla pariskunnalla käytössään talouskassa joka ei laula, mutta turvaa ruoat ihmisille grillattunakin, tosin ei kertakäyttöisellä foliolaatikolla.
Montakohan vähäosaista majoittunut kylän komeimpaan jossa tilaa vaikka ... no antaas olla.
Senssulta muutama sana.
1
67
Vastaukset 1
Piti vielä sanoa että sitten resupetteri metsästäjä ei raaskinutkaan surmata Lumikkia... kuningatar sai tästä kuulla ja vei myrkky omenan noidan hahmossa. Lumikki nukkui pitkään mutta sitten tuli brinssi ja työnsi kielen Lumikin suuhun ja tämä heräsi sitten iki unestaan ja he elivät onnellisina tsiangmaissa elämänsä loppuun asti resupetterit.....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545
